Turkulaisella meni kaikki pieleen ja oli jo aikeissa vetää itsensä narunjatkoksi, sillä valoa ei näkynyt mistään suunnasta. Murheissaan ja rahattomana talsiessaan vanhassa keskustassa hän huomasi lehden jääneen terassille ja rupesi sitä aikansa kuluksi lukemaan.
Huomasi siitä sellaista, että taas oli tullut Romanian mustalaisia kasapäin lentoasemalle ja heti osasivat suunnistaa oikeaan paikkaan, ihan kun heillä olisi ollut ohjeet mukana.
Merkillistä tuumi Turkulainen, eikös nuo kuulu samaan unioniin minun kanssa hän pähkäili, kunnes hänellä välähti "heureka" nythän mä sen hokasin.
Sillä siunaamalla hän köpötti pullokätkölleen jota säilytti erään vanhan sillan alla hätävaranaan.
Nyt ei ostetakaan soppaa handelista, vaan mennään rautatieasemalle ja matkustetaan Helsinkiin.
Stadiin saavuttuaan hän oli hieman pallo hukassa, mihin suuntaisi, kun ei ollut milloinkaan käynyt aikaisemmin ja kaikki tuntui niin suurelta, sekä oudolta. Mihin tässä vielä joutuukaan, olikohan tämä niin hyvä idea ollenkaan.
Törmäsi siinä kukiessaan eräässä kulmassa kovin onnettoman näköiseen romaniin, joka kuppi kourassa aneli lantteja. No perhana, kysynpä tuolta neuvoa ongelmaani, sillä hän ei ollenkaan huomannut etukäteen selvittää mihin pitäisi mennä. Eihän se romani mitään suomenkielestä tietenkään ymmärtänyt, eikä viittomakielikään oikein sujunut.
Turkulainen jo hermostui ja mietti ettei tästä taida nyt tulla yhtään mitään, huokasi päälle ja lausui, paskanmarjat kun olisi pitänyt vaan saada selville, mistä niitä turvapaikkoja anotaan.
Romanin ilme kirkastui, haa jymmärta kyll, turvapaikka anomous ou jee. Heti romanin rääsyistä löytyikin siististi viikattu paperi jossa selvitettiin useita paikkoja joihin anomuksen voi jättää, ojentaen sen Turkulaiselle hymyille ja sanoen hjuva land soome, airport is gud . Kerran siis näinkin päin.
Turkulainen riemastui, nythän näyttää taas hyvältä ja pian hänelle selvisi mikä bussi menee lentoasemalle, eikun siihen ja reilun puolen tunnin päästä hän jo ojensi junamatkalla väsäämänsä anomuksen virkailijalle.
Virkailija enemmän kun hölmistyi, eikä hänen auttanut kun soitta esimiehelleen ja kysyä neuvoa.
Kun meillä on täällä nyt ihka suomalainen turvapaikanhakija, enkä ole koskaan vielä tällaiseen tapaukseen törmännyt, sanokaa nyt mitä ihmettä teen. Esimies lupasi palata asiaan hetken kuluttua, sillä ei hänkään tuollaiseen mitään osannut sanoa. Nyt soitettiin sitten oikein ministeriöön ja vielä varmuuden vuoksi vähemmistövaltuutetulle, neuvot olisivat todellakin tarpeen.
Pian päällikkö olikin saanut varmistuksen ja soitti alaiselleen, kehoittaen ottamaan nöyrästi anteeksipyytäen viivästystä, turvapaikka anomuksen ja ohjaamaan Turkulaisen sosiaalitätien hellään huomaan. Asiaa selvitettäessä oli käynyt selväksi, ettei ole mitään sellaista ohjetta, joka erottelisi Turkulaisen muista Euroopan kansoista ja koska muillekin suodaan täysi ylöspito, sekä rahallinen korvaus olemisesta maassamme, niin pakko se on Turkulaistakin hyysätä, muuten menee maine joka vaivalla ja kansaakin väheksyen on saavutettu.
Turkulaisella pyyhkii nyttemmin hienosti, eikä vanhat itsetuho ajatukset edes käy mielessä, sitä vaan harmittelee ettei keksinyt tätä aikaisemmin.
Nyt hän asuu pienessä, mutta siististi kalustetussa kaksiossa, jossa kodinhoitaja käy siivoamassa kolme kertaa viikossa, hoitaen kauppareissut samalla. Oiken mukava hoitaja onkin, sillä turkulaisella käy jo monesti mielessä se minkä luuli jo unohtaneensa.
The end

Vastaukset 9
Vanhimmat
Kontulaa Myllypuroo Kurkimäkee Vesalaa Jakomäkee yms.. jossa Nussitaan Kumiliima ja Viina-höyryissä tuhansia uusi Pummi-loosereita muutama Tuhan uutta pummia joka vuosi..
Sano apina kun tyttäreltään pillun voiveitsellä leikkasi.
meidän asioihimme yhtään.
Ite paneskelet niitä kaukoidän pikkupoikia siellä Laosin impiwaarassa.
ja sivistynyttä. Taidat olla korkeassa asemassa oleva herra. Viisautesi kertoo kaiken.....
stadilainen rungvist sanat sekasi ettei toi turvapaikka sana pitäny olla surmapaikka ku te savolaisstadilaiset ootte nii kauhia väkivaltast porukkaa. Kerra ku mä oli työnpuolest Helsingis yöt ja vieti vähä yö elämääki siel ni kolme stadilaist kysys mult taxi jonos et onx mul heittää zippoo? Mää sanosi et