LOUKKAA

Siis meillä hirveä riita miehen kanssa. Kaikki alkoi taas hyvin pienestä. Minulla tuntui pahalta/ painoi mieltä eräs vanha asia ja halusin vain sanoa sen ääneen. Odotin miehen lohdutusta tai sen sanovat et turhaan murehdin tai jotain. Mitä mies sanoo: hyvää yötä, minä menen.
Ai kun tuntui pahalta.

No riitahan siitä sitten suntui kun minä aina syyllistän häntä ja minä tajusin etten mitään voi sanoa miehelle kun aina se suuttuu. No useiden tuntien jälkeen saimme edes vähän sovittua asiaa. Siis niin että olin jo mennyt nukkumaan ja kaikki oli rauhallista. Heräsin kuitenkin miltei samantien kamalaan painajaiseen, jossa mies oli tehnyt itsemurhan keittiöön kun minä nukun ja kun heräsin löysin sen verissä makaamasta. Olin paniikissa. Pelkäsin ja ahdisti. No menin katsomaan miestäni joka oli poissa viereltä ja katseli olkkarissa pornoa.
Ei olla puhuttu sen jälkeen kun huomenia toivotettu.
Minua vain loukkaa todella paljon. Heti riidan jälkeen pitää päästä katseleen muita alastomia naisia.
Miten jatkaa?
401941
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

Mites teidän suhteessa muuten menee? Onko ongelmana tällainen riitely vai onko suhde muutenkin onneton? Jatko riippuu sinusta, koska kuulostaa siltä, ettei miehesi kovin arvosta sua.

Äänestä
  • hyvin.
    paljon rakkautta ja mies hellii ja osoittaa rakkautta koko ajan, mutta jos sanon pienen kommentin hänen tekemisistään tai sanomisistaan negatiivisesti vaikka vain että minua loukkasi kun sanoit noin. Hän ei aina ymmärrä mitään muuta kuin että yritän syyttää häntä jostain

    Äänestä

  • meillä menee yleensä kirjoitti:

    hyvin.
    paljon rakkautta ja mies hellii ja osoittaa rakkautta koko ajan, mutta jos sanon pienen kommentin hänen tekemisistään tai sanomisistaan negatiivisesti vaikka vain että minua loukkasi kun sanoit noin. Hän ei aina ymmärrä mitään muuta kuin että yritän syyttää häntä jostain

    Mies kuvittelee että hänen tehtävänsä on tehdä sinut onnelliseksi. Eikä vain kuvittele hän myös haluaa sitä. Kun olet onneton tai valitat se kertoo miehelle että hän on epäonnistunut tehtävässään. Mies menee täysin lukkoon ja pakenee omaan luolaansa ja se loukkaa sinua entistä enemmän. Mies tekee silloin sitä mitä hän mielestään vielä osaa parhaiten esim katsoo pornoa tai pelaa tietokonepelejä tai korjaa autoa ym mikä nostaa hänen miehekkyyttään (omassa mielessään) sillä muuten hän luulee surkastuvansa. Surullista mutta totta.

    Äänestä

  • Surkea juttu kirjoitti:

    tuo oikeasti selittäisi monta asiaa. Hän tekee kaikkensa että saa minut nauramaan vaikka katsoisin elokuvaa hänen täytyy kesken kaiken tulla piristämään minua. Hän myös pahastuu kun itken vaikka vain ilosta. Kerran pyysin häntä auttamaan rengaitten vaihdossa ja mies suuttui kun minäkin tein töitä, kun hän tunsi olonsa idiootiksi kun minä tein hommia kun se olisi hänen tehtävä. Ei kyllä tullut aijemmin mieleen että se johtuisi miehen tarpeesta olla valkea ritarini, kun luulin että kyse on ettei hän halunnut minua sotkemaan töitä ja olemaan tiellä.

    hitto noita miehiä kun ei niitä aina tajua.

    Äänestä

  • hmmm... kirjoitti:

    ..kuin me naiset. En tarkoita tyhmempiä kuitenkaan. Mies ei tulkitse naista niinkuin nainen miestä eikä analysoi mitä monimutkaisempia kuvioita päässään. Kun sinä itket niin sinä itket piste. Sinun itkusi ja paha oloso on perin hämmentävää ja mies joutuu mielessään täysin paniikkiin siitä. Hän ei edes yritä ymmärtää jotakin mikä tuntuu niin käsittämättömältä. Paree lähtee pois tilanteesta sillä se on paljon helpompaa.
    Mennä odottelemaan kun sinä olet taas oma ihana itsesi.
    Näin mies itse toivoisi jos hän sattuisi "itkemään" tai potemaan pahaa mieltä. Ei mies välitä että joku silloin kulkee perässä lohduttelemassa vaan mies haluaa olla yksin. Siksi hän jättää naisenkin yksin.
    Ressukka luulee että sinäkin haluat sitä.
    Mies ei mieti silloin kun hänellä itsellään on murheita jostakin että mitä sinä mahdat tehdä sillä välin kun hän mököttää. Sinä voisit ihan huoletta katsella vaikka pornoa sillä aikaa sillä mies ei edes sitä huomaisi kun oma asia pyörii vain päässä. Me naiset murehditaankin sataa asiaa yhtä aikaa ja otetaan toiset sata siihen vielä lisää kun oikein märehditään ja samalla odotetaan että mies poistaisi pahan olon kun hänen tekemisiään joudutaan murehtimaankin.
    Mies ei murehdi meidän tekemisiä tai tekemättä jättämisiä ja sanomisia niin huolella ja pitkään kuin me murehdimme heidän sanomisiaan ym.

    Mies ei voi myöskään ymmärtää naista ja sitä miksi nainen loukkaantuu yhä uudestaan jostakin sata vuotta sitten tapahtuneesta tai miten nainen voi loukkaantua hänen pornon katselustaan kun ensin oli joku muu juttu sillä murheena. Yksi asia katsos kerrallaan. Yksi hetki otetaan vastaan ja sitten se on ohi ja sitten seuraava. Naisella on kaikki yhtäaikaa siinä.
    Mies pystyy unohtamaan huonon hetken ja iloitsemaan jos sitten tulee hyvä.
    Seksin puute on pitempiaikainen murhe miehelle jos sitä kestää pitkään. Kuitenkin heti kun saa sen naisen viereensä niin puute loppuu ja siitä ollaan iloisia eikä mies jää pohtimaan sitä taaksejäänyttä puutetta. Nyt on hyvä.

    Mies itseasiassa murehtii eniten sitä kun oma nainen on onneton. Mies on helppo tehdä onnelliseksi olemalla itse vain onnellinen. Meille naisille ei riitä se että oma mies on onnellinen. Päinvastoin...me aletaan miettiä siinä samassa että miksihän se on onnellinen? Ja siitä rönsyää yhä uusia epäilyjä ja analysointeja ym.

    Äänestä

sinulla olla hivenen heikko ns arjen sietokyky..? Odotat paapomista ja huomioimista kenties keskimääräistä enemmän...? Minusta miehesi teki ihan fiksusti, kun ei lähtenyt mukaan sinun aloittamaasi riidanhaastoon, vaan meni nukkumaan - ajatteli varmaan, että no: sait sanottua asiasi ja se on sillä pois päiväjärjestyksestä. Tuskin oli ensimmäinen tuollainen tilanne teillä?
Miksi mies ei saisi suuttua? Onko se teillä vain sinun oikeutesi, toisen pitäisi niellä loukkaukset ja vielä paapoa sinua niiden päälle?
Mikä sinua erityisesti loukkaa? Se, että mies pystyy olemaan tyynen rauhallinen ja touhuamaan omiaan ilman, että kiukuttelusi häntä hetkauttaa?
Sorry, kirjoituksestasi ei käynyt ilmi esim riitanne syy, joten saatan tietenkin ampua liian kovilla - mutta minusta vaan tuntuu siltä, että teet kärpäsestä härkästä eikä asiassa ole muuta ongelmaa kuin sinun "herkkä hipiäsi" - ja se on sinun asiasi, ei mies sitä saa korjattua.

Äänestä
  • mutta mies hellii ja paapoo minua aina, paitsi jos kommentoin hänelle negatiivisesti hänestä vaikka yritän vain sanoa että minua luokkasi kun...

    No viime juttu alkoi siitä kun sanoin että mies oli kieltänyt koskemasta häneen ja nyt halusi että koskisin. Ja sanoin että se on sekavaa kun hän on sanonut ettei halua kosketusta ja vielä pahoitin mieleni silloin kun mies kielsi koskettelun (siis silittelyn ynnä muun sellaisen).
    Halusin vain että mies olisi lohduttanut ja sanonut ettei tarkoittanut sanojaan tai jotain sinne päin, mut ei kun hän lähti kertomatta mitä nyt sitten halusi.

    Äänestä

  • tiedän olen herkkä kirjoitti:

    mutta mies hellii ja paapoo minua aina, paitsi jos kommentoin hänelle negatiivisesti hänestä vaikka yritän vain sanoa että minua luokkasi kun...

    No viime juttu alkoi siitä kun sanoin että mies oli kieltänyt koskemasta häneen ja nyt halusi että koskisin. Ja sanoin että se on sekavaa kun hän on sanonut ettei halua kosketusta ja vielä pahoitin mieleni silloin kun mies kielsi koskettelun (siis silittelyn ynnä muun sellaisen).
    Halusin vain että mies olisi lohduttanut ja sanonut ettei tarkoittanut sanojaan tai jotain sinne päin, mut ei kun hän lähti kertomatta mitä nyt sitten halusi.

    tässä sitten se ongelma on..? Miehen pitäisi tanssia sinun pillisi mukaan? Pyytää anteeksi tekemisiään ja sanomisiaan? Kannattaisiko joskus vain uskoa, mitä mies sanoo eikä alkaa kaivaa "verta nenästä"? Vaikka itse olen nainen, en aina kaipaa sitä, että toinen on kyljessä kyhnäämässä - ja myös sanon sen. Mieheni ymmärtää, että haluan olla itsekseni eikä ota siitä nokkiinsa. On hänelläkin omat "kautensa" enkä niistä ala kiukutella ja vaatia anteeksipyyntöjä.

    Äänestä

  • hgfhhbfcbh kirjoitti:

    jos toinen käyttäytyy huonosti sinua kohtaan on hänen velvollisuus pyytää anteeksi. vai saako sinun mielestä toiselle tehdä mitä huvittaa toisesta välittämättä kokonaan?
    Tässä kuulosti enemmänkin et mennään miehen pillin mukaan. Mies sanoo nyt et koske, nyt kosket. Mies ei puhu mut ei hänellekään mitään saa sanoa mistään.

    Äänestä

  • ootpa sinä kiukku kirjoitti:

    miehellä ole oikeutta sanoa, jos haluaa olla rauhassa? Pitääkö hänen pyytää anteeksi sitä?

    Äänestä

Mun mielestä taas kuulostaa siltä että ette oikeen puhu asioista kunnolla. Varsinkaan kipeistä, vaikeista asioista. Ehkä vältätte niitä. (Se ois ainakin tuttua mulle, heh!)

Pornon kattelu on miehille usein rentoutumiskeino. Sinuna en siitä välittäis. Hänellä on varmaan ollu tosi paska olo ja pornolla saa ajtukset ja tunteet ihan nollaan. Oon sen itekkin huomannu vaikka oon nainen! Joskus oon ollu kiukkunen poikakaverilleni, mutta katottuani pornoa on tullut tosi positiivinen olo suhteesta. Oisko joku hormooni tai aivokemia juttu.

Nyt kun ootte siitä sinua painavasta asiasta puhunu niin siitä vaan jatkamaan. Ehkä ette vieläkään saanu sitä loppuun puitua, vai? (painajaiset viittaa siihen - jälleen tuttua mullekkin) Seuraava sessio voi olla jo rauhallisempi.

Äänestä
  • Sanoit: Pornon kattelu on miehille usein rentoutumiskeino. Sinuna en siitä välittäis. Hänellä on varmaan ollu tosi paska olo ja pornolla saa ajtukset ja tunteet ihan nollaan. Oon sen itekkin huomannu vaikka oon nainen!

    Vaikea ajatella noin kun itse en pysty katselemaan. Alkaa vaan inhottamaan.
    Eniten harmittaa kun halusin vain painajaisen jälkeen viereen ja tietää että kaikki oli kunnossa ja en enää kehdannut/ halunnut hänen viereen kun haki muita naisia heti kun lähti "pois luotani".

    Minä yritän kaikin keinoin aina puhua kaikesta ja vaikeistakin miehelle, mutta mies ei puhu minulle. SIt kun ollaan riidelty ja itketty ja huudettu sit sanoo et joo on ollu paska olo jo kuukauden ja sellasta ja sellasta.
    kyl mä sen huomaan ettei kaikki oo kunnossa mut en saa miestä puhumaan. ja mies loukkaantuu kun yritän hänestä kritisoida.

    Äänestä

  • ???? kirjoitti:

    Sanoit: Pornon kattelu on miehille usein rentoutumiskeino. Sinuna en siitä välittäis. Hänellä on varmaan ollu tosi paska olo ja pornolla saa ajtukset ja tunteet ihan nollaan. Oon sen itekkin huomannu vaikka oon nainen!

    Vaikea ajatella noin kun itse en pysty katselemaan. Alkaa vaan inhottamaan.
    Eniten harmittaa kun halusin vain painajaisen jälkeen viereen ja tietää että kaikki oli kunnossa ja en enää kehdannut/ halunnut hänen viereen kun haki muita naisia heti kun lähti "pois luotani".

    Minä yritän kaikin keinoin aina puhua kaikesta ja vaikeistakin miehelle, mutta mies ei puhu minulle. SIt kun ollaan riidelty ja itketty ja huudettu sit sanoo et joo on ollu paska olo jo kuukauden ja sellasta ja sellasta.
    kyl mä sen huomaan ettei kaikki oo kunnossa mut en saa miestä puhumaan. ja mies loukkaantuu kun yritän hänestä kritisoida.

    toinen kerran sanoo, ettei halua puhua, miksi et voi kunnioittaa häntä sen vertaa, että antaisit olla hänen rauhassa?! Varmasti siinä tuleekin paha ja ahdistunut olo, kun toinen koko ajan tivaa, mikä on! Miehesi ei ole ilmeisestikään vaan "puhuja" - joten mikset voi hänen vaan antaa olla sen sijaan, että tekemällä teet asiasta ongelman? Jos on noin hiton vaikeaa, niin eroa!

    Äänestä

  • chess* kirjoitti:

    toisen kanssa elämäänsä.

    Minä en ole tivaamassa häneltä mitään!! Kysyn joskus onko kaikki hyvin mut vain jos näen että todella on jokin pielessä, muuten annan hänelle vain tilaa. Minä puhun hänelle koska hän on käskenyt että minun täytyy puhua hänelle eikä itsekseen murehtia asioista.
    Minunko sitten pitäisi olla se kohde jolle hän kiukkuaa ja mörisee kun ei osaa puhua.

    Äänestä

  • jos toinen ei jaa kirjoitti:

    ihan kiihtymättä ja rauhassa paria seikkaa: olet luonteeltasi siis erilainen kuin miehesi, eikö niin? Se, mikä toimii sinulla, ei toimi välttämättä hänellä. Miehesi ehkä on sitten sellainen "suomalainen jurottaja", mutta ei kai hän ole sellaiseksi yhtäkkiä muuttunut? Hän on sinulle alun alkaen kelvannut sellaisena kuin on, joten mikäs nyt kiikastaa? Hän on kannustanut puhumaan sinua painavista asioista - mutta ei se aina tarkoita sitä, että itse haluaisi tehdä samoin.
    Mietipä asiaa miehen puolelta: hänellä oli jostain syystä sellainen fiilis, ettei halunnut sinua lähelleen ja myöskin kertoi sen? Sinä ilmeisesti "jäkätit" asiasta ja hänellä keitti yli? Sinä vedit herneen nenään ja odotat anteeksipyyntöä toisen kiivastumisesta... Vaikka tilanne olisi ehkä voitu välttää, jos olisit antanut miehen mököttää rauhassa aikansa ja sitten tulla omia aikojaan lähellesi. Vai olenko kovin väärässä?
    No, oli miten oli... Nyt sitten mökötätte urakalla ; mies kun on tyypillinen mies, niin sorry vaan: häntä ei taatusti sinun painajaisesi isommin askarruta. Hän tietää itse, missä mennään eli lähti katsomaan pornoa kun ei saanut nukuttua eikä siinä mitään sen dramaattisempaa. Tuskin ensimmäistä kertaa sitä teki? Luultavasti kun selitit hänelle unestasi, hänestä tuntui kuin olisit puhunut jotain "ulko-mongoliaa" - ei varmaan tullut heti ensimmäisenä mieleen, että näkisit unta hänen itsaristaan!

    Oma mieheni on välillä melkoinen tuiskahtelija ; töissä kun mättää, sen huomaa kyllä kotona. Itse olen kova höpöttämään, mies hiljaisempi luonnostaan. Kuuntelee kyllä puheeni, muttei mitään syvällisiä keskusteluja käydä, mutta se sopii minulle. Sellaisen miehen kanssa tiesin yhteen meneväni. Jos mies tulee otsa kurtussa kotiin, tiedän, että ei kannata puhua kuin välttämättömimmät asiat ja turhat "lääppimiset" ärsyttävät häntä niillä kerroilla - kuulemma saa ajatukset hajalle... Mies murjottaa aikansa, tulee sitten "takaisin" kuin ei mitään olisikaan. Enimmäkseen on oikein kiltti ja kultainen nallekarhu :-)

    No, summa summarum: ehkä sinun kannattaa sitten todellakin miettiä parisuhteesi jatkoa, jos miehen "jakamattomuus" on ylitse pääsemätöntä? Sen varmaan tiedät, että toista ihmistä ei voi muuttaa, jollei hän itse sitä halua. Ja jos toinen haluaa itseään muuttaa, pitää itsekin olla valmis kompromisseihin eikä odottaa toisen tekevän kaikki muutokset itsessään sinun mielesi mukaan.

    Äänestä

  • höpötin_ kirjoitti:

    minä en osaa lukea hänen ajatuksiaan. Mies kiehnää minun vieressä paljon. Aina kun istutaan jossain tai vaikka tekisin ruokaa hänen on aina oltava minussa kiinni. Sitten jos minä kosketan häntä väärin hän tiuskii, mutta jos se jäisikin siihen. Mies saattaa töniä (lujaa), nipistää, puristaa tai vaikka ottaa sormista niin lujaa kiinni että tuntuu kuin ne murtuisivat. Mies on paljon minua isompi ja voimakkaampi. En minä ole uskaltanut ottaa asiasta puheeksi kun mies suuttuu jos kritisoin että minua sattuu kun hän tekee jotain sellaista. Joten kyllä odotin anteeksi pyyntöä hänen käytöksestään, koska tuollainen menee jo liian pitkälle vaikka ei haluaisikaan kosketusta. Mutta kuitenkin kun hän itse kiehnää minussa ja välillä ihan sanoo että haluaa kosketusta, mutta en minä enää uskalla kun ei tiedä jos kosketan väärin.

    Ja minä aina syyllistän itseäni kuinka minä teen kaiken väärin, ja kerrankin kuin sain sanottua että hänen tekemisensä satutti minua saan vaan paskaa niskaan.

    Äänestä

  • siinä se juuri on kirjoitti:

    asia asettuu täysin eri valoon, kun nyt tässä vihdoin kerrot, mistä OIKEASTI on kyse. Sorry, mutta ukollasi ei taida ns olla kaikki intiaanit kanootissa..?! Käyttää isoa kokoaan häikäilemättä sinun alistamiseesi ja pompottaa mielensä mukaan. Mieti nyt, hyvä nainen: haluatko OIKEASTI viettää loppuelämäsi tuollaisessa ikeessä, kommunikaatiokyvyttömän ja uhkaavasti käyttäytyvän miehen kanssa!?

    Äänestä

  • siinä se juuri on kirjoitti:

    minä en osaa lukea hänen ajatuksiaan. Mies kiehnää minun vieressä paljon. Aina kun istutaan jossain tai vaikka tekisin ruokaa hänen on aina oltava minussa kiinni. Sitten jos minä kosketan häntä väärin hän tiuskii, mutta jos se jäisikin siihen. Mies saattaa töniä (lujaa), nipistää, puristaa tai vaikka ottaa sormista niin lujaa kiinni että tuntuu kuin ne murtuisivat. Mies on paljon minua isompi ja voimakkaampi. En minä ole uskaltanut ottaa asiasta puheeksi kun mies suuttuu jos kritisoin että minua sattuu kun hän tekee jotain sellaista. Joten kyllä odotin anteeksi pyyntöä hänen käytöksestään, koska tuollainen menee jo liian pitkälle vaikka ei haluaisikaan kosketusta. Mutta kuitenkin kun hän itse kiehnää minussa ja välillä ihan sanoo että haluaa kosketusta, mutta en minä enää uskalla kun ei tiedä jos kosketan väärin.

    Ja minä aina syyllistän itseäni kuinka minä teen kaiken väärin, ja kerrankin kuin sain sanottua että hänen tekemisensä satutti minua saan vaan paskaa niskaan.

    puristaa sormia... Mikä ihme pitää sinut tuollaisessa "suhteessa"? Älä edes puhu rakkaudesta, tuohan on silkkaavaltapeliä ilmeisesti molempien puolelta.

    Jos tuollaiseen suhteeseen jäät, niin hyväksy jo etukäteen se ettei mies tule todellakaan muuttumaan. Päinvastoin, jonakin päivänä sormesi ovat murskana.

    Äänestä

  • Lycklig kirjoitti:

    Nuo tapahtuivat suhteellisen alku aikoina seurustelua ja suurin osa oli sellaisia että hän ei tajunnut voimiaan. Ei vain tajunnut että hänellä on voimaa ja minuun sattuu kun olen muutenkin hyvin pieni (minä 55kg. mies 100kg.). Monesti hän halaakin miltei kaikella voimalla ja olen ihan rusentumassa kun ei ymmärtänyt koko eroamme. Hänen entinen naisystävä oli enemmän samaa kokoa joten otteet on kaiketi olleet kovemmat. Olen saanut hänet ymmärtämään että hiljempaa pitää minua kohdella.

    No on tuossa niitäkin tilanteita kun hän pelästyy ja tajuamattaan vain reagoi. Kännissä vielä vähemmän tajuaa että minuun töniminen sattuu. Ja nämä tilanteet kun hän luulee että minä yritin nipistää häntä joten hän nipistää takaisin lujempaa. Hän on lopettanut tuollaisen. Mutta paha maku jäi niistä koska ei oltu koskaan puhuttu oikein asioista.

    No hyvä on en sano mitään rakkaudesta sanon vain sen että hän on ensimmäinen ihminen jolla on samanlainen maailmankuva, arvot, elämän katsomus ja huumorintaju kuin minulla, joten en halua menettää sielunkumppaniani koska hän on aina jolle voin jutella ja joka ymmärtää minua noissa asioissa.

    Äänestä

  • huono selitys kirjoitti:

    mutta... Nyt sitten ei mitään ongelmaa olekaan vai..? Ensin räpätät miehen kamaluutta, nyt jo puolustelet tätä sielunkumppaniasi?! Ihmiset, jotka eivät toimi loogisesti, ovat ärsyttäviä!

    Äänestä

  • dfrgcbhvnj kirjoitti:

    mutta... Nyt sitten ei mitään ongelmaa olekaan vai..? Ensin räpätät miehen kamaluutta, nyt jo puolustelet tätä sielunkumppaniasi?! Ihmiset, jotka eivät toimi loogisesti, ovat ärsyttäviä!

    En halunnut mainita fyysistä kovistelua koska arvasin ihmisten ottavan sen hirveän vakavasti vaikka minulle se suurempi juttu kuin se että miestä ei kiinnosta lohduttuu minua, pytää anteeksi tai puhua minulle muutenkaan asioista jotka ovat negatiivisia. Nämä olivat ne epäkohdat joka minua ahdisti. Mies on sielunkumppanini enkä halua hänestä muutaman huononpuolen takia erota. Parisuhde on toisen huomioimista, puhumista ja kuuntelemista, mutta miten löytää kieli miehen ja minun välillä?

    Äänestä

  • mistä puolustan kirjoitti:

    kanssa tuota viimeistä ei todellakaan tarvitse miettiä! Sitä puhuu vaistomaisesti toisen kanssa samaa kieltä, ei sitä voi itsekään oikein käsittää, kun niin vain käy. Sielunkumppanin kanssa ei tarvita turhia selittelyjä, ei ole epäselviä asioita.
    Mutta... Kerrohan: mikä on sinun mielestäsi sielunkumppani?

    Fyysinen kovistelu ei siis sinusta ole vakava asia..? No, palataan asiaan sitten, kun luita murtuu. Valinta on tietysti sinun, mutta eivät tuollaiset ongelmat ajan myötä ainakaan helpotu.

    Äänestä

  • OmansaLöytänyt kirjoitti:

    minusta sielunkumppanit ovat yksi sielu kahdessa ruumiissa. No me olemme hyvin samanlaisia ja kummallekin tuo puhuminen on vaikeaa. Olen epävarma ja kun mies ei puhu mitään epäilen aina pahinta niin kuin mieskin tekee. Olemme samanlaisia myös negatiivisissa asioissa.

    En ole herkkä kivulle ja olen myös joskus vahingossa nipistänyt miestäni ja potkaissut munille, siis vahingossa! Pelleilessä ja hassutellessä livennyt kun mies yhtäkkiä yrittää hypätä sivuun, joten kait uskon siihen että jos minä vahingossa teen jotain mies on myös vahingossa tehnyt. Teidän että ehkä kiellän todellisuutta. Minä aina pyydän anteeksi, mut mies ei vaikka tiedän että häntä harmittaa ja on pahoillaan. Haluan vain kuulla ne sanat mitä hän liian harvoin sanoo ääneen. Vaikka tiedän että mitä hän ajattelee niin haluaisin silti kuulla ne ääneen, kuten tiedän että hän rakastaa mut haluun että se sanotaan, ihan kuin se tekesi siitä todellisemman.

    Äänestä

  • mut ehkäpä kirjoitti:

    No oma käsitykseni sielunkumppanuudesta ei ole samanlainen. Minä ja mieheni emme ole samanlaisia luonteeltamme, vaikka samoista asioista pidämmekin ja katsomme maailmaa pitkälti samalla tavalla. Mies on harvoin kiihtyvää lajia, itse olen paljon impulsiivisempi. Mies itsepäinen kuin muuli, minä taipuisampi, vaikka puoleni pidänkin minulle tärkeissä asioissa. Kinataan välillä typeristä pikkuasioista, suurista ollaan samaa mieltä valmiiksi. Toisinaan pelkkä katse sanoo jo kaiken tarpeellisen, toisinaan ajatus kulkee niin samaa rataa, että pystyy täydentämään toisen aloittaman lauseen.

    Hmm... No kukin tyylillään, mutta minä en ole vielä tähän ikään mennessä "vahingossa" nipistänyt tai potkaissut munille ketään miestä eikä kukaan mies ole nostanut kättään "vahingossa" minua vastaan.
    Miten ihmeessä voit "tietää", mitä mies tarkoittaa, jossei hän sano mitään? Mies tietää, mitä häneltä odotat, mutta ei tee mitään..? Ymmärrän vallan mainiosti tarpeesi kuulla miehen sanovan ne tietyt jutut ääneen enkä ymmärrä, miten sielunkumppanin, jonka pitäisi rakastaa toista, voikin olla niin vaikeaa sanoa ne? Eikö hän ymmärrä, kun kauniisti kerrot, miten tärkeistä asioista on kyse..?

    Monesta asiasta hän aina puhuu mut niistä negatiivisuuksista ei. Miedänkin riidat aina alkaa jostain todella pienestä, mut sit kun mies ei kykene asiasta sanomaan mitään niin siitä se sit paisuu. Koska minäkin olen huono puhumaan niin siinä se sit on että kumpikin on hiljaa ja murjottaa tilannetta joka saisi sovittua kun jompi kumpi sanoisi jotain. Sit jos saan avattua suuni niin sit mies ei sano mitään takaisin ja sama jatkuu. Tiedän että minussakin on tota vikaa mut olen kovasti yrittänyt saada itseäni niskasta kiinni ja saada suu auki.

    Niin ja mies aina ottaa takaa päin äkkiä kiinni tai läpsii takapuoleen joten yritin tehdä samoin mut potkasta sitä takapuoleen kun mies kertoi taas jotain törkeää vitsiä. mies pyllistikin että saisin potkaista, mut en ylettynytkään ja osuinkin kasseihin. Ja nipistys kävi kun yritin ottaa silmäripseä pois miehen naamasta ja otin vain kahdella sormella kiinni enkä tajunnut että väliin tuli myös pieni kaistale ihoa ja se arkakohta. Olen aika sählä, myönnän.

    Äänestä

  • etei osaa puhua. kirjoitti:

    on pakko uteliaisuudesta kysyä: minkä ikäisiä olette?

    Äänestä

  • tyrewdjcv kirjoitti:

    on pakko uteliaisuudesta kysyä: minkä ikäisiä olette?

    ikää 23 ja 33

    Äänestä

  • yhessä asuttu 2,5 v. kirjoitti:

    ikää 23 ja 33

    Jotenkin nousee silmiin kuva nuoresta naisesta, joka hartaasti haluaa tehdä kaiken "oikein" parisuhteessa ja muutoinkin, ja turhautuu, kun ei siinä onnistu..? Ja miehestä, joka on tapojensa orja eli vaikka haluaisikin, hänestä ei mitään suurta "tunteiden tulkkia" tule... Juttu nyt vaan on niin, että vaikka sinulla on miten kova halu elää parisuhteessa tämän miehen kanssa ja saada suhde toimimaan, olet aikas mahdottoman tehtävän edessä: mies on ilmeisesti se klassinen puhumaton jurrikka ja kun ikää on jo noinkin paljon, ei sitä asiaa edes nuoruuden idealismilla muuteta. Ei, jollei miehellä ole itsellä halua yrittää muuttua. Ikävä juttu, mutta ei siltä kyllä kovin vahvasti vaikuta, että tilanne tulisi muuttumaan.

    Äänestä

Koska poikaystäväsi ei ole kovin fiksusti käyttäytynyt...
Jos tyttöystävän mieltä jokin painaa ja sanoo sen ääneen niin kyllä poikaystäväsi voisi vähän nätimmin ja rakentavammin asian ilmaista kuin että: hyvää yötä, minä menen!

Selvää on että teillä on suhteessa jotain vaikeuksia joista ei olla puhuttu tai anteeksi annettu. Tai sitten teidän persoonat ja luonteet eivät vain sovi yhteen.
Todennäköisesti poikayhtäväsi ei osaa tai halua selvittää erimielisyyksiä ja siitä johtuen suhtessane ilmenee tunteettomuutta ja kylmyyttä.
Pornon katsominen ei ole ollenkaan fiksua ja se myös loukkaa toista osapuolta (se viestittää ettei toinen riitä) joten odotettavissa on että ongelmat vain pahenee.

Anna sulle neuvon, älä heitä elämääsi hukkaan huonossa suhteessa. Itse olen niin tehnyt...
Sinulla on valinnan paikka... jatkaako huonossa suhteessa ja olla onneton vai erota ja löytää jostain se ihana OIKEA RAKASTETTU olla onnellinen ikuisesti ....

Äänestä
  • Seurustelin naisen kanssa joka ei osaanu/halunnut ikinä puhua vakavista aiheista, meni ihan lukkoon ja katsoi vain johonkin kaukaiseen tyhjyyteen, en saanut ikinä vastausta jos kysyin. Niin kauan meni aina hyvin jos olin joka asiasta samaa mieltä mutta jos kritisoin hänen tekemisiään, hän alkoi mököttään heti ja jopa puheleen erosta. Hän kerran sanoi, on helpompi erota ku alkaa setviin ongelmia. Näin sitten suhteen ongelmat aina lakastiin hänen toimestaan maton alle ja sitten tuli isompi riita ja nainen jätti minut samantien.

    Äänestä

  • gfhfhgt kirjoitti:

    Seurustelin naisen kanssa joka ei osaanu/halunnut ikinä puhua vakavista aiheista, meni ihan lukkoon ja katsoi vain johonkin kaukaiseen tyhjyyteen, en saanut ikinä vastausta jos kysyin. Niin kauan meni aina hyvin jos olin joka asiasta samaa mieltä mutta jos kritisoin hänen tekemisiään, hän alkoi mököttään heti ja jopa puheleen erosta. Hän kerran sanoi, on helpompi erota ku alkaa setviin ongelmia. Näin sitten suhteen ongelmat aina lakastiin hänen toimestaan maton alle ja sitten tuli isompi riita ja nainen jätti minut samantien.

    voin vain sanoa, että aivan kuin puhuisit ex-miesystävästäni. Tiedän tasan miltä tuntuu, kun joka sanan joutuu miettimään, ettei toinen vaan suutu. Joka asia väännetään väärinpäin, etkä koskaan osaa tehdä mitään oikein. Minä kestin tuollaista kohtelua 3 vuotta, kunnes tajusin, että on olemassa terveitäkin miehiä. Suosittelen sinulle vain lähtemistä tuosta suhteesta mahdollisimman pian.
    Asia ei koskaan korjaannu- päinvastoin.

    Äänestä

  • -.-.-.-.- kirjoitti:

    minä luin joka kommentin ja huomasin, että yli puolet on samalta ihmiseltä. Kaikki kiihko kommentit on laittanut sama ihminen. luulen, että putkiaivo mies tai joku itsekäs tai alistettu tyttörukka pienoinen. ( ainakin tosi vanhoollinen mies määrää kodin menon..ajatus hänellä on päässään huhhuh eletään 2010 vuotta..)

    joo anna mennä vaa korvan ohi tommoset.
    Parisuhteessa toista pitää kuunnella ja jos miehellä on lupa sanoa sinulle mikä mättää niin pitää sinulakin olla. Miehesi tekee törkeästi kun ohittaa pahan mielesi tosta noin vain ja ajattelee vain tseään. Hän ei ajattele täysin loppuun, että hän voi mennä rauhassa nukkumaan, mutta sinä jätä sänkyyn puimaan epämiellyttävää pahaa oloasi yksinäsi. Ja hän katseleekin pornoa, vaikka olisi voinut puhua asian selväksi kanssasi. Ei häntä selvästi väsyttänyt niin paljoa, ettei olisi voinut kuunnella.

    Jotku ne vaa on nii ääliöitä, että luulevat voivansa ohittaa kaiken menemllä pois tilanteesta. Sit ne rupee vinkumaan, et miks kaivelet vanhoja? No pakkohan vanhoja on kaivella jos niitä ei koskaan ole kokonaan selvitetty. Pahamieli ja isot ongelmat ja vaivaavat asiat täytyy jutella ja purkaa, ettei niistä tule nauloja suhteenne arkkuun. Ei auta ku sanua sille ukolles tämä, että jos et nyt kuuntele nii tää riita vaivaa meitä niin kauan ja tästä tullaan riitelemään aina, jos nyt emmä puhu tätä läpi!'

    Äänestä

  • bfgfgsbh kirjoitti:

    niin juuri kuin sanoit, että miksi vanhoja kaivellaan. no totta kai kun niitä ei ole käyty läpi.
    Minulla ainakin pienetkin asiat jäävät kaivertamaan jollei niitä saa sovittua ja selvitettyä. Mies tuntuu unohtavan kaiken heti mutta minä en. Mutta kyllä mieskin sit kaivelee vanhat asiat seuraavassa riidassa esiin ja muistaa kaikki asiat ihan väärin.

    Päätin että rupean kyseleemään asioista. En aijo tivata tai sillei ahdistella, vain epäselvyyksien kohdalla kysyn häneltä asioista jos hän ei pysty puhumaan.

    Äänestä

  • gfhfhgt kirjoitti:

    Seurustelin naisen kanssa joka ei osaanu/halunnut ikinä puhua vakavista aiheista, meni ihan lukkoon ja katsoi vain johonkin kaukaiseen tyhjyyteen, en saanut ikinä vastausta jos kysyin. Niin kauan meni aina hyvin jos olin joka asiasta samaa mieltä mutta jos kritisoin hänen tekemisiään, hän alkoi mököttään heti ja jopa puheleen erosta. Hän kerran sanoi, on helpompi erota ku alkaa setviin ongelmia. Näin sitten suhteen ongelmat aina lakastiin hänen toimestaan maton alle ja sitten tuli isompi riita ja nainen jätti minut samantien.

    Nimimerkki gfhfhgt! Oletko joku ylempi taho parisuhteessanne, kun näet asiaksesi kritisoida kumppanisi tekemisiä? Uskoakseni kukaan ei tule parisuhteeseen toiveenaan tulla kritisoiduksi! Kritiikki asiakkailta, esimiehiltä, työtovereilta ja opettajilta kuuluu elämään, mutta parisuhteessa kai ideana on toisen tukeminen ja ymmärtäminen?

    Jos toisen tekemisiä pitää epärehellisinä tai pahantahtoisina, silloin ei liene syytä olla parisuhteessa. Jos luottaa toisen tarkoitusperiin, silloin asioista voi keskustella tasavertaisista lähtökohdista. Tasavertaiset ihmiset eivät kritisoi toisiaan vaan keskustelevat näkemyseroistaan siitä lähtökohdasta, että kumpikaan ei ole automaattisesti oikeassa oleva ylempi taho.

    Äänestä

Onko häntä hyväksikäytetty tai pahoinpidelty lapsena? Sellaisille voi tulla lukko mieleen jota eivät helposti avaa, ehkä ihan hyvä niin. Ei ainakaan sinun kannata pakottaa auki ellet halua sen sekoavan. Voi olla että sillä on jotain satuttamis fantasioita ja siksi nipistelee sinua. Sellainen ihminen voi olla todella hyvä pohjimmiltaan mutta tarttee apua.

Äänestä
  • ero perheestä jossa äidin oli tapana aina ottaa hiuksista kiinni ja roikottaa jos nuori pojankoltiainen keksi pahaa ja kyllähän se keksi. Sitä jatkui murrosikään asti jolloin poika ja äiti otti yhteen ihan nyrkein. Eli on pystynyt vaivoin kertomaan tämän kännissä ja ymmärrän häntä jos hänen on joskus vaikea puhua koska taustalla on ollut kaikkea muutakin.

    Tiedän että hänellä on väärät tavat opetettu miten konflikti tilanteessa käyttäydytään ja niitä selvitetään. Sen haluankin muuttaa. Meidän perheessä on aika pitkälle ollut myös samanlaista ja mitään taitoa riita tilanteiden selvittämiseen ei ole annettu kuin että fyysinen väkivalta tai peräänny jos olet heikompi. Joten minä taas opin että pidetään suu kiinni ja murehditaan itsekseen, jonka mies huomasi ja käski että minun on aina avattava suu eikä paeta tilanteita. Jos kerran minäkin pystyn oppimaan niin yritän tukea miestäkin tekemään oikeita ratkaisuja.

    Äänestä

Ehkä sun/teidän pitäisi lukea John Grayn Miehet ovat Marsista, naiset venuksesta.

Vaikka kirja on osin ihan höpö, siinä käsitellään juuri tuota, että mies kokee helposti kaiken syytöksenä ja myös miesten vetäytymistarvetta. Ja vastaavasti naisten erilaisia tarpeita.

Ehkä löytäisitte siitä jotain keskustelupohjaa kommunikointiongelmien selvittelyyn.

Äänestä
  • täytyy tutustua kirjaan ;)

    Äänestä

Aioin kirjoittaa samasta aiheesta. Onko sinulla samaa ongelmaa haluaisin kysyä, jakaa tunteeni.
Minua häiritsee, että kumppani tavallaan suuttuu ja loukkaantuu itse pahemmin siitä asiasta mitä hänelle sanon, mikä on alunperin loukannut minua. Hän kääntää asian päälaelleen ja nauraa, ei ota tosissaan mielipidettäni, jos en ole pitänyt hänen käytöksestä, sanomisista. Jos sanon mielipiteeni asiasta, mistä en ole pitänyt, miten hän on sanonut tai tehnyt. Hän sen jälkeen sanomisilla ja kommenteillaan pilkkaa minua. Usein hän kuitenkin toivoo, että sanon jos jokin ei tunnu hyvältä, noh fyysisesti, mutta eikö sama pädekään henkiseen keskusteluun? Onko se miehillä näin mustavalkoista?

En ihmettele, jos hänen entisensä lähtenyt, ei uskaltanut sanoa mielipiteitään. Mietin kuinka minulle käy, miten tästä voisi keskustella rakentavasti. Kun ne omat mielipiteet jotka ovat joskus negatiivisia sanoo, joutuukin itse miehensä lohduttajaksi, kun hän ei pysty vastaanottamaan kritiikkiä.En kaipaa lohdutusta tms. mutta sen että mielipiteeni otetaan edes tosissaan, eikä minua pilkata siitä. Onneksi olen vahva, enkä sorru "alistukseen" ja itsesääliin. Mielestäni rakentavassa suhteeessa on voitava sanoa, jos jokin ei miellytä puolin sun toisin ja se on pystyttävä vastaanottamaan. Miten tätä pystyisin kehittämään kumppani kanssa?
En kaipaa lohdutusta tms. mutta sen että mielipiteeni otetaan edes tosissaan, eikä minua pilkata siitä. Onneksi olen vahva, enkä sorru "alistukseen" ja itsesääliin.

Äänestä
  • Mies luulee heti että häntä on syyttämässä jos sanoo kritiikkiä hänestä.
    hän ei voisi vain ottaa opikseen tai ymmärtää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

taas kerran kirjoitti:

Siis meillä hirveä riita miehen kanssa. Kaikki alkoi taas hyvin pienestä. Minulla tuntui pahalta/ painoi mieltä eräs vanha asia ja halusin vain sanoa sen ääneen. Odotin miehen lohdutusta tai sen sanovat et turhaan murehdin tai jotain. Mitä mies sanoo: hyvää yötä, minä menen.
Ai kun tuntui pahalta.

No riitahan siitä sitten suntui kun minä aina syyllistän häntä ja minä tajusin etten mitään voi sanoa miehelle kun aina se suuttuu. No useiden tuntien jälkeen saimme edes vähän sovittua asiaa. Siis niin että olin jo mennyt nukkumaan ja kaikki oli rauhallista. Heräsin kuitenkin miltei samantien kamalaan painajaiseen, jossa mies oli tehnyt itsemurhan keittiöön kun minä nukun ja kun heräsin löysin sen verissä makaamasta. Olin paniikissa. Pelkäsin ja ahdisti. No menin katsomaan miestäni joka oli poissa viereltä ja katseli olkkarissa pornoa.
Ei olla puhuttu sen jälkeen kun huomenia toivotettu.
Minua vain loukkaa todella paljon. Heti riidan jälkeen pitää päästä katseleen muita alastomia naisia.
Miten jatkaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu