määrä vs. laatu

Siitä kyllä on juttua, kuinka helppoa naisen on saada seksiä mieheen verrattuna, mutta mitenhän on, onko se naiselle tarjolla oleva seksi kuitenkaan mistään kotoisin. Stereotyypit ovat tietysti rumia ja yleistäviä, mutta en ole voinut välttää saamasta seuraavaa vaikutelmaa.:

Nainen ehdottaa miehelle seksiä: Perinteisesti tähän liittyy aikaisempaa kanssakäymistä ja tutustumista (toki poikkeuksiakin on) Ja nainen ehdottaa seksiä vain siinä tapauksessa, että hän on henkilökohtaisesti kiinnostunut juuri tästä miehestä. Eli mies voi kokea olevansa jotain erityistä, koska nainen haluaa juuri hänet

Mies ehdottaa naiselle seksiä: Nainen on miehelle tusinatavaraa, yksi monien joukosta; naisella ei ole mitään erityistä merkitystä miehelle. Mies tarvitsee naista vain runkkausalustaksi. Se että mies ehdotti seksiä juuri sinulle oli puhdasta sattumaa, sinut olisi voinut korvata kuka tahansa muukin.
12254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

mutta ei nämä palstapellet tätä tajua tai eivät halua käsittää.

Mies tahtoo seksiä nainen tahtoo rakkautta, kumpikaan ei saa haluamaansa. Miehen on helpompi saada seksiä kuin naisen rakkautta, joten naisten täällä pitäisi valittaa eikä miesten.

Äänestä

mutta kakilla naisilla on joka tapauksssa aina joku vakipanija, vain osa miehistä joutuu elämään ilman naisseuraa. Kaiken lisäksi tämä naisseurattomuus jakaantuu miesten kesken niin, että se kasaantuu niille miehille jotka syystä taisyyttä tai pelkän huonon tuurin seurauksena ajautvat ulos parisuhde/seksi- markkinoilta, ja siitä sitten ajan myötä näiltä markkinoilta syrjäytyvät lopullisesti.

Siis nainen nussii aina jossain ja on varattu, eikä nainen ole kiinnostunut muista kuin varatuista miehistä. Mies joka ei ole varattu on jo tästä syystä naiselle turn-off.

Äänestä

Jos neitsytnainen haluaisi minun rakkauttani niin olisin otettu ja antaisin kaikkeni hänelle. Jos käytetty nainen haluaisi minun rakkauttani niin minua ei vain kiinnostaisi.

Äänestä

Kun Suuri Isä kirjoittaa, että nainen ei nauti pelkästä seksistä (ellei hän ole lutka) vaan tarvitaan rakkaussuhde, kaikki älähtävät.

Naiset kuitenkin tarjoavat itse tätä asiasisällöltään samaa argumenttia, kuten tässäkin nähdään, aina silloin kun se vain heille itselleen on edullista.

Äänestä
  • seksiä harrastavia naisia, eiköhän tämä olen syynä useiden naiskirjoittajien älähtämiseen.

    Sitä paitsi, miehet uikuttavat päivästä toiseen seksin perään näillä palstoilla eivätkä edes halua tajuta naisia ja naisen tunteita. Kai nainen seksiäkin tahtoo mutta enemmän rakkautta, kunnioitusta ja kumppanuutta.
    Mitä sitä tekee pelkällä seksillä joka saattaa jopa olla huonoa(mies ei välitä naisen nautinnosta vaan nainen toimii masturbointialustana..poikaystävät ja aviomiehet yleensä tyydyttävät naisensa) sitä paitsi itse voi masturboida mutta itseään ei voi kokonaisvaltaisesti halata.

    Ai niin, puhun miehelle, miten voisitkaan ymmärtää.

    Äänestä

  • kyynistynyt? kirjoitti:

    seksiä harrastavia naisia, eiköhän tämä olen syynä useiden naiskirjoittajien älähtämiseen.

    Sitä paitsi, miehet uikuttavat päivästä toiseen seksin perään näillä palstoilla eivätkä edes halua tajuta naisia ja naisen tunteita. Kai nainen seksiäkin tahtoo mutta enemmän rakkautta, kunnioitusta ja kumppanuutta.
    Mitä sitä tekee pelkällä seksillä joka saattaa jopa olla huonoa(mies ei välitä naisen nautinnosta vaan nainen toimii masturbointialustana..poikaystävät ja aviomiehet yleensä tyydyttävät naisensa) sitä paitsi itse voi masturboida mutta itseään ei voi kokonaisvaltaisesti halata.

    Ai niin, puhun miehelle, miten voisitkaan ymmärtää.

    , että miksi 50% suomalaisista naisista on harrastanut yhden yön suhteita, jos se pelkkä seksi ja runkkausalustana toimiminen on niin kamalaa? Yhden yön seksin(jota naisille on tarjolla mielin määrin)täytyy olla vähintäänkin tyydyttävää koska naiset sitä harrastavat.

    Äänestä

  • seksitön mies kirjoitti:

    Mikä tilasto, mikä virhemarginaali, mikä otanta?

    Naiset kyllä pitävät seksistä mutta tavoittelevat rakkautta. Miehet taas haluavat seksiä enemmän kuin mitään muuta. Kai naiset ovat jo heränneet siihen totuuteen että miehet eivät rakasta naisia vaan naisten jalkoväliä ja ovat enenemässä määrin alkaneet harrastaa tunteetonta seksiä kun muutakaan ei ole tarjolla (toki miehet valehtelevat mielellään rakastavansa jotta saisivat seksiä mutta totuus on toinen ja yleisesti jo naisilla tiedossa). Seksi on kuitenkin perusvietti.

    Äänestä

  • . kirjoitti:

    jakaa pilluaan ja luulee vielä sen jälkeen ansaitsevansa rakkautta. Mielestäni nainen, joka pitää seksitä muiden kuin oman miehensä kanssa rakkaudesta ei ansaitsekaan muuta kuin olla panoalusta.

    Äänestä

  • ,että nainen kirjoitti:

    jakaa pilluaan ja luulee vielä sen jälkeen ansaitsevansa rakkautta. Mielestäni nainen, joka pitää seksitä muiden kuin oman miehensä kanssa rakkaudesta ei ansaitsekaan muuta kuin olla panoalusta.

    Kirjoituksesi todistaa vain sen, että mies ei pidä naista arvossa, nainen on miehelle pelkkä esine joka menettää arvoaan käytössä/vanhetessa/ulkonäön rapistuessa. Mies ei rakasta muuta kuin itseään ja kaluaan.

    Äänestä

Ja kaluttu aihe. Ei voi lisätä enää paljon mitään.

Tähän "miehiä kiinnostaa vain pillu" asiaan uusi näkökulma. Mitä jos mies ihailee naista mutta miestä kiinnostaakin vähiten pillu alueena? Mitä jos mies pitää sitä rumana kuten naiset niin usein miehen elimiä?
Ja koskettaa sitä rakkaudesta.

Minua joskus pelottaa ajatus siitä että kun alkaa hommiin naisen kanssa, naisen tavara onkin vastenmielinen ja inhottava kuten joissain kauhutarinoissa joita olen lukenut.

Äänestä

Miksi miespuolisena kykenen samaistumaan paremmin tuossa esitettyyn naiseen kuin mieheen?

Äänestä
  • Naisen tapa määrittää itsensä pois seksihalukkuudesta äidinäidinäitien syystäkin antamien ohjeiden nou-
    dattamisesta.
    Milloin isät ovat varoittaneet poikiaan kokemasta hyvää seksiä ja he ovat jopa kehoittavat
    hakemaan seksiä jos siihen on tarvetta .
    Vielä 1900 -luvulla äidinäidinäitien asenteisiin oli syynä pelko R A S K A U D E S T A ja siitä syntyvästä häpeästä.Naisen työtehtäviin kuului useimmiten kodinhoito ja lastenhoito ja naiset jotka
    poikkesivat näistä arvoista olivat usein näitä vanhojapiikoja ja poikia.Huom vanha jo nuoresta ja
    piikatehtävät lankesivat piika pikkaraisille.
    Ä P Ä R Ä L A P S E T.
    Äpärälapsia ei enää ole on vain avioliiton ulkopuolella syntyviä lapsia ja ennen vanhaa äiti sai yleisesti
    lutkan maineen vaikka oli maannut vain lapsen isän kanssa.
    2000 -luvulla naiset ovat jo kääntäneet historian lehtiä omaksi edukseen suuresti parjatut
    äpärälapset ovat jo historiaa samoin kuin vanhapiian osa on vaihtunut sinkkuuteen tämän on saanut
    aikaan aikoinaan naisten äänioikeus.

    Nyt on jäljellä tämä mies perinteisesti vonkaa ensin seksiä ja nainen toimii kuten äidinäidin äitinsä
    kehoituksesta miehelle ei saa heti antaa seksiä-naisen huonon maineen vuoksi huom .
    äpärälapsi ja äitilutkat.

    On enää naisesta itsestään kiinni pitääkö hän itseään huonona lutkanaisena jos on yhtälailla
    halukas seksiin mitä mies.

    Taasen näistä lisääntyvistä seksisuhteista ilman kondomia koituu edelleen seksiharmia seksitauteina
    ilman kondomia joka ei suojaa 100 prosenttisesti mutta on yhä tarpeellinen .

    Naisen logikkaa .
    Oli lestadiolaisperhe jossa esiintyi perheen sisäistä haureutta sisko ja veli olivat seksisuhteessa
    keskenään.
    Mies ei saanut häpeää päälleen nainen silti oman äidin silmissä menetti kasvot ja sai herjat
    ja syyt insestistä äiti myös nimitteli tytärtään lutkaksi .Tämän perheen sisarukset löysivät kumppanit ja avioituivat kumpikin taholleen avioelämän.
    Nainen avioitui ja synnytti miehelleen tyttären mutta erosi miehen väkivaltaisuuden vuoksi.
    Nainen opetti tyttärelleen kaikkien miesten olevan sikoja ,Mutta hän uskosta poikenneena
    kävi baareissa ja vietti salaelämää jota hänen omassa lestadiolaispiireissä ei hyväksytty.

    Nainen opetti tyttärelleen: Miehelle ei saa koskaan antaa seksiä heti vaan pitää tutustua ensin
    ja tähän tutustumiseen tarvittiin ainakin 5 tapaamista ?
    Nainen on ollut kaksi pitkääkin suhdetta mutta muut miessuhteet ovat olleet näitä
    baarisuhteita. Naisen tytär on ollut kaksi kertaa naimisissa ja hänellä on kaksi aviotonta
    lastakin.
    Vielä yhäkin samanen nainen haukkuu muita naisia huoriksi jotka antavat seksiä yhden illan jälkeen
    ja panettelee muille miehille tällaista naista ja sama linja näyttää toimivan tyttärenkin elämässä
    voi vain toideta onneksi tyttärellä ei ole tyttäriä vaan kaksi poikalasta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

hmm... kirjoitti:

Siitä kyllä on juttua, kuinka helppoa naisen on saada seksiä mieheen verrattuna, mutta mitenhän on, onko se naiselle tarjolla oleva seksi kuitenkaan mistään kotoisin. Stereotyypit ovat tietysti rumia ja yleistäviä, mutta en ole voinut välttää saamasta seuraavaa vaikutelmaa.:

Nainen ehdottaa miehelle seksiä: Perinteisesti tähän liittyy aikaisempaa kanssakäymistä ja tutustumista (toki poikkeuksiakin on) Ja nainen ehdottaa seksiä vain siinä tapauksessa, että hän on henkilökohtaisesti kiinnostunut juuri tästä miehestä. Eli mies voi kokea olevansa jotain erityistä, koska nainen haluaa juuri hänet

Mies ehdottaa naiselle seksiä: Nainen on miehelle tusinatavaraa, yksi monien joukosta; naisella ei ole mitään erityistä merkitystä miehelle. Mies tarvitsee naista vain runkkausalustaksi. Se että mies ehdotti seksiä juuri sinulle oli puhdasta sattumaa, sinut olisi voinut korvata kuka tahansa muukin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu