Miten musta tuntuu et olen kaikille miehille vain varalla? Tapailemme miehen kanssa, siitä ei tule mitään vakavaa missään vaiheessa vaikka olen omat tunteeni kertonut ja mieskin selvästi välittää. Kuitenkin on usemman kerran käynyt niin että jossain vaiheessa tapailua mies löytää jonkun toisen ja katoaa sillä hetkellä elämästäni sanomatta sen kummempia. Näin jälkikäteen tuntuu että olin vain siinä hetken viihdykkeenä kun mies odottelee että parempaa tulee vastaan eikä ollut tarkoituskaan aloittaa suhdetta kanssani. Tapailua on siis kestäny useamman kuukauden jonka jälkeen tuntuu että voisi jo oikeasti olla yhdessä, mutta ei. Tiedän että en ole täydellinen, en ollenkaan mielenkiintoinen, mutta en voi sille mitään että minulla kestää kauan tutustua toiseen ja olla oma itseni. Ja aina näiden katoamisten jälkee muutun yhä sulkeutuneemmaksi ja epäileväksi, en enää uskalla luottaa siihen että mies ei lähde heti toisen perään. Mielestäni en kuitenkaan ole viallinen, en takertuva, mököttäjä, täysin sulkeutunut yms. Mikä hemmetti mättää?En jaksais enää surra!
Aina varalla?
ihanko tyhmä
62230
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Minulla sama ongelma. Yhä enemmän vain vetäydyn kuoreeni josta seuraa että kukaan ei kohta jaksa enää odottaa että raottaisin panssariani..
Musta tuntuu kanssa et oon joku tilapäisratkaisu aina. ´Mä en usko olleeni koskaan kenenkään rakkaus, vaan joku jonka kans olla kunnes löytyy parempi. Kai olen liian helppo ihminen, ei tartte tapella pahemmin, en kyttää ja vahtaa, mut olen hauskaa ja mukavaa seuraa. olen joskus kiusallani heittänyt, et jos haluaa palata ex:n kans yhteen niin kantsii alkaa olee mun kaa, koska muutamakin joiden suhteen piti olla niin loppu kuin olla voi ovat sit alkaneet olemaan uudestaan exän kans..
olen ajatellut et oonko niin huomaamaton ja tylsä, et miehet ei muista ees uuden tullessa elämään et olen olemassa??
mäkin olen sanonut miehistä, että kun paatuneimmatkin poikamiehet tutustuu muhun, sen jälkeen ne löytää elämänsä naisen kohta. Ja häviää kuin pieru saharaan. Olen joku kohtuuhyvä, mutten ikinä riitä.
Alkaa olla jo ikää sen verran, että tuntuu, ettei enää voi olla sattumaa, et tänikäiset poikamiehet ei kohta enää ole poikamiehiä, kun ne on mut oppinut tunteen. Pitemmän päälle ankeaa. Lisäks alkaa tulla jo ikäkriisi. Miehet ei enää halua kuin nuoria, vaikka olis itse vanhempia. Muakaan ei kukaan muista sen erän perästä, kun joku löytyy. Tulee niin arvoton olo. En ollut yhtään mitään.
Samoin uusien ystävien kanssa. Joskus tuntuu, että mussa on vaan sellainen ominaisuus, että aina kaikki uudet ihmiset mun elämässä, niin naiset, kuin miehetkin löytää het kohta jonkun sen jälkeen kun on muhun tutustunut. Siinä kun taas kerran on tilanteessa, että huomaa soittelevansa lehdellä, ei hampaita jaksa naurattaa. Mussa on se ominaisuus, mitä oon monestikin kuullut, että olen luonteelta ok. Ulkonäkö on vaan aina jäänyt toiseksi niille muille. Eli tiedän, että tulen aina jäämään toiseksi vastaisuudessakin. Kukaan ei voi nähdä mua sellaisena ihmisenä, että lopulta olis kuitenkaan sitä mieltä, että olisin itsenäni rakastamisen arvoinen. Joku hätävaraparemmanpuutteessaratkaisu, mutta ei sitten tosissaan kuitenkaan.
Tosta vois tietysti ajatella, että itse hakeutuu sellaisiin tilanteisiin, mutta ne miehet ei ole olleet sitoutumiskammoisia pätkääkään sen jälkeen, kun on tavanneet jonkun toisen.
Ihan kuin omasta elämästäni tuo teksti. Minustakin on alkanut tuntumaan, että olen miehille aina se mukava, helppo ratkaisu hetkelliseen naisen kaipuuseen. Olen kerran seurustellut 18 vuotiaana 4 kuukautta, nyt olen jo 23. Kaikki jutut aina lässähtää ennen kuin ovat edes päässeet alkamaan. Olen ollut aloitteellinen miesten suhteen, mutta mikä minussa sitten on, ettei naamaani jakseta katsella kovinkaan pitkään? On minua sanottu kauniiksi jne. enkä omastanikaan mielestä ole mikään susiruma. Mutta tuntuu, että puuttuuko minusta jokin "viba", ettei miehet oikein kiinnostu minusta. Lähetänkö vai enkö lähetä joitain alitajunnallisia viestejä miehille?! :D
Tässä alkaa kohta usko loppumaan. On surullista ajatella, että eikö minulle ole tuolla jossain paria? Saanko koskaan omaa perhettä? Plaah, vaikeita asioita nämä ihmissuhteet, tai ainakin tuntuu että minulle ovat. Sekin vielä lisäksi, että minusta on alkanut tuntumaan, että pääni on liian "heikko" kestämään pieniäkään vastoinkäymisiä. Murehdin ja vellon itsesäälissä hyvin helposti ja unohdan siinä välissä elää elämääni. Olen harkinnut ammattiauttajalle menemistäkin :(
Teitä vakipanoja vain on helppo miehen saada.
Ei tarvitse paljon töitä tehdä kun pikkuhousut lentää nurkkaan ja rynnätään sänkyyn.
Mies purkaa paineensa ja suorittaa tarpeensa teihin kunnes löytyy toinen ehkä samanlainen tilalle.
Jos tahdotte seurustella, edetkää hitaasti lisäten tapailujen määrään ILMAN SEKSIÄ.
Nämä kusipäiset miehet vain nussivat teitä ja te kuvittelette olevanne jossakin oikeassa suhteessa sekä vielä mietitte miksi nämä miehet eivät teistä kiinnostu?
Ehkä pitäisi valita vähän tarkemmin ne miehet ja ketä päästää sinne sänkyyn? EIKÖS?
kuulostipa kuin omalle tarinalleni. me emme kylläkään tilanteesta puhuneet, en vain kyennyt ottamaa asiaa puheeksi. mutta teot osoittivat muuta kuin että hän tulisi katoamaan!
voisiko johtua siitä, että kun mies ei suoraa sano tapailun olevan kanssame ohi, he luulevat näin pystyvänsä pitämään naista hollilla jos uusi suhde ei onnistukaan? yrttävät sitten palata entisen luo. onko kellekkään käynyt niin? eivät tavallaan halua jäädä tyhjän päälle.
mutta eihän ne tunteet voi hetkessä kadota noin vain vaikka ns.uusi suhde olisikin heti...jotain lohdun hakemista se uusi suhde?
ollaanko me naiset, jotka tähän tilanteeseen on jouduttu, oltu jotenkin tavallista etäisempiä, kylmempiä, ei niin oma-aloitteisia? tunnistan näitä piirteitä itsestäni.