veljeen

eli minä ja veljeni emme ole koskaan kasvaneet yhdessä, tapasimme melkein aikuisina ja kummallakin tuntuu olevan tunteita toisiaan kohtaan...eikä niin sisarellisia.Olen nähnyt jotain ohjelmia aiheesta, mutta onko kellään kokemusta tälläisesta?
ja mitä ihmettä pitäisi tehdä ?
9469
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

varmasti paljon yhteistä ja paljon puhuttavaa kun vasta aikuisena pääsee tutustumaan sisareensa mutta toki veljeä saa rakastaa veljenä, mutta ei kannata fyysiseen suhteeseen ryhtyä siihen ette koskaan saa hyväksyntää keneltäkään ja pilaatte lopulta oman elämänne :(
Jos nyt kuitenkin ryhdytte niin muistakaa ehkäisy!!!

Äänestä

totta tosiaan kyllähän veljeen tai siskoon saa olla rakastunut mutta vain ns. perherakkauden
muodossa.
kaikenlainen seksuaalinen kanssakäyminen on lain mukaan kielletty ja näin
tapahtuessaan on rikoksen tunnusmerkit täyttyneet ja
tuomiona on usein vankeutta.

Rikoslaissa on määritetty rangaistavaksi sukupuoliyhteys lähisukulaisten kesken. Lähisukulaisina pidetään suoraan etenevässä tai takenevassa polvessa olevia henkilöitä ja sisaruksia. Puolisisaruksia ei pidetä tässä yhteydessä lähisukulaisina

Äänestä
  • kuka pystyisi koskaan todistamaan että mitään on tapahtunut?
    siis seksuaalista, vielä ei kyllä ole, eikä se muutenkaan ole päällimmäisenä mielessäni.
    Olen ihan totaalisen rakastunut ja en tiedä miten päin olisin.=(

    En edes tiedä mihin tälläinen voisi johtaa, mutta unelmissani näen meidät yhdessä.Parisuhteessa.

    Äänestä

  • rakastunut... kirjoitti:

    kuka pystyisi koskaan todistamaan että mitään on tapahtunut?
    siis seksuaalista, vielä ei kyllä ole, eikä se muutenkaan ole päällimmäisenä mielessäni.
    Olen ihan totaalisen rakastunut ja en tiedä miten päin olisin.=(

    En edes tiedä mihin tälläinen voisi johtaa, mutta unelmissani näen meidät yhdessä.Parisuhteessa.

    olla että olet niin tyytyväinen kun olet tavannut veljesi, että olet rakastunut häneen ihan veljenä, mutta jotenkin sekoitat siihen rakkauteen ajatuksen parisuhteesta sen tunteen vahvuuden takia. Itse kun ajattelen veljeäni, miten paljon häntä rakastan, miten hyvin tullaan juttuun, miten mukava on tehdä asioita yhdessä, voisin kuvitella että tunnet ihan samankaltaisia tunteita sinun veljeäsi kohtaan. Mutta rakastan veljeäni vain veljenäni, perheenjäsenenä. Sinulla on ehkäpä tunteet menneet vähän sekaisin sen takia ettette jakaneet sisko-veli-suhdetta aikaisemmin.

    Olet ikäänkuin samassa asemassa kuin mies ja nainen (siis normaalisti ei sisarukset) jotka tapaavat ja ihastuvat toisiinsa. Olet ikäänkuin hullaantunut veljestäsi, etkä saa pidettyä mielessäsi että hän on veljesi, kun tunne on niin uusi ja vahva. Samalla tavalla kuin ihastuneet parit haluavat viettää enemmän ja enemmän aikaa yhdessä, sinä haluat viettää yhä enemmän aikaa veljesi kanssa ja tutustua paremmin. Et ikäänkuin halua "luopua" hänestä nyt kun vihdoin olette tavanneet. Siinä sinänsä ei ole mitään ihmeellistä, mutta kehoittaisin kyllä vakavasti miettimään mihin olet itsesi laittamassa. Jos nyt vaikka hyppäätte sänkyyn, niin mitä sitten kun tuo "ihastusvaihe" menee ohi? Millaiset fiiliket sitten kummallakin on? Mieti vaikka sellaista, että mitäs jos olisit harrastanut seksiä isäsi kanssa (mikäli olet hänet tuntenut)? Jos tuo ajatus tuntuu ällöttävältä, niin mieti sitten miltä saattaa tuntua myöhemmin jos harrastat seksiä veljesi kanssa.

    Veljeesi saat olla totaalisesti rakastunut ja nyt hänet tavattuasi saat olla hullaantunut hänestä, mutta jätä se seksuaalisuus pois siitä rakkaudesta.

    Äänestä

  • uuuuuuu kirjoitti:

    siis ei mulla ole tässä päällimmäisenä ne seksuaaliset tunteet, en voisi edes kuvitella moista nyt, tässä vaiheessa. Olemme sen verran eri maailmoissa että seksijutut ei ole nyt ajankohtaisia. Niin kai nämä tunteet on nyt menneet ihan sekaisin.
    En oikeen osaa kuvailla tätä. Tuntuu kuin hän olisi ainoa joka todellisuudessa ymmärtää minua, pystyisi rakastamaan minua ja minä pystyisin rakastamaan häntä juuri sillä tavalla kuin me molemmat ansaitsemme.
    Kukaan muu joka ei ymmärrä taustojamme, ei myöskään pysty antamaan sellaista rakkautta jonka me ymmärrämme rakkaudeksi/ tarvitsemme .. höh, tosi vaikeeta selittää tätä.

    Ei nuo seksuaaliset tunteet ehkä ole päälimmäisinä mielessäsi, mutta kun sanot "tässä vaiheessa", ja puhut parisuhteesta, niin kyllä ne silloin mielessä pyörivät.

    Se on varmasti ihan normaalia että tunnet ylitsepursuvaa rakkautta veljeäsi kohtaan kun olet nyt hänet löytänyt ja tunnet ainutlaatuisen yhteyden häneen. Sun pitää vain ymmärtää että tuo yhteys on ihan normaali asia sisarusten kesken ja se ei katoa mihinkään vaikka et "omistaisi" veljeäsi kuin parisuhteessa.

    Sun kannattaa varmasti jutella asiasta jonkun kanssa, koska yksin noita tunteita on vaikea selvitellä ja kantaa sisällään. Vaikea kyllä tässä keksiä sellainen taho joka olisi juuri tuosta aiheesta, mutta löytyisikö www.tukinet.net sivustolta mitään. Sitten on myös esimerkiksi http://www.mielenterveyshelmi.fi/?tukipiste joka on mielenterveysyhdistyksen tukipuhelin, mutta tarkoitettu ihan kenelle vain joka haluaisi jostain asiasta jutella.

    Äänestä

tuolta, ihan mielenkiintoista tietoa:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Westermarck-ilmiö

Westermarck-ilmiö liittyy siis siihen, että yhdessä kasvaneet sisarukset eivät tunne toisiaan kohtaan mitään mies-naistunteita, mutta jos on kasvettu erillään, niin voipi käydä hassusti.

Äänestä
  • juu, olinkin nähnyt tuon jo.Aika vähän on tästä aiheesta muuta tietoa tarjolla. Yritin tossa googletella. Tuntuu kuin olisin yksin maailmassa.

    Äänestä

  • Veljelläni on sekavat tunteet minua kohtaan. Tuntuu että hänellä ne on enemmän seksuaalisia kun taas minulla paljon syvempiä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

rakastunut... kirjoitti:

eli minä ja veljeni emme ole koskaan kasvaneet yhdessä, tapasimme melkein aikuisina ja kummallakin tuntuu olevan tunteita toisiaan kohtaan...eikä niin sisarellisia.Olen nähnyt jotain ohjelmia aiheesta, mutta onko kellään kokemusta tälläisesta?
ja mitä ihmettä pitäisi tehdä ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu