ilkeä sisko

Minulla on ilkeä sisko. Hän piikittelee minua ja osaamisiani muun suvun kuullen. Hänen lapsensa ovat maailman parhaimmat joka asiassa ja minun jotakin sinne päin. Olen kauniimpi ja hoikempi kuin hän ja saan aina kuulla kuinka olen niin itseäni täynnä ja miten aina vain kiinnitän huomiotani ulkonäkööni ja itseeni. Asia ei pidä paikkansa, vaan meikkaan kerran päivässä aamulla ennen liikkeelle lähtöä. Hän itse sen sijaan käyttää todella paljon rahaa kosmetiikkaan kampaajiin ja vaatteisiin ja kauneudenhoitoihin. On kurjaa että oma sisko on tuollainen. Onko neuvoja kuinka saisin hänet lopettamaan ruman käytöksensä??
72212
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

rumat ihmiset on yleensä aina kateellisia itseään kauniimmille. Fysiikan laki.

Äänestä

on paitsi rumempi kuin sinä myös rumasydäminen. Minkäs teet?

Äänestä

yhtään. Et vain välitä

Äänestä

no mulla vähän samantapainen sisko. löin välit poikki ja pysyneet myös viimeiset neljä vuotta.ei tartte enää stressata, vaan voi elää ja nauttia elämästä ilman kateellisen sutkautuksia.voin myös henkisesti paremmin, kun ei tartte miettiä mitä seuraavaksi tapahtuu.älä välitä siskos naputuksesta vaan marssi ohi ja sivusta eteenpäin elämässäsi. :)

Äänestä
  • Hyvä, että ihmisillä on rotia panna vastaan ilkeilemiselle. Olen itse myös ilkeän siskon rääkkäämä. Nyt en enää lupaa tulla kylään.

    Äänestä

Tietääkö siskosi, että hänen sanomisensa koskevat? Ehkä hän ei huomaa loukkaavansa, kun hänellä on niin kiire saada oma olonsa paremmaksi sinua kiusaamalla. Kokeile puhumista ennen kuin pistät välit poikki. Mutta jos ei puhe tuota tulosta, niin tylysti vaan jätät yhteydenpidon. Miksi sinun pitäisi kärsiä tuollaista? Ei ole mitään syytä.

Äänestä

Minulla on myös sama tilanne.Siskoni kanssa emme ole missään tekemisissä.Ainoastaan silloin kun on sukutapahtumia.Silloin istumme saman kahvipöydän äärellä.Ja se on aika ahdistavaa olla samassa pöydässä.

Mitenkä minun pitäisi suhtautua siskoni käytökseen joka nälvii,vähättelee,ja kohtelee minua julmasti.??? Silmät pyörii päässä ympäri kun puhun jotain ja katsoo minua nenän vartta pitkälle paheksuvasti jos keskustelen jonkun pöytäseurueen kanssa.Kyseinen henkilö on aina ollut hirmu huomion kipeä henkilö joka hakemalla hakee huomiota ja on kova esittämään.
Itse olen tavallinen , mukavuuden haluinen,jalat maassa oleva persoona.Olemme molemmat aikuisia.En vaan enää jaksa uskoa sitä että meidän välit tulevat muuttumaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tuhkomoko kirjoitti:

Minulla on ilkeä sisko. Hän piikittelee minua ja osaamisiani muun suvun kuullen. Hänen lapsensa ovat maailman parhaimmat joka asiassa ja minun jotakin sinne päin. Olen kauniimpi ja hoikempi kuin hän ja saan aina kuulla kuinka olen niin itseäni täynnä ja miten aina vain kiinnitän huomiotani ulkonäkööni ja itseeni. Asia ei pidä paikkansa, vaan meikkaan kerran päivässä aamulla ennen liikkeelle lähtöä. Hän itse sen sijaan käyttää todella paljon rahaa kosmetiikkaan kampaajiin ja vaatteisiin ja kauneudenhoitoihin. On kurjaa että oma sisko on tuollainen. Onko neuvoja kuinka saisin hänet lopettamaan ruman käytöksensä??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu