Tapasimme 24:n treffeillä... Hän vaikutti kerrankin normaalilta mieheltä, joten tapasimmekin pian. Tunne vain vahvistui siitä, että hänen kanssaan voisi todellakin katsoa enemmänkin. Ei vaikuttanut pelimieheltä vaan aivan normaalilta suomalaiselta mieheltä. Pian vietimme paljon yhdessä aikaa. Mukaan tuli suunnitelmia ja tunteita molemmin puolin, että nyt sen suuren etsiminen on vihdoinkin ohi, nyt se löytyi. Ja näin väliin ilmoitettuna, pelimiehiä on tullut nähtyä sen verran, että omien hälytyskellojen kilkutteluun olen herännyt. Tässä tapauksessa niitä ei tullut. Molemmilla on lapsia, ja niiden suhteen koimme myös että haluamme lapset ottaa huomioon ja yhdessä jakaa arkea. Molemmilla ex puolisot (pitkät suhteet), ja eroista jo muutama vuosi takana. Paljon puhetta tunteista ja toisen halusta. Hänellä hieman erilainen tilanne ex:n kanssa, turhan pitkä selittää tässä. Kuitenkin ymmärsin, tuin ja menin sitten monessa kohtaa ilmeisesti ilmaisemaan mielipiteeni väärin, samoin omia toiveitani (jotka hänen silmissään muuttuivat vaatimuksiksi). Yritin keksiä meille yhteistä tekemistä, jossa halusin huomioida myös hänen lapsensa, tämäkin muuttui ihan joksikin käsittämättömäksi ongelmaksi. En vaatinut tai edes olettanut että hänen pitäisi olla kanssani 24/7, vaan vaikutti että hän itse haluaa olla meidän kanssa. Kunnes tuli hänen vkl lapsen kanssa, silloin meistä tuli täysin ilmaa... Lopulta asetelma sellainen että olin minä miten päin tahansa, vaikka päälläni seisten, ei mikään ollutkaan hyvä. Muuttumaan en enää toisen vuoksi rupea, mutta tämä ei edes ollut sitä, vaan aitoa tunnetta osoittaa toiselle välittämistä, kiinnostusta ja arvostusta. Kaikkein tyytyväisin hän tuntui olevan tilanteeseen, jossa hän näytti vain selkäänsä ovesta poistuessaan ja sitten muutaman hiljaisen päivän jälkeen (hänelle selkeästi ongelmatonta), kunnes minä olen todellakin halunnut keskustella asioista, niin ollaan koiranpentuilmeellä vastassa, ja kysytään, vieläkö minä mökötän ??!!! :O Ihan hyviä keskusteluja tämän jälkeen, tosin paljo sellaista että luulin jo suhteen olevan ohi, mutta lopulta hän sanoo kuitenkin, että ei epäillyt hetkeäkään etteikö me saataisi asioita sovittua.. Tässä kohtaa minä tipuin jo veneestä. Mutta jatkoimme, tuntui että toista tunsi nyt enemmän.. Oli juuri sitä tunnetta, joka oli aitoa sitä itseään, uskalsi näyttää tunteitaan ja sanoa niistä... Jatkoimme tulevaisuuden suunnittelua, todellakin suuria sellaisia.. Ja kunnes saa huomata, että niillä ei tainnutkaan olla mitään merkitystä... Itsellä onneksi ollut pienoista varovaisuutta näiden suurien suunnitelmien kiirehtimisen suhteen sillä edellisestä liitosta saa vielä maksaa, kirjaimellisesti :). En tiedä oliko tässä mitään tolkkua, ja varmasti näitä sivuja selanneena saan paljon kritiikkiä, sanahan on vapaa.. Ja eihän tästä voi kuin syyttää itseään, ainakin sen hetken jolloin voi taas sanoa itsellensä, että itsekin ansaitsin parempaa kuin sitä epävarmuutta jota toinen omilla puheiden ja tekojen ristiriitaisuudella aiheutti. Ja missään nimessä en luule olevani täydellinen, en todellakaan! Minussa on omat virheeni ja heikkouteni, mutta sitä kaipuuta edes suhteellisen sopusointuisesta elämästä ei tämäkään tapaus saa minussa kaikkoamaan. Sitä vain haluaisi että vielä jossain olisi rehellisyyttä arvostava vastakappale myös minulle :) Itse kun pyrin siihen että itsellä on helpompi elää ja olla kun ei ole salattavaa toiselta, eikä tarvitse edes keksiä niitä valkoisiakaan valheita. Toivotan onnea suuresti niille jotka tapaavat ihanan ihmisen näiden sivujen kautta, jokainen meistä on onnen ansainnut =)
Harhaluuloja
aliavia
4245
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Eikö niitä kappalejakoja voisi käyttää hiukan avokätisemmin, niin olisi helpompi lukea?
Totta.. Olen pahoillani että teksti on vaikea lukea, ja enää en ainakaan osaa siihen kappalejakoja tehdä (eli en ainakaan ole saanut selvyyttä, onko muokkaamis mahdollisuutta).
On varmaan voimakkaat tuntemukset, negatiivissävyiset, tästä suhteestasi.
Aina ei vain tunteitaan ole helppo sanoiksi pukea.
Hieman jäi auki, mikä se punainen lanka tässä tarinassasi olikaan. Kaveriko rakenteli pilvilinnoja, muttei
oikeasti pystynyt sanoista tekoihin - vai valehteliko suorastaan.
Ilmeisesti oikukkuuden takana ei kuitenkaan muita pyöriä ollut.
Noh, nyt olet nähnyt pelimiehiä; myös tälläisen pilvilinna-miehen.
Seuraavahan täytyy jo todennäköisyydenkin mukaan olla tosiMies ;)
Voimakkaat on tunteet, mutta samalla voin muistella niitä hyviä hetkiä. Ja todella tunteita on joskus vaikea sanoiksi muuttaa, varsinkaan sellaisiksi että toinenkin ymmärtää sen oikein :). Tämä mies rakenteli niitä pilvilinnoja, joihin minäkin aloin luottamaan ajan kanssa, uskoen että hän todella sitä haluaa. Sanoja, myös tekoja oli, mutta sehän siinä, että kaikki olikin ykskaks hylättävissä :O!! Valehtelua en kuitenkaan kokenut olevan, eikä muita pyöriä.. Sehän siinä että oikein ei tajua mikä tuli...
Kiitos :D Nyt todella on nähty... ja olisi aika sen TosiMiehen ;) Mikä sitten todennäköisyys onkaan =)