olemme olleet mieheni kanssa yhdessä 14 vuotta joista 12 naimisissa, on kaksi kouluikäistä lasta ja uusi omakotitalo , kaksi autoa ja koira....mitäpä sitä muuta ihminen voisi haluta. no, mutta kun en tunne miestäni kohtaan enää sellaista rakkautta kuin mielestäni pitäisi. olen työstänyt tätä asiaa mielessäni jo muutaman vuoden ja nyt se alkaa vahvistumaan eropäätökseksi. se mikä tähän on ajanut on se että perusasiamme ei ole kunnossa. liitostamme puuttuu luottamus ja kunnioitus. mieheni on aina ollut mustasukkainen minusta ja se on aiheuttanut jopa ”ylilyönteihin” kännipäissä. ja sitten on se suurin eroajatuksiini ajanut asia. lähes kymmenen vuotta sitten petin miestäni, jäin kiinni eikä mieheni ole koskaan päässyt asian yli, vaikka niin väittääkin. olimme eroamassa jo silloin mutta päätimme kuitenkin jatkaa. luen mieheni epäluottamuksesta rivien välistä joka päivä. kaikki toimintani ja tekemiseni tuntuu vaivaavan miestäni joka etsii minusta merkkejä siitä että petän taas. en jaksaisi enää. en jaksa elää ikuisesti tässä syyllisyyden tunteessa, minkä miehelleni joskus tein. en vaikka elämämme on puitteiltaan hyvin. viime syksynä mittani tuli täyteen kun mieheni jälleen kerran kännipäissään alkoi nimittelemään, tällä kertaa viha kohdistui jo lapsiimme. nyt tunteeni ovat täysin sammuneet, asumme vain yhdessä ja pyöritämme arkea lasten takia. olen täysin loppu, haluan välimatkaa mieheeni ja olen ajatellut muuttaa ainakin kesäksi muualle jotta saan tilaa hengittää ja miettiä haluanko todella erota. kulunut talvi ja kevät ovat olleet elämäni raskaimmat kun olen kamppaillut näiden ajatusten kanssa. haluan saada päätöksen tehtyä. mieheni pistää kuitenkin kapuloita rattaisiin, hän ei halua erota, hänelle riittää tämä mitä on ja kunhan saa fyysisellä puolella saa itsensä aika ajoin tyydytettyä. minä en pysty seksuaaliseen kanssakäymiseen ihmisen kanssa jota kohtaan rakastavia ja haluavia tunteita ei ole. olemme keskustelleet asioista mutta ratkaisua ei tunnu löytyvän. mieheni ei halua ammattiapua vaikka sitä olen ehdottanut. minä olen se jolle mikään ei riitä -mieheni mukaan. mielestäni liitto pitää perustua muuhunkin kuin yhteisiin lapsiin ja yhteiseen omaisuuteen...haluan kunnioitusta ja luottamusta mitä en ole koskaan liitossamme kokenut. nyt kerään rohkeutta kertoa miehelleni päätöksestäni, mutta en tiedä miten sen kertoisin? olen epätoivon partaalla, tämä päättämättömyys raastaa minua ja haluaisin vihdoin hengähtää. haluaisin kuulla muiden kokemuksia siitä kuinka olette saaneet kerrottua puolisollenne? kuinka he ovat reagoineet?
miten kertoa miehelle?
päättämätön
371759
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Olen aina vakuuttuneempi siitä, että on naisten tapa toimia tuo, että mielessä työstetään eropäätös valmiiksi ja sitten kun sitä ei jaksa enää pitää sisällään niin pamautetaan päin naamaa.
Koita saada miehesi sinne terapiaan. Menkää vaikka johonkin avioliittoleirille. Puhukaan, hankkikaa yhteinen harrastus. Kun pyörität tuota eropäätöstä mielessäsi se saa vallan ja hetken päästä se tuntuu olevan ainoa vaihtoehto. Tai itse asiassa olet jo siinä pisteessä..
Meillä vaimo ilmoitti joku aika sitten, että hän ei jaksa. Meillä oli ollut aika lähelle kuvailemasi tilanne. Kaikki oli periaatteessa hyvin.. Ja itse en kuvitellut niin huonoksi tilannetta, että erota pitäisi vaikka ongelmia olikin. Nyt kaikki on vain jo liian myöhäistä. Siitä hetkestä, kun minulle ilmoitettiin, että vaimoni ei jaksa lähti helvetti irti. Miehiä rupesi tulemaan roppakaupalla aina uutta uuden perään. mikään mitä teen, tai on puhuttu ei auta. Vaimoni vain hokee, että on liian myöhäistä ja hän haluaa ajatella kerrankin itsekkäästi omaa onneaan. Tässä vain jää kärsijöiksi lapset.. Olen yrittänyt olla katkeroittamatta itseäni tämän kaiken keskellä, jotta lapsista ei tarvitsisi lähteä tappelemaan käräjille. Vaikeaa se on, mutta välttämätöntä jotta pääsee elämässä eteenpäin ja saa jotain uutta rakennettua..
Koittakaa tehdä jotain, ennenkuin on liian myöhäistä.
" Siitä hetkestä, kun minulle ilmoitettiin, että vaimoni ei jaksa lähti helvetti irti. Miehiä rupesi tulemaan roppakaupalla aina uutta uuden perään. "
eihän tuollaista voi normaali mies katsella. laita vaimos kuriin perkele, tuollainen huoraaminen toimii huonona esimerkkinä muille naisille.
sen aikaa pitäisi pystyä odottamaan, että muutetaan erilleen ja saadaan avioerohakemus vireille. sitten ollaan vapailla vesillä, sitä ennen jos leikitään tulella niin nyrkki vaan heiluun jos muu ei kertakaikkiaan auta.
Koita tehdä sitä, koita tehdä tätä... Miten hitossa saa liikkeelle miehen, jonka mielestä ei mitään edes ole vialla?! Itsekin tuossa sanot, ettet kuvitellut tilannetta niin huonoksi... Mutta tiedätkös: se, jos SINÄ luulet asioiden olevan ok ei riitä! Vaimo, joka uskaltaa nostaa kissan pöydälle ja vihdoin sanoa ääneen, että homma ei toimi eikä ole pitkään aikaan toiminut, saa joka tapauksessa sen syntipukin leiman: "naiset on just noin ailahtelevaisia"... Kun ei ole ollut kovaa huutoa ja valitusta asiasta, niin miehen mielestä tilanne tulee aina "puun takaa" ja johtuu siitä, kun naiset on "sellasia"... Hoh...Usein miehillä on asia just noin: kun arki pyörii, joku käy kaupassa, lapset tulee hoidettua, ei huudeta toisille pää punaisena - kaikki on hyvin!
Jos parisuhteessa mies taas on se, jonka mielestä ei mene hyvin, se ratkaistaan about neljä kertaa viidestä sillä, että haetaan toinen nainen seksin merkeissä. Ja vielä senkin jälkeen, kun käry käy, selitetään, että kaikki oli ok enkä tiedä, mikä minuun meni...
kovaa ja korkealta.
"Mutta tiedätkös: se, jos SINÄ luulet asioiden olevan ok ei riitä!"
Juurikin näin, mutta mistäs voit tietää jos toinen työstää eropäätöstä yksin omassa päässään vuosia?
Suurin osa miehistä ei ymmärrä pientä mökötystä tai vihjailua. Näin homman todellinen vakavuus selviää vasta siinä vaiheessa kun se hyppää silmille, ja siinä vaiheessa on yleensä tämän eroa hautoneen mielestä liian myöhäistä. Ja niinkuin onkin, mikään ei yleensä enää auta kun on päätös omalta osalta jo tehty.
Jos asia räjäytettäisiin vaikka puoli vuotta ennen kuin ero on kypsynyt päässä ainoaksi vaihtoehdoksi, voisi vielä olla suhteella mahdollisuus. Yleensä miehen silmät aukeavat vasta kun asiat sanotaan niin kuin ne ovat, mitään säästelemättä.
Ja ihan offtopic, mitä tuohon miesten "about neljä kertaa viidestä"-väitteeseen tulee, en ota kantaa kuin omalta osaltani. En ole pettänyt koskaan. Luultavasti turhaa yleistystä, kuulostaa lähinnä katkeralta.
"Suurin osa miehistä ei ymmärrä pientä mökötystä eikä vihjailua".
Sinäpä sen sanoit - ei ymmärrä SUURTAKAAN mökötystä eikä vihjailua, vaan kuittaa kaiken, että toi on niin tyypillistä akkojen kiukuttelua!
Siinä sinulle pointtia. Kannattaisiko VAIVAUTUA ottamaan selvää, mitä se mökötys tai vihjailu tarkoittaa?
Ja mitä tulee tuohon viimeiseen seikkaan... Sinähän et ollut teidän suhteessa se osapuoli, jonka mielestä suhde ei ollut kunnossa..? Miksi siis olisitkaan mennyt pettämään?
Aivan yhtä "turhaa yleistystä" kuin sinun höpinäsi siitä, että homma tulee silmille... Oireita ja viitteitä on ollut, mutta miesten on niin hiton helppoa ummistaa niiltä silmänsä. Naiselle tulee sellainen olo, että no okei, toista ei kiinnosta = ei välitä.
Nyt sulla menee turhan helposti papu sieraimeen.
Ensinnäkin oma suhteeni on ihan kunnossa, otan vain osaa keskusteluun. En siis ole ap.
Toiseksi, en yritä vittuilla enkä puolustella ketään, tottakai olisi hienoa jos mies tajuaisi tuon kaiken, mutta jos on lusikalla annettu... Jos yleistetään, niin naiset juttelevat omille ystävilleen omalla tavallaan ja ystävät tajuavat pieniä (tai suuria) vihjailuja. Jos samaa yhteyttä yritetään mieheen, niin ei mene jakeluun. Sama toisin päin, miehet puhuvat naisista ja autoista, tai eivät puhu mitään. Tunteita ei missään nimessä näytetä. Tämä taas ei pelaa naisen kanssa.
Syyttelyksihän se sitten menee, vaikka kumpikin haluaisi (ehkä?) suhteen kuntoon.
Jospa sanoisi tuon saman heti kättelyssä: "tulee sellainen olo, että no okei, toista ei kiinnosta = ei välitä"
Mies oot oikeessa..ja nainenkin on oikeessa! Noin se menee ja turha minustakin on alkaa miestä noin kauheasti morkkaan, kun se on ihan oikeasti niin, että mies ajattelee asiat ihan ERI lailla kuin nainen.
Nainen vaan turhautuu, kun on asiat jo niin kauan joutunut yksin mielessään miettiin ja sitä suhdetta yksin hoitamaan, että se sitten purkautuu ilmoille raivona.
Se nimittäin on miehille miinukseksi luettava, ettei ne paljon vaivaudu ajattelemaan, ettei se ole sitä suhteen hoitamista, että käydään kaupassa ja hoidetaan lapsia. Kyllä sitä pitäisi kaivaa sieltä muistista niitä asioita, mitkä sai sen naisen silloin seurusteluaikoinakin syttymään ja mistä nainen tykkäsi!
Naista pitäisi vuosien jälkeenkin "vaivautua" viettelemään ja ohimennen puristelemaan, eikä se sanonta "tykkään susta" oo keneltäkään pois, jos sitäkin viikottain viitsisi sanoa...
Miehiä pitäisi tietyn väliajoin ravistella ja muistuttaa, että siinä on vierellä naitava nainen, kunhan löydät ne käyttöohjeet sieltä taskun pohjalta pölyttymästä!
Ja naisille tietenkin sama ohje ja lisäys vielä, ettei ne miehet tosiaan ole mitääa ajatustenlukijoita!
Valitettavasti! :)
Alkutilannehan oli että ämmä jakoi rasiaansa vieraalle, älä unohda!
Ja mieskö syyllinen ?
Älähän katsele salkkareita ja kauniita rohkeita liikaa. Niitäkun vahtaa niin johan on elämä mallillaa, itkusilmässä selitellään tunteita päivästä toiseen eikä pätkääkään arkielämää missään vaikkaan vaikka sitäkin väistämättä ihmisillä on.
Huoh! mistä teitä riittää....?
Sinä voisit mennä ainakin takasin sinne vessaan päivystään ja lue vaikka Aku Ankkaa! Sun henkiselle älykkyydelle ehkä tarpeeksi helppoo...
sinulle oma alkutilanteeni: mies petti minua työkaverin kanssa 8 vuotta sitten, kun nuorin lapsistamme oli aivan pieni. Asiaa puitiin pitkään ja perusteellisesti, punnitsin vaakakupissa huolella eri vaihtoehdot - ja päädyin siihen, että kun mies halusi jatkaa kanssani, minäkin lähdin hankkeeseen mukaan. Vaikka vaikeita aikoja on ollut sen jälkeenkin ja jokainen työporukan illanvietto saa edelleen minut jotenkin karheaksi, niin silti olen päätöksessäni pysynyt: en muistuta joka käänteessä miestäni hänen hairahduksestaan enkä puukota muutenkaan selkään. Jos jatkuvasti rutkuttaisin samasta asiasta, saisin loppupeleissä syyttää itseäni siitä, jos mies lähtisi hakemaan miellyttävämpää seuraa tai ei ainakin viihtyisi paremmin omassa kuin minun seurassani. Toki olin pitkään "hälyytystilassa" tuon pettämisen johdosta ja tarkkailin mahdollisia "merkkejä" - mutta lopulta tulin siihen tulokseen, etten voi antaa sen asian varjostaa koko ajan elämääni! Jos mies olisi ollut minua uudelleen pettääkseen, hän olisi sen tehnyt joka tapauksessa. Tähän päivään mennessä en ole päätöstäni katunut enkä toivottavasti joudukaan katumaan.
Että siinä sinulle vähän Salkkareita ja Kauniita ja rohkeita. Oletko muuten tullut ajatelleeksi, mistä niihinkin aiheet löytyvät..?
pettää?
Miettikää tätä hyvät ihmiset. Miettikää.
Kannatti! Hyvältä maistui pillu pitkästä aikaa akan vuosikausien pihtailun takia!
On aika yleistä, että monella miehellä on vakipano muualla.
Kotona muuten hyvä, sängyssä vain kylmää. Saa eukko jatkaa pihtailuaan ihan rauhassa.
"lähes kymmenen vuotta sitten petin miestäni, jäin kiinni eikä mieheni ole koskaan päässyt asian yli"
KANNATTIKO?
Oliko hyvä pano?
Itse olen sitä mieltä että koska asiasta ei välttämättä pääse yli, pettämistä ei pidä antaa anteeksi. Menee vain kummankin elämä hukkaan tuollaisessa suhteessa.
..pettäminen. ei todellakaan. kyllä minä sen tiedän että se ei koskaan kannata. sen vuoksi olenkin tekemässä päätöstä koska en koe olevani hyvä ihminen miehelleni tekoni takia.
Meillä oli aikanaan paha kriisi ja mä petin miestäni, mutta en koskaan kertonut, enkä tule kertomaan siitä.
Ja juuri tuon takia, että en usko toisen siitä yli pääsevän kuitenkaan, enkä jaksaisi kans kännipäissään siitä vuosien jälkeen aina kuulla! Ja senkään takia en kerro, että miksi mieheni mieltä sillä pahoittaisin?
Se on minun ristini ja siitä on kauan aikaa jo,joten en itsekkään enää sitä paljon muistele..
Ammattiauttaja voisi teitä auttaa, hän ei sinua tuomitse, saisipahan vain miehesi ymmärtämään, että suhdetta ei kannata jatkaa, jos ei harha-askeltasi kerran aio unohtaa!
Ei niistä kannata koilotella, jos täytyy vieraan kainalossa käydä,joskus on pakko hakea muualta sitä, mitä ei kotoa saa, valitettavasti!
Moraalisaarnaajat saa olla ihan rauhassa omissa ahtaissa maailmoissaan leikkimässä pyhimystä ja arvostelemassa muita, eihän ne tyydytystä enää muusta saa.
Just! Miksi sitä pitää kaikille huudella, jos nyt vieraissa käy?
Käy seuraavalla kerralla sinäkin AP vähän fiksummasti! Ole hiljaa siitä!
Kerro miten asiat ovat äläkä kaunistele päätöstäsi. Se onko ero järkevin ratkaisu niin epäilen...
Jos suhteen luottamus ka lunnioitus on kadonnut niin ne on rakennettava tai suhde päättyy varmasti eroon. Myös eron työstäminen on tehtävä, työtä edessä kuitenkin.
Yleensä miehet pitää selkeistä ilmaisuista ja vähemmän tunteella höystettunä.
kiitos kommenteista ja neuvoista erityisesti "miehelle_marsista" tuo auttoi ottamaan näkökulmaa miten puhua eli puhun suoraan. nyt vain tulta päin ja kertomaan miehelleni. katsotaan kuinka käy.
helpottaa. Itse kerroin viime viikolla miehelleni, että haluan erota. Me emme enää kumpikaan voineet hyvin avioliitossamme. Tosiasia on, että pariterapiaan hakeudutaan yleensä niin myöhään, ettei eroa enää pysty estämään. Minun mielestäsi kuvaamasi tilanne on sellainen, että todennäköisesti eropäätöksen tehtyäsi koet helpottavan tunteen. Älä syytä enää itseäsi vanhasta syrjähypystä, miehesi on päättänyt jatkaa yhteiseloa kanssasi sen jälkeenkin.
Kyllä meilläkin oli tuota vihjailua ennen tuota, kun vaimo ilmoitti että hän ei jaksa. Olen koittanut itseäni muuttaakin matkan varrella, mutta en ilmeisesti tarpeeksi. Minulle se riittävä herätys oli tuo ilmoitus. Mutta siinä vaiheessa se oli jo liian myöhäistä. Ihmettelin jo muutama kuukausi ennen tuota ilmoitusta vaimoni käytöstä kun suunnittelin nyt tulevan kesän tapahtumia niin hän ei innostunut yhtään.
Suurin osa miehistä ei vihjailuista herää tarpeeksi. Miehille pitää puhua suoraan. Nämäkin asiat olis pikkujutuilla korjattavissa. Kun tuo eropäätös on naisen päässä kypsytetty, niin siinä ei tosiaan yleensä mikään auta.. Valitettavasti.
On aika kova juttu kertoa eron jälkeen lapsille ja suvulle, että sinä petit ja siitä se helvetti lähti.
Ole nyt sitten rehellinen loppuun asti. SINÄ et pystynyt työstämään omaa petostasi, miten joku muu (mies) voisi sen tehdä?
tätä jumalatonta paasaamista aloittajan pettämisestä! Asia on puitu sen tapahduttua ja yhdessä päätetty jatkaa - tuskin aloittaja sitä päätöstä YKSIN teki ja pakotti petetyn miehensä jatkamaan liittoa?!
Täysin turhaa kivittämistä on koohottaa, että nyt, eron tullessa 10 vuotta pettämisen jälkeen, pitäisi alkaa selvittää lähipiirille eron johtuvan vanhasta syrjähypystä. Sorry vaan, mutta kyllä tässä soosissa on aloittajan miehelläkin vankka roolinsa! Mies on halunnut jatkaa liittoa - eikä kukaan täysjärkinen tee sellaista päätöstä, jollei ole vakaasti sitä mieltä, että pystyy jatkossa elämään tuon pettämistapauksen kanssa ; antamaan anteeksi, vaikkei sitä koskaan täysin unohtaisikaan. Mies ei ole pitänyt lupaustaan, vaan on palannut asiaan aina vain uudelleen... Sekö on reilua?! Okei, tähän taas joku ärähtää, että reiluus loppui siinä kohdassa, kun aloittaja teki syrjähyppynsä, ja niinhän se PERIAATTEESSA onkin, mutta silti siitä ei päästä mihinkään, ettei mieskään oikein ole toiminut, kun on jatkuvalla kaivelemisella tehnyt vaimon olon sietämättömäksi sen sijaan, että olisi osaltaan ollut rakentamassa pettämisen jälkeen vahvempaa liittoa.
Merkillistä muuten, miten tuolla uskottomuus-palstalla neuvotaan vaimoja "katsomaan sivuun" miehen vieraissa käyntiä ja "ymmärtämään" miehen tarpeita - kun taas tässä on nainen maksanut virheestään viimeisen 10 vuotta ja on sittenkin on "teloitusryhmä" valmiina nakkelemaan kuumia kiviä hänen niskaansa. Miksi helvetissä naisen pettäminen on niin paljon pahempi juttu kuin miehen?!
Ja ennen kuin "teloitusryhmä" alkaa heitellä minua kivillä tämän eriävän mielipiteen vuoksi, kerron, että olen eronnut kolme vuotta sitten 15 vuotta kestäneestä liitosta miehen uskottomuudesta ja muista erimielisyyksistä johtuen. Mies petti minun odottaessani esikoista parin avioliittovuoden jälkeen, yhdessä päätettiin jatkaa. Kymmenen vuotta meni hyvin, sitten paljastui useamman kuukauden jatkunut salasuhde työkaverin kanssa. Mies lopetti sen, mutta yrityksistä huolimatta en enää pystynyt luottamaan häneen.
Erosimme ilman isompaa draamaa - eron syytä emme ole kertoneet lähipiirille, koska mitäpä se loppupeleissä olisi hyödyttänyt? Elämä jatkuu...
On helppo olla jälkiviisas ja toistaa ongelma. Rakentavien ajatusten ja ratkaisujen antaminen on aikuisten hommaa, joten ota ämpärisi ja mene takaisin leikkimään.
Sinunlaisia ihmisiä kun ei olisi olemassa, olisi elämä paljon helpompaa ja mukavampaa..
Aina arvostelemassa muita, vaikka varmaan ne suurimmat luurangotkin löytyy varmaan sieltä sun kaapistas, hyväkäs.. oot turha tyyppi!
Sinä vahvistit itse ajatuksesi hienosti.
toivottavasti sinä kuitenkin toteutat sen, luuseri, aja mereen!
kanssa on mahdoton elää, tiedän kokemuksesta. Kaikki ei ole aina totta mitä rivienvälistä ollaan lukevinaan.
Pelkkää shittiä vielä rivienvälistälukijalta on jos ei pysty suoraan sanomaan ajatuksiaan, varmaan luulet että miehesikin lukee rivienvälistä, mutta ei vaan tajua. Sinä olet alkuperäinen ja lopullinen ongelma, kerää kamppeesi ja lähde vetämään että toinenkin saa rauhan teidän epätodellisessa suhteessa.
Eikö aloittajan kannattaisi tosiaankin työstää tätä omaa ajatustaa, että " en jaksa elää ikuisesti tässä syyllisyyden tunteessa, minkä miehelleni joskus tein"
Eikö sinun kannattaisi olla ensin sinut itsesi kanssa, sitten vasta hajottaa liitto. Mies ei halua mukaasi erota eikä halua tai osaa päästä yli pettämistapahtuman. Ehkä hän ei osaa - varsinkin kun sinusta on luettavsissa koko ajan oma epävarmuutesi.
Mieti edes tätä näkökulmaa.
Sitä paitsi lapset näkevät omalla tavallaan. Yleensä vanhempien avioero ei ole lapsille kiva perintö = käyttäytymismalli.
Teidän erosyynne vaikuttaa sivulta nähtynä melko pieneltä ja ratkaistavalta.
odotan aloittajan kommenttia tähän... Nimittäin itse ymmärsin asian niin, että mies syyllistää aloittajaa jatkuvasti 10 vuotta sitten tapahtuneesta pettämisestä - joten miten aloittaja voi YKSIN työstää mitään?!
Se, että ei "osaa" päästä yli tuosta tapahtuneesta ei ole mikään syy tehdä toisen elo kurjaksi. Ei se helppoa ollut minullakaan, vaan opettelemalla piti opetella toiseen luottamaan! Jos kerran on mennyt lupaamaan haluavansa yrittää eteenpäin yhdessä pettämisen jälkeen, ei koko vastuuta homman kaatumisesta voi sille pettäjällekään kaataa.
Eiköhän siinä miehessäkin ole ollut jotain vikaa, kun on pitänyt mennä vieraalta hakemaan sitä, mitä ei mies ole antanut..
Moni menee liittoon ja unohtaa samantien ne velvollisuudet kumppaniaan kohtaan.
Tuskin kukaan vieraisiin menee jos kotona on kaikki hyvin?
Ota vain ero ukostas AP, jos ei syyttelyt vanhan asian takia lopu! Ukossas on vika, ei sinussa!
On hyvin yleistä, että vieraissa käydään kriisien aikana, naisetkin.
Vanhat pierut täällä tieten arvostelee, kun ei seksiä oo saaneet kumppaneiltaankaan, vieraissakäymisistä ne nekin fantasioi pimeessä peiton alla koipallojen seassa.. :D
siitä pettämisestä parane, jos se ukko ei ole sitä jotain antanut niin ei se pettämisen jälkeenkään sitä anna, jos kerran ei asioita puhuta ja korjata niin sitte voi käydä vierailla maailman tappiin saakka.
Jos kotona ei ole kaikki hyvin ja ei niitä yritetäkään parantaa, niin sillon erotaan ja haetaan sen jälkeen se parempi, pettämällä ei asiat korjaannu, ainoastaan pahennetaan ja jälkeenpäin molempia osapuolia vituttaa.
Molemmissa aina vika kaksin siinä liitossa ollaan.
"haluan kunnioitusta ja luottamusta, jota en ole koskaan liitossa kokenut". Ja sitä ennen kirjoitit että olet pettänyt miestäsi avioliitossasi, ja jäänyt kiinni.
Kuka petolliseen VOI luottaa? Kuka voi kunnioittaa oikeasti petollista? Jäitkö kiinni vai tunnustitko itse syrjähypyn? Sekin voi vaikuttaa.
Meillä vaimo petti kolmisen vuotta sitten (jäi kiinni kun aloin asiaa "tutkimaan"). Päätin että koetetaan selvitä siitä ilman eroa ym. Kuitenkin, aina kun vaimo on lähdössä esim. firman juhliin tms. illanistujaisiin, on mulla todella vaikeaa... Vaimo on sitä mieltä että hän ahdistuu liitossa, jossa ukko koko ajan kyttää hänen tekemisiään. No, näinhän se varmasti onkin. Tosin, missään muussa tilanteessa ei kyllä meikäläinen mökötä kuin just noiden illanviettojen yhteydessä. Enkä voi sille yksinkertaisesti mitään. On kova paikka itsekseen yrittää tollasesta selviytyä, koen että vaimo ei ole tukena tässä kriisissä ole ollut. Olisi edes joskus sanonut että haluaa olla luottamukseni arvoinen. Syksyllä epäilin taas uutta suhdetta. Purin hammasta ja pysyin vaiti...nyt kun oli taas yhdet bileet vitutti suunnattomasti ja kysyin suoraan, onko jotain ollut viime kuukausien aikana (nimesin kyllä äijänkin) ja vastauksena raivo ja se, että meidän liitosta ei tule mitään, eli eroa odotellaan. Ja on sanottava, että mielestäni kaikki vihjaisi siihen, että minua taas petetään. On se kumma, kun asia on nykyään niin, että minä se suuri syyllinen asioiden tilaan olen. Sanoisi edes joskus että rakastaa, auttaisikohan se. Itse olen yksin terapiat käynyt, vaimo ei niihin suostu. Ja minullehan tässä on sysätty kaikki vastuu suhteemme onnistumisesta, huhhuh.
Meillä taas isännän työpaikan illanvietot on se punainen vaate!
Ja syy on tuo, kun kerran on käry käyny, niin hankala on toiseen luottaa!!
Vielä kun on niin, etten ite käy pippaloimassa, en välitä semmoisesta menosta!
En varmaan pysty koskaan unohtamaan, muuten menis jotenkuten,mutta AINA nämä pippalot tuo myrskyn pilvet taivaalle!
olis pitänyt erota jo sillon 10 vuotta sitten, koska luottamus meni ja sitä on vaikea saada takas.
Kunnioitus ja arvostus häipyi siinä samalla.
Älä nyt enää mieti vaan hae se ero vihdoin ja viimein.
Niin minullekin kävi ja olen eronnut 8 v. sitten. Ei tullut mitään, vaikka yritin elää kaksi vuotta vielä yhdessä.
itse olen myös pikkuhiljaa kypsytellyt ajatusta erosta. Meillä avioliittoa takana vasta alle 2 vuotta, yhdessä ollaan oltu reilu neljä vuotta. Minläänlaista kunnioitusta toisiamme kohtaan ei ole, eikä luottamusta senkään vertaa, mieheni kun jäi yli vuosi sitten kiinni pettämisestä, oli pettänyt saman naisen kanssa jo ennen häitämme. Elämme yhdessöä kuin kämppikset, ei minkäänlaista lämpöä tai läheisyyttä. haluan jotain aivan muuta. Seksiä ollut viimeksi joskus joulukuussa, mieheni ei anna. minä haluaisin, mutta vielä en ainakaan vieraisiin ole mennyt vaikka paineet kovat onkin..
ainoa asia jonka vuoksi en ole vielä lähtenyt, on ihana poikamme ja talolaina. että niin...