Merkonomien palkka

jenskiinyt

Siis haluaisin tietää teiltä merkonomeilta, kuinka paljon tienaatte kuussa ja kannattaako merkonomiksi opiskelu? Olen kiinnostunut alasta, mutta palkka epäilyttää... Tutuilta olen kuullut palkan olevan surkea, ja työllistyminen hankalaa. Toisaalta pidemmälle kouluttautuminenkin olisi mahdollista, mutta vaikuttaako se esim. työnsaantiin tai palkkaan millään tavalla (tradenomi?) li

46

30199

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...yo

      Tervetuloa myyntialalle?

      Koulutustaustalla on tiettyyn pisteeseen painoarvoa, mutta kun tulostavoitteet on kyseessä, niin harvalla tutkintopaperilla niitä täytetään vaan kyllä tekeminen lähtee omasta asenteesta ja taidosta, johon toki omalla arvomaailmalla ja persoonallisuustekijöillä on suuri merkitys.

      Ammattitaito ja näkemykset kehittyvät vain tekemällä, mutta mikäli pyrit tekniselle tai muuten erityisosaamista ja/tai asiantuntijuutta vaativaan toimialaan, on silloin hyvä olla perusteet hallussa, jossa kouluttautuminen on jopa suotavaa.

      Tarkoitukseni ei ole siis väheksyä koulutuksen merkitystä. Haluan tällä vain osoittaa, ettei koulutus ole itseisarvo hyvän työpaikan saamiselle. Oma koulutustaustani on "vain" yo, eli toisen asteen tutkinto ja muu onkin sitten hioutunut vuosien saatossa ja tällä hetkellä oma asema ja tulotaso pärjää monille poliitikassakin vaikuttaville. Lisäksi oma pesti on sellainen, josta nautin ja saan kehittyä kouluttautua työn puolesta.

      Ensin suosittelisin löytämään omat tavoitteet ja kiintopisteet, ennenkuin rupeaa miettimään palkkausta tai liian pitkälle sitä lopullista uravalintaa. Merkonomi-tutkinnon vaihtoehtoa tai mitään muutakaan en lähtisi tuomitsemaan kuulopuheiden perusteella.

    • turha koulutus

      merkonomi ei ole oikein mitään. Jos haluat alan koulutuksen niin KTM:ksi tai tradenomiksi (amk).

      • Yo-Merkonomi, KTM

        Kun kaikki ei voi olla korkeasti koulutettuja.. Minua ainakin vituttaisi olla kaupan kassalla tai gigantissa myymässä telkkareita KTM:nä kun merkonomi-tutkinto antaa sellaisenaan erinomaiset valmiudet siihen..


      • vanhus

        Eihän merkonoomia enää kouluteta vaan tradenoomia. Nimitys on muuttunut. kut varatuomarikin on nyt ot maisteri.


      • Anonyymi

        Merkonomeja kyllä koulutetaan edelleen ammattiopistoissa ja tradenomi on sitten ammattikorkeakoulututkinto. Nimim. Muutama vuosi sitten valmistunut merkonomi, joka opiskelee työnohessa tradenomiksi.


      • Anonyymi

        Onhan se Merkonomi hyvä .. aika laaja piiri työ maailmassa
        Ite olen tili firmassa ja palkka 3500-3800€/kk plus hyvä työsuhde etu MB EQA vm 21 käytössä
        Helsingin alueella töissä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan se Merkonomi hyvä .. aika laaja piiri työ maailmassa
        Ite olen tili firmassa ja palkka 3500-3800€/kk plus hyvä työsuhde etu MB EQA vm 21 käytössä
        Helsingin alueella töissä.

        Voisitko minkälaisia töitä sä teet ?


    • Liinu 26

      Valmistuin merkonomiksi 2002 ja ensin olin töissä pankkivirkailijana, josta sitten vaihdoin kaupan myyjäksi ja nyt olen erikoiskaupan osastopäällikkönä. Pidän työstä, se on haastavaa ja mielenkiintoista. Palkka on vähän niin sun näin, mutta korkeampi kuin minulla koskaan ennen. Nyt saan noin 4300 euroa / kk, kun ensimmäisissä töissäni sain vain noin 2000. Varmasti moni merkonoomi ansaitsee paljon minua enemmän, jotkut vähemmän.

      • 5314

        Edelliselle: Ai palkka vähän "niin ja näin"? Ei merkonomitaustainen osastopäällikkö yleensä edes tuota tienaa sinun iässäsi(26). Mutta olet nähtävästi päättäväinen ja siitä on paljon hyötyä, palkka kun maksetaan tekijöille eikä koulutuksen perusteella.

        Merkonomien pääasialliset tehtävät on - kuten tutkinto kertookin, kaupan alalla. On sihteereitä, ostajia, myyjiä, kirjanpitäjiä, palkanlaskijoita, yleisiä toimistoduunareita ja sitten näiden kaikkien esimiehiä kun kannukset on hankittu ja halua ja osaamista löytyy. Usein päälliköt saattavat olla jo korkeammin koulutettuja mutta kyllä merkonomikin sinne mahtuu hyvällä duunilla.

        Sanoisin että jos puhutaan ihan merkonomin palkasta, eli palkasta johon tuo koulutus antaa eväät, niin keskipalkka on varmaan 1800-2500 euron välissä(ainakin alle 30-vuotiailla tai uraa vaihtavilla). Päällikkötasohan on oikeastaan merkonomin koulutuksen yli jo, eli henkilö itse on saanut tuon urakehityksen aikaan tekemisillään.

        Itse olen pk-merkonomi ja tein aikoinaan toimistoapulaisen duunia parissa paikassa, sitten ihan kaupan myyjänä erikoisalan kaupassa. Jotenkin itselleni toimistoduunit ja perusmyyjän hommat alkoi kypsyttää ja aloin etsimään jotain muuta - tosin työtä kun ei noin vain saa niin etsin samalla myös noita kaupan alan ja toimistopuolen töitä.

        Suoritin myös toisen ammattitutkinnon iltakoulussa ja sen perusteella pääsin nykyiseen työhöni jossa en merkonomin taitoja oikeastaan tarvitse lainkaan. En ole kovin kunnianhimoinen urani suhteen(tästä syystä myös ensimmäiset 10 vuotta työelämästäni tein noita huonostipalkattuja apparin tai osa-aikamyyjän töitä), joten jos olisin jäänyt kaupan alalle - olisin kai eläkeikääni asti(jos edes töissä saisin olla siihen asti) ihan myyjänä esim. huonekalukaupassa tai kodin elektroniikkaliikeessä, tai sitten toimistorottana.

        Olen asentaja nykyään ja liksa n 2800 mihin en pääsisi varmasti jos olisin jäänyt kaupan tai toimistoduunarin sorville.


    • on tosi kysytty

      Itse saan 3020 euroa. Valmistuin merkonomiksi vasta hiljattain ja palkka nousi heti 900 euroa. Ikää on kyllä jo jonkin verran päälle 30.v. Töihin on pyydetty jo muutamaan muuhunkin paikkaan. Arvostus on kohdallaan.

      • :)

        Pakko sanoa, että kannattaa!

        Valmistuin merkonomiksi 2006 (menin suoraan yläasteelta) ja nyt siis 4v töitä takana, palkka nyt n. 2200 ja ison työpaikan edut. Etelässä isoissa kaupungeissa varmaan tienaisi paremminkin, nyt asun pienellä paikkakunnalla missä varsinkin nuorten melko vaikea saada töitä. Toisaalta täällä saa vähemmällä rahalla hienon talon jne eli ehkä eläisin samantasoisesti Helsingissä, vaikka palkkani olisi tonnin enemmän.

        Ja jos et tosiaan jaksa tai halua käydä kouluja kymmentä vuotta niin todella hyvä yleispätevä koulutus. Antaa valmiudet vaikka pienyrittäjäksi.


      • kerku
        :) kirjoitti:

        Pakko sanoa, että kannattaa!

        Valmistuin merkonomiksi 2006 (menin suoraan yläasteelta) ja nyt siis 4v töitä takana, palkka nyt n. 2200 ja ison työpaikan edut. Etelässä isoissa kaupungeissa varmaan tienaisi paremminkin, nyt asun pienellä paikkakunnalla missä varsinkin nuorten melko vaikea saada töitä. Toisaalta täällä saa vähemmällä rahalla hienon talon jne eli ehkä eläisin samantasoisesti Helsingissä, vaikka palkkani olisi tonnin enemmän.

