rakkain ja tärkein ihminen koko maailmassa jätti, itseäni saan asiasta syyttää... minun tekemieni virheiden takia niin tapahtui... tämä ihminen oli ensimmäinen ketä todella olen rakastanut... sydän todella on särkynyt ja elämän halu kadonnut.... tuntuu etten ikinä pysty löytämään edes lähelle hänen kaltaistaan ihmistä....
pääseekö tästä ikinä ylitse vai seuraako ikävä mukana koko loppu elämän????
pääseekö tästä ikinä ylitse vai seuraako ikävä mukana koko loppu elämän????
Vastaukset 7
Vanhimmat
Haluatko kertoa mitä virheitä teit?
Minulla toipuminen kesti uskomattomat kymmenen vuotta. Se on kai kaikkien aikojen ennätys! Surun pois menoon autoi kun vihdoin tapasin uuden johon rakastuin yhtä paljon. :) Hän ei kuitenkaan kohdellut hyvin, mutta olin paljon vahvempi. Sydän särkyy vain kerran.
John Basilonen leski ei mennyt koskaan naimisiin, vaikka avioliitto kesti ennen Johnin sankarikuolemaa vain 7 kuukautta.
musta tuntuu ihan samalle.. joko sun olo helpottaa? minäki haluaisin tietää että pääseekö tästä yli..miten se on näin vaikeeta..
Mulla kävi samanlailla. Rakastin todella paljon, mutta se oli minun ensimmäinen vakava suhteeni ja mokasin sen (en tarkoita siis mitään pettämistä). Itseä saan tästä syyttää ja helvetisti ottaa päähän, mutta toivon, että seuraavassa suhteessa olen oppinut virheistäni.
Erosta on 4kk ja kyllä tämä pikkuhiljaa helpottaa. Varmaan noin vuosi menee minulla toipua. Että kai tästä yli pääsee. Tai ainakin toivon niin todella paljon.
Mulla tulee huomenna kuukausi kun rakas vaimo ilmoitti, että meidän 25 vuoden taival on päättynyt.
Löytyi vain uusi sielunkumppani työpaikalta, jonka kanssa hän haluaa jatkaa elämäänsä. Meillä kolme alaikäistä lasta ja miehellä sama peli. Voi hitsi kun tätäkin vaikee kirjoittaa sattuu niin pirusti ja kyynel valuu poskelle.
On ollut elämäni pisin kuukausi. Valvottuja öitä ja itkua, itkun perään. Ruoka ei maistu ja paino pudonnu 7 kiloa... oli mentävä hakemaan apua työterveyshoidosta. Passittivat sairaslomalle lepopulssikin jatkuvasti yli sadan, psyyke niin kovilla. Nukahtamislääkettä ja vielä diapamia ahdistukseen. Olen ollut aina lääke kielteinen mutta nyt oli pakko ottaa :( Olen miettinyt ja miettinyt mitä tapahtui meidän avioliitollle löytämättä vastauksia ja kasetti pyörii päässä vieläkin ja lujaa...Missä mentiin vikaan, miksen enää riittänyt!!
Sattuu niin .... ja huokailen. Meinaa pää haljeta. Tää kaikki tuli niin puun takaa ja niin kovallla voimalla etten vain voi ymmärtää! Avioeropaperit täytettynä, taloarvioituna, pikku poika lähti äidin mukana heti vanhemmat asuneet kanssani (Luojan kiitos ilman heitä olisin jo varmasti seonnut) Ollaan puheväleissä ja niin pitää ollakkin jo lastenkin takia...ikävä pikku poikaan on kova...
Kertokaa mulle miten tästä etenpäin kun kerralla menee sydän rikki ja pelko lapsien ja vielä talonkin puolesta on ihan järkyttävä...en meinaa jaksaa meni elämästä tarkoitus... :(
Kyllä se siitä helpottaa ajan kanssa. Sanontanahan tuo on ihan syvältä kun ei meillä kellään sitä aikaa loputtomiin ole... Itsellä meni samalla kaavalla 13 vuoden suhde puihin ja voin sanoa, että ensimmäisen vuoden vitutti enemmän tai vähemmän, nyt kun hommasta on jo enemmän aikaa kulunut niin se olokin on paljon parempi. Se, että mietit niitä vanhoja kuvioita kuuluu sekin asiaan, sattuuhan se miettiminen mutta ne hommat kannattaa pöyritellä päässä selväksi kun se on edessä joka tapauksessa.
Minulla kävi siten, että jäin vanhaan tupaan muksujen kanssa asusteleen ja se oli ainakin minulle helpotus kun ilman poikia kait olisin tehnyt sen perisuomalaisen lääkityksen ja ottanut viinaa urakalla :D
Sitten sellainen pikku vinkki, että älä ihmeessä jää kotiin makaan! Menet ystäville kyläileen ja kuljeksit missä vain, kaikki muu on parempaa kuin se kotona makoilu... Kotosalla makoillessa saat päässäsi kehiteltyä niin mahtavia teorioita, että oksat pois ja olo senkun pahenee.
Ja tsemppiä kovasti, helppoa se alku ei ole, mutta kyllä sinä siitä selviät :)