Missä menee mielestänne raja normaalin avun tarpeen ja hyväksikäytön välillä, kun kysymyksessä on alkoholismi? Isäni on siis ollut alkkis jo kauan ennen syntymääni, monta kymmentä vuotta. Hänen kertomansa mukaan tuo alkoholismi juontaa juurensa vaikeasta lapsuudestaan.
Isä on sekoiluillaan vaikuttanut monen ihmisen elämään. Meillä oli perheväkivaltaa monta vuotta. Isällä oli yritys jonka hän joi kumoon, samalla meni takaajiltakin luottotiedot ja asiakkaiden rahat. Myöhemmin oikeus määräsi koko velan äitini (yksi takaajista) maksettavaksi kokonaisuudessaan koska isä oli työtön (oikeasti isä teki kuitenkin pimeitä töitä). Vanhempani erosivat ollessani teini-ikäinen. Viimeiset kymmenen vuotta isäni on kitkuttanut sossun ym. tukiaisilla. Uudelleenkoulutukseen ei ole suostunut. Nyt isä on vippaillut minulta jo vuosia rahaa vaikka olen opiskelija. Muutenkin koko ajan saa olla juoksemassa hänen puolestaan asioita. No, eihän tässä mitään, jokainenhan tarvitsee apua joskus. Mutta isäni on alkanut pitää raha-apua niin itsestäänselvänä, että suuttuu (joskus on jopa uhannut väkivallalla) jos en pysty hänelle rahaa lainaamaan. Toki hän maksaa velkansa takaisin, mutta jatkuva vippailu sekä kaikenmaailman "haen-isälle-kirjastosta-kirjoja-koska-hänellä-on-3-euroa-liikaa-sakkoa-kortillaan-jota-hän-ei-pysty-maksamaan" -tyylinen toiminta alkaa jo kypsyttää.
Tuloni ovat siis opintotuki sekä opintolaina ja laina tulee tilille könttäsummana kerran puolessa vuodessa. Syksyn opintolaina oli hyvin lopussa joulukuussa. Itselläni on ollut pari vuotta kestänyt masennus, josta olen kuitenkin viimeisen puolen vuoden sisällä alkanut toipua. Joulukuussa päätin sitten innostuneena ostaa salikortin ja mukavia vaatteita. Näinpä minulle ei sitten jäänytkään (ennen tammikuun opintolainaa) yhtään ylimääräistä. Isä suuttui tästä hyvin paljon, kun en pystynytkään lainaamaan, sain pyydellä aikani häneltä anteeksi. Kerran tässä keväällä uhosin isälle, että jos en lainaisikaan hänelle rahaa, että tuollainen alkoholismi kuvottaa. Silloin hän sanoi että ei häntä saa hylätä, että ei hän ikinä toivu alkoholismista jos hänet hylkää ja että hänen käytöstään täytyy ymmärtää koska hänellä oli hankala lapsuus. Pikkuveljiltäni sekä ex-vaimoltaan (äidiltäni) isä ei lainaa, koska ei ilmeisesti uskalla. Minä taas itse olen vähän liiankin kiltti.
Olen kyllä valmis auttamaan läheisiäni, mutta hyväksikäytettäväksi en suostu. Isä ilmoitteli tuossa jo etukäteen että kesästä saakkaa tulla tiukka (varaili siis jo valmiiksi rahojani käyttöönsä). Nyt on etukäteen huono omatunto koska meinaan juhlia vappuna. Tiedossa on lisäksi parit opiskelijapippalot. Aion siis käyttää rahani niihin isäni tukemisen sijaan. Lisäksi ajattelinpa vielä lähteä valmistumiseni kunniaksi ulkomaille tuossa puolen vuoden päästä. Itsekästä, tiedän. Jotenkin on sellainen olo, että itse täytyy kilttinä ja tunnollisena olla auttamassa ja kantaa vastuu toisen sekoilusta. Aina kun isäni saa jonkun ihminen fyysisesti, henkisesti tahi taloudellisesti maahan, alkaa sama saaga: "kyllä mua täytyy ymmärtää, mulla oli hankala lapsuus". Kysymys kuuluukin, kuka ymmärtäisi minua?
Isä on sekoiluillaan vaikuttanut monen ihmisen elämään. Meillä oli perheväkivaltaa monta vuotta. Isällä oli yritys jonka hän joi kumoon, samalla meni takaajiltakin luottotiedot ja asiakkaiden rahat. Myöhemmin oikeus määräsi koko velan äitini (yksi takaajista) maksettavaksi kokonaisuudessaan koska isä oli työtön (oikeasti isä teki kuitenkin pimeitä töitä). Vanhempani erosivat ollessani teini-ikäinen. Viimeiset kymmenen vuotta isäni on kitkuttanut sossun ym. tukiaisilla. Uudelleenkoulutukseen ei ole suostunut. Nyt isä on vippaillut minulta jo vuosia rahaa vaikka olen opiskelija. Muutenkin koko ajan saa olla juoksemassa hänen puolestaan asioita. No, eihän tässä mitään, jokainenhan tarvitsee apua joskus. Mutta isäni on alkanut pitää raha-apua niin itsestäänselvänä, että suuttuu (joskus on jopa uhannut väkivallalla) jos en pysty hänelle rahaa lainaamaan. Toki hän maksaa velkansa takaisin, mutta jatkuva vippailu sekä kaikenmaailman "haen-isälle-kirjastosta-kirjoja-koska-hänellä-on-3-euroa-liikaa-sakkoa-kortillaan-jota-hän-ei-pysty-maksamaan" -tyylinen toiminta alkaa jo kypsyttää.
Tuloni ovat siis opintotuki sekä opintolaina ja laina tulee tilille könttäsummana kerran puolessa vuodessa. Syksyn opintolaina oli hyvin lopussa joulukuussa. Itselläni on ollut pari vuotta kestänyt masennus, josta olen kuitenkin viimeisen puolen vuoden sisällä alkanut toipua. Joulukuussa päätin sitten innostuneena ostaa salikortin ja mukavia vaatteita. Näinpä minulle ei sitten jäänytkään (ennen tammikuun opintolainaa) yhtään ylimääräistä. Isä suuttui tästä hyvin paljon, kun en pystynytkään lainaamaan, sain pyydellä aikani häneltä anteeksi. Kerran tässä keväällä uhosin isälle, että jos en lainaisikaan hänelle rahaa, että tuollainen alkoholismi kuvottaa. Silloin hän sanoi että ei häntä saa hylätä, että ei hän ikinä toivu alkoholismista jos hänet hylkää ja että hänen käytöstään täytyy ymmärtää koska hänellä oli hankala lapsuus. Pikkuveljiltäni sekä ex-vaimoltaan (äidiltäni) isä ei lainaa, koska ei ilmeisesti uskalla. Minä taas itse olen vähän liiankin kiltti.
Olen kyllä valmis auttamaan läheisiäni, mutta hyväksikäytettäväksi en suostu. Isä ilmoitteli tuossa jo etukäteen että kesästä saakkaa tulla tiukka (varaili siis jo valmiiksi rahojani käyttöönsä). Nyt on etukäteen huono omatunto koska meinaan juhlia vappuna. Tiedossa on lisäksi parit opiskelijapippalot. Aion siis käyttää rahani niihin isäni tukemisen sijaan. Lisäksi ajattelinpa vielä lähteä valmistumiseni kunniaksi ulkomaille tuossa puolen vuoden päästä. Itsekästä, tiedän. Jotenkin on sellainen olo, että itse täytyy kilttinä ja tunnollisena olla auttamassa ja kantaa vastuu toisen sekoilusta. Aina kun isäni saa jonkun ihminen fyysisesti, henkisesti tahi taloudellisesti maahan, alkaa sama saaga: "kyllä mua täytyy ymmärtää, mulla oli hankala lapsuus". Kysymys kuuluukin, kuka ymmärtäisi minua?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Isäsi kuulostaa itse asiassa ihmeen tunnolliselta ja kiltiltä, kun vertaa muutamaan muuhun tapaukseen. Siis tuossa miten on suhteesi toiminut, harvoin esimerkiksi alkkis maksaa takaisin mitään.
Onhan tuo ikävää miyä isällesi aiot tehdä, mutta toisaalta sinulla on omakin elämä. Sekin on että kyllä isäsi pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja ryhdistäytyä. Mennä ahkerasti vain pimeisiin tai laillisiin töihin, ja maksaa velkojaan ja muita, jos hänellä siis niitä on.
Mutta tee miten teet, ehkä töihinpäästyäsi voit auttaa isääsi enemmän.
http://mattiviikate.newsvine.com/
http://www.pointblog.fi/?go=mattiviikate
http://www.pointshop.fi/mattiviikate
Niin, onhan hän maksanut takaisin, mikä on kyllä hyvä juttu. Toisaalta hän on laittanut äitini ( muut takaajat) maksamaan ovat velkansa ja hakannut äitiäni sekä uhannut mua väkivallalla. Lisäksi eihän hän itse omaa elämistään maksa vaan sossun rahoilla elelee. Yleensäkin hän osaa vitkuttaa asioitaan aina siten, että hän ei itse olisi vastuussa mistään. Hän ei ota käytöksestään vastuuta, aina alkaa sama saaga "minua täytyy ymmärtää, mulla oli hankala lapsuus". Mielestäni tuo ei loppujen lopuksi ole kovin tunnollista ja kilttiä, (vaikka toki pointsit siitä että maksaa velkansa yleensä takaisin).
Toki välitän hänestä, onhan hän isäni. Ja onhan hän muutakin kuin alkoholisti. Mutta tuo asenne (joka Matti Viikatteenkin viestistä paistoi) loukkaa ja pahasti. Apuani pidetään niin itsestäänselvänä, että apuani ei pyydetä, sitä väkivalla uhkaamalla vaaditaan.
On siis mielestäsi ikävää, että opiskelija käyttää omia (vähäisiä) varojaan omaan vapaa-aikaan sen sijaan että lainaisi niitä _jatkuvasti_ isälleen? Kuinka kauan ja pitkälle ihminen voi vaatia ymmärrystä omaksi osakseen itse ymmärtämättä muita? Olenhan itsekin elänyt hankalan lapsuuden esmes juuri tuon väkivallan takia. Olen ollut masentunut ja kun alan piristyä, en saisikaan käyttää rahoja juhlimiseen (ym. normaaleihin opiskelija-aktiviteetteihin) koska ne täytyy _jatkuvasti_ lainata isälle?
Hieman pikaistuksissani kirjoitin nuo aiemmat viestit. Jos jollekulle kaverilleni tulisi hankalia aikoja taloudellisesti niin toki olisin valmis tukemaan. Mutta isäni tapauksessa isällä on ollut yltiöymmärtäväisiä paapojia jo vuosikymmeniä, silti hän jatkuvasti tarvitsee lisää. Jos ihminen ei itse kunnolla edes yritä ottaa vastuuta elämästään ja vaatii jatkuvasti muita kannattelemaan itseään, täytyy siinäkin joku raja olla.
Muutenkin välillä tuntuu että alkoholismi on suomessa sosiaalisesti erittäin hyväksyttävää. Isäni on ryypännyt, hakannut, valehdellut ym. mutta kun hän sentään maksaa minulle velkansa takaisin, on hän kiltti ja tunnollinen kovan maailman päähän potkima marttyyri (viittaan tuohon matti Viikatteen viestiin).
Jos taasen itse ensimmäistä kertaa kolmen masennuksen täyteisen opiskeluvuoteni jälkeen lähden juhlimaan ja rilluttelemaan sekä käyttämään _omia_rahojani, olen ilmeisesti huono ja itsekäs läheinen. Jännä, miten joillekin annetaan lupa olla ottamatta mitään vastuuta elämästään, joidenkin taas täytyy kantaa se molempien puolesta.
Ihan viisaintahan olis jos katkaisisit kaikki sittet tyyppiin ja hommaisit lähestymiskieltoa, vaikea lapsuus ei saa olla puolustus, onhan sinullakin sellainen ollut alkkiksen lapsena, voit siis ukolle sanoa ensikerran kun vinkuu että "niin oli mullakin ja vaikeeta nuoruutta ja keski-ikää en halua, tuu takasin kun et oo mitään vailla, siihen asti pysy kaukana".
Yksi kaverini jonka tuntenut tosi pitkään on ihan samanlainen, aina on vika muualla ja vetoaa ihmisten hyvyyteen, minuakin kusetti aikansa kunnes oli pakko laittaa toppi häiriköinnille, nykyään osaa käyttäytyä oikein hyvin eikä tule vinkumaan turhia kun tietää ettei mene tarinat lävitse.
Niin, eihän tosiaan rajojen asettaminen sekä puolustautuminen ole mitään ilkeilyä. Ei tarvitse suostua kynnysmatoksi! Ei tässä munkaan vuodatuksessa kyse ole siitä, että yleensä olisin sellainen ihminen, joka ei halua auttaa yhtään ketään. Koitan kuitenkin hahmottaa rajojani.
Pahinta kait se on syyllisyydentunne. Jos kyseessä olisi joku suht tuntematon, kaikki olisi helpompaa. Kun kyseessä on kuitenkin oma isä (jota silti rakastan) niin niinhän sitä monet ovat hurjan lojaaleja vanhempiaan kohtaan ja ajattelevat, että kun lähimmäisiä ollaan, täytyy toisen puolesta olla valmis tekemään vaikka mitä.
On varmasti vaikea tilanne kun lähipiirissä on raha- ja alko-ongelmainen ihminen ja se apu mitä pyydetään on sitten rahaa jota itsekin tarvitsisi ja kun sen pois antaa menee sitten viinaan tai muuhun turhuuteen. Vähän veikkaan että tilanne ei ainakaan paremmaksi muutu missään vaiheessa jos vain jatkuvasti autat minkä kykenet, silloin taakka vain kasvaa vuosi vuodelta ja kun joskus menet työelämään pummaus jatkuisi vain pahempana kun silloinhan sinulla on enemmän rahaa käytettävissäsi.
Ensinnäkin, syyllisyys pois, sinä et ole tehnyt mitään väärää mutta tuo mitä isäsi sinulle tekee on raukkamaista, kenenkään ei pitäisi olla ikinä mitään vailla lapsiltaan, päinvastoin vanhemman kuuluisi olla tukena ja turvana & niin kuin sinun tapauksessasi hänen antaa sinulle rahaa opiskeluun.
Tottakai voi olla valmis toisen puolesta uhrautumaan mutta se ei tarkoita että pitäisi itsensä ajaa vaikeuksiin jotta toinen pääsee ryyppäämään, toisekseen vaikka isäsi olisi pelkkää ruokarahaa vailla ja sitä tietää sinulta automaattisesti saavansa on se ruokarahankin antaminenkin arveluttavaa.
Muista nyt ainakin nämä:
1. Sinä et ole velkaa kenenlekään etkä syyllinen mihinkään, isäsi on sinulle velkaa ja syyllinen vaikka mihin.
2. Muista nauttia elämästä ja huvitellakin välillä, sinulla on oikeus normaaliin nuoruuteen enemmänkin kuin muilla, lapsuus kun ei ole aina varmaan ollut helppoa sinullekaan.
3. Jos joku isääsi on kaltoin kohdellut lapsena ei sinun kuulu sitä korvata etkä pystykään, ei ne muistot kuitenkaan mihinkään häviä ja vaikka kuinka paljon rahaa antaisit sama levy soi hetken kuluttua uudestaan.
4. Jos isäsi soittelee & änkeää käymään silloin kun itseääsi ei huvita kuunnella kerjäämistä ei ole mikään pakko vastata puhelimeen tai avata ovea, helpompaa molemmille ja ehkä pikkuhiljaa isäsikin alkaa tajuamaan että voisi helpommin sinut saada kiinni kun ei olisi pelkkää pummaamisasiaa aina.
5. Niin ja vielä tuo lähimmisjuttu, pummaaja varmasti mielellään sitä korostaa mutta ei täydy tosiaankaan, minusta mieluummin päinvastoin, sellaisen joka tietää olevansa vaivaksi tulisi viimeiseen asti välttää lähimmäistensä vaivaamista omilla ongelmillaan.
Alkoholia auttaa parhaiten, että antaa hänen itse selviytyä juomalla syntyneistä ongelmista. Ei sinun tarvitse lainata isällesi rahaa eikä hakea kirjastosta kirjoja, jos hänellä on liikaa sakkoja. Isäsi hakee kirjat silloin kun hänellä on varaa maksaa sakot. Olet kasvanut tuohon pomputukseen. Veljesi ja äitisi eivät suostu siihen. Alkoholistille voi antaa ruokaa mutta ei rahaa. Eikä sinun tarvitse pyytää anteeksi sitä, että sinulla ei ole rahaa lainata isälle. Jos isällä on ollut vaikea lapsuus hänen pitää hakea apua terapiasta tai AA:kin voi joskus olla terapiaa.
Napakasti kerrot isällesi kun hän seuraavan kerran pyytää rahaa lainaksi, että sinä et lainaa. Anna hänen suuttua ja huutaa. Siltikään sinä et lainaa. Ei sinun tarvitse olla äiti isällesi.
Lujana pysyminen on hankalampaa kuin luulin, enhän minä isääni tietenkään inhoa. Ja onhan hänkin auttanut minua mm. tekemällä huonekaluja asuntooni (puutyöihmisiä). Hän ei myöskään ole täysin rappiolla, pystyy pitämään asuntonsa, hoitamaan lemmikkinsä, eikä hän nyt yleensä aivan kaikkia rahojaan ryyppää loppuun. Kyllähän minä läheisiäni auttaa voin, olkoon asia vain joku toinen. Mutta alkoholismin mukanaan tuomista haitoista olen jo kärsinyt itsekin tarpeeksi, enää en jaksa _samaan_ihmiseen_jatkuvasti_ syytää voimavarojani. Varsinkin jos omia tunteitani ei oteta ollenkaan huomioon vaan uhkaillaan väkivallalla.
Teini-iässä ajattelin, että vaika tällä hetkellä on tällästä, niin tulevaisuuteensa voi vaikuttaa. Muuttaessani omaan asuntooni luulin naiivisti että vihdoin olen oman elämäni herra ja saan tehdä elämälläni mitä ikinä haluan. Juupajoo, tämäkin ilta menee murehtiessa isän raha-asioita (sai taas oikeudesta takaisinperintäpapereita, joille vaan ylimielisesti nauroi). Olo on hyvin turhautunut. Periaatteessa olen oppinut vähän jämäkämmäksi, mutta yhä syyllistän itseäni siitä, jos ei elämäni pyörikään isäni kuralla olevien raha-asioiden ym. muun elämän ympärillä. Tyylii joku ilta lähdenkin viihteelle enkä kuuntelekaan isän kännisepustuksia ja rahan pyytämistä.
Mutta jos kylmästi rationalisoin, niin kyse ei ole mistään akuutista, alkoholismi ym. sen mukanaan tuomat haitat ovat piinanneet isääni läheisiään jo kauan ennen syntymääni. Sitäpaitsi, miten isä voi vaatia minulta vastuullisuutta kahden ihmisen edestä selityksenään hankala lapsuutensa, onhan minullakin ollut sellainen...Jos isän omat negatiiviset elämäntapahtumat ja tunteet niiden aiheuttama käyttäytyminen (eli se alkoholismi) ovat ymmärrettäviä ja ok. niin miksi sitten oman elämäni negatiiviset asiat sekä niiden aiheuttama käytös (en halua paapoa alkoholistia) eivät olekaan ok. Koska periaatteessa eihän sekään ole oikein, että alkkisten läheisten täytyy mennä pohjalle alkkiksen takia (joka ei sitten tod.näk. kumminkaan siitä tokene).
Mutta kiitos toki neuvoista. Itse en ole koskaan puhunut näistä asioista kellekään ja tällainen taakka tuntuu joskus suurelta kantaa.
Sinun kannattaa ottaa yhteyttä sellaisiin ryhmiin kuin Alateen tai alkoholistien aikuiset lapset. Saat sieltä vertaistukea.
Isän kännipuheluja ei kannata kuunnella. Pyri lopettamaan ne alkuunsa. Jos tiedät, että hän on kännissä, älä vastaa ollenkaan. Tunnen pari henkilöä joutuvat laittamaan puhelimen äänettömälle yöksi alkkiksen yösoittojen takia. Kun isäsi on selvin päin, juttele hänen kanssaan silloin. Lisäksi lakkaa huolehtimasta isäsi raha-asioista. Hän on ne jo sotkenut kunnolla. Anna hänen hoitaa ne tavallaan.
Tottakai isä on aina läheinen omalla tavallaan vaikka sairas olisikin.
Mutta mieti siltä kantilta nyt, mitä hän tekee sinulle tuolla rahanpyynnöllä. Sinä et ole velvollinen elättämään isääsi, vaikka se siltä tuntuisi. Ja hän ei uskalla muilta rahaa hakea juurikaan sen takia, että he sanovat ei ja aika varmana soittaisivat asiasta jonnekin taholle. Hän tietää, että sinä et ja hakee sinusta tukea sen takia.
Jos isäsi olisi terve, hän ei todellakaan haluaisi sinulle tuollaisia ongelmia. Jos nyt koskaan käy niin, että isäsi tilanne selkenee ja hänen sairautensa saadaan kuriin, hän pyytää sinulta anteeksi ja pahoittelee, että on aiheuttanut sinulle tuollaisen tilanteen. Se osa isääsi, joka on vielä oikeilla isän linjoilla, ei varmasti haluaisi pyytää sinulta rahaa tai aiheuttaa sinulle tällaisia ongelmia, että podet syyllisyyttä. Tuo sairas osapuoli joka kehtaa kutsua itseään isäksi taas voi pyytää sinulta rahaa.
Rahan pyytäjä siis ei ole se isäsi, vaan sairastunut mies joka ei kaihda keinoja elämisensä kanssa. Mieti tuota, kun ensi kerran eväät avustuksen häneltä.
Hyvällä tuurilla hän tajuaa, että hänen on pakko alkaa hakea rahaa muualta, kun yksi pakotie tukitaan niin hänen on pakko alkaa asialle tehdä jotain. Samoin kun hukkuvalta viedään pelastusrengas, niin he alkavat väkisinkin räpiköimään ja opettelemaan uimista. Samalla lailla isäsi alkaa hiljalleen oppia elämistä.
Älä syyllistä itseäsi vaan työnnä asia taka-alalle. Tottakai se on vaikeaa aluksi (olen itse tukenut aikoinani avomiestäni rahallisesti ja ei:n sanominen oli aluksi todella vaikeaa) mutta mitä useammin onnistut, sen helpompaa se on ja taakka kevenee, kun tajuat, että sinun ei ole enää paha olo etkä ole paha ihminen. Sinä vain elät omaa elämääsi minkä ansaitset.