Mitä te teette puolisonne kanssa yhdessä? Antakaa vinkkejä mukavaan yhdessäoloon, harrastuksiin jne. Tai mitä tehdä kotona yhdessä? Entä viikonloppuisin?
yhteinen aika
vinkkiä?
12533
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Viikonloput mennään kaverien kanssa ja ryypätään muut huvit päälle. Viikot vedetään duunia.
Alkuaikoina istuskeltiin yhdessä ravintoloissa, nykyään lenkkeillään yhdessä ja erikseen. Miehellä moottoripyöräharrastus ja minulla luonnossa käveleminen. Lapsettomia kun olemme ihan omasta tahdostamme niin kokkaaminen ja viinistä & viinoista nautiskeleminen kuuluu viikonloppuihin.
Joku yksi harrastus on hyvä olla yhteinen vaikka ihan arkinen, ei sen tarvitse olla mitään suorittamista tai sen ihmeellisempää kuin vain rauhallaista yhdessä oloa. Ja eikä kaikki mielenkiinnot tarvitse olla yhteisiä vaan erilaisuus on rikkautta jos sen oikein oivaltaa.
jo naimisissa, etkä tiedä, mitä puolisosi kanssa tekisit..?
Ja mä kun luulin, että ihmiset, joilla on aika paljonkin yhteistä, päätyvät naimisiin... Ainakin itsellä on näin: seurusteluajoista saakka ollaan laitettu ruokaa yhdessä ja katseltu elokuvia, käyty yhdessä kalassa, patikoimassa, konserteissa, iltaa istumassa kavereiden kanssa ym, ja kun saatiin tämä oma punainen tupa hankituksi, pyöritään yhdessä sitä laittelemassa. Lapset tietenkin ovat tietenkin jonkin verran muuttaneet päiväjärjestystä, nykyään touhutaan porukalla välillä lapset ovat mummolassa, niin päästään "aikuisten menoille". Ei nuo jutut kyllä onnistu, jos ihmisillä on eri maku asioiden suhteen.
Kun kaksi ihmistä niin, heillä on erilaiset tarpeet. Miehesi tekee niitä asioita joista sinä tykkäät, koska ne on hänelle ihan ok. Tuskin hän niitä juttuja muuten tekisi.
on niin vaikeaa uskoa, että kaksi aikuista ihmistä voi viihtyä yhdessä tekemässä kummallekin mieleisiä asioita?
Ei kalastus ja patikointi omia intohimojani olleet alun alkaen, mutta halusin kokeilla ja kivaahan se on ollut!
Vastaavasti konsertit ovat enemmän mun juttuni, mutta kyllä mieskin tykkää siellä heilua.
Elämä on kompromisseja - ja miksi aina pitäisi tehdä just sitä, mitä itse haluaa, kun voi tuottaa toiselle mielihyvää ottamalla osaa hänelle mieluisiin juttuihin?
Mieheni ei tosiaankaan ole mikään tossun alla oleva Vihtori, joten minun mielikseni ei pelkästään puuhailla.
Ikävää, jos itselläsi ei näin ole - ei se silti sitä tarkoita, etteikö jollain voisi olla.
Tehdään mieluiten niitä samoja juttuja, mitä silloin seurustelun alkuaikoinakin ;)! Nehän sitä meitä yhteen ajoikin.
Saman ikäiset eronneet, vanhat piiat ja rengit ne käy esim ravintoloissa tanssimassa - miksemme mekin? Miksi olisimme kyllästyneitä siihen (ainakin kun pitää taukoa välillä siitä) ? Ihana käydä vaimon kanssa ja nähdä tähtisilmät tanssilattialla katsomassa minua suoraan sieluun. Vieläkin tulee perhoasia vatsaan.
Joskus sitten on kiva kokeilla jotakin aivan uutta.
pistetään evästä reeppuun ja patikoimaan metsäpolkuja. Välillä nuotio laavulla, huilitaan ja katellaan luontoa.
toinen on geokätköily...
tehdään puutarhahommia yhdessä ja joskus ruokaakin.
käydään kuntosalilla ja kerran vuodessa etelässä ja talvella lapissa laskettelemassa koko perhe.
Myös siivoukset tehdään yhdessä johon teinit myös osallistuu.
Tanssimassa ja konserteissa myös käydään, yhdessä ja myös erikseen.
Me
nauretaan yhdessä tyhmille jutuillemme
hassutellaan
luetaan kirjoja ja keskustellaan niistä
katsotaan elokuva ja keskustellaan niistä
kuunneellaan musiikkia ja keskustellaan siitä
lenkkeillään
puhutaan politiikasta
puhutaan kaikesta maan ja taivaan välillä
rakastellaan
tavataan kavereita yhdessä ja erikseen
käydään ravintolassa syömässä
tehdään itse ruokaa yhdessä
mennään bilettämään jos siltä tuntuu
kyläillään sukulaisilla
kesällä pelataan ulkona erilaisia pelejä
käydään uimassa
pyöräillään
joskus puhutaan työasioista, kun alat liippaa toisiaan
matkustellaan paljon eri maissa (3 kertaa vuodessa noin)
käydään ostoksilla (mies tykkää shopata enemmän kuin minä)
ollaan kesämökillä rentoutumassa
Onhan noita. Jos tulee lapsia asiat tietysti voi muuttua ja muuttuukin, mutta yhteisestä ajasta aiotaan silloinkin pitää huolta, eihän se elämä muuten kukoista. Onneksi meillä on molemmilla 8-16 työt, niin ei ole sitä ongelmaa, että oltaisiin eriaikaan kotona ja töissä. Me viihdytään yhdessä, kaikki toiminta tulee aika luonnostaan eikä mitää tarvitse keksimällä keksiä.
Olen myös alkanut pohtia mitä yhteistä voisimme alkaa harrastaa. Asuimme ennen ydinkeskustassa, missä oli helppo spontaanisti keksiä tekemistä. Meillä oli silloin myös enemmän rahaa, joten oli helppo harrastaa kaikenlaista shoppailusta, konserttien ja matkailun kautta herkutteluun. Joskus riitti, että kävimme näyttelyssä ja sen jälkeen lasillisella. Silloin kuljimme jalkasin joka paikkaan ja se kävi hyötyliikunnasta.
Nyt vähän kauempana keskustasta ja olosuhteiden pakosta entistä köyhempänä. Tuli ensimmäisenä mieleen, että kankitaan pyörät ja kunnon pyöräilykamppeet ja aletaan kuntoretkeillä. Itse olen luonnosta nautiskelija, mutta mies on suurkaupungin kasvatti, eikä hän näe mitään järkeä kävellä minnekkään, jos voi mennä autollakin. Sen puoleen vähän epäilen, menisikö investointi hukkaan, jos en saakaan miestä toista kertaa pyöräretkelle.
Muuten meille on siitä penninvenytyksestä tullut melkoinen harrastus. Kun toinen on löytänyt alehintaan kermaista luomumaitoa, niin tämä on päivän sankari ja sen kunniaksi juodaan ihanat maitokahvit ;-)
Olemme lisäksi melko erilaisia, itse olen taidealalla ja harrastuksena maalaan ja ompelen. Mies taas on talousalalla ja on innostunut tietokonepeleistä ja jalkapallosta. Ainoa yhteinen intohimo nykyään on oikeastaan ruoanlaitto, mutta syödäkään ei koko ajan saisi ;-)
No, ehkä löydän täältä vielä lisää vinkkejä!
...pari lasta ja harrastuyksia ei ole... Kun ehitään kävellään pitkä lenkki koko perheellä... tosi harvoin mut joskus käyn mieheni kans sulkapallossa... siinäpä ne... perhekerho isomman lapsen kans kerran viikossa...
tänne lapselliset ihmiset. eli 2 lasta mitä teette. töitä ja kotona toinen tappelee lasten kanssa. illat väsyttää seksistakin saa tapella. yöt koiranunta. vkl ei aikaa koska aina toinen muksu valvoo. ei elämää. vai jotain käymisiä kodin ulkopuolelle. vanhemille