Olen kolmekymppinen mies, nainen on minua kolme vuotta nuorempi. Ollaan tunnettu kolme vuotta, seurusteltu 2 ja asuttu yhdessä puolisen vuotta. Talouteen kuuluu myös koira.
Avokkini puhuu kovasti lapsen hankkimisesta ja avioliitosta jne. eli haluaisi selvästi edetä suhteessamme. Minä en, päinvastoin. Ajatus lapsesta kauhistuttaa ja muutenkaan en tiedä, onko tämä se oikea nainen vaiko ei. Kun ajattelen poikamiesvuosiani, niin kaipaan niitä ja tunnen, että suhteessa olen vankina, en saa vapautta olla ja tehdä kuten haluan. Tästä asiasta on puhuttu, mutta jotenkin vain tuntuu, että avokkini ei tajua tätä asiaa, vaan on ihan rakkauden sokaisema yhä.
Rakastan avokkiani...kaiketi? En oikeastaan tiedä, mitä tunnen. Olen hänelle kohtelias, hellä, jne. ja se tuntuu hyvältä, mutta jotenkin tuntuu, että näyttelen tai teeskentelen ehkä. En haluaisi satuttaa häntä ja loukata hänen tunteitaan, koska hän on aivan innoissaan minusta ja meidän suhteestamme ja olenkin kyllä pitänyt häntä hyvänä, toisin kuin hänen kaksi edellistä miestä.
Tenkkapoo siis.
Tekisi mieleni pakata kamat ja lähteä vaan heti, mutta en halua satuttaa häntä. En tiedä, mitä sanoisin kun lähtisin. En tiedä, pitääkö minun edes lähteä, vaiko vaan tottua tämmöiseen elämään.
Avokkini puhuu kovasti lapsen hankkimisesta ja avioliitosta jne. eli haluaisi selvästi edetä suhteessamme. Minä en, päinvastoin. Ajatus lapsesta kauhistuttaa ja muutenkaan en tiedä, onko tämä se oikea nainen vaiko ei. Kun ajattelen poikamiesvuosiani, niin kaipaan niitä ja tunnen, että suhteessa olen vankina, en saa vapautta olla ja tehdä kuten haluan. Tästä asiasta on puhuttu, mutta jotenkin vain tuntuu, että avokkini ei tajua tätä asiaa, vaan on ihan rakkauden sokaisema yhä.
Rakastan avokkiani...kaiketi? En oikeastaan tiedä, mitä tunnen. Olen hänelle kohtelias, hellä, jne. ja se tuntuu hyvältä, mutta jotenkin tuntuu, että näyttelen tai teeskentelen ehkä. En haluaisi satuttaa häntä ja loukata hänen tunteitaan, koska hän on aivan innoissaan minusta ja meidän suhteestamme ja olenkin kyllä pitänyt häntä hyvänä, toisin kuin hänen kaksi edellistä miestä.
Tenkkapoo siis.
Tekisi mieleni pakata kamat ja lähteä vaan heti, mutta en halua satuttaa häntä. En tiedä, mitä sanoisin kun lähtisin. En tiedä, pitääkö minun edes lähteä, vaiko vaan tottua tämmöiseen elämään.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Niin siis sen verran vielä täsmennystä, että minulla on yhä oma asunto, jonne voisin muuttaa. Nyt asumme hänen asunnossaan yhdessä. Tavallaan lähteminen olisi sikäli siis helppoa. En kuitenkaan haluaisi särkeä hänen sydäntään. Tuntuu, ettei hän kuitenkaan ymmärrä, miltä minusta tuntuu.
Mielestäni teidän täytyisi ottaa time out eli aika lisä.Olen tällä hetkellä eroamassa avokistani ja muutetaan puolentoista vuoden asumisen jälkeen erilleen (yhddessä oltu 3 vuotta) .Meidän kriisi lähti samoista aiheista koska minusta tuntui että olen valmis asettumaan aloilleen jne.kun taas exäni ei ole vielä varma haluaako sittenkin olla vapaa,toisaalta hänestä tunttuu että olen juuri se oikea mutta toisaalta ei ole varma mitä haluaa.Uskon että erossa olo auttaa selventämään ajatuksia ja tuntemaan ne oikeat filikset ja sen että onko se toinen sulle se oikea.Yleisesti en usko breikkeihin,mutta tälläisessä tilanteessa(kuten sinunkin)luulen että se on ainut oljen korsi johon viimeiseksi tarttua eikä halua jättää sitä käyttämättä,koska jos esim.puolen vuoden jälkeen,eli silloin kun se oikea ikävä toista kohtaan on laantunut ja oikeat tunteet astuu peliin , ja sillon tajuaa että hei tuo olikin just se mitä olen aina ettinyt ja ettei voi elää ilman ja jos silloin toisellakin samat tunteet niin avot. Jossain mielessä uskon kohtaloon ja jos kaksi immeistä on tarkoitettu toisilleen kyllä he (vaikka eroavat) joskus vielä löytävät toisensa.
Mielestäni et tee väärin tyttöystävällesi jos ehdotat tätä breikkiä,mielestäni teet hänelle vain palveluksen koska en usko että hänkään haluaa että olette yhdessä ja et ole mukana 100 %:lla ja tässä tilanteessa saatatte olla esim.viiden vuoden päästä jolloin se on vielä vaikeampaa.Kyllä ihmiset selviää eroistakin,onhan maailmassa monta särkynyttä sydäntä (kuten itseni) ja yritän ajatella että "elämä on" ,eikä aina ruusuilla tanssimista. Jos ei tyytöystävä ymmärrä miltä sinusta uskon että viimeistään sitten ymmärtää jos nostat kissan pöydälle.
painelet kauas.
Muutoin emännälle "sattuu unohdus/vahinko" ja ehkäisy jää pois.
Noita on nähty.
Terve
Siis vastaan sinulle lyhyesti:
Kerro tunteistasi puolisollesi suoraan että kaipaat hieman etäisyyttä parisuhteeseesi sen vuoksi ettet ole enää varma siitä mitä sinä haluat elämältäsi. Sovitkaa että ette eroa vaan kokeilette asua erillänne jonkin aikaa jotta tiedätte kumpikin varmasti mitä elämältänne haluatte, mitä ja kenen kanssa. Ei ole mitään järkeä tuhlata elämää olemalla jonkin kanssa jota ei todellisuudessa rakasta. Myöskään puolisosi ei ansaitse sitä että hän asuu vale liitossa kanssasi. Valheessa ei voi pitkään kukaan elää. Näin se vaan on.
Kiitoksia hyvistä ja asiallisista vastauksista.
Tuo aikalisän ottaminen kuulostaa hyvältä. Ongelmana on se, että olen kiukuspäissäni aikaisemmin pakannut kamani jo kerran ja marssinut pois (tästä puoli vuotta aikaa) ja avokki uhkasi, että jos vielä tuon teen niin takaisin ei ole tulemista. Ja muutenkin mietin, mitä hän siitä tuumaa vai romahtaako kokonaan, koska on niin sokea rakkaudesta.
Mietin myös, miten hän pärjää yksin taloudellisesti ja sosiaalisesti (lainat ja koira vievät ajan ja rahan). Nythän tuota ongelmaa ei ole ollut kun olemme eläneet tavallaan yhteistaloudessa ja koiran lenkitys sun muut ovat onnistuneet (hän on vuorotyössä, minä en). Tuntuu, että hän jää todella tyhjän päälle ja putoaa korkealta.
Olen itse ollut samassa tilanteessa ja valitettava fakta on, että ikäviä tuntemuksia ja itkuja ei voi välttää. Pitää hyväksyä se, että elämässä tulee konflikteja.