        Ja jos et tosiaan jaksa tai halua käydä kouluja kymmentä vuotta niin todella hyvä yleispätevä koulutus. Antaa valmiudet vaikka pienyrittäjäksi.

        Olen samaa mieltä edellisen kanssa. Itse valmistuin 2005 merkonomiksi ja sen jälkeen töissä olen ollut mm. asiakaspalvelusihteerinä, lääkäriaseman vastaanottohoitajana ja tällä hetkellä vientisihteerinä. Etelä-Suomessa varsinkin töitä kyllä riittää. Tällä hetkellä asun pienellä paikkakunnalla ja silti sain vakituisen paikan heti tänne muutettuani :) Tottakai asiaan vaikuttaa myös persoona, mutta kuitenkin..


      • Kjlkl

        Minkälaisessa työ?


    • palkka

      Tienaan n. 3700 € / kk bruttona merkonomin koulutuksella (oma yritys mutta koulutusta vastaava työ kuitenkin). Kysymyksesi on vähän hassu koska eihän merkonomi ole mikään ala.. Eri työvaihtoehtoja on vaikka kuinka paljon ja se onkin merkonomiksi opiskelun hyvä puoli.

      • Anonyymi

        Minkälaisi hommia sä teet ?


    • .-.

      Itse valmistuin asiakaspalvelun ja markkinoinnin merkonomiksi 2006. Jo koulussa ollessani mulla oli työpaikka ja siellä olen edelleen. 5 vuotta tulee täyteen ihan pian. Tavaratalossa ihan perusmyyjän hommia, kk-palkka 1565e ja siihen lisät. Pärjää jotenkuten.

    • merkonomi111

      Hei!
      Olen itse tehnyt merkonomi- hommia noin 8 vuotta ja olen ollut onnekas päästyäni hyvään firmaan töihin, sillä tienaan keskimäärin noin 4500€

      • opsiskupsis

        Keskimäärin 4500 €.... hmm....

        Ylitöitäkö tekemällä kuukausitulosi siis vaihtelevat vai?

        Itse en ole merkonomi, mutta olen juurikin samantason koulutuksen omaava tekniikan puolelta. Olen juuri vaihtamassa duunipaikkaa 10 v. työkokokemuksen jälkeen ja uudessä työssäni koejan palkka on 4 ja puoli, senjälkeen 4,8k€.


    • yksinäinen yrittäjä

      Pakko kommentoida, meillä myyjät saavat palkkaa (vakituinen ja muutama osa-aikainen, sekä itse..) n: 2000/2600€ kuussa, mikä on vähän. Kaupan alalle on paljon hakioita, mutta töitä ei kuitenkaan kaikille tule riittämään. Nykyään kaikki on niin kallista, ja yrittäjälle on todella, todella kallista maksaa palkkaa jo viidelle työntekijälle. Jos on vain valmis tekemään paljon töitä, ja on luotettava ja rehellenen, niin luulenpa, että saa töitä.

    • Köyhä merkonomi

      1600 bruttona, josta vuokran jälkeen (630) ei jää paljon paskaakaan..

    • Myyntiseppo

      Valmistuin 2004 merkonomiksi ja alkuun hain kokopäivätöitä paikkakunnaltani (Joensuu), hakemuksia tuli jätettyä jokaiseen paikkaan, jossa arveli pärjäävänsä (oli siivousta ja vaikka sun mitä). Muutama kuukausi meni työttömänä, sitten pääsin työelämävalmennukseen (moni sanoo että joutuu orjatyöhön, minä sanon että pääsin uraani auttavaan työhön). Tuon työelämävalmennuksen aikana ja jälkeen työhakemuksiin alkoi tulla ihan eri tavalla vastausta ja haastatteluun kutsuja kun oli jotain muutakin näyttöä pohjalla, kuin pelkkä tutkinto.

      Ensimmäiset kolme vuotta tein erilaisia pätkätöitä tehtailla, ns. "liukuhihnahommia". Vuorotöitä melko pienellä palkalla. Sitten sattuman kautta pääsin töihin matkapuhelinoperaattorille, jossa alkuun tein pari vuotta asiakaspalvelutehtäviä ja palkka oli hieman alle 2000 euroa kuukaudessa bruttona. Tämän jälkeen vaihdoin työpaikkaa myyntihommiin, myöskin matkapuhelintuotteiden parissa. Näiden kokemusten kautta pääsin nykyiseen työhöni 2,5 vuotta sitten ja viime vuoden tulot olivat reilut 45 000 euroa, kuukausipalkka oli jokaisena kuukautena yli 3 000 euroa.

      Paikasta mukavan tekee myös se, että jokainen tienaa oman tekemisensä ja taitojensa mukaan, lähinnä ahkeruudesta tässä palkitaan. Noin 30 hengen myyntitiimistä laiskimmat tienaavat kuukaudessa n. 2000 euroa tai vähän alle ja kovimmat tienaavat keskimäärin n. 4 000 euroa, kovimpina kuukausina yli 5000 euroa.

      Jos minulta olisi puuttunut aktiivisuus työnhausta ja etenemisen halut, niin saattaisin olla vielä samassa pisteessä kuin moni opiskelukaverini (jämähtäneet Joensuun alueelle ja ovat olleet pitkään työttömänä). Merkonomeja on paljon ja koulutus ei vielä suoraan mihinkään työhön ohjaa, eli omaa aktiivisuutta tosiaan tarvitsee. Tietysti jos haluaa vaikkapa kauppaan töihin niin merkonomin koulutus on varmasti siihen hyvä pohjakoulutus.

    • työtön 2352

      olkaa tyytyväisiä että on niitä töitä

    • traden.keskisuomi

      Merkonoomi on tradenoomia alempi arvoinen mutta voi silti saada paremmat liksat. Itse olen tradenoomi ja saan 2500 "käteen" kuussa. Ei tarvi onneks tehdä paljon hommia.

      • Anonyymi

        Mitä hommia sä teet / minkälaaisia ne on ?


    • erittäin utelias

      mitä teidän toimenkuvaan sitten kuuluu,eli mitä kaikkea joutuu tekemään noin tarkkaan ottaen?jos viittis vähä valasta asiaa :)

    • Mikä ihmisiä vaivaa?

      Voi hyvä luoja kun lukee näitä kommentteja... tyyliin "jää kuussa vain 4000 tonnia käteen ja juuri ja juuri pärjään" ... itse en voi saurauksieni takia alkaa lähes millekkään alalle ja olen nyt miettinyt merkonomin alaa ja minulle riittäisi kun saisin edes 1500 euroa kuukaudessa , koska tällä hetkellä saan vain 800 euroa liitolta kuussa ja pärjään silläkin. (siitä pitää maksaa vuokra ja ruuat jnejne)

      • 4000tonnia

        en usko että kenenkään käteen jää kuukausittain 4000 000 euroa...


    • tietämätön

      Jos on 5 vuoden kokemus alalta ja lisäksi merkonomin ammattitutkinto, niin paljonko myyjällä on tuntipalkka?

    • merrkonomi

      Oon merkonomi, ikää 27v. Palkkaa nyt tulee ihan kohtuullisesti, 4800e/kk bonukset.

      • Mansikkaqwr

        Minkälaisessa töissä?


    • ÄläUsko

      Aloittajalle tiedoksi:

      On olemassa tutkimuksia, että tälläisellä anonyymipalstalla kun kysytään "paljonko tienaat", niin jokainen, siis jokainen, liioittelee palkkansa pahasti yläkanttiin. Noin 40 -50%. Eli ota noista yllä olevista palkoista noin puolet pois, niin se on lähellä totuutta.

      Jos epäilet palkkaa, niin jokainen, siis jokainen, rupeaa väittämään vastaan.

    • eipitäisolla

      Tämän viestiketjun kun lukenut niin palkka on jopa minipalkka on hyvä ja sit on vielä sitä enemmän tienaavia. Se on jo ihan älyttömän (liian) hyvä.

    • nojopass

      Merkonomin tutkinnosta sinänsä ei makseta mitään. Palkka riippuu työtehtävistä, työnantajasta ja työntekijästä. Merkonomit sijoittuvat yleensä sellaisiin tehtäviin, joista maksetaan alle 2000:sta jopa 3000:een asti. Työelämää aloittelevan palkka on usein alle 2000, vuosien kokemuksen ja työtehtävien vaativuuden lisäännyttyä palkka voi kivuta 3000 tienoille.

      Tradenomit ansaitsevat noin 500 euroa enemmän, jos ovat töissä. Maisterit 1000 euroa enemmän, mutta ylärajaa ei ole.

      • Helsingistä2016

        Omalla kohdalla kokemus ja asenne ovat johdattaneet uraani eteenpäin, joka näkyy myös ansainnassa. Viime vuonna ansaitsin n. 110.000€. Koulutukseni on keskiasteen tutkinto ja olen B2B myyntialalla. Mahdollistako, kyllä - helppoako, ei joka päivä, mutta helpotusta saa flowsta ja motivaatiosta. Toivotan tsemppiä kaikille myynnin ammattilaisille tähän vuoteen...


    • Jucci78

      Valmistuin merkonomiksi -90 luvun lopulla. Palkka nyt 5500 pohja, siihen päälle täys autoetu ja bonarit. Koulutuksella ei ole koskaan ollut mitään merkitystä, vaan sillä miten osaat myydä ja miten hyvä tyyppi olet.

      • Anonyymi

        Oonkohan sitten ihan paska tyyppi kun palkka on muutama 100 euroa kuussa, (teen siis kaupan alalla sijaisuuksia)....
        Mistä te oikein löydätte noita kokoaikaduuneja...??


    • Ylioppilas

      Kaupan alan TES:n mukaan kokopäivätyötä tekevän myyjän palkka on alimmillaan 1626€/kk ja kesätyöntekijöillä 70% Tästä sekä harjoittelijoita 85% Tästä. Puhelinmyyntifirmat ovat asia erikseen.

    • hbtd453

      kaupan alalla tuntipalkka 5v.kokemuksella ja merkonomin koulutuksella n. 12€/h et ei kyllä huimiin summiin pääse, iltalisät ja muut tekee vähän päälle, mut eipä näillä juhlita.

    • Myyntipäällikkö

      Kuukausipalkkani on 5790€ autoetu provisio. Koulutus markkinointimerkonomi.

      • Tyui

        Minkälaisissa työtä?


    • Anonyymi

      Merkonomi, palkka. Keskimääräinen kuukausipalkka tehtävänimikkeelle Merkonomi on 2650 euroa kuukaudessa.

    • Anonyymi

      Merkonomi, palkka. Keskimääräinen kuukausipalkka tehtävänimikkeelle Merkonomi on 2800 euroa kuukaudessa.

    • Anonyymi

      Valmistunu merkonomiksi vuonna 1981 eli silloin kun amiksesta tuli ammattikoululaisia teknisestä koulusta tuli teknikoita, teknisestä opistosta tuli insinöörejä ja kauppaopistosta tuli merkinomeja vuosiansioni on 60000-80000 nettona

    • Anonyymi

      1989 valmistuin merkonomiksi. Kaupan kassalla olen ollut siitä lähtien. Palkka n. 80000-100000€ vuodessa työvuoroista riippuen.

      • Anonyymi

        😂🤥


    • Anonyymi

      Vaikea vastata! Valmistuin yo-merkonomiksi 1981. Ennen eläkettä kk. Palkka n. 4200 eur. Erikoisammatti, vuorotyö, vastuullinen työ. Lisäksi harrastan osakesäästämistä, jota harjoittelin jo 1980 luvulla. Melko hyvällä menestyksellä. Tänä päivänä harrastan yritystoimintaa hyvällä menestyksellä! Kyllä kai menestys pitää ihan ite omilla toimilla ansaita! Ei sitä kirjoja lukemalla opi. Käytäntö opettaa..tsemppiä vaan kaikille!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      65
      2147
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      172
      1732
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1418
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      244
      1402
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      237
      1347
    6. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      83
      1202
    7. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      342
      1195
    8. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1165
    9. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      360
      1143
    10. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      330
      1108
    Aihe