Radio Sputnik
Olen täysin varma, että kun olin sulkenut oven kiinni perässäni ja mennyt töihini, niin vaimoni kipitti radion luokse vauva kainalossaan ja hipaisi sen auki. Hän sulkee radion heti kun olen porraskäytävässä ja painan hissin nappulaa. Hän on yrittänyt olla kuin muutkin, mutta todellisuus asuu sydämessä kuin kohina. Minä en tänäänkään käynyt kaupassa, koska olen mies, eikä se minulle kuulu, hän väittää. Toisinaan ihmettelen tätä asennetta, tapaa tai historialliselta faktalta kuulostavaa sosiologista teemaa.
Luultavasti he tanssivat nyt, jos eivät keittele perunoita ja porkkanoita ja ties mitä, ja survo niistä soseita, konttaavat ympäri huushollia etsimässä jotain johon voisi mahdollisesti tukehtua. Uskomatonta kyllä, nainen osaa tehdä yhdellä kädellä kaiken sen jota kotityöt vaativat, sillä hän ei uskalla laskea lasta käsistään hetkeksikään. Eikö tuollaisen, seitsenkiloisen lapsen ronttaaminen ole raskasta?
Huomenna olisi taas kekkerit, hipat ja syömäjäiset. Hän on keksinyt sekoittaa omaa kulttuuriaan ja minun yhteen, jotta kaikki ei menisi yksipuoliseksi. Tämä monimuotoisuus on lähtökohtamme – tai oikeastaan hänen, sillä hän kyseli minulta kaikki mahdolliset suvussamme esiintyvät sairaudet, ennen kuin suostui tekemään lapsen. Itse hän tulee alueelta, jossa nuollaan kaiteista maailman saasta, ja joka vanhemmalla iällä koituu terveeksi elämäksi ja immuniteetiksi pöpöjä vastaan.
Mutta koska kotimme on aina puts & cliin, niin lapsen tehtäväksi on muodostunut valtavien kenkärivien lipominen. Vaimoni hymyilee, luultavasti tälläkin hetkellä, vaatehuoneen matolla ja katselee tyttärensä purkuoperaatiota, maistelua ja kuuntelee jokeltelua. Tytön ensimmäiset sanat olivat universaali ”mama”. Minusta joskus tuntuu, että jään jostain paitsi, kun siirtelen papereita ja soittelen puhelimella kaikenlaisiin tärkeisiin paikkoihin.
tonou
Olen täysin varma, että kun olin sulkenut oven kiinni perässäni ja mennyt töihini, niin vaimoni kipitti radion luokse vauva kainalossaan ja hipaisi sen auki. Hän sulkee radion heti kun olen porraskäytävässä ja painan hissin nappulaa. Hän on yrittänyt olla kuin muutkin, mutta todellisuus asuu sydämessä kuin kohina. Minä en tänäänkään käynyt kaupassa, koska olen mies, eikä se minulle kuulu, hän väittää. Toisinaan ihmettelen tätä asennetta, tapaa tai historialliselta faktalta kuulostavaa sosiologista teemaa.
Luultavasti he tanssivat nyt, jos eivät keittele perunoita ja porkkanoita ja ties mitä, ja survo niistä soseita, konttaavat ympäri huushollia etsimässä jotain johon voisi mahdollisesti tukehtua. Uskomatonta kyllä, nainen osaa tehdä yhdellä kädellä kaiken sen jota kotityöt vaativat, sillä hän ei uskalla laskea lasta käsistään hetkeksikään. Eikö tuollaisen, seitsenkiloisen lapsen ronttaaminen ole raskasta?
Huomenna olisi taas kekkerit, hipat ja syömäjäiset. Hän on keksinyt sekoittaa omaa kulttuuriaan ja minun yhteen, jotta kaikki ei menisi yksipuoliseksi. Tämä monimuotoisuus on lähtökohtamme – tai oikeastaan hänen, sillä hän kyseli minulta kaikki mahdolliset suvussamme esiintyvät sairaudet, ennen kuin suostui tekemään lapsen. Itse hän tulee alueelta, jossa nuollaan kaiteista maailman saasta, ja joka vanhemmalla iällä koituu terveeksi elämäksi ja immuniteetiksi pöpöjä vastaan.
Mutta koska kotimme on aina puts & cliin, niin lapsen tehtäväksi on muodostunut valtavien kenkärivien lipominen. Vaimoni hymyilee, luultavasti tälläkin hetkellä, vaatehuoneen matolla ja katselee tyttärensä purkuoperaatiota, maistelua ja kuuntelee jokeltelua. Tytön ensimmäiset sanat olivat universaali ”mama”. Minusta joskus tuntuu, että jään jostain paitsi, kun siirtelen papereita ja soittelen puhelimella kaikenlaisiin tärkeisiin paikkoihin.
tonou
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.