Olen tuntenut ystäväni jo 5 vuotta ja olemme ajoittain olleet hyvin erottamattomia. Kausittain ystäväni on taas todella piittaamaton ja itsekäs, eikä ymmärrä että muillakin on ongelmia. Kerroin hänelle kaksi viikkoa sitten vasta puhjenneesta sairaudestani ja hän vaikeni kokonaan sen jälkeen. Kannattaako minun ottaa häneen enää yhteyttä? Suurimmaksi osaksi olen hänen vuokseen vihainen tai katkera, nykyään aika lailla tunteeton. Aiemmin meillä oli hauskaa oikein kunnolla. Päässä kuitenkin kaihertaa se, että hän on ollut paras ystäväni, eli tarvitseeko minun tehdä jotain? Tosin, yleensä se olen minä, joka on ottanut ensimmäisen askeleen. En tahtoisi tällä kertaa toimia niin. Plussia ja miinuksia on turha lajitella, koska nykytilanne on paljonkin miinuksella. Minua harmittaa, koska olisin tarvinnut tukea sairauteni kanssa, enkä sitä saanut.
Onko vaivan arvoista?
IF U
11441
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Aika lyhyesti kerroit, mutta onko mahdollista, että ystävälläsikin on meneillään huono vaihe elämässä. Itse ainakin olen huomannut, että joskus lähimmäiseni ovat maassa ja heidän seuransa on vähemmän mukavaa. Silloin en saa tukea heiltä. Itse olen myös sairas ja syön lääkitystäni siihen. Toisinaan tilani pahenee, mutta jos kaipaan tukea, puhun heille silloin kun katson tilanteen sopivaksi.
Tiedän nimittäin itsekin olevani joskus välinpitämätön. Ihmisiä tässä vain ollaan....
Joo, kannattaa varmaan miettiä vaikka sitä että onko hän koskaan osannut antaa sinulle tukea sinun vaikeissa asioissa. Tuo vaikeneminen voi kai johtua monesta syystä, esim että hän koki asian niin hämmentävänä, ettei osannut sanoa mitään. Itse varmaankin laittasin ainaki viestiä tms. jossa sanoisin että se loukkasi ettei hän osoittanut myötätuntoa sinua kohtaan tässä tilanteessasi. Koska sehän on vähintä mitä ystävältä odottaa. Jos hän ei sitä tajua, niin sitten en ainakaan itse haluaisi kovin läheisissä väleissä olla hänen kanssaan.
huomannut ettei tukea saa ja tällä ystävällä on aina vaikeaa, koska hän elää elämänsä kriisistä kriisiin. Mitä se hyödyttää, vaikka laittaisin viestiä? Olkoon kuinka hämmentynyt hyvänsä, olisin odottanut edes jotain.. Olen ennenkin ilmaissut turhautumiseni, mutta se auttaa harvoin. Hän unohtaa sen ja kohta ollaan taas samassa tilanteessa. Olo tuntuu niin paskalta, koska hän on ainoa ihminen joka tietää sairaudestani tohtorin lisäksi. Ei paljoa rohkaise kertomaan lähimmäisille jos ensimmäinenkin reagoi noin!
Ok, olen pahoillani puolestasi. Tosiaan kun asia on noin niin eipä tee mieli tälle kaverille mitään viestiä enää laittaa. Ei muuta kuin jaksamista tilanteeseesi, toivottavasti sairautesi on sellainen että sitä voidaan hoitaa, ainakin oireita helpottaa. Itse olen kuullut hyviä kokemuksia vertaistukiryhmistä joidenkin sairauksien kohdalla, siellä on samaa sairautta/elämäntilannetta potevat saaneet tukea toisistaan. Iteki oon huomannut että on elämäntilanteita kriisejä ym joissa tuntuu että vaan toiset saman kokeneet voivat sydämestään tukea. Netissä lienee keskustelupalstoja, mm. tukinet.fi. Ei ilmeisesti liity niinkään sairauksiin, mutta mitä moninaisempiin elämän kriiseihin. Jaksamista sinulle :)
Kerroit, että hän elää kriisistä kriisiin. Jos ei itse ole saanut eikä saa tukea, ei edes ymmärrä, että sitä pitäisi / voisi antaa, tai se edes kuuluisi asiaan. Eikä välttämättä edes tajua, olisiko hänellä yhtään mitään annettavaa, jos itsekin kokee olevansa vain yhtä suurta tarvetta. En mäkään tajua koskaan tukea ketään, kun mun elämässä on ollut niin monta vaikeaa asiaa, missä olen vain purrut hammasta ja niellyt kyyneleitä yksin. En osaa. Ei ole sanoja, ei tekoja, eikä mallia, vaikka voikin kokea myös tuskaa toisen puolesta.
ja ymmärtämällä, että maailmassa on muutakin kuin omat ongelmat ja tunteet, pääsee jo pitkälle. Jokaisen elämässä on varmasti erinäisiä kriisejä ja ongelmia, kuten myös omassani, mutta olen osannut hakea apua ja tukea, sekä olen ymmärtänyt että auttamalla muita autan itseäni. Olen vain niin vihainen että tekisi mieli räjähtää.
Itsellä oli "ystävä," joka aina oli itse äänessä ja selitti omia asioitaan. Kun minulle tapahtui jotakin pahaa, en saanut tukea, ainuttakaan myötätuntoista sanaa. Purin sydäntäni hänelle ja huomasin, ettei hän kuuntele ollenkaan. Jos esimerkiksi kysyin jotain, hän alkoi vain selittämään jotakin omista asioistaan. Kerran sitten sanoin, että olen huomannut ettei hän oikein kuuntele mitä hänelle puhutaan. Oletin sen johtuvan masennuksen aiheuttamasta keskittymishäiriöstä tai puutteellisesta kielitaidosta, ettei ymmärrä kaikkea, ulkomaalainen kun oli. Hän vain nauroi ivallisesti ja sanoi: "niin kun mua ei kiinnosta!" No enpä nykyään ole enää kyseisen tyypin kanssa tekemisissä ja tämä ei ole suinkaan ainoa syy. Nainen oli täysi narsisti.
tyly tuomio tuli. Ystäväni ei halua keskustella eikä kirjoitella asioista, joten päätin ystävyytemme, koska en tee mitään sellaisella ystävällä, joka ajattelee vain itseään. Toivottavasti entinen ystäväni joskus ymmärtää, mitä menetti. Epäilen kyllä, ettei. Enää en aio päästää ketään niin lähelle. Olkoon kavereita vain, mutta kokonaisvaltainen luottamus on äärimmäisen vaikea saada.
jos et enää puhu mistään muust kuin sairaudestasi, niin onhan se vähän tylsää :(
sairaskin voi olla se itsekäs.
ensimmäinen kerta kun asiasta mainitsin. Sairauteni on sellainen asia, mistä en todellakaan puhu! Tuo on todella alhaista edes kuvitella! Minun sairauteni ei kuulu muille, olisin sen halunnut jakaa hänen kanssaan, mutta se karkoittikin hänet kokonaan. Olenko minä silloin itsekäs?! Tuollainen ajattelu saa minut raivoihini!
Tuo ystäväsi kuullostaa aivan turhalta,parempi on olla yksin niin ei tarvitse pettyä. Se ei välitä sinusta pätkääkään,olet vain riippuvainen ystävästäsi. Ihmiset muuttuvat,5 vuotta on pitkä aika,siinä ehtii kaikki muuttmumaan.