En tiedä mitä tekisin enää olen nuori 19v nainen joka asuu kotona. Tarkoituksena on muuttaa pois kotoota heti kun saan pidenpiaikaisen työpain. Viimiset pari vuotta on mennyt sumussa mun elämässä ja huonosti. Ainoa positiivinen asia on ollut että oon huomannut että mun perhe välittyää edes jotenkin mutta tavat jolla ne näyttää sen ei oo paras mahdollinen.
Alamäki alkoi kun rakastain mieheen joka sotki mut isoihin ogngelmiin. Ensin kaikki meni hyvin mutta kun perheelle selvis mitä kulissien takana tapahtu ne koitti väkisin katkasta meidän välit. Siitä seuras lisää stressi salaa tapailua ja lisää ongelmia. Toisalta perhe näki sen mitltä mä suljin silmäni mutta olin liian nuori enkä välittänyt varotuksista. Perheen painostus päin vastoin pahensi asiaa halusin jättää perheen ja jatkaa elämää tämän miehe kanssa. Jossain kohtaa koitenkin päästin irtin miehestä mutta en niistä sysistä joista perhe painosta. He eivät vielläkään tiedä puoli totuutta edes tuosta suhteesta ehkä parenpi niin en jaksa lisää riitoja. Puolivuotta eromme jälkeen kuuli että entisellänni oli todettu kitsofrenia joka selitti monia asioita minulle miksi mitäkin oli tapahtunut ja miksi hän oli pystynyt manipuloimaan minua niin hyvin.
Olen ollut pitkään jo masentunut (lääkeri todennut) perhelle olen koittanut puhua tästä mutta eivät ne ole kuunneleet niin että olisin saanut asian sanottua. Toinen asia mistä olen koittanut puhua että pelkään oikeasti että entiseni tai hänen entiset ystävänsä haluavat kostaa minulle, koska jouduin todistamaan heitä vastaan oikeudessa. Perheeni ei kuitenkaan ota asiaa todesta kuulema ylireagoin. Voi olla että asia on niin mut tosalta he eivät tunnu oikeen ymmärtävän myöskään kaikkea, joka tapaukses ne kerrat kun koitan puha niin ei ole ainakaan minusta oikeen että kaikki kuitataan minun ylireagoinin piikkiin. vai onko?
Toinen asia mikä painaa on että heidän mielestäni en saisi tapailla eksäni jälkeen ketää koska en osaa valita oikean laisia kunppaneita itselleni. En voi ketoa jos lähden treffeile tai tapailen jotain koska aiheesta syntyy pelkästään riita ja hyvällä tuurilla minua koitetaan kieltaa tapailemasta häntä enää. Lisäkisi olen bi sekuaali perheeni ei ikinä hyväkstisi toista puolta minusta. olisi täysi katastroofi jos toisin koskaan naisen kotiin.
Perheelläni on hevosia no nyt sisareni sairastuttua hevosten hoito on kaatunut kokonaan mun niskaan töiden ja tallin jälkeen pitäis hoitaa viellä koulu. 15h työpäivien jälkeen ei vaan riitä voimat enää kouluun. Perhe ei tunnu ymmärtävän tätä ja ainoastaan painostaa.
Aina jos koitan puhua tai kertoa perheelle jotain niin asiat menee suht koht hyvin ei hirveesti huutoa eteednkin äidin kanssa pystyy keskustelemaan kahdetaan ja asian on ihan ok. Mutta kun sisarukset tulee käykään niin he tietävät asioistani joista olen sanonut että älä kerro näistä muille. Ne asiat jotka viimeksi olivat ok eivät olekkaan enää ok vain aivan kauheasti ja koko perhe hyökkää kerraall kinppuu.
Tiedän että olen tämän perheen musta lammas tyttö joka sekaantui vääriin piireihin ja on bii, yritän kyllä parantaan tapoja ja sen olenkin tehnyt koitan olla hyvä ihminen mutta kun mikään ei riitä. Miksi mua koitetaan pakottaa muottiin johon mulla ei oo mitään maholliksuuksia mahtua. Miksi ei riitä että koitan elää elämäni niinkun hyvä ihminen?? Pelkään että kohta en taas jaksa ja masennun makaamaan sängyn pohjalle ja kaikki vaan haukkuu eikä ne ymmärrä mistä on kyse.
Tiedän etten koskaan tule olemaan yhtä hyvä kun sisarukset mutta antais olla miks ne ei vois luovuttaa antaa mun hengitää vapaasti, tehdä omia valintoja, olla mitä mä olen, ehkä mäkin näyttäisin niitten silmissä paremmalta jos ne antais mun olla mitä mä olen, mua ei masentais mä saisin koulun tehtyä nopeammin ja pääsisin eteenpäin elämässä.
Mä en haluu enää teeskennellä kaikille että kaikki on hyvi ja valehdella olevani jotain muuta mitä oikeasti en olen.
Alamäki alkoi kun rakastain mieheen joka sotki mut isoihin ogngelmiin. Ensin kaikki meni hyvin mutta kun perheelle selvis mitä kulissien takana tapahtu ne koitti väkisin katkasta meidän välit. Siitä seuras lisää stressi salaa tapailua ja lisää ongelmia. Toisalta perhe näki sen mitltä mä suljin silmäni mutta olin liian nuori enkä välittänyt varotuksista. Perheen painostus päin vastoin pahensi asiaa halusin jättää perheen ja jatkaa elämää tämän miehe kanssa. Jossain kohtaa koitenkin päästin irtin miehestä mutta en niistä sysistä joista perhe painosta. He eivät vielläkään tiedä puoli totuutta edes tuosta suhteesta ehkä parenpi niin en jaksa lisää riitoja. Puolivuotta eromme jälkeen kuuli että entisellänni oli todettu kitsofrenia joka selitti monia asioita minulle miksi mitäkin oli tapahtunut ja miksi hän oli pystynyt manipuloimaan minua niin hyvin.
Olen ollut pitkään jo masentunut (lääkeri todennut) perhelle olen koittanut puhua tästä mutta eivät ne ole kuunneleet niin että olisin saanut asian sanottua. Toinen asia mistä olen koittanut puhua että pelkään oikeasti että entiseni tai hänen entiset ystävänsä haluavat kostaa minulle, koska jouduin todistamaan heitä vastaan oikeudessa. Perheeni ei kuitenkaan ota asiaa todesta kuulema ylireagoin. Voi olla että asia on niin mut tosalta he eivät tunnu oikeen ymmärtävän myöskään kaikkea, joka tapaukses ne kerrat kun koitan puha niin ei ole ainakaan minusta oikeen että kaikki kuitataan minun ylireagoinin piikkiin. vai onko?
Toinen asia mikä painaa on että heidän mielestäni en saisi tapailla eksäni jälkeen ketää koska en osaa valita oikean laisia kunppaneita itselleni. En voi ketoa jos lähden treffeile tai tapailen jotain koska aiheesta syntyy pelkästään riita ja hyvällä tuurilla minua koitetaan kieltaa tapailemasta häntä enää. Lisäkisi olen bi sekuaali perheeni ei ikinä hyväkstisi toista puolta minusta. olisi täysi katastroofi jos toisin koskaan naisen kotiin.
Perheelläni on hevosia no nyt sisareni sairastuttua hevosten hoito on kaatunut kokonaan mun niskaan töiden ja tallin jälkeen pitäis hoitaa viellä koulu. 15h työpäivien jälkeen ei vaan riitä voimat enää kouluun. Perhe ei tunnu ymmärtävän tätä ja ainoastaan painostaa.
Aina jos koitan puhua tai kertoa perheelle jotain niin asiat menee suht koht hyvin ei hirveesti huutoa eteednkin äidin kanssa pystyy keskustelemaan kahdetaan ja asian on ihan ok. Mutta kun sisarukset tulee käykään niin he tietävät asioistani joista olen sanonut että älä kerro näistä muille. Ne asiat jotka viimeksi olivat ok eivät olekkaan enää ok vain aivan kauheasti ja koko perhe hyökkää kerraall kinppuu.
Tiedän että olen tämän perheen musta lammas tyttö joka sekaantui vääriin piireihin ja on bii, yritän kyllä parantaan tapoja ja sen olenkin tehnyt koitan olla hyvä ihminen mutta kun mikään ei riitä. Miksi mua koitetaan pakottaa muottiin johon mulla ei oo mitään maholliksuuksia mahtua. Miksi ei riitä että koitan elää elämäni niinkun hyvä ihminen?? Pelkään että kohta en taas jaksa ja masennun makaamaan sängyn pohjalle ja kaikki vaan haukkuu eikä ne ymmärrä mistä on kyse.
Tiedän etten koskaan tule olemaan yhtä hyvä kun sisarukset mutta antais olla miks ne ei vois luovuttaa antaa mun hengitää vapaasti, tehdä omia valintoja, olla mitä mä olen, ehkä mäkin näyttäisin niitten silmissä paremmalta jos ne antais mun olla mitä mä olen, mua ei masentais mä saisin koulun tehtyä nopeammin ja pääsisin eteenpäin elämässä.
Mä en haluu enää teeskennellä kaikille että kaikki on hyvi ja valehdella olevani jotain muuta mitä oikeasti en olen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
ikäinen, sinuna muuttaisin pois kotoa heti.
jos haluat säilyttää mielenrauhasi