Ongelma on tämä perinteinen. Seksielämä. Onneton seksielämä on jatkunut jo vuoden verran, olemme olleet yhdessä 4 vuotta. Molemmat ovat 30 -vuotiaita. Alkuun meni hyvin, mutta sitten alkoi hiipuminen. Seksiä on harvoin ja se on intohimotonta, suoritusmaista toisen osapuolen osalta. Olen kokeillut kaikki ajateltavissa olevat keinot läpi. Keskustelu, pihtaus, uusien juttujen ehdottaminen, mustasukkaiseksi tekeminen, romanttiset illat/illalliset jne. Keskusteluissa selvisi, että hän näkee suhteiden vääjäämättä muuttuvan tällaisiksi, joissa seksi on ikään kuin velvollisuus. Vastapuolen halujen hiipuessa on käynyt pikkuhiljaa niin, että omatkin halut ovat hiipuneet häntä kohtaan, olemme tavallaan samalla tasolla nyt. Kuitenkin perusseksuaalisuuteni ei ole kadonnut mihinkään ja nyt se kohdistuu vieraisiin naisiin. Ei fyysisesti, mutta jo ajatuksissa. Pelkään, että jos hänen halunsa palautuisivat, niin omani ovat jo siinä vaiheessa täysin muualla.
Rakastan häntä ja se tässä tuottaakin tuskaa. En haluaisi missään nimessä erota ihmisestä, jota rakastan, se tuntuu järjettömältä. Onhan tässä suhteessa erittäin paljon hyvääkin. En varmasti kestäisi eroa, enkä todennäköisesti löytäisi parempaa tai yhtä hyvääkään. Toisaalta olen alkanut huomaamaan itsessäni klassisia masennusoireita ja olen vain harvoin hänen seurassaan oma itseni. Entinen iloinen ja paljon puhuva mies on kuivahtanut mykäksi tuskallisiin ajatuksiin hautautuvaksi ihmispoloksi. Masturbointi on epäsuorasti kielletty ja erityisesti porno, jota kohtaan en ennen tuntenut mielenkiintoa (nyt tunnen).
Itselleni riittäisi seksi muutaman kerran viikossa, hänelle kerran kaksi kuussa. Erityisesti vaivaa intohimottomuus tällä saralla, en viitsisi ryhtyä enää alkuunkaan seksiin, koska tuntuu, että minulle "annetaan". Surullista tässä on myös se, että olen ihan taitava sängyssä ja kokeilunhaluinenkin. Nyt tuntuu, että sänkyitseluottamuskin alkaa kadota ja tyttöystäväni ylistykset suhteen alkuvaiheen "panomiesmäisyydestäni" vain valheelliselta vitsiltä. Pahalta tuntuu myös usein toistuvat puheet lapsista ja avioliitosta hänen puoleltaan, sen jälkeenhän tilanne hiipuu vielä pahemmaksi.
Järjellä ajatellen ainoa ratkaisu olisi seksin ulkoistaminen, mutta eihän sellaista rakastava ihminen tee? Olen välillä ollut romahtamispisteessä asian suhteen, pakotietä ei todella ole. Ero veisi masennukseen, niin luultavasti jatkokin. Haluan olla hänen kanssaan, mutta tämä piinaa. Satiiriksi puettuna olisin täydellisessää tilanteessa, jos kastroisin itseni. Mitä ihmettä tässä tekisi? Onko tähän mitään parempaa näkökulmaa?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Voi olla että emännälläsi on saman kaltaisia ajatuksia kuin minulla... Haaveilen avioliitosta ja lapsista, mutta mies ei ole niitä valmis minulle antamaan. Meillä suhdetta kuihduttaa se, että tunnen itseni pelkäksi sukkien ja kalsareiden pesijäksi ja tarpeiden tyydyttäjäksi.
Tunnen että annan avoliitossamme paljon, mutta mies ei ole valmis antamaan minulle edes lupausta avioliitosta, tai niitä niin kovin kaipaamiani lapsia. Se jos mikä syö naista ja vie halut. Toista rakastaa niin kovin että sattuu ja auttaa tätä toteuttamaan unelmiaan, ja odottaa vuodesta toiseen että olisi omien unelmien vuoro. Suhteesta ei halua lähteä pois koska uskoo että toinen vielä kypsyy perheen perustamiseen, mutta vaivihkaa itse rupeaa antamaan toiselle suhteessa vähemmän ja vähemmän.
Kun on jo 30 ei nainen enää jaksaisi odottaa ja sijoittaa miehensä unelmiin, kun omilla toiveilla ja unelmilla on enää muutama vuosi aikaa toteutua. Kannattaisi puhua vakavasti tulevaisuuden suunnitelmista! Ja vinkkinä jos lapsia oikeasti haluat, niin vauvaa tehdessä ne halutkin syttyvät uudelleen ja rakkaus toista kohtaan kukoistaa :) .
En todellakaan osaa neuvoa, miten kannattaisi tehdä. Omassa tilanteessani olen alkanut kallistua vaihtoehtoon, että elän vähäseksisen loppuelämän ja jatkan tässä suhteessa. Meillä menee muuten niin älyttömän hyvin, en millään voi löytää ketään mulle muuten paremmin sopivaa. Lapsiasiassa mietityttää se, että en usko, että niitä tulee juurikin ihan tästä konkreettisesta syystä, että seksiä on niin vähän. Meillä ei ole masturbointi kiellettyä millään tavalla ja vastaavaa hoiteluakin voisin tod. näk. saada vastapuoleltakin, mutta en enää halua, kun se ei kuitenkaan johda itse asiaan ja se tuntuu niin pahalta. Myös minua masentaa asia todella paljon, mutta minkäs teet. Vielä enemmän masentuisin siitä, että eroaisin.
Muunlaisiakin naisia on olemassa. jos olette seksuaalisesta täysin eriparia, niin se on sellainen ongelma, johon ei ole olemassa minkäänlaista kumpaakin tyydyttävää ratkaisua.