Miehet eivät pärjää

26661
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Niin no, naisista sinne menevät enimmäkseen armeijan kannalta parhaat (=armeijaan sopivimmat). Miehistä menee edelleen enemmistö, nippa nappa kaikkein epäsopivimpia lukuun ottamatta. Ihmekös se että sellaisia vertailutuloksia sadaan.

Tämä Åbo Akademin tiedemies on sitten lukenut myös historiaa ja varmaan se on niinkin kuin hän sanoo. Mutta kaipaako hän ihan tosissaan niitä aikoja, jossa aseen kanto ja taito sitä käyttää oli vain aateliston oikeus? Johtuikohan I ja II maailmansodan massateurastus kumminkin enemmän tekniikan kehityksestä vai sukupuolten asetelmasta? Eikö muka tänä päivänä joku feministien unelmavaltio Ruotsi saisi halutessaan paljon enemmän massatuhoa aikaiseksi kuin vaikka I maailmansodan Ranska tai Saksa? Oliko naisilla muka enemmän sanottavaa jossain keskiajan tai 1600/1700-luvun sodissa? Tai ylipäänsä sen ajan yhteiskunnissa? Eikä naisten asema muka parantunutkaan valistuksesta lähtien?

Äänestä
  • "Niin no, naisista sinne menevät enimmäkseen armeijan kannalta parhaat (=armeijaan sopivimmat)."

    Ei, vaan sinne menevät naisista enimmäkseen armeijasta kiinnostuneimmat. Kiinnostus taas ei automaattisesti tarkoita keskivertoa parempaa soveltuvuutta. (Yritteliäisyyteen ja sitä kautta menestykseenkin voi kiinnostus toki vaikuttaa.) Eivät kaikki poliisiksi haluavatkaan ole sopivampia poliiseiksi kuin ne jotka eivät halua.

    Mutta ei tässä jutussa puhuttu vapaaehtoisten naisten pärjäämisestä armeijassa. Kysehän oli siitä, että niissä naisissa, joiden ei nyt tarvitse mennä armeijaan, olisi sellaisia jotka sopisivat sinne fyysisestikin paremmin kuin monet miehet joiden nyt pitää käydä intti. Sukupuolten välisistä keskimääräisistä eroista huolimatta hajonta on suurta kummassakin ryhmässä (ja ryhmien sisäiset ääripäät ovat paljon kauempana toisistaan kuin ryhmien keskiarvot).

    Äänestä

  • lukemalla selviää kirjoitti:

    "Niin no, naisista sinne menevät enimmäkseen armeijan kannalta parhaat (=armeijaan sopivimmat)."

    Ei, vaan sinne menevät naisista enimmäkseen armeijasta kiinnostuneimmat. Kiinnostus taas ei automaattisesti tarkoita keskivertoa parempaa soveltuvuutta. (Yritteliäisyyteen ja sitä kautta menestykseenkin voi kiinnostus toki vaikuttaa.) Eivät kaikki poliisiksi haluavatkaan ole sopivampia poliiseiksi kuin ne jotka eivät halua.

    Mutta ei tässä jutussa puhuttu vapaaehtoisten naisten pärjäämisestä armeijassa. Kysehän oli siitä, että niissä naisissa, joiden ei nyt tarvitse mennä armeijaan, olisi sellaisia jotka sopisivat sinne fyysisestikin paremmin kuin monet miehet joiden nyt pitää käydä intti. Sukupuolten välisistä keskimääräisistä eroista huolimatta hajonta on suurta kummassakin ryhmässä (ja ryhmien sisäiset ääripäät ovat paljon kauempana toisistaan kuin ryhmien keskiarvot).

    Naisia ei vain sinne lähetetä vaan epämääräisillä sanakäänteillä ("monet naiset sopisivat paremmin") hierotaan vaan miesten "surkeutta" miesten naamaan räkättelevästi ilman että naisilta odotetaan mitään todistuksia.
    -
    Muutama kaverinaiseni joka on joko yrittänyt (heti kyllästyttyään) tai menossa armeijaan on pikkuisen sellaisia femimachoja jotka eivät välttämättä ihan täysin sisäistä sukupuolien välisiä eroja. Mietityttää onko tässä taustalla joku 'sovinistinen' kasvatus joka agitoi tytön sitten miehisiin suorituksiin näyttääkseen muille ja itselleen jotain vai vain feministinen kasvatus jossa on kyse vähän samasta hommasta paitsi ilman sitä epäilyksen häivää omista mahdollisuuksista.

    Mutta tosiaan joku huippu-urheilijanainen voi ainakin fyysisesti (ei välttämättä henkisesti ja kognitiivisesti) olla soveltuvampi kuin tavismies. ...So what? Mitä siitä? Se nyt ei mihinkään toimenpiteisiin kuitenkaan johda muuhun kuin se miesten naamoihin hierominen ja lällättely.

    Äänestä

Koko roskan voisi mielestäni jo lopettaa, niin aikansa elänyt koko asevelvollisuus. Reservit ovat ylisuuria, valtaosaa asevelvollisista ei voisi koko homma kiinnostaa hevosenpaskaakaan, minkä vuoksi puheet "kasvamisesta armeijassa" ovat täyttä tuubaa, koska suurin osa pyrkii selviytymään siellä mahdollisimman vähällä vaivalla. Mikä ihmeen järki on lähettää joka kevät / talvi tuhansia nuoria työhön kykeneviä miehiä vastentahtoaan leikkimään puoleksi vuodeksi Leningradin piiritystä?

Nyt kun mietin tarkemmin... miten tämä edes liittyy aiheeseen SINKUT? No, ihan sama...

Äänestä

...sinä tuollaisen tulkintaan pääsit, että miehet eivät pärjää. Tutkija oli sitä mieltä, että naiset soveltuisivat paremmin armeijaan mutta sitten unohti selittää, mitä tarkoitti. Naiset ehkä taipuvat armeijan kuriin helpommin...epäselväksi jää.

Äänestä
  • Tutkija ei sanonut että "naiset soveltuisivat paremmin armeijaan kuin miehet", vaan että _monet_ naiset sopisivat fyysisen suorituskyvynkin osalta armeijaan paremmin kuin monet miehet. Ja tuohan nyt on ihan selvä asia, jos ihminen ei elä siinä harhaluulossa että heikoimmatkin miehet olisivat vähintään vahvimman naisen tasolla.

    Äänestä

sovi hyvinkin. Ainakin osa naisistamme on varmaan paljon härskempiä ja väkivaltaisempia kuin monet miehet.

Äänestä

No eipä ole mikään yllätys.

Asia on paljolti selitettävissä sillä, että kun nainen hakee asepalvelukseen, hän tekee sen omasta tahdostaan ja on yleensä hyvin valmistautunut ja motivoitunut.

Miehillä tilanne on täysin erilainen. Heidät vain pakotetaan sinne, halusivat tai eivät. Monella on motivaatio tasan 0 ja se näkyy tuloksissakin. Moni ei myöskään valmistaudu armeijaan millään tavalla, vaan toivoo vain sen olevan nopeasti ohi.

Siinä olen samaa mieltä, että armeijassa on paljon tehtäviä, josta nainen suoriutuu ihan siinä missä mieskin. Ei silti kannata liikaa tasapäistää ihan pelkän tasa-arvon nimissä, koska naisissa ja miehissä nyt vaan on tiettyjä eroja ihan luonnostaan (keskimäärin).

Äänestä

No niin.
Tottakai monet naiset pärjäävät paremmin kuin miesten keskiarvo. Monissa parhaimmissa erikoisjoukoissa on naisia.
Mutta oikeasti naiset ovat keskimäärin huonompia sotilaita kuin miehet. Ensinnäkin näillä on keskimäärin huonompi kunto ja toisekseen naisilla on keskimäärin korkeampi kynnys tappaa toinen ihminen.
Poikkeuksia on mutta poikkeus vahvistaa säännön.
Syy siihen että monet naispuoliset varusmiehet pärjäävät hyvin johtuu puhtaasti siitä että huonokutoisimmat lähetetään palveluksen alussa pois ja huonosti motivoituneet lähtevät itse pois.
Omaan yksikköön tuli toistakymmentä naista samassa saapumis erässä ja ainoastaan kolme ei keskeyttänyt.
Tottakai naisten mukaan ottaminen reserviin olisi hyödyllistä sodan kannalta mutta mielestäni nämä pitäisi sijoittaa enimmäkseen erilaisiin tukitehtäviin.
Ja miksi minä kirjoitan tätä sinkut palstalle.

Äänestä
  • _luulet_, että tämä pitäisi paikkaansa? Ilmeisesti naisen paskakin tuoksuu ruusun terälehdiltä...

    Tutkitusti naiset ovat keskimäärin julmempia kuin miehet mitä tulee vankeinhoitoon ja kiduttamiseen.

    "naisilla on keskimäärin korkeampi kynnys tappaa toinen ihminen."

    Äänestä

  • "Monissa parhaimmissa erikoisjoukoissa on naisia."

    Kuten missä? Ei ainakaan Suomen erikoisjoukoissa, tuskin muuallakaan.

    Äänestä

  • älä naurata kirjoitti:

    "Monissa parhaimmissa erikoisjoukoissa on naisia."

    Kuten missä? Ei ainakaan Suomen erikoisjoukoissa, tuskin muuallakaan.

    Ranskan muukalaislegioona ( ollut yksi naispuolinen jäsen), Itävallan Cobra, Spetsnaz, MI5, MI6, Kiinan poliisin erikoisjoukot, Israelin: YAMAG, Unit 669, YABAN, Oket'z. Jne.
    Ja tässä vain muutama esimerkki.
    Siis nyt puhutaan ERIKOISJOUKOISTA jotka suorittavat ERIKOISTEHTÄVIÄ eikä mistään normi sotilaista. Hyvän näköinen vähäpukeinen nuori nainen on yleensä ottaen vähemmän epäilyttävä kuin tuiman näköinen lihaksikas mies.
    Osa parhaista tarkka-ampujista on ollut myös naisia. Katso vaikka parhaimpien tarkka-ampujien listaa.

    Äänestä

  • puntari.- kirjoitti:

    _luulet_, että tämä pitäisi paikkaansa? Ilmeisesti naisen paskakin tuoksuu ruusun terälehdiltä...

    Tutkitusti naiset ovat keskimäärin julmempia kuin miehet mitä tulee vankeinhoitoon ja kiduttamiseen.

    "naisilla on keskimäärin korkeampi kynnys tappaa toinen ihminen."

    Tilastollinen yleistys.
    Vankeinhoitoon ja kidutukseen ehkä on sattumalta hakeutunut enemmän sadistisia yksilöitä.
    Suurin osa väkivaltaisista tapoista ja murhista on edelleen miesten tekemiä.
    Ja nyt puhutaan tappamisen psykologiasta eli jos me ottaisimme sattumanvaraisesti yhden miehen ja naisen kantaväestöstä antaisimme näille 24kk sotilaskoulutuksen ja laittaisimme nämä ampumaan samaan tilanteeseen samaa vihollista niin tilastollisesti on todennäköisempää että nainen ampuisi "alitajuisesti" ohi.

    Äänestä

  • Safor kirjoitti:

    Ranskan muukalaislegioona ( ollut yksi naispuolinen jäsen), Itävallan Cobra, Spetsnaz, MI5, MI6, Kiinan poliisin erikoisjoukot, Israelin: YAMAG, Unit 669, YABAN, Oket'z. Jne.
    Ja tässä vain muutama esimerkki.
    Siis nyt puhutaan ERIKOISJOUKOISTA jotka suorittavat ERIKOISTEHTÄVIÄ eikä mistään normi sotilaista. Hyvän näköinen vähäpukeinen nuori nainen on yleensä ottaen vähemmän epäilyttävä kuin tuiman näköinen lihaksikas mies.
    Osa parhaista tarkka-ampujista on ollut myös naisia. Katso vaikka parhaimpien tarkka-ampujien listaa.

    niitä on otettu sinnekin muutamia tasa-arvon vuoksi, ei sen takia että niitä siellä tarvittaisiin. Israel ja USA ei muuten käytä naisia etulinjan taistelutehtävissä vaikka naiset koulutetaankin.
    Ne neuvostoliiton tarkka-ampuja naiset kuten lentäjätkin olivat enimmäkseen puna-armeijan propagandaa, naiset puna-armeijassa olivat tausta tehtävissä.

    Äänestä

suurinosa armeijaan menevistä on näitä "menen kun muutkin" nössät jotka yrittävät todistaa miehisyyttään perheelleen ja naisille kun polkupyörällä keuliminen ei enää toimi.

Ja mitähän tässä maassa olisi mikä palkitsisi nuoren miehen riskeeraamaan henkeään tosi tilanteessa...

Äänestä
  • Uniformu komistaa pojan jos toisenkin :D Vuosi palveluksessa kasvattaa ja antaa paljon ajatuksia ihan siviilielämällekkin. Toki se riippuu ihmisestä itsekkin että miten haluaa suhtautua palvelukseensa. Tuli juuri mieleen että taisi meillä olla oppituntikin ihmissuhteista varautuen meidän kotiutumiseen... :)

    Äänestä

  • Pähyilijä kirjoitti:

    Uniformu komistaa pojan jos toisenkin :D Vuosi palveluksessa kasvattaa ja antaa paljon ajatuksia ihan siviilielämällekkin. Toki se riippuu ihmisestä itsekkin että miten haluaa suhtautua palvelukseensa. Tuli juuri mieleen että taisi meillä olla oppituntikin ihmissuhteista varautuen meidän kotiutumiseen... :)

    Armeija sopii tunteettomille ihmisille. Toki tunteiden puutekkin on tunne. Juuri se "kiinnostus" on joka estää menestymisen yksinkertaisissa asioissa. Jos on raahattava miinalaatikkoa vyötärölle olevassa lumihangessa on sama kiinnostaako vai ei, homma on vain hoidettava.

    On luonnollista että se armeijaan menevä motivoitunut 185cm koripalloilija nainen menestynee helpommin paremmin kuin "vittuenmäätäälähaluuolla" 170cm tietsikkapoju.

    Hyvä fyysinen kunto ja kyky olla ajattelematta liikaa on hyvä pohja menestymiseen armeijassa.

    Kertausharjoitukset ovatkin ihan parhautta. (kokemusta on)

    Äänestä

No jos lähdetään cooperin testejä vertailemaan, niin miehet juoksivat keskimäärin jotain 2500m ja naiset 2300m. Tähän kun suhteutetaan se, että naisista armeijaan menee käytännössä vain niitä harvoja motivoituneempia ja keskimääräistä parempikuntoisia, niin ei hyvältä näytä naistenkaan kannalta.

Jos suomalaisista naisistakin suurin osa joutuisi inttiin ja käymään läpi intin kuntotestit, niin suomalaisten naisten surkea kunto kävisi ilmi aika karulla tavalla. Joten palataan asiaan sitten, kun naiset juoksevat cooperissa enemmän ja menestyvät lihaskuntotestissä paremmin kuin miehet.

Äänestä
  • No lihaskuntotestissä naisen on melko hankala pärjätä paremmin kuin miehen. Cooperissa kenties miehet ovat myös luonnollisesti parempia, mutta ero ei ole niin iso ja nainen voi kyllä helpohkosti treenata 3000 m kuntoon itsensä.

    Äänestä

sopeutuvat luonnollisesti auktoriteetteihin, yhteisön paineeseen ja YTM:n komenteluihin. Ja tietyksi näyttääkseen miehillä että ovat vähintään yhtä kovia jätkiä (siis tämä Suomessa).

Siinä vaiheessa kun upseereina toimivat naiset, eikä miehistössäkään ole miehiä joille naiset voisivat näyttää olevansa yhtä kovia jätkiä kuin miehetn, eivät naisetkaan enää tottele käskyjä.

Äänestä
  • mitä yksinkertaisempi sitä viihdyttävempi paikka.

    Äänestä

entäs sivarissa?

Äänestä

Huvittavaa sinäänsä, että muiden maiden erikoisjoukoissa naisia on nähty, suomessa hyvin vähän. Laskuvarjojääkäreissä oli yksi nainen, kaverin veli sattui palvelemaan samaan aikaan, tämä oli lähinnä mainoskikkaa, marsseilla miehet joutuivat kantamaan naishenkilön tavarat. Erikoisrajajääkäreissä ja taistelusukeltajissa ei ole naisia näkynyt, ja sehän on selvää kun miettii näitä kuntotestejä.

Naiset intissä ei ole paha asia, mutta voihan se aiheuttaa joitakin ristiriitaisuuksia, kun miehiä on paljon. Itse olen kuullut, että kyllä tähänkin tottuu. Mikäli motivaatiota naisella on, niin ei intistä haittaa ole, kun pieni määrä naisia vain suorittaa sen kuitenkin. Sen päivän haluan itse nähdä, kun nainen pääsee taistelusukeltajakoulutukseen :DD

Äänestä
  • Joku kovan tason uimarinainen voisi pärjätä?

    Äänestä

  • Njoo, ylläri. Eiköhän ideana ole nimenomaan että naiset hakeutuvat niihin aselajeihin joihin heidän ominaisuutensa sopivat parhaiten? On melko typerää ottaa esimerkiksi fyysisesti vaativimmat ja sitten uhota että "Katsokaa nyt kun naiset ei osaa". Kaikkihan tietävät että miehet ovat keskimäärin naisia vahvempia fysiikaltaan.

    Äänestä

Onhan se jo tiedetty, että naiset ovat erittäin epäempaattisia ja siksi sopivat miehiä paremmin tappajiksi. Nyt siis armeija pakolliseksi myös naisille, niin päästään tasa-arvoon siinäkin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


GI Jane kirjoitti:

edes armeijassa

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010042711551929_uu.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu