Saamapuolella

Hämmästyn täällä käytävästä keskustelusta erityisesti siltä osin, että (onneksi vain) pieni osa keskustelijoista näkee jonkun jäsenmaksun suuruuden tärkeimmäiksi perusteeksi liittyä vain johonkin muuhun kuin ammttiliittoon.

Itse ja eri elämäntilanteissa olevat ystäväni ovat kiitollisia mm. ay väelle (demareille, kokoomuslaisille jne.) niistä mahdollisuuksista joita ay väki on saanut aikaan kehitettäessä työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen mahdollisuuksia. Nämä edut ovat olleet euromääräisestikin monin monin verroin suurempia kuin maksamani jäsenmaksut. Olen siis saamapuolella. Eikä sillä ole merkitystä olenko saanut ne aikoinaan suoraan liitosta vai esim. vuorottelukorvauksena, lasten hoidosta saatuna tukena vai eläkeputken perusteella maksettavana päivärahana niiden etuuksien maksajilta. Ihan sama maksaako etuudet vaikka joulupukki. Jäsenmaksuja maksamalla saamme tulevaisuudessakin monin verroin jäsenmaksuja arvokkaampia etuja ja mahdollisuuksia! Jäsenyys on meidän kaikkien etu ja siksi hämmästelen sitä ilmiötä että mietitään jäsenyyden merkitystä. Jäsenyys on monipuolista työelämäturvaa. Palkankorotukset ovat vain pieni osa siitä kokonaishyödystä mitä ay jäsenyys antaa nuorille ja sitä vanhemmille :)
0110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Tyytyväinen ++ kirjoitti:

Hämmästyn täällä käytävästä keskustelusta erityisesti siltä osin, että (onneksi vain) pieni osa keskustelijoista näkee jonkun jäsenmaksun suuruuden tärkeimmäiksi perusteeksi liittyä vain johonkin muuhun kuin ammttiliittoon.

Itse ja eri elämäntilanteissa olevat ystäväni ovat kiitollisia mm. ay väelle (demareille, kokoomuslaisille jne.) niistä mahdollisuuksista joita ay väki on saanut aikaan kehitettäessä työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen mahdollisuuksia. Nämä edut ovat olleet euromääräisestikin monin monin verroin suurempia kuin maksamani jäsenmaksut. Olen siis saamapuolella. Eikä sillä ole merkitystä olenko saanut ne aikoinaan suoraan liitosta vai esim. vuorottelukorvauksena, lasten hoidosta saatuna tukena vai eläkeputken perusteella maksettavana päivärahana niiden etuuksien maksajilta. Ihan sama maksaako etuudet vaikka joulupukki. Jäsenmaksuja maksamalla saamme tulevaisuudessakin monin verroin jäsenmaksuja arvokkaampia etuja ja mahdollisuuksia! Jäsenyys on meidän kaikkien etu ja siksi hämmästelen sitä ilmiötä että mietitään jäsenyyden merkitystä. Jäsenyys on monipuolista työelämäturvaa. Palkankorotukset ovat vain pieni osa siitä kokonaishyödystä mitä ay jäsenyys antaa nuorille ja sitä vanhemmille :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu