moi sitten

kone lähtee tänään!

menen aasiaan lomailemaan kuukaudeksi.

tiedossa on kauniita lyylejä,hyvää ruokaa sekä hurvittelua.

toista se on joillakin jotka eivät muuta osaa kuin yksiöstään roskien keskeltä herjailla muita palstalla.
suosittelen heillekin joskus ihan oikeata matkustamista unelmoinnin sijasta.

morjes lihavat.
5206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Itse tulin välimeren maista ja jatkan tutustumista jonkin ajan kuluttua itänaapurin puolelle (is-liite tänään),
mutten silti kehua retostele epämääräisillä ajanviettotavoilla kuten tämä "lihavat"-nimimerkki.

Äänestä
  • voin kertoa etta minihameista a luokan kinkkua kopsuttelee korkokengissa oikealla ja vasemmalla ja laskeja ei ole,painoindeksit pysyy kurissa.

    on siina silmaparoilla kestamista kun on tottunut kaikkeen lihavaan suomessa. siella tuulipukuiset valaat painavat befreet jalassa hiukset lyhyina kuin pojilla,seuraavaan feministikokoukseen parjaamaan mieskuntaa.


    taalla sipsuttelee naiset siroina korkkareissa ja yhteiskunta pitaa laskit kurissa. upeaa. suomeen pitaisi saada kunnon sosiaalinen paine ihraperseille jotta laihduttaisivat. laski on karmeata katseltavaa. eipa laihdutus silti muuta suomalaisen amman perusluonnetta paremmaksi mitenkaan joten toisaalta turha vaiva.

    suihkun kautta ja sitten syomaan sulottarien kanssa, morjes ihrapyllyt.

    Äänestä

  • rasvaasolkenaan kirjoitti:

    voin kertoa etta minihameista a luokan kinkkua kopsuttelee korkokengissa oikealla ja vasemmalla ja laskeja ei ole,painoindeksit pysyy kurissa.

    on siina silmaparoilla kestamista kun on tottunut kaikkeen lihavaan suomessa. siella tuulipukuiset valaat painavat befreet jalassa hiukset lyhyina kuin pojilla,seuraavaan feministikokoukseen parjaamaan mieskuntaa.


    taalla sipsuttelee naiset siroina korkkareissa ja yhteiskunta pitaa laskit kurissa. upeaa. suomeen pitaisi saada kunnon sosiaalinen paine ihraperseille jotta laihduttaisivat. laski on karmeata katseltavaa. eipa laihdutus silti muuta suomalaisen amman perusluonnetta paremmaksi mitenkaan joten toisaalta turha vaiva.

    suihkun kautta ja sitten syomaan sulottarien kanssa, morjes ihrapyllyt.

    taitaa tytöt vaan ohi kulkea kun joudat kirjottelemaan palstalle. Älä nyt enempää ittees nolaa, pysy hiljaa.

    Äänestä

heippa

Äänestä

Kyllä rentoutumisloma aasiassa aina silloin tällöin tekee hyvää

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lentolähteemoi kirjoitti:

kone lähtee tänään!

menen aasiaan lomailemaan kuukaudeksi.

tiedossa on kauniita lyylejä,hyvää ruokaa sekä hurvittelua.

toista se on joillakin jotka eivät muuta osaa kuin yksiöstään roskien keskeltä herjailla muita palstalla.
suosittelen heillekin joskus ihan oikeata matkustamista unelmoinnin sijasta.

morjes lihavat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu