Nuoret naiset

olen kyllästynyt katsomaan teidän ärhentelyä, aina on jokin huonosti ja maailma kaatuu päälle. Syy on se kun te ette syö mitään muuta kuin karamelleja sekä juotte limonadia ja katsotte teevetä, jos suolaisen nälkä tulee niin käytte hakeen kaapista sipsiä että jaksaa taas vähän aikaan. Vittu teidän kroppa on sekaisin, ette ymmärrä mistään mitään, ei tarvi ihmetellä jos lanttu leipoo kiinni. Vedätte niitä e-pillereitä 10-vuotiaasta saakka jotta tissit ois vähän isommat kuin naapurin bertalla, jalkaan tulee laskimotulppa, te elätte riskillä, mutta voihan porkkanaankin tukehtua.
5281
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

No eiköhän niitä ärhentelijöitä ja hankalia ihmisiä löydy yhtä lailla vanhemmistakin sukupolvista. Sehän on ihan luonnekysymys. Ja niin nuorissa kuin vanhemmissakin löytyy sekä mukavia ihmisiä että kiukuttelijoita. Yksilöitä tässä ollaan. Mutta siinä olen samaa mieltä, että liian monet nuoret naiset syövät ihan liikaa roskaruokaa. Syövät tietysti jotkut vanhemmatkin, mutta erityisesti nuorista naisista olen huolissani. Millainen terveydentila heillä mahtaa olla vanhempana, kun ihan nuoresta asti popsitaan suolaista ja makeaa tuutin täydeltä. Saahan niitä herkkuja tietysti joskus syödä, mutta joskus tuntuu että nykynuorilla on joka päivä karkkipäivä. Mutta osasyy on varmaan meissä vanhemmissa, kun ollaan huonosti kasvatettu.

Äänestä

Ovatko he samanlaisia ärhentelijöitä kuin sinä? Silkkaa ärhentelyähän tuo aloituksesi on. Johtuuko sekin roskaruuasta ja hormoneista? Syötkö douping-pilsuja, että hauiksesi olisivat edes hieman muhkeammat kuin naapurin Arskalla?

Äänestä

On totta, että ruokavalio vaikuttaa mielialaan ja käytökseen - molemmilla sukupuolilla ikään katsomatta. Tiedetään ylivilkkaat pennut, jotka elävät karkilla ja energiajuomilla sekä roskaruokaa, kaljaa ja siideriä vetävä nuoriso. Eniten olen huolissani nuorista naisista, jotka elävät tupakalla sekä mustalla kahvilla, haukaten joka toinen tai kolmas päivä hampurilaista, ehkä jopa salaattia ja vetävät perskännit silloin tällöin. Ei ihme, että vituttaa ja masentaa. Aikuiset miehet, jotka vetävät naamaansa lihaa ja makkaraa sekä kerran viikossa pari pulloa kossua, ovat hekin onnettomia örähtelijöitä. Kuitenkin ap:n kannattaisi ajatella asioita kansantaloudellisesti. Sen kannalta on hyvä, että jengi syö liikaa rasvaa tai on käytännössä syömättä sekä imee tupakkaa ja viinaa.

Äänestä
  • Meinaatko, että kuolevat nuorina eikä tarvitse maksaa eläkkeitä ?

    Äänestä

  • Siis kompa vai ? kirjoitti:

    Meinaatko, että kuolevat nuorina eikä tarvitse maksaa eläkkeitä ?

    juurikin sitä tarkoitin. Toisaalta nuo rapakuntoiset kuluttavat nuoresta pitäen paljon terveydenhuoltopalveluita ennen kuin kuolo heidät korjaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


IIIIIIIIII kirjoitti:

olen kyllästynyt katsomaan teidän ärhentelyä, aina on jokin huonosti ja maailma kaatuu päälle. Syy on se kun te ette syö mitään muuta kuin karamelleja sekä juotte limonadia ja katsotte teevetä, jos suolaisen nälkä tulee niin käytte hakeen kaapista sipsiä että jaksaa taas vähän aikaan. Vittu teidän kroppa on sekaisin, ette ymmärrä mistään mitään, ei tarvi ihmetellä jos lanttu leipoo kiinni. Vedätte niitä e-pillereitä 10-vuotiaasta saakka jotta tissit ois vähän isommat kuin naapurin bertalla, jalkaan tulee laskimotulppa, te elätte riskillä, mutta voihan porkkanaankin tukehtua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu