Olen ollut lapsuudenperheessämme aina ns. vastuunkantaja. Tukenut vanhempiani monin tavoin ja jopa oman elämäni kustannuksella. Nyt sitten olen sairastunut vakavasti ja sisarukseni katkaisivat välit minuun ja perheeseemme kun toivoin heiltä ihan ystävällisesti sitä, että ottaisivat vastuuta asioista enemmän. Ilmoitin myös viranomasitahoille, etten ole enää yhteyshenkilö omaisen ominaisuudessa. Sisarusten käytöksen lisäksi myös äitini suhtautuu minuun peitellyn vihamielisesti. Onko lapsuudenajan totutuista kuvioista irtautuminen todella näin vaikeaa, kertokaa kokemuksianne pyydän....
onko normaalia?
haukuttu
5331
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
en oikein saata uskoa, kuinka jotkut ihmiset voivat olla noin kylmäverisiä ja ilkeitä, omaa sisartaan kohtaan!
Minusta tuntuu, että he ovat jollakin taholla hyvin pelokkaita sinun puolesta, ja luulevat, että kiukuttelu ja huomion haku mitenkään sinun tilaasi auttaisi...
täytyy välien rikkomisella olla jokin parempi selitys, ei kukaan voi olla niin ilkeä ja sydämetön..............
itselläni ei tuollaisia kokemuksia ole, mutta paljon tsemppiä sinulla, ja toivottavasti parannut
Itsekin olin aikanaan sinisilmäinen ja uskoin vanhemmistani ja veljestäni vain hyvää. Melko pitkän ajan jälkeen tajusin vasta hyväksikäytön ja meningin.
Sisaresi ovat tottuneet jeesaamiseesi ja nyt kun pelkäävät joutuvansa itse maksupuolella, niin siksi eivät pidä yhteyttä sinuun. Mutsisi käytös taas selittyy ehkä kateudella. Itsekin olen menestynyt vanhempiani ja veljeäsni paremmin työelämässä ja liikunnassa, niin melko säännöllinen ilkeily ja vahingonilo omista puutteistani7 mokistani on tullut mukaan. Pahan uskominen omasta perheestä on vaikeaa, mutta tietty itsekkyys on vain tervettä. Miksi olisit vastuussa koko ikäsi vanhemmistasi ja sisaruksistasi? Sinulla on oma elämä elettävänäsi, miksi elä'isit sen pummijoilla ja löysäisijöille. Luuletko että he kiittävät sinua joskus, tai maksavat takaisin Nyt kun pyydät minimiä eli omillaan toimeentuloa, niin ei taisa heitä paljoakaan kiinnostaa. Sukuasi ei voi valita, mutta oma terveys ihan ekaksi. Säästä aikasi ja rahasi ja nauti omasta elämästäsi ja hoida itsesi terveeksi.
Muuten kokemuksesta voin snoa, että lapsuuden ajan kuvioista irtaantuminen on aivan helvetin haasteellista. Työelämässä olen joutunut opettelemaan tavat, harrastukset eli oikeastaan kaiken alusta. Kun nämä uudet tavat ja ovat sitten näkeneet lapsuuden kuvioissa, niin olen "snobi ja kermaperse", kun en pidä karaokesta lähiökuppilassa ja sikailusta joka viikonloppu.
että usein on niin että toisesta lapsesta "kasvatetaan" se tuki ja omaishoitaja, jota voidaan tarpeen mukaan lypsää tai muuten käyttää hyväksi. Älä anna naruttaa itseäsi, vaan mieti asiaa äitisi ja sisarruksesi kantilta, miten itse toimisit, kun haluaisit käyttää hyväksi toista? Kasvattaisit velvollisuuden tunnon ja killteyden, ja olisit suuttunut ja nihkeä kun lehmä olisi puritettu kuiviin!
teille kaikille se näkyy tähän mennessä tulleista kommenteista. Äitini on tosiaan aina ollut enemmän kateellinen omille lapsilleen kuin tukeva ja kannustava. Sisarukseni eivät ole kouluttaneet itseään/työpaikat ovat vaihtuneet kun on tullut hankaluuksia tai eivät ole koskaan olleet ns. vieraan töissä. Kuitenkin tuntuu siltä, että materian arvostus on heillä korkea. Itselleni riittää perustoimeentulo ja se, että asiat pystyy ilman ulkopuolista apua hoitamaan. Sairastaminen tuo taloudellisen notkahduksen mutta siitä selviää, kun nipistää menoja. Viime kesänä ennen tätä välirikkoa veljeni arvosteli meidän perhettä siitä, että olimme hankkineet lapsille viihdykkeeksi kesäurheiluvälineitä. Itselleni ei tule mieleenkään arvostella toisten hankintoja; jokainen tekee ansaituilla rahoillaan mitä haluaa. Ja mitä vanhempien hoitoon tulee; on yksi sisaruksistani aina kieltäytynyt ihan kaikesta, sillä perusteella, että häntä V...AA niin paljon, ettei välitä tehdä mitään. Hän olikin perheen suosikkilapsi kun olimme pieniä.
Nämä ihmissuhteet ovat joskus monimutkaisia mutta nyt olen todellakin keskittänyt voimavarani paranemiseen. Se, että sisarukseni eivät ole voinnistani kiinnostuneet, on heidän ongelmansa ei minun. Varsinkin kun totta on se, että ystävät voi valita, sukulaiset ei...
äitisi on kauhea