Airmail (eli kolmiodraama)
- Sanoit hakevasi kimpun neilikoita Lafayttelta Pariisista, mutta että pelkästään sen takia Ranskaan iltapäiväkoneella.
Lentokentän kahviossa istui baarijakkaroilla kaksi matkailijaa - ennestään toisilleen täysin vierasta aikuista miestä. Toinen oli kokenut matkailija, toinen taas nuorempi ja pälyilevämpi. Heillä molemmilla oli lasit edessään, silmälasit. Olutlasit ja keskustelu olivat hetki sitten jo huvenneet olemattomiin.
Rauhallisempi mies ei koskenut enää tuoppiinsa, vaan piteli vasenta kättään oikean suojassa. Hän oli huomannut viereisessä loosissa istuvan naisen nilkat. Katse viipyili, haaveili tai mittaili liian pitkään. Taas nuorempi matkailija piteli tyhjästä tuopistaan kiinni kaksin käsin, mutta esine pysyi yhtä kaukaisena kuin olivat hänen ajatuksensa neilikoista.
Oli monenlaisia tapoja juoda tuoppi. Toinen lasi oli tyhjennetty ensin puoleen, sitten keskusteltu sitä sentti sentiltä tyhjiin. Nyt lasi oli kuin pieni tyhjä pokaali jota urheilija, lumoutuneena ja voimatta uskoa silmiään, katseli. Lasiin tuntui ilmestyneen pettymys, tyhjyys. Jano tuntui sammuneen. Taas toisesta lasista oltiin juotu hartaasti ja pitkillä siemaisuilla ja nauttien, ei niinkään janoon vaan mielihyvään, tunnelmaan.
Nainen pöydässä korjasi asentoaan, etsi käsiinsä mustekynän ja paperia, mutta tiputti vahingossa käsilaukustaan Lumenen mascaran. Esine välähti kultaa ilmassa ja aloitti putoamisensa kohti maankamaraa. Terävä napsahdus lattialle, ja kapine lähti vierimään karkumatkalle. Mutta kuin ihmeeksi, tämä vieri täyden pienen ympyrän ja jäi käden ojentaman päähän naisen jaloista. Hän tuijotti kimaltavaa esinettä kengissään, mutta ei tehnyt elettäkään nostaakseen sen ylös. Oikean kengän kärjen päällä oli kuratahra.
Molemmat miehet olivat huomanneet tapahtuman, mutta hekin olivat jääneet katselemaan kultaisen putkilon kierrosta ja paikoilleen jähmettynyttä tilannetta kuin dokumenttia urheilusuorituksesta, jossa oli heti esikatselussa todettu harvinainen leikkausvirhe. Esine ei ollut saapunut maaliin. Tilanne tuntui olevan kesken. Naisen olisi ollut kaikkien todennäköisyyden lakien mukaan heti miten nostettava kultainen putkilo ylös lattialta, mutta näin ei tapahtunut. Tilanne seisoi paikallaan.
Sen sijaan että hän olisi ollut kiinnostunut väriaineestaan, hän siirsi kahvikuppinsa sivuun ja levitti pöydälle paperin, jonka marginaaliin kirjoitti jotain. Sitten hän tyytyi kolisuttelemaan kynäänsä hampaisiin, joka näytti yhtä lapselliselta kuin kuulosti. Hän selvästi yritti sovittaa runonsa lintua tavarataloon, lafayettelle, sen kukinnalliselle puolelle aivan neilikkaosaston ylle livertämään.
”Sateen takana, sisällä,
lauloi lintu öisen solinan.
Siipiensä suojissa, siipiensä,
hällä aamun kaiku maailman”
- Sanoit hakevasi kimpun neilikoita Lafayttelta Pariisista, mutta että pelkästään sen takia Ranskaan iltapäiväkoneella.
Lentokentän kahviossa istui baarijakkaroilla kaksi matkailijaa - ennestään toisilleen täysin vierasta aikuista miestä. Toinen oli kokenut matkailija, toinen taas nuorempi ja pälyilevämpi. Heillä molemmilla oli lasit edessään, silmälasit. Olutlasit ja keskustelu olivat hetki sitten jo huvenneet olemattomiin.
Rauhallisempi mies ei koskenut enää tuoppiinsa, vaan piteli vasenta kättään oikean suojassa. Hän oli huomannut viereisessä loosissa istuvan naisen nilkat. Katse viipyili, haaveili tai mittaili liian pitkään. Taas nuorempi matkailija piteli tyhjästä tuopistaan kiinni kaksin käsin, mutta esine pysyi yhtä kaukaisena kuin olivat hänen ajatuksensa neilikoista.
Oli monenlaisia tapoja juoda tuoppi. Toinen lasi oli tyhjennetty ensin puoleen, sitten keskusteltu sitä sentti sentiltä tyhjiin. Nyt lasi oli kuin pieni tyhjä pokaali jota urheilija, lumoutuneena ja voimatta uskoa silmiään, katseli. Lasiin tuntui ilmestyneen pettymys, tyhjyys. Jano tuntui sammuneen. Taas toisesta lasista oltiin juotu hartaasti ja pitkillä siemaisuilla ja nauttien, ei niinkään janoon vaan mielihyvään, tunnelmaan.
Nainen pöydässä korjasi asentoaan, etsi käsiinsä mustekynän ja paperia, mutta tiputti vahingossa käsilaukustaan Lumenen mascaran. Esine välähti kultaa ilmassa ja aloitti putoamisensa kohti maankamaraa. Terävä napsahdus lattialle, ja kapine lähti vierimään karkumatkalle. Mutta kuin ihmeeksi, tämä vieri täyden pienen ympyrän ja jäi käden ojentaman päähän naisen jaloista. Hän tuijotti kimaltavaa esinettä kengissään, mutta ei tehnyt elettäkään nostaakseen sen ylös. Oikean kengän kärjen päällä oli kuratahra.
Molemmat miehet olivat huomanneet tapahtuman, mutta hekin olivat jääneet katselemaan kultaisen putkilon kierrosta ja paikoilleen jähmettynyttä tilannetta kuin dokumenttia urheilusuorituksesta, jossa oli heti esikatselussa todettu harvinainen leikkausvirhe. Esine ei ollut saapunut maaliin. Tilanne tuntui olevan kesken. Naisen olisi ollut kaikkien todennäköisyyden lakien mukaan heti miten nostettava kultainen putkilo ylös lattialta, mutta näin ei tapahtunut. Tilanne seisoi paikallaan.
Sen sijaan että hän olisi ollut kiinnostunut väriaineestaan, hän siirsi kahvikuppinsa sivuun ja levitti pöydälle paperin, jonka marginaaliin kirjoitti jotain. Sitten hän tyytyi kolisuttelemaan kynäänsä hampaisiin, joka näytti yhtä lapselliselta kuin kuulosti. Hän selvästi yritti sovittaa runonsa lintua tavarataloon, lafayettelle, sen kukinnalliselle puolelle aivan neilikkaosaston ylle livertämään.
”Sateen takana, sisällä,
lauloi lintu öisen solinan.
Siipiensä suojissa, siipiensä,
hällä aamun kaiku maailman”
Vastaukset 15
Vanhimmat
Onks tää mun kirjoitus? Kävelenkö mä unissani?
"kynäänsä hampaisiin, joka näytti"
ei joka vaan mikä
Hitto kun vähän kynä lispahti.
Kiitti vinkistä. Mä en silleen tunne kieltä.
lauseeseen. Noinhan sen juuri kuuluu mennä, että menee ostamaan kukat Lafayettelta. Siinä on tilanne- tajua ja kauneutta. Mulle sano kerran yks passivalokuvaaja kun astuin sen studioon, että " sä oot nainen, joka lähtee Singaporeen juodakseen siellä Singapore Slingin. Mä en tykkää Singaporeslingistä, mutta lähdin Guinnessin panimolle Dubliniin juodakseni Guinnessin siellä. Hetki oli kaunis. Minäkin olin ja Irlanti myös.
Äidinmaidonkorvikkeessa on tauriinia, samaa, jota on energiajuomissa. Onneksi mutsia ei tartte korkata, vaan se valuu vielä(kin) ihan paidalle.
t: Semper
Kiitos infosta. mun pitää kävästä joskus. Irkut on irkkuja.
Kaunis.
Juuri kun hän oli päässyt loppuun nauraen, kääntyi esiin arpakuutio jossa luki: SINUN ON PALATTAVA ALKUUN. Toisen kierroksen maisemat olivat samoja, mutta jokainen kierros sai hänet kiemurtelemaan yhä vaivautuneemmin nauraen omalle noloudelleen tietämättä edes miksi. Lopulta nauru kieputti hänet yhdeksi hengästyneeksi palloksi, maali katosi näkyvistä ja sen ylle ilmestyi kehäkehää kiertäviä serpentiininauhoja.
Välkehtivien serpentiinien liikkeet olivat kauniita, pehmeitä ja kuin hidastetussa filmissä ne pyrkivät kohti samaa elliptistä rataa johon jokainen yksittäinen niistä pyrki. Juuri sillä hetkellä, jolloin niiden päät tavoittivat toisensa ja näyttivät sulautuvan toisiinsa yhteen vaivattomasti, niiden liike pysätyi ja koko vyyhti tempaatui rajusti taaksepäin.
Hetken aikaa tuntui kuin olisi katsellut nopeutettua filmiä takaperin ja samanaikaisesti häneen iski niin tainuttavan raju väsymys varoittamatta, että oli lähes mahdotonta ehtiä lähimpään makuupaikkaan kaatumatta. Väsymys oliraskas kuin vuosien laskutehtävä. Kuin vuosien laskutehtävä, Kuin tehtävä. Tehtävä.
Yöllä, kun unen määrä oli riittävä, sekava vireystila palasi,mutta serpentiinit olivat tipahtaneet alas ja kietoutuneet hänen ympärilleen tiukaksi vyyhdiksi. Hän yritti selvitellä niitä irti toisistaan, mutta ne näyttivät pysyvän toisissaan kiinni. Jokainen kiskaisu kiristi niitä yhä tiukemmaksi häntä.
***
(tämä osuus jossakin :)
***
Lopulta kun liike lakkasi, saatoin muistaa miten nojauduin eteenpäin hetkellisen
turhautumisen ja neuvotomuuden ajamana, ja pujotin käteni hameen helmaan paljastaen reittä siihenasti, missä kiiltäväpintainen nylonsukka loppui paljaaseen ihoon. Irrottivat rubiininpunaisen sukkanauhan huolettomasti yhdellä liikkeellä ja pingotin sen sormieni väliin tähdäten suoraan kohti kuviteltua kohdetta. Se että rullalle valahtanut nylonsukka toi elävämmin mieleen Peppi Pitkätossun esteettisessä kauneudessaan sai minut nauttimaan sisimmäsäni samaa mielihyvää ja huvittenuisuutta mitä Homo Foobion kutsuminen useimpiin leikkeihin. Noh, mutta se ei nyt kertakaikkiaan tuntunut hämäävän ihan kaikkia :)
Ai että mä diggaan pitkiä palautteita, mutta mutta. Avaa nyt radio ja valitse Sputnik.
Ja toisaalla kukkivat kukat, kevät nousee ylös mustasta ja märästä mullasta. Sorry, mutta mulla ei ole tuolaisia, kuvailemiasi releitä. Ihan olen riittänyt itse.
(taputtaa)
Muuten älysin ettei tuo Lumenen mascaratuubi ollut lieriö vaan kartio. Sen takia se pyörii jalkoihin.
(kjäh)
Miettii.. Ja miettii olisiko se sittenkin ollut MaxFactor :) Tai ainakin ajattelin sitä, koska se tuoksui neilikoilta. Mutta slaavilainen suppilo :))
"LUMENE premium beauty nourishing mascara"
Että tämmönen.
Max Factor on tietokilpailukyssä, you know.
* kalisuttaa epävarmana hampaitaan triviaaliin ududrum tapaansa*
Oldest African drumming footage ever :)
http://www.youtube.com/watch?v=iW2Ht2fuP2w
... mutta tätä linkkiä en tajua vieläkään.
Siis sedät taputtelee tamburiinejä (?). Viinitilat ovat kyllä tuttuja sydärissä, mutta pirun pitkä lentomatka polville, eikä oikein näin enää huvita.
Kap Verdellä tuli piipahdettua pari maata sitten, mutta sekin on kuin eilistä päivää.
eihän nyt oikea linkki ollutkaan, siehän lukisit miun kaikki ajatukset!! * ja epäilee että ne on luettu jo moneen otteeseen aikopäiviä sitten :) *
Eikun joo. Jos hakee Udu rummuilla Afrikkalaista rummutusta, niin voi löytää Trivial Pursuit Pubipeleissä käytetyn taustamusan. Se vastaa tiivistä miettimistä / "kynän kolistelua hampaissa". Tää nyt ei ole paras, mutta varmaan muistat jos olet koskaan kuullut. Ja jekutin, ai mikä epävarma :P
http://www.youtube.com/watch?v=bpKo2YRKFYY
No aukes. Trivari on aamudokaamiseen kehitetty laite, jota näpyttelemällä saa kiksejä siitä että pöydän toisella puolella oleva aukottomasti häviää.
Viimeksi taisin hipelöidä ruutua Flemarilla, Rosvossa. Hyvät pitsat.