ihmisyydestä

edes ajatella, miten monessa paikassa minä nytkin olen. siis minä, mun nimeni ja koko henkinen olemukseni, vaikka itse fyysisesti olenkin vain täällä kotonani.

Ei se myöskään edes ajatuksen tasolla tunnu kivalta, että on vaan joku.. joku jossain listan hännillä, tai puolivälissä. Joku jonka ylä- ja alapuolella on varmastikin saman sukunimen omaavia, kuitenkin itselle täysin vieraita ihmisiä. Joku, joka kaivetaan esiin vain tarvittaessa, jos edes silloinkaan.

Mä tykkään kyllä enemmän siitä, että mua kohdellaan ihmisenä. Että mulle puhuva ihminen puhuu just mulle ja tarkoittaa kaikki sanansa mulle ja sanoo ne siksi, koska tietää ja tuntee mut. Useimmitenhan noin on vaan lähipiirissä.

että olen pelkkä kasvoton ja persoonaton olento ja pidän siitä.

oli hyvä kyssä,
omana itsenä kohdellaan eräiden tuttavien parissa ja perheen parissa
ei omana itsenä kohdellaan baarissa, töissä ja kadulla.

Koen että ne on nyt hyvät vaikka ongelmana on ennakkoluulot jotka häivytän pikkuhiljaa koska noh, musta ei voi vaan olla pitämättä.

Kuka hullu täällä enempää paljastaisi???

olen silloin, kun herra isopomo jossakin kaukana katsoo, onko yksiköllämme Suomessa jatkamisen edellytykset tallella ja onko päälukumme kohdallaan. - Yksilö olen lähiesimieheni ja työkavereitten kanssa.

Kasvoton olen silloin, kun väestövastuupiirejä muodostetaan. - Yksilö olen omalääkärin vastaanotolla.

Kasvoton olen (useimmiten) luentosalissa kuulijana, yksilö ollessani siellä puhujana.

jne.

Varmaan näitä kumpaakin roolia kuuluu elämääni sopivassa suhteessa.