Valmis suhteeseen?

Juuri tuota miesten ajattelumallia en ymmärrä lainkaan. Siis ennemmin hylätään upea ihmissuhde upean naisen kanssa, jota ei välttämättä enää koskaan tule vastaan, koska aika tai muutkaan tekijät eivät ole sopivia?

Mitäs sitten kun toista samalla tavalla kolahtavaa ihmistä ei välttämättä tule koskaan vastaan enää? Sitten kun aika on sopiva sitoutumiseen niin sitten otetaan se lähin nainen kuka sattuu paikalla olemaan ja on ihan kiva? En ymmärrä.

----------- kirjoitti:

Juuri tuota miesten ajattelumallia en ymmärrä lainkaan. Siis ennemmin hylätään upea ihmissuhde upean naisen kanssa, jota ei välttämättä enää koskaan tule vastaan, koska aika tai muutkaan tekijät eivät ole sopivia?

Mitäs sitten kun toista samalla tavalla kolahtavaa ihmistä ei välttämättä tule koskaan vastaan enää? Sitten kun aika on sopiva sitoutumiseen niin sitten otetaan se lähin nainen kuka sattuu paikalla olemaan ja on ihan kiva? En ymmärrä.

Näinhän se oli ja tulee varmaan aina olemaankin minun kohdallani. Minulla on elämässä suunnitelmia ja tavoitteita eikä nyt millään pahalla naisia kohtaan, mutta en ole valmis luopumaan noita kaikista suunnitelmista ja tavoitteista vain jonkin naisen takia jota kohtaan tunnen kiintymystä.

Onneksi en ole sitä nopeasti ja tulisesti rakastuvaa joka on valmis luopumaan kaikesta jotta vain saisi jonkin tietyn miehen/naisen itselleen. Minä tarvitsen aikaa jotta tunteen kehittyvät siitä alun ihastumisesta ja yleisestä kiinnostuksesta toista kohtaan syvälliseksi rakkaudeksi. Olen toki elämäni aikana ollut useasti syvästikin rakastunut naiseen, mutta kyllä siihen on yleensä aina kulunut vähintään sen parin kolmen kuukauden seurustelu. Enkä myöskään halua olla epäreilu naista kohtaa ryhtymällä suhteeseen jos minulla ei ole siihen aikaa tai että jos tiedän että esim. olen muuttamassa lähiaikoina kokonaan toiselle paikkakunnalle. Toki tuollaisia hetkiä elämässäni ei ole kovinkaan usein, eivätkä ne kestä kovinkaan pitkään, mutta ne ovat kriittisiä vaiheita elämässäni ja silloin en halua tuoretta parisuhdetta siihen sotkemaan suunnitelmiani.

Olen ollut kolme kertaa tuollaisessa tilanteessa etten ole halunnut parisuhdetta. Ensimmäinen oli juuri tuo kun olin päättämässä opintojani ja muuttamassa paikkakunnalta pois. En halunnut suhdetta koska tiesin ettei se tulisi kestämään muuttoni jälkeen ja se olisi hidastanut huomattavasti valmistumistani ja joka olisi vaikuttanut työnsaantiini. Toinen tilanne oli kun päätin vajaan kolmen vuoden parisuhteen ja minulle tarjoutui jo parin viikon sisällä erosta mahdollisuus uuteen suhteeseen. En todellakaan ollut varma tunteistani naista kohtaan ja siitä olenko jo valmis uuteen parisuhteeseen, joten olin naista kohtaan rehellinen ja sanoin etten ole valmis parisuhteeseen, enkä oikein mihinkään muuhunkaan suhteeseen. Nyt elän kolmatta tuollaista vaihetta kun minulla on syksyllä työni puolesta edessä muutto Ranskaan pariksi vuodeksi ja minusta ei ole oikein ryhtyä parisuhteeseen tässä tilanteessa, sillä se olisi pian etäsuhde, enkä usko että kukaan nainen parin kuukauden seurustelun jälkeen minun mukanani Ranskaan muuttaisi. Myös Ranskassa ajattelin pitää hiljaiseloa parisuhde asioissa, mutta eihän sitä koskaan tiedä ja pari vuotta on pitkä aika, joten ehkä ryhdyn parisuhteeseen Ranskassa ollessani jos vain sopiva nainen kohdalle sattuu. Naisten tapaaminen ei ole onneksi ollut minulle koskaan mikään vaikea asia, olen tavannut opiskelujen, harrastusten ja työni puolesta hyvinkin paljon naisia joten en pelkää sitä että juodun jossain vaiheessa tyytymään siihen naiseen mikä vain sattuu olemaan saatavilla juuri tuolloin. Minulla on aikaa etsiä naista ja kokemus on osoittanut että kiinnostavia naisia tulee vastaan elämässä, jos nyt ei ihan joka kuukausi, niin yleensä heitä vuodessa useamman tapaa. Ja parisuhteessa olen ollut jo useasti elämäni aikana, vaikka vielä alle 30 olenkin. Suhteet ovat olleet vaihtelevan pituisia, mukaan mahtuu niin muutamia kuukausia kuin vuosiakin kestäneitä suhteita jotka ovat päättyneet aina jommankumman haluun erota. Suhdetta en ole koskaan lopettanut vain siksi ettei se sovi suunnitelmiini juuri sillä hetkellä. En vain ryhdy suhteeseen jos se ei juuri silloin minulle sovi. Mikä siinä on niin pahaa? Enhän minä tee väärin ketään kohtaan tuolloin? Pahempihan se olisi ryhtyä suhteeseen jos siinä ei ole aikomustakaan pysyä kuin vain hetken.

Ehkä minä suhtaudun rakkauteen ja naisiin vähän kylmästi, mutta kuten tuossa jo aiemmin sanoin, minulla on muitakin tavoitteita elämässä kuin se nainen ja parisuhde. Toki perhe ja vaimo kuuluvat suunnitelmiini, mutta ne eivät suinkaan ole ainoat elämäni tavoitteet joiden takia olisin valmis luopumaan kaikesta muusta. Tunnen kyllä parikin lapsuusajan kaveriani jotka ovat noin tehneet ja kyllä he ihan onnellista elämää näyttävät kotipaikkakunnalla viettävän rakastamansa naisen kanssa, mutta en ole heille kateellinen. Se oli heidän valintansa ja tämä on minun. Ihmiset ovat erilaisia ja tekevät valintojaan eri perustein. Mitä häpeämistä siinä on että tämän asian myöntää niin itselleen kuin muillekin tällä foorumilla?

Asiasta tietoinen M kirjoitti:

Näinhän se oli ja tulee varmaan aina olemaankin minun kohdallani. Minulla on elämässä suunnitelmia ja tavoitteita eikä nyt millään pahalla naisia kohtaan, mutta en ole valmis luopumaan noita kaikista suunnitelmista ja tavoitteista vain jonkin naisen takia jota kohtaan tunnen kiintymystä.

Onneksi en ole sitä nopeasti ja tulisesti rakastuvaa joka on valmis luopumaan kaikesta jotta vain saisi jonkin tietyn miehen/naisen itselleen. Minä tarvitsen aikaa jotta tunteen kehittyvät siitä alun ihastumisesta ja yleisestä kiinnostuksesta toista kohtaan syvälliseksi rakkaudeksi. Olen toki elämäni aikana ollut useasti syvästikin rakastunut naiseen, mutta kyllä siihen on yleensä aina kulunut vähintään sen parin kolmen kuukauden seurustelu. Enkä myöskään halua olla epäreilu naista kohtaa ryhtymällä suhteeseen jos minulla ei ole siihen aikaa tai että jos tiedän että esim. olen muuttamassa lähiaikoina kokonaan toiselle paikkakunnalle. Toki tuollaisia hetkiä elämässäni ei ole kovinkaan usein, eivätkä ne kestä kovinkaan pitkään, mutta ne ovat kriittisiä vaiheita elämässäni ja silloin en halua tuoretta parisuhdetta siihen sotkemaan suunnitelmiani.

Olen ollut kolme kertaa tuollaisessa tilanteessa etten ole halunnut parisuhdetta. Ensimmäinen oli juuri tuo kun olin päättämässä opintojani ja muuttamassa paikkakunnalta pois. En halunnut suhdetta koska tiesin ettei se tulisi kestämään muuttoni jälkeen ja se olisi hidastanut huomattavasti valmistumistani ja joka olisi vaikuttanut työnsaantiini. Toinen tilanne oli kun päätin vajaan kolmen vuoden parisuhteen ja minulle tarjoutui jo parin viikon sisällä erosta mahdollisuus uuteen suhteeseen. En todellakaan ollut varma tunteistani naista kohtaan ja siitä olenko jo valmis uuteen parisuhteeseen, joten olin naista kohtaan rehellinen ja sanoin etten ole valmis parisuhteeseen, enkä oikein mihinkään muuhunkaan suhteeseen. Nyt elän kolmatta tuollaista vaihetta kun minulla on syksyllä työni puolesta edessä muutto Ranskaan pariksi vuodeksi ja minusta ei ole oikein ryhtyä parisuhteeseen tässä tilanteessa, sillä se olisi pian etäsuhde, enkä usko että kukaan nainen parin kuukauden seurustelun jälkeen minun mukanani Ranskaan muuttaisi. Myös Ranskassa ajattelin pitää hiljaiseloa parisuhde asioissa, mutta eihän sitä koskaan tiedä ja pari vuotta on pitkä aika, joten ehkä ryhdyn parisuhteeseen Ranskassa ollessani jos vain sopiva nainen kohdalle sattuu. Naisten tapaaminen ei ole onneksi ollut minulle koskaan mikään vaikea asia, olen tavannut opiskelujen, harrastusten ja työni puolesta hyvinkin paljon naisia joten en pelkää sitä että juodun jossain vaiheessa tyytymään siihen naiseen mikä vain sattuu olemaan saatavilla juuri tuolloin. Minulla on aikaa etsiä naista ja kokemus on osoittanut että kiinnostavia naisia tulee vastaan elämässä, jos nyt ei ihan joka kuukausi, niin yleensä heitä vuodessa useamman tapaa. Ja parisuhteessa olen ollut jo useasti elämäni aikana, vaikka vielä alle 30 olenkin. Suhteet ovat olleet vaihtelevan pituisia, mukaan mahtuu niin muutamia kuukausia kuin vuosiakin kestäneitä suhteita jotka ovat päättyneet aina jommankumman haluun erota. Suhdetta en ole koskaan lopettanut vain siksi ettei se sovi suunnitelmiini juuri sillä hetkellä. En vain ryhdy suhteeseen jos se ei juuri silloin minulle sovi. Mikä siinä on niin pahaa? Enhän minä tee väärin ketään kohtaan tuolloin? Pahempihan se olisi ryhtyä suhteeseen jos siinä ei ole aikomustakaan pysyä kuin vain hetken.

Ehkä minä suhtaudun rakkauteen ja naisiin vähän kylmästi, mutta kuten tuossa jo aiemmin sanoin, minulla on muitakin tavoitteita elämässä kuin se nainen ja parisuhde. Toki perhe ja vaimo kuuluvat suunnitelmiini, mutta ne eivät suinkaan ole ainoat elämäni tavoitteet joiden takia olisin valmis luopumaan kaikesta muusta. Tunnen kyllä parikin lapsuusajan kaveriani jotka ovat noin tehneet ja kyllä he ihan onnellista elämää näyttävät kotipaikkakunnalla viettävän rakastamansa naisen kanssa, mutta en ole heille kateellinen. Se oli heidän valintansa ja tämä on minun. Ihmiset ovat erilaisia ja tekevät valintojaan eri perustein. Mitä häpeämistä siinä on että tämän asian myöntää niin itselleen kuin muillekin tällä foorumilla?

Ei tavassasi toimia ole todellakaan mitään pahaa tai häpeämistä. En vain itse ymmärrä noin "laskelmoivaa" tapaa suhtautua ihmisiin, suhteisiin. Ehkä selitys on siinä, että itse kohtaan kiinnostavia miehiä todella harvoin. Kiinnostun harvoin, ihastun vielä harvemmin ja rakastuminen, se on jotain elämää suurempaa. Ehkä siksi on mielestäni todella tärkeää pitää kiinni sellaisesta ihmisestä, johon todella kokee syvällisempiä tunteita ja jonka suhteen tuntee, että siinä on jotain merkityksellistä. Olet siinä mielessä harvinaislaatuinen ihminen, että koet että sinulle on monia sopivia kumppaneita.

Toki itsellänikin on muita tavoitteita ja suunnitelmia kuin "miehen löytäminen". Mielestäni kaikki asiat elämässä on soviteltavissa eikä mistään tarvitse luopua tai uhrautua jos alkaakin suhteeseen. Itse mielelläni jakaisin elämäni ja kokemukseni ihmisen kanssa, joka olisi valmis tekemään kanssani samoin.

Sanoit, ettet tee väärin jos et ala suhteeseen kun se ei sinulle sovi. Et tietenkään teekään ja rehellisyys on kunnioitettavaa. Se vain on todella harmillista sitä ihmistä kohtaan, joka kokee juuri sinut ainutlaatuiseski ja haluaisi pitää sinut elämässään. Tuntuu siltä, ette paljon anna arvoa tai luota naisiin, että he ymmärtäisivät sinua ja tilannettasi, vaan suhtaudut siihen kuin sinun tulisi olla täysion valmis ja vapaa kaikista muista velvoitteista että suhteella olisi ylipäätään mahdollisuus. En osaa selittää, mutta minusta tuo on aika alentuva tapa suhtautua muihin ihmisiin, naisiin.

Asiasta tietoinen M kirjoitti:

Näinhän se oli ja tulee varmaan aina olemaankin minun kohdallani. Minulla on elämässä suunnitelmia ja tavoitteita eikä nyt millään pahalla naisia kohtaan, mutta en ole valmis luopumaan noita kaikista suunnitelmista ja tavoitteista vain jonkin naisen takia jota kohtaan tunnen kiintymystä.

Onneksi en ole sitä nopeasti ja tulisesti rakastuvaa joka on valmis luopumaan kaikesta jotta vain saisi jonkin tietyn miehen/naisen itselleen. Minä tarvitsen aikaa jotta tunteen kehittyvät siitä alun ihastumisesta ja yleisestä kiinnostuksesta toista kohtaan syvälliseksi rakkaudeksi. Olen toki elämäni aikana ollut useasti syvästikin rakastunut naiseen, mutta kyllä siihen on yleensä aina kulunut vähintään sen parin kolmen kuukauden seurustelu. Enkä myöskään halua olla epäreilu naista kohtaa ryhtymällä suhteeseen jos minulla ei ole siihen aikaa tai että jos tiedän että esim. olen muuttamassa lähiaikoina kokonaan toiselle paikkakunnalle. Toki tuollaisia hetkiä elämässäni ei ole kovinkaan usein, eivätkä ne kestä kovinkaan pitkään, mutta ne ovat kriittisiä vaiheita elämässäni ja silloin en halua tuoretta parisuhdetta siihen sotkemaan suunnitelmiani.

Olen ollut kolme kertaa tuollaisessa tilanteessa etten ole halunnut parisuhdetta. Ensimmäinen oli juuri tuo kun olin päättämässä opintojani ja muuttamassa paikkakunnalta pois. En halunnut suhdetta koska tiesin ettei se tulisi kestämään muuttoni jälkeen ja se olisi hidastanut huomattavasti valmistumistani ja joka olisi vaikuttanut työnsaantiini. Toinen tilanne oli kun päätin vajaan kolmen vuoden parisuhteen ja minulle tarjoutui jo parin viikon sisällä erosta mahdollisuus uuteen suhteeseen. En todellakaan ollut varma tunteistani naista kohtaan ja siitä olenko jo valmis uuteen parisuhteeseen, joten olin naista kohtaan rehellinen ja sanoin etten ole valmis parisuhteeseen, enkä oikein mihinkään muuhunkaan suhteeseen. Nyt elän kolmatta tuollaista vaihetta kun minulla on syksyllä työni puolesta edessä muutto Ranskaan pariksi vuodeksi ja minusta ei ole oikein ryhtyä parisuhteeseen tässä tilanteessa, sillä se olisi pian etäsuhde, enkä usko että kukaan nainen parin kuukauden seurustelun jälkeen minun mukanani Ranskaan muuttaisi. Myös Ranskassa ajattelin pitää hiljaiseloa parisuhde asioissa, mutta eihän sitä koskaan tiedä ja pari vuotta on pitkä aika, joten ehkä ryhdyn parisuhteeseen Ranskassa ollessani jos vain sopiva nainen kohdalle sattuu. Naisten tapaaminen ei ole onneksi ollut minulle koskaan mikään vaikea asia, olen tavannut opiskelujen, harrastusten ja työni puolesta hyvinkin paljon naisia joten en pelkää sitä että juodun jossain vaiheessa tyytymään siihen naiseen mikä vain sattuu olemaan saatavilla juuri tuolloin. Minulla on aikaa etsiä naista ja kokemus on osoittanut että kiinnostavia naisia tulee vastaan elämässä, jos nyt ei ihan joka kuukausi, niin yleensä heitä vuodessa useamman tapaa. Ja parisuhteessa olen ollut jo useasti elämäni aikana, vaikka vielä alle 30 olenkin. Suhteet ovat olleet vaihtelevan pituisia, mukaan mahtuu niin muutamia kuukausia kuin vuosiakin kestäneitä suhteita jotka ovat päättyneet aina jommankumman haluun erota. Suhdetta en ole koskaan lopettanut vain siksi ettei se sovi suunnitelmiini juuri sillä hetkellä. En vain ryhdy suhteeseen jos se ei juuri silloin minulle sovi. Mikä siinä on niin pahaa? Enhän minä tee väärin ketään kohtaan tuolloin? Pahempihan se olisi ryhtyä suhteeseen jos siinä ei ole aikomustakaan pysyä kuin vain hetken.

Ehkä minä suhtaudun rakkauteen ja naisiin vähän kylmästi, mutta kuten tuossa jo aiemmin sanoin, minulla on muitakin tavoitteita elämässä kuin se nainen ja parisuhde. Toki perhe ja vaimo kuuluvat suunnitelmiini, mutta ne eivät suinkaan ole ainoat elämäni tavoitteet joiden takia olisin valmis luopumaan kaikesta muusta. Tunnen kyllä parikin lapsuusajan kaveriani jotka ovat noin tehneet ja kyllä he ihan onnellista elämää näyttävät kotipaikkakunnalla viettävän rakastamansa naisen kanssa, mutta en ole heille kateellinen. Se oli heidän valintansa ja tämä on minun. Ihmiset ovat erilaisia ja tekevät valintojaan eri perustein. Mitä häpeämistä siinä on että tämän asian myöntää niin itselleen kuin muillekin tällä foorumilla?

Oli todella antoisaa lukea kirjoitustasi. Kirjoituksesta heijastuu niin paljon sellaisia ominaisuuksia mitä minä kumppanissa kaipaan. :D Nyt siis sain lisää toivoa, että on olemassa kaipaamani oloisia miehiä. Ikää tosin saa olla vähintäänkin se 10 v lisää.

" En myöskään halunnut alkaa seurustelemaan yhden naisen kanssa koska minulle riitti vielä tuolloin melkoisesti vientiä naisten piirissä"

tämä on varmasti se tärkein yksittäinen syy. koska sulla riitti hyvin vientiä, oli mahdollista sanoa "kiitos ei" erittäin hyvälle vaihtoehdolle.

Jos vienti olisi ollut kertaluokkaa huonompaa, tuksinpa nuo muut syyt olisivat painaneet vaakakupissa. Aajtellaanpa, ettei sulle olis vuoteen tai kahteen tullut ainuttakan kiinnostavaa naista vastaan, niin olisiko joku ainejärjestötoiminta tuntunut tärkeältä? ;-)

Mäkään en ymmärrä tätä miesten "seksuaalinen vapaus" ajattelutapaa. Miten kummassa miehet kuvittelevat että jos he kaatavat mahdollisimman monta naista he ovat jotenkin haluttavampia? Itse en ainakaan halua miestä joka on maannut lähes kaiken mikä liikkuu, kanssa.

Eikö miehille seksi oikeasti merkkaa mitään?? Eikö siinä ole tunnetta, rakkautta, välittämista ym? Ei vissiin jos vo lentää kukasta kukkaan.

Taisi täällä joku tehdä naiselle palveluksen jättämällä hänet tämän seksuaalisen vapauden takia, tuskin tämä kaunis nainen mitään pukkia haluaa

voi jösses kirjoitti:

Mäkään en ymmärrä tätä miesten "seksuaalinen vapaus" ajattelutapaa. Miten kummassa miehet kuvittelevat että jos he kaatavat mahdollisimman monta naista he ovat jotenkin haluttavampia? Itse en ainakaan halua miestä joka on maannut lähes kaiken mikä liikkuu, kanssa.

Eikö miehille seksi oikeasti merkkaa mitään?? Eikö siinä ole tunnetta, rakkautta, välittämista ym? Ei vissiin jos vo lentää kukasta kukkaan.

Taisi täällä joku tehdä naiselle palveluksen jättämällä hänet tämän seksuaalisen vapauden takia, tuskin tämä kaunis nainen mitään pukkia haluaa

Kyllä on niitäkin miehiä jotka tuntevat, välittävät ja rakastavat, mutta yllätys yllätys, naiset eivät ihastu näihin miehiin.

Minäkin olen ollut sinkkuna monta vuotta, koska miehet eivät ole kiinnostaneet, kunnes sitten kohtasin taas erään, johon ihastuin. Toivon että kohtalo vie meidät vielä yhteen - jaksan kyllä odottaa, sillä muut eivät kiinnosta.
Joko hän tai ei kukaan.