Itse olen aina pyrkinyt välttämään epämukavia tilanteita, tappeluja ja sanasotaa ja siitä johtuen tehnyt päätöksiä väärin perustein. Yhdessä pitkässä suhteessa roikuin, koska nainen oli heikko ja tarvitsi tukea yksinäisyyteensä. Minusta tuli hänelle elämän sisältö ja hän puhui penskoista ja talosta ym.
Jos olisin ymmärtänyt, että ainut tapa, jolla HÄN voi kasvaa ihmisenä, on oppia nousemaan omille jaloilleen tukeutumatta toiseen ihmiseen eli minuun, olisin lähtenyt monta vuotta aiemmin pois suhteesta. Tämä olisi myös antanut minulle mahdollisuuden etsiä tasa-arvoisempaa kumppania. Selvästikin sinulla on saman tyyppinen juttu tuossa, kun mietit entäs koira ja toimeentulo ja itkunpuuskat.
Itsellä on nyt menossa taas pitkä suhde ja tuntemukset ovat tuon poikamieselämän kanssa saman suuntaiset kuin sinulla: naiseni on ihana ja hyvä ja tekee minut onnelliseksi, mutta syvällä sisimmässäni haluaisin elää edes jonkin verran vielä poikamieselämää ja haastaa sekä kehittää itseäni miehisenä miehenä. Pelkään perhe-elämän pehmittävän minua entisestään (olen kiltti ja huomaavainen luonteeltani) ja koen että en ole elämässäni tarpeeksi toteuttanut miehisiä vaistojani.
Päätimme juuri ryhtyä vain "rakastajiksi" eli emme odota toisiltamme tulevaisuuden suhteen mitään. Tapaamme ja olemme yhteyksissä kun siltä tuntuu. Sovimme, että syksyllä katsomme tilannetta uusiksi.
Riskinä on tietysti, että jompi kumpi löytää toisen tai tunteet hiipuvat pois, mutta joka päätöksessä on riskinsä.
"Kun ajattelen poikamiesvuosiani, niin kaipaan niitä ja tunnen, että suhteessa olen vankina, en saa vapautta olla ja tehdä kuten haluan."
KERRO hänelle tuosta ja keskustelkaa onko mitään tehtävissä ennenkuin vain jätät hänet kylmästi! Liikaa on nähty tarinoita, joissa nainen on jäänyt ihan kysymysmerkiksi kun mies on lähtenyt lätkimään muuten hyvästä suhteesta hatarin/epäselvin perustein. Ei sinun tarvitse joutua tottumaan sellaiseen elämään josta et pidä, vaan kommunikaation ja yrityksen kautta monenlaisia asioita saa selvitetyksi ja korjatuksi.
"KERRO hänelle tuosta ja keskustelkaa onko mitään tehtävissä ennenkuin vain jätät hänet kylmästi!"
No olen kertonutkin, mutta kun nainen mokoma ei usko/tajua/välitä/pysty asialle mitään tekemään. Ei se asia muutu miksikään, vaikka nainen uskoisi/tajuisi/välittäisikin siitä. Tämähän se pulma onkin.
Ala nyt jo jotai saamaan aikaanki elämässäs :D
Olen aina onnistunut hankkimaan sellaisia suhteita joissa ei ole ollut pakko olla muuttaa yhteen vaan tavallaan eletty omia talouksia ja pidetty yhteistä aikaa aina jommankumman katon alla mahdollisuukisen mukaan, minulle miehenä toiminut erittän hyvin ja suosittelen muillekin sellaisille jotka haluavat säilyttää tunteen vapaudesta.
Ennemmin tai myöhemminhän aina sitten tulee tilanne eteen jossa nainen selvästi tuntuu haluavan sitä yhteistä taloutta ja sen mukanaan tuomia ongelmia, en tiedä kait siihen sopeutuu pakon edessä jos itse riittävästi haluaa sitä yhdessäasumista mutt itse myönnän olevani pelkuri, mieluummin lähden kuin jään kokeilemaan.
Nyt minullakin nykyisen naiseni kanssa sellainen tilanne että hän ollut jo vuoden aikalailla ihastuksen huumassa eikä tunnu laantuvan ollenkaan, no minäkin kyllä tykännyt ja tykkään ihan helkkaristi mutta en tiedä miten kävisi jos hän muuttaisi jatkuvaan minun luokseni, tulisiko sitten kyllästyminen tms. puolin ja toisin kun joka aamu oltaisiin naamakkain ja tulisiko olemisesta sitten vain tottumuksen aiheuttamaa "helppoa elämää", sitä en ainakaan halua vaan pitää olla kipinää mukana myös.
Onneksi on reilusti välimatkaa ja molemmilla vakityöt omilla asuinpaikkakunnillaan niin ei tarvitse liikaa miettiä ainakaan vielä :D
"Olen aina onnistunut hankkimaan sellaisia suhteita joissa ei ole ollut pakko olla muuttaa yhteen vaan tavallaan eletty omia talouksia ja pidetty yhteistä aikaa aina jommankumman katon alla mahdollisuukisen mukaan, minulle miehenä toiminut erittän hyvin ja suosittelen muillekin sellaisille jotka haluavat säilyttää tunteen vapaudesta."
Juuri tuollainen suhde minullekin varmasti toimisi hyvin! Saisi omaa tilaa ja aikaa, mutta ei kuitenkaan tarvitsisi olla yksin ja ilman seksiäkin. Ongelmana nyt on se, että nainen mokoma ei tuollaista halua. Nainen on tottunut asumaan miehen kanssa (kahden exänsä), eikä ole koskaan oikein ollut yksin, sinkkuna. Ei siis tajua, millaista se edes on, eikä osaa ehkä edes olla tuolla tapaa, eli asua yksin. Näin ainakin ajattelisin.
Joka tapauksessa siis, pitäisikö tuollaista jotain ehdottaa? Luulisin, että saan seurauksena pahan mielen ja itkukohtauksen jne. Nainen haluaa asua yhdessä minun kanssa, saman katon alla ja jakaa kaiken.
..tapauksessa varmaan vähän hankalampi toteuttaa kieltämättä jos toinen jo valmiiksi asuu lähellä ja on sentyyppinen ihminen joka haluaa olla sitten 100%:sesti yksissä, itselläni sikäli mukavasti nyt kun on "järkisyyt" olla omissa talouksissa eli hyvät työpaikat molemmilla nykyisissä asuinkaupungeissa.
Minunkin naiseni on aiemmin ollut aina nuoresta tytöstä lähtien "kiinteissä" suhteissa mutta oli onneksi jo ennen minun tapaamistani oppinut jonkinverran itsekseenkin olemaan ja nykyään jo aika mukavasti hyväksyy tilanteen vaikka mielellään varmaan luokseni muuttaisikin. Eipä hän mitään kilareita ole saanut silloin kun toisinaan olen vihjaillut että minä suunnilleen aina omaa taloutta eläneenä tarvitsen omaakin aikaa aina välistä ja nautin myös yksinäisyydestä toisinaan.
Hankalaa varmasti kieltämättä kun haluaisit toimia toista loukkaamatta ja ilman että hänkin alkaa tuntemaan syyllisyyttä tilanteesta, joskus olisi varmaan helpompaa olla tunteeton mulkku mutta eipä se meiltä mukavilta miehiltä oikein tahdo luonnistua. Siellä avauksessasi muistaakseni mainitsit että kohtelet naistasi hyvin ja arvostuksella, sehän se kai tärkeintä on ja jos omien kattojen alla asumisen puheeksi otat voisit koettaa vaikka jotenkin niin perustella ettei hän mitään ole menettämässä vaan ennemminkin saamassa, sellaisen miehen joka haluaa tarjota hänelle vain hyviä hetkiä ja viettää huonommat päivät (kaikillahan niitä joskus on, kukaan jaksa aina olla pelkkää hymyä) sitten yksinäisyydessä asioita pohtien.
Kerran yksi tuttu nainen jolla jo vähän enemmän elämänkokemusta totesi mulle kun kerroin kaukosuhteessa olevani että sehän on hyvä vaan, hänkin eniten aina arvostanut suhteita joissa ei ihan jatkuvaan olla iholla eli kyllä nainenkin voi oppia sitä omaa aikaa arvostamaan kunhan vaan harjoittelee ensin vähän.
Sä olet mun mielestä todella epäreily naiselle ja naisille lukemista teksteistäs koska et kerro ja kommunikoi mitä haluat elämältä ja parisuhteelta heti alusta. Sun pitäs tehdä selväksi että et ikinä halua naimisiin ja lapsia ja asua yhdessä vaan että haluat vapaata suhdetta mutta se sitte pitää käydä molemmin puolin. Sun pitää löytää nainen joka haluaa samaa ja en ihmettele miksi et oo löytäny kun naiset useimmin eivät semmoseen halua. Luulenpa että olet antanut heille tarinoita ja et oikeaa kuvaa itsestäs sen takia että saat seksiä sillo ku haluut jne. nyt sitten kun luonnollisesti nainen haluaa mitä nainen on tehty haluamaan niin sä peräännyt. Ala olee rehellinen niin ittelles kun naiselle niin säästyt ja säästät paljon sydän särkyä.
Älä anna tämän jatkua enää vaan poikki ja kunnolla tietenkin rehellisesti annat selityksen ja meet matkoihisi. Anna tälle naiselle mahdollisuus etsiä itselleen mies joka tekee hänet onnelliseksi.
Olla ihan mitä mieltä haluat ja luuletko etten ole kertonut? Vapaa suhde, no sen voi käsittää monella tavalla mutta itse ainakin olen 100%:sesti uskollinen aina suhteessa ollessani eli sellaista vapautta mitä ehkä kuvittelet en haikaile, yksi nainen kerrallaan riittää minulle.
Luulet varmaan minua aikamoiseksi luikuriksi mutta minut tuntevat olisivat toista mieltä, itseasiassa olen pitkiä aikoja ollutkin ilman naista suhdetta juuri sen vuoksi etten tulisi vahingossa antaneeksi vääriä signaaleja, ei vaan oo niin helpppoo aina sekään jos seuraa kuitenkin arvostetaan.
Olen nykyisellekin kyllä koettanut sanoa että helpompaa paljon olisi jos löytäisi mieleisen kaverin lähempää mutta ei tunnu kelpaavan kotikylän jannut, minkäs minä sille sitten voin kun en väkisinkään halua pois ajaa ketään vaikutuspiiristäni-
tuhlaatte vaan kummankin aikaa, olisi ihan reilua sanoa, ettei tästä tule mitään, jos ei halua naimisiin ja lapsia, ja toinen haluaa, eikö se ole aika selvä, suotta viet toiselta vuosia pois, anna hänelle aikaa etsiä sitä oikeaa, ja itsellesi.
ota nuorempi älä vanhempaa
Eikös se ole elämässä parhainta että saa mennä ja tulla justiinsa niin kuin haluaa? Saa elää vain itselleen. Ei tarvi toisesta ihmisetä huolehtia ja eikä ottaa häntä huomioon. Paitsi kyllä sitä jossain vaiheessa voi huomata olevansa oman "vapautensa" vanki. Ja kun kovasti kallistelee alkoholilaseja siinä vapaudessa nii huomaa olevansa sen vanki. Huomaa olevansa kuppiloiden vanki.
Minsakki taitaa puhua asiaa! Olen huomannut, että etenkin miehet kuvittelevat elävänsä sitä ikuista nuoruutta juhlinnan merkeissä. Muistan itse, kun nuorena likkana näille luusereille naurettiin baarissa. Luulenpa, että loppupeleissä on aika moni yksin näistä jäänyt.
P.S. Kaikkia suhteita ei ole luotu kestämään, kaikkea ei tarvitse kestä, mutta joillekin ihmisille "ruoho tullee aina olemaan vihreätä sillä toisella puolella". Mikään ei riitä, jossain on mulle vielä jotain parempaa.
samat, vapautta kaihoovat miehet kuvittelee, että nainen "särkyy", jos mies häippäsee? Jos ne vaan yksinkertaisesti sanois: Kiitti, nyt riitti ja menisivät vapauteensa. Eihän kukaan nainen niin heikko ole, ettei eroa kestä, vaikka olisi (usein miehen mielestä) kamalasti rakastunut. Naisissa on voimaa kyllä ollut aina. Ei ne mitään hauraita nukkeja oo.
Veikkaan, että tässä on semmoinen kitkutushomma menossa. Mies haluu "muuta" eli elää poikamiehenä, mutta silti ei ihan uskalla jättää naistaan, jos sattuisi kumminkin kaipaamaan takaisin hoivattavaksi. Koittaa noissa tunnelmissaan sit laittaa kaiken naisen "herkkyyden" piikkiin. Voihan vittu. Potkaisin itse pellolle tuollaisen miehen. Ei aikuinen ihminen tee tämmösiä tykkää/en tykkää-pelejä.
Kovasti tuot mieleeni minun eksäni. Hän vain pamautti tunteensa ilman minkäänlaista keskustelua "haluan olla yksin" ja sanoi,että yritti aikaisemmin jutella,mutten kuullut. Taisin minäkin olla rakkaudesta sokea.
Katso naistasi silmiin ja sano,että nyt todella haluat jutella. Tee selväksi ettei kaikki ole okei. Keskustelu on tärkeää ja usko pois,kun sanon,että yht'äkkiä varoittamatta jättäminen on pahempi kuin se,että asioista keskusteleminen. Hänestä voi tulla katkera, vihainen ja erittäin masentunut.
Itsekin kadun sitä,kuinka en nähnyt mieheni ahdistusta, mutta ole sinä se rohkea ja tee naisellesi selväksi,että nyt on juttutuokion paikka. Vaikka se häntä kuinka satuttaisi.
Onnea matkaan.. :)
Hitto mitä luusereita te äijät ootte! Jos ei nappaa niin sanokaa se suoraan ja häipykää. Mutta tiedän ettei se onnistu teiltäkään tosta vaan vaikka olette niin olevinanne, kun tulee pelko per.eeseen että mitä jos muija ei kaipaakkaan mua sit enää? Kun sanoo et jos lähdet niin se on sitten lopullista. Ketä te koitatte huijata? Älkää lässyttäkö täällä omaa erinomaisuuttanne ja olko noin luusereita että annatte naisenne kuvitella että teistä voisi oikeasti tulla jotain! Hitto kun on tyhmä muija, rakastaa mua ja kuvittelee että meistä voisi tulla vaikka perhe.
Mutta en mä tiiä mitä mä haluun, ahistaa ja kaikkee ja haluaan mennä ja tulla miten haluun. Elämä on niiiiin vaikeeta. Et mieluummin vedätän toista ja vakuuttelen että kaikki on ok ja kyllä rakastan ja kyllä halua kans samoja asioita mut sit haudotaan noita itsekkäitä ajatuksia päässä eikä siltikään ole tarpeeksi miestä sanomaan että antaa olla koko juttu.
jos teissä olis yhtään miestä niin puhaltaisitte pelin poikki HETI ettekä parkuisi täällä kun muija on niin lovena että säälittää ja itseä vain ahdistaa. Kuka teitä käskee jäämään siihen? Menkää, olkaa, tehdää mielenne mukaan. Mutta älkää jatkako tuota epäpyhää kusetusta enää ja parkuko täällä kun ei oikein nappaa. Luusereita olette kyllä, huh huh!