Tämä viesti on nyt sitten vain tuntojen purkua.
Pikkusisko siis tuossa sanoa täräytti, että ovat menossa syksyllä naimisiin. Sinänsä olen ihan iloinen hänen puolestaan, vaikken mieheen mikään ihastunut olekaan, mutta eihän minun sitä miestä tarvikaan rakastaa.
Ketuttaa ja keljutaa vaan se, että olen nyt sitten serkusparvesta ainut avioitumaton. Meillä on nuorimman ja vanhimman serkuksen välinen ikäero tuollaiset kymmenen vuotta, vanhin täytti hiljan kolemkymmentä. Siskoni siis on nuori. Minusta minussa ei ole mitään niin perustavaa laatua olevaa vikaa, ettenkö olisi hyvä jollekin, mutta mikä hemmetti siinä on, etten kellekään tunnu kelpaavan!
En siis ole mitenkään epätoivoisesti yrittänyt miestä itselleni metsästää. Olen vain normaalisti opiskellut ja käynyt töissä siinä ohessa. Baareissa en ole aikaani kuluttanut, kun ne ei ole mua varten. Harrastuksessa tapaan viikoittain erilaisia ihmisiä, mutta sielläkään ei ole kukaan (vapaa) kolahtanut enempiä.
Olen ihan tavallinen nuori nainen: en missi, mutten mikään hirviökään. En hirmu hoikka, mutten sentään tonnikeijukaan. En myöskään muistuta Pamela Andersonia, mutta sentään Calista Flokhartia muodokkaampi. Järkeni leikkaa hiukan paremmin kuin Anna Nicolella ja ulosantini on rikkaampaa kuin miljönääri-Villellä. Jos ajattelette sellaista naapurin tyttöä, niin se olen minä. Että ei minussa ole oikeasti mitään hirveän suurta vikaa, korkeintaan hiukan tavallinen.
Eihän se naimattomuuskaan vielä sinänsä, mutta kun oikeastaan mitään vipinää ei ole ollut yli kahteen vuoteen, jolloin pitkä parisuhde meni poikki. Yksi pieni säätö vuosi sitten ja siinä se. On se nyt kumma, jos tämän ikäinen vapaa naisihminen saa kuljeskella koskemattomana kolmatta vuotta! En vaan aina voi ymmärtää miehiä. Ensin ruikuttavat yksinäisyyttään ja sitten jättävät tavalliset, kivat tytöt yksikseen ihmettelemään maailman menoa...
Pikkusisko siis tuossa sanoa täräytti, että ovat menossa syksyllä naimisiin. Sinänsä olen ihan iloinen hänen puolestaan, vaikken mieheen mikään ihastunut olekaan, mutta eihän minun sitä miestä tarvikaan rakastaa.
Ketuttaa ja keljutaa vaan se, että olen nyt sitten serkusparvesta ainut avioitumaton. Meillä on nuorimman ja vanhimman serkuksen välinen ikäero tuollaiset kymmenen vuotta, vanhin täytti hiljan kolemkymmentä. Siskoni siis on nuori. Minusta minussa ei ole mitään niin perustavaa laatua olevaa vikaa, ettenkö olisi hyvä jollekin, mutta mikä hemmetti siinä on, etten kellekään tunnu kelpaavan!
En siis ole mitenkään epätoivoisesti yrittänyt miestä itselleni metsästää. Olen vain normaalisti opiskellut ja käynyt töissä siinä ohessa. Baareissa en ole aikaani kuluttanut, kun ne ei ole mua varten. Harrastuksessa tapaan viikoittain erilaisia ihmisiä, mutta sielläkään ei ole kukaan (vapaa) kolahtanut enempiä.
Olen ihan tavallinen nuori nainen: en missi, mutten mikään hirviökään. En hirmu hoikka, mutten sentään tonnikeijukaan. En myöskään muistuta Pamela Andersonia, mutta sentään Calista Flokhartia muodokkaampi. Järkeni leikkaa hiukan paremmin kuin Anna Nicolella ja ulosantini on rikkaampaa kuin miljönääri-Villellä. Jos ajattelette sellaista naapurin tyttöä, niin se olen minä. Että ei minussa ole oikeasti mitään hirveän suurta vikaa, korkeintaan hiukan tavallinen.
Eihän se naimattomuuskaan vielä sinänsä, mutta kun oikeastaan mitään vipinää ei ole ollut yli kahteen vuoteen, jolloin pitkä parisuhde meni poikki. Yksi pieni säätö vuosi sitten ja siinä se. On se nyt kumma, jos tämän ikäinen vapaa naisihminen saa kuljeskella koskemattomana kolmatta vuotta! En vaan aina voi ymmärtää miehiä. Ensin ruikuttavat yksinäisyyttään ja sitten jättävät tavalliset, kivat tytöt yksikseen ihmettelemään maailman menoa...
Vastaukset 12
Vanhimmat
Anna miesten ymmärtää enemmän että olisit kiinnostunut. Ei välttämättä metsästämään tarvitse ruveta, mutta täytyy itsekkin asioiden eteen jotain tehdä.
Naulan kantaan!
Varmasti kuvaamallesi naistyypille löytyy kysyntää vaikka kuinka paljon, mutta kotoa ei varmasti kukaan tule hakemaan.
Olen mä ainakin käynyt naapurin tytön luona vierailulla joskus (tosin tyttö kävi ensin mun luona, eikä siitä mitään kehittynyt kun olin liian ujo) - ja naapurin tyttöjä on tullut muutama käymään mun luona, vähän ton leffan malliin, sillä erolla että mä tietty jänistin jo heti alkuvaiheessa eikä kehittynyt mitään
http://movies.yahoo.com/shop?d=hv&cf=info&id=1808467718
Niin että sitä ujompaa mallia on haettava kotoa asti (mutta ei kantsi valita semmosta joka nousee heti puihin kuten mä, jollet sitten ole valmis kädestä pitäen sänkyyn asti viemään jotta saat munaotteen, mitä tässä on toivottukin jo kauan..) ..kapakassa tulee ne vähempi ujot jutteleen eli sieltä vaan hakemaan oman maun mukaista
muuttaisit tyyliäsi hiukan "räväkämmäksi"?
En nyt tarkoita mitään kauheita pakkeleita, mutta jos ihan harmaavarpusena kuljet, niin näytät varatulta, elämäänsä kyllästyneeltä kotiäidiltä.
Kun hiukan panostaa ulkonäköönsä, niin siinä antaa jo viestiä miehille että tässä oltais hakusessa..;)
Miehet tosin arvioi lähinnä sitä että lähtiskö se mukaan vai ei (tosin osalla on nuppi sekaisin ja JOS lähtee niin se ei sitten kiinnosta, mutta sellasiin ei kannata panostaa, niillä kiristää vanne sen verta paljon että voi olla aika tylsää yhteiselämä) - vaikka kuinka harmaalta näyttäisi, mut jos viitsii hymyillä tai katsella miehiin päin, saanti on täysin varmaa.
Mun mielestä naapurintytöt ei kyllä ole harmaita. Me ollaan niitä, jotka uskaltavat katsoa silmiin vastaantulijaa ja auttaa vanhusta kaupassa. Naapurintytöt ovat minun mielestäni iloisia ja avoimia. Naapurintytöt ovat sellaisia tavallisen näköisiä, jotka uskovat aitouteen, on sitten kyseessä ihmiset, teot tai tunteet.
En siis tunne itseäni harmaavarpuseksi. Okei, en käytä meikkiä, mutta ensisijaisesti koska en ole löytänyt kutittamatonta meikkiä. Hiukset yritän laittaa nätisti kiinni ja katson aamulla peiliin kerran jos toisenkin ennenkuin lähden julkiselle paikalle.
En mielestäni myöskään sanonut, että vain kotona kykkisin. Harrastuksessani tapaan paljon ihmisiä ja heistä suurin osa on miehiä. Enkä lähde heti puihin kiipeämään, jos joku sanoo minulle sanasen. Uskallan kyllä vastata enkä aivan onneton ole edes flirtin jalossa taidossa. Minulla on paljon miehiä kavereina, mutta siihen se tuntuu jäävän. Hyvä tosin niinkin, sillä heistä läheisimmiltä voin pyytää halausta akuuteimpaan halipulaan ;).
Tuossa alempana viesteissä, joku kenties etsi kaltaistasi tyttöstä... ;)
Lueskelin tässä sinun tarinasi ja päätin kirjoittaa myös pari sanaa, josko niistä apua tai jotain.
Tiedoksi vaan, ettei se suksi luista hyvin näissä asioissa vastakkaisella sukupuolellakaan.
Olen kanssasi samaa mieltä niistä naapurintytöistä, ne edustavat kaikkia niitä ominaisuuksia mitä mainitsi, iloisia/ avoimia/ avuliaita/ jne, eivätkä mitään harmaavarpusia.
Täytyy myöntää että kyllä minä sellaisen huolisin ja olen etsinyt sellaista vierelleni.
Ongelmana on ollut missä tavata niitä.
Baareissa hyvin harva tapaani nainen on tällainen kiltti tyttö, vaan suurin osa tuntuu olevan vain näitä baarikärpäsiä tai muuten pää pilvissä kulkijoita.
Tuntuu myös siltä, että tuttava- / työ- / harrastepiiristä ei sitä oikeaa tunnu löytyvän, vaikka siellä tapaakin paljon naisia.
Täytyy mainita ettei minussakaan mitään isoa valmistus virhettä ole päässyt tapahtumaan.
En ole mikään sohvaperuna, metsänpeikko tai tuppisuu ja muutenkin arvot/ asiat ovat kohdallaan.
Sitoutumispelkoaan en pode, näin yhden poikamiesvuoden jälkeen, jota edelsi pitkä parisuhde.
Tuntuu siltä, että nykypäivänä ihmiset vaativat kumppaneiltaan todella paljon ”ominaisuuksia tai plussia”, ennen kuin pystytään kanssakäymään jotenkin.
Joten olen tullut siihen lopputulokseen, pitää varmaan ottaa nykyteknologia avuksi ja laittaa ilmoitus johonkin deittisaitille ja katsella miten käy.
Täytyy vaan toivoa, että vanha sanonta pitää paikkansa, kyllä etsivä löytää.
Ongelmamme siis on yhteinen, olemme sitten ihan tavallisia nuoria miehiä tai naisia. Aina ne toiset tavalliset on jossain 'hukassa'. Kyllähän niitä upeita ilmestyksiäkin mielellään katselee, mutta kun niillä usein on hiukan erilainen ajatuksenkulku kuin ei-niin-erikoisella ihmisellä.
Baarista 'kiltit'ihmiset eivät toisiaan löydä kuin vahingossa, sillä silloin harvoin kun me sinne eksymme, olemme usein pitämässä hauskaa kavereiden kanssa, emme miehiä/naisia iskemässä. Ja tuolla kotioven takana ei ole jonoksi saakka ollut kellonsoittajia. Harrastus- ja opiskelu(työ)porukat on siinä mielessä vaikeaa aluetta, että kynnys alkaa seurustelu jonkun yhteisön sisällä on _todella_ korkea.
Minä olen päätymässä siihen, että olen väärän ikäinen. Melko tarkkaan ikäiseni nuoret miehet ovat useimmiten vielä hieman kehittymistä vailla. Ajatuksiltaan jo kypsemmät taas ovat naimisissa/avoliitossa/epätoivoisia/homoja. Niistä saa kavereita lisää, mutta muuta apua ei heistä ole.
Olen kokeillut nettiäkin, kaksi kertaa. Ekalla kertaa tapasin yhden ja juttu ei toiminut. Toisella kertaa sain viestejä parilta mielenkiintoiselta tyypiltä, toinen lopetti muutaman viestin jälkeen, toisen kohdalla kaatui palvelin.
Todellakin on totta, että siltä paremmalta puoliskolta vaaditaan ihmeitä. Minulle kuitenkin riittäisi se, että toinen osaa käydä suihkussa, erottuu järjenlahjoissaan aidanseipäästä ja omistaa puhetaitoa. Plussaa olisi, jos ei nyt ihan seinästä repäistyltä näyttäisi, mutta kaikkea ei voi saada.
Toivon, että etsivä löytää, mutta usko alkaa mennä. Onnea sinulle matkaan!
Mites suhun saa yhteyden, mailiosoite?
You never know...
Kokeilepa [email protected]. En sitten ihmeitä lupaa, kun kevätkiireet pukkaa niskaan opinnoissa... Muutkin ihan tavallisen tapaiset ihmiset, saa kijoittaa.
että tällaista järjenjuoksua:
"Ajatuksiltaan jo kypsemmät taas ovat naimisissa/avoliitossa/epätoivoisia/homoja"
Kyllä vaan pahasti näyttäisit itsekin kuuluvan tuohon kolmanteen kategoriaan. Et siis täytä itsekään omia kriteerejäsi!