Nainen ilmoitti yllättäen tekstarilla, että meidän juttu on nyt ohi, hän palaa exänsä luo. Olivat kuulemma viikonloppuna törmänneet ja yönkin tainneet yhdessä viettää. Se oli mulle ikävä uutinen koska omat elättelyt meidän suhteen olivat aika suuret. Intohimoa ja kipinääkin ollut runsaasti. Sitten meni pari päivää, eivät kuulemma palaakaan yhteen. Annoin naiselle anteeksi, halusin tehdä sen koska rakastin niin kovasti häntä ja halusin että jatkaisimme yhdessä eteenpäin. Hän katui tai ainakin esitti katuvaa. Soimasi itseään. Halusin kietoa hänet syliini ja ottaa armollisesti vastaan. Sulkea syliini suudelmin ja halauksin, suudella kyyneleet poskiltaan. Hetken jo luulin, että tästä me jatkamme taas...Minulle pieni yllätys kuitenkin oli, kun hän halusikin tämän jälkeen etäisyyttä. En voinut käsitellä hänen kanssaan koko asiaa sen kummemmin. Se ei muka edes kuulunut minulle, vaikka minuahan siinä loukattiin. Hän vetäytyi, enkä saanut häneen oikein kontaktia. Halusi kuulemma tutkiskella itseään. Teki ulkomaanmatkankin ja sen jälkeen entisestään etääntyi. Minä jäin tavallaan itsekseni tämän asian kanssa ja se aiheutti minussa jonkinlaisen sisäisen taistelun ja tunteet velloivat. Tuli epävarmuutta, että mihin suuntaan tämä juttu nyt oikein kallistuu. Hän jäi etäiseksi matkalta palattuaankin. Nyt hän sitten otti minustakin irtioton, syyksi ilmoitti juuri minun tunnekuohuni, jonka tuo kyseinen pettämisjuttu minussa aiheutti!!! En olisi ilmeisesti saanut tuntea mitään tai en ainakaan ilmaista tunteitani. Ja minä avoimuuden ja rehellisyyden kannattajana uskoin ja halusin, että meidän suhteemme olisi kestänyt myös avoimen tunteiden ilmaisun. Tottakai kerroin hänelle miltä minusta tuntui! Ja mielestäni minulla on siihen täysi oikeus. Minä olin valmis antamaan hänelle anteeksi hänen erehdyksensä, mutta hän ei ollut valmis antamaan minulle anteeksi edes sitä että kerroin miltä minusta tuntuu. Huh huh! En oikein pysty ymmärtämään miksi minun olisi pitänyt vain istua hiljaa aloillani. Tottakai tuon luokan pettämisasia aiheuttaa jotain sydämessä jos toista rakastaa!!! Mutta sitä en olisi saanut kuitenkaan ilmaista. Menee yli ymmärryksen kyllä tämä asia. Nyt sitten hän on tipotiessään, ja vain vähän aikaa sitten hänen puheensa olivat aivan toista maata: lupauksia, halua jatkaa ym. Yhtäkkiä vajaassa kuukaudessa kaikki kääntyi päälaelleen, kaikki piti olla hyvin, nyt ei ole enää mikään hyvin, hän on poissa. huh huh. Hän ei vain halua enää pitää minkäänlaista yhteyttä, hävisi kuin pieru saharaan. Sanoi vaan että, "jotenkin mielenkiinto lopahti ja heipparallaa!" Huh huh. ei pysty snaijaamaan...
Haiskahtaa toisaalta, että jotain muutakin ehkä oli taustalla, koska ei oikein jaksa uskoa/ymmärtää että muuten tuollaisesta asiasta vetäisi noin kamalasti herneen nenään ja haluaisi häipyä jälkiä jättämättä.
Haiskahtaa toisaalta, että jotain muutakin ehkä oli taustalla, koska ei oikein jaksa uskoa/ymmärtää että muuten tuollaisesta asiasta vetäisi noin kamalasti herneen nenään ja haluaisi häipyä jälkiä jättämättä.
Vastaukset 8
Vanhimmat
kynnysmattoja kukaan kestä. Toisaalta norsunluu tornista anteeksi antoja, toisaalta masokistista alistumista, missä miehuus..?
olis pitänyt aiheuttaa mustasukkainen raivokohtaus kun ämmäsi kävi testaamassa vieläkö toimii exänsä kanssa. Mutta jätä nyt vittu tuollainen tuuliviiri. Ämmä elää miten huvittaa kunnioittamatta sua.
Sinulta niinsanotusti otettiin se mikä haluttiin ja sitten heitettiin pois. Olit lelu ja se siitä. Ota nyt opiksi äläkä tee enää samanlaista virhettä.
Tottakai mä nyt anteeksi haluan antaa, jos toinen myöntää virheensä ja haluaa palata takaisin. Rakkaus velvoittaa siihen ja armoa pitää suhteessa olla. Ei se ole mitään norsunluutornia tai kynnysmattona olemista. En vaan osannut aavistaa että hän käyttääkin anteeksiantoa ponnahduslautana! Siinä vaiheessa jo itsekin lensin perseelleni, ja sitä hän taas ei muka kestänyt!
Tuo nainen ei kyllä tiedä mitä haluu ja käytti sua vain hyväkseen, olit siinä tarjolla ku muutakaan ei ollut! Näitä naisia on TODELLA paljon ja miehiäkin on. Tottakai sua nyt harmittaa mutta se ei auta..yrität väkisin unohtaa naisen ja sitten joskus voit muistella kun sulla asiat hyvin.
"Tottakai mä nyt anteeksi haluan antaa, jos toinen myöntää virheensä ja haluaa palata takaisin."
KANNATTIKO?
EI KANNATA!
tuolla asenteella kun törmään tuollaiseen hyväksikäyttäjään niin sinusta lypsetään viimeisetkin mehut. ota hyvä mies tästä ikäväst tapauksesta nyt kerralla opiksi: pettämistä ei kertakaikkiaan anneta anteeksi, siitä annetaan turpaan ja sitten erotaan (tai mahdollisesti toisinpäin)!
Katso peiliin ja näe itsesi, just semmosena kun olet - Arvosta sitä ja ole ylpeä itsestäsi ! ! !
xäsi ei sitä tajunnut - samaa olen pohdiskellut viime ajat itse myös kuinka ihmisen käytös voi olla niin välinpitämätöntä - kaikki pieninkin omatunto tuntuu puuttuvan !
... saakohan yösä nukuttua kunnolla... sitä monesti mietin omasta exästäni .... jolta puuttui omatunto, vastuutunto ja kaikki normaalit piirteet jolla ymmärtää kuinka itsekkäällä käytöksellään voi satuttaa toista... ilman katumusta ja anteeksipyyntöä....
Kuulostaa hirmu katkeralta minun vuodatus... mutta olen kasvamassa irti siitä tunteesta mikä tuli kun petettiin ja hyväksikäytettiin.... pitää keräillä itsesä taas kasaan.... Tiedän että siihen pystyn, mutta pitää käydä kaikki tunteet nyt läpi että tulee taas ehjäksi - en halua lähteä rikkinäisenä etsimään uutta suhdetta enkä lohduttajaa....
Sen verran olen varmaan vanhanaikainen että arvostan parisuhdetta enkä halua ett kenenkää tarvii diilailla minun menneisyyden kanssa - siitä pitää selvitä yli ja aloittaa uusi suhde ehyenä minänä
Zemppiä sinulle paljon - ja käy kaikki tunteet läpi, kaikki, siitä kasvat vaan vahvemmaksi ja paremmaksi -
ja muista arvostaa itseäsi !
Ei ollu sua varten se muija. Ja jos se palaa takas niin älä anna taas periksi, eipäs/juupas sekoilu jatkuu aina vaan.