Hei SEL

Teillä ei ole voimassa olevaa työehtosopimusta, joten ette saa arkipyhiltäkään korvausta. Teidän tapauksessanne ilmeisesti noudatetaan yleistä työaikalakia. Ei tule korvauksia Vapusta, ei helatorstaista eikä juhannuksestakaan. Vaikka eihän sillä ole mitään merkitystä, työnantaja julistaa työsulun (enemmänkin kuin 2 päivää) eikä teille makseta mitään palkkaa! Ähäkutti!
6283
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mitä sinä onneton sössötät? Ei tule palkkaa - mutta ei tarvi tehä kusipäille töitäkään, jo se on voitto, puhumattakaan siitä ilontunteesta jonka saa kun pääsee niitä kusipäitä lyömään työtaistelutoimilla.

Äänestä
  • "Elintarviketyöläisen liitto SEL hylkäsi nelivuotisen tulosopimuksen, joka olisi tuonut työntekijöille ensimmäisen 0,6 prosentin korotuksen vappuna ja toisen 0,7 prosentin korotuksen ensi lokakuussa.

    Ensi vuodelle valtakunnansovittelijan esitys olisi tuonut samansuuruiset korotukset.

    Liha- ja leipomoala olisi saanut vappuna 200 euron kertakorvaukset.

    Sopimuskauden kahden viimeisen vuoden korotukset olisi sidottu neljän muun teollisuudenalan ansiokehitykseen. Lisäksi sopimus sisälsi korotuksia erilaisiin lisiin. Leipomoiden lauantaityökorvausta olisi nostettu 10 prosenttia.

    Kiistelyn kohteena olleesta työaikamallistaan Elintarviketeollisuus luopui.

    Työnantajan mukaan liha-alalla työaika olisi ollut kahdeksan tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa, enintään viitenä päivänä viikossa, kun SEL on pelotellut 6-10 tunnin työpäivillä. Sopimus olisi taannut, että joka toinen lauantai on vapaa. "
    Ja mitä pidempää tämä taistelu jatkuu tulee työntekijöille tappiota, kun korotuksia ei tule tuonkaan vertaa, työnantajat ei ole niin k*sessa kuin työntekijä, kannattaa uskoa. Että siinä meni vapun lisät.

    Äänestä

  • hahhahhaa idiootit kirjoitti:

    "Elintarviketyöläisen liitto SEL hylkäsi nelivuotisen tulosopimuksen, joka olisi tuonut työntekijöille ensimmäisen 0,6 prosentin korotuksen vappuna ja toisen 0,7 prosentin korotuksen ensi lokakuussa.

    Ensi vuodelle valtakunnansovittelijan esitys olisi tuonut samansuuruiset korotukset.

    Liha- ja leipomoala olisi saanut vappuna 200 euron kertakorvaukset.

    Sopimuskauden kahden viimeisen vuoden korotukset olisi sidottu neljän muun teollisuudenalan ansiokehitykseen. Lisäksi sopimus sisälsi korotuksia erilaisiin lisiin. Leipomoiden lauantaityökorvausta olisi nostettu 10 prosenttia.

    Kiistelyn kohteena olleesta työaikamallistaan Elintarviketeollisuus luopui.

    Työnantajan mukaan liha-alalla työaika olisi ollut kahdeksan tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa, enintään viitenä päivänä viikossa, kun SEL on pelotellut 6-10 tunnin työpäivillä. Sopimus olisi taannut, että joka toinen lauantai on vapaa. "
    Ja mitä pidempää tämä taistelu jatkuu tulee työntekijöille tappiota, kun korotuksia ei tule tuonkaan vertaa, työnantajat ei ole niin k*sessa kuin työntekijä, kannattaa uskoa. Että siinä meni vapun lisät.

    Kyllä pyhiltä tuloo palkka kun työsulku lyheni..

    Äänestä

  • kerttui kirjoitti:

    Kyllä pyhiltä tuloo palkka kun työsulku lyheni..

    Kuukauden lomakorvaus. Kauan saa painaa tän takia. Nyt kaupat viisaampia ja tekee sopimuksia ulkomaille. Lähte monelta vielä työpaikkakin.

    Äänestä

  • kerttui kirjoitti:

    Kyllä pyhiltä tuloo palkka kun työsulku lyheni..

    voimassa olevaa työsopimusta! Ette kerkeä olla töissä tällä viikolla niin montaas päivää, että työaikalain mukaan oikeuttaisi pyhäkorvauksiin. Kaiken lisäksi teidän on pitänyt olla huhtikuussa töissä 14 päivää, muuten menetätte lomapäivät huhtikuulta (2 tai 2,5). En viitsi ruveta laskemaan, itsepähän tiedätte. Vielä tänään iltaan asti on työsulku!

    Äänestä

  • voi raukkoja! kirjoitti:

    Työsulku ei vaikuttanut lomapäiviin. Etl.n mukaan että silleen!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kommunistit alas kirjoitti:

Teillä ei ole voimassa olevaa työehtosopimusta, joten ette saa arkipyhiltäkään korvausta. Teidän tapauksessanne ilmeisesti noudatetaan yleistä työaikalakia. Ei tule korvauksia Vapusta, ei helatorstaista eikä juhannuksestakaan. Vaikka eihän sillä ole mitään merkitystä, työnantaja julistaa työsulun (enemmänkin kuin 2 päivää) eikä teille makseta mitään palkkaa! Ähäkutti!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu