Olen järkyttynyt. Petin tyttöystävääni. Tyttöystävääni, jota rakastan, uskoisin. En ole järkyttynyt pettämisestä sinänsä, vaan omasta reaktiostani pettämiseen. Ei mitään. Ei katumusta, ei pahaa mieltä. ei tosin iloakaan, vain neutraali toimitus, joka silloin pienessä humalassa tuntui vähäisesti kiihottavalta. Olen järkyttynyt siis siitä, että pelkään olevani jonkinlainen psykopaatti. Narsisti en ole, mutta miten voi olla mahdollista, etten tunne katumusta? Menenkö suoraan psykologin puheille? Olen yrittänyt katua, mutten kykene, on kuin yrittäisin puristaa kivestä verta. Silti tunnen tunteita muuten elämässä. Muun muassa kiintymystä, välittämistä. Kun tyttöystäväni oli auto-onnettomuudessa, olin huolesta soikea. Mietin, miten hänen käy, menetänkö hänet. Haluan hänen parastaan, se näkyy muuten teoissani, lukuunottamatta tietenkin tätä viimeistä tapahtumaa. Muutenkin olen tunteellinen ihminen, tunnen suuria iloja ja suruja, mutta katumus, siihen en tunne kykeneväni millään.
Missä katumus?
I want to repent
1263
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Minun ystäväni on jo jonkin aikaan harrastanut pettämistä baarissa tapaamiensa ihmisten kanssa. Heillä ei tosin pariskuntana mene hyvin, rakastavat toisiaan, mutta ei seksiä, hellyyttä tai minkäänlaista huomioon ottamista kummankaan osalta. Tämä pettäjä on koettanut saada puolisoltaan huomiota moneen kertaan ja ovat keskustelleet muutoksesta, mutta sitä ei ole tapahtunut. Joten yhden pettämisen jälkeen hän koki että näin saa sitä kaipaamaansa, pelkkää halujensa tyydyttämistä. Hän ei kadu tai tunne omantunnon tuskia, tosin häntä harmittaa kun näin tekee ja haluaisi kaikkea sitä mitä tekee, omalta puolisoltaa.
Onko teidän suhde millainen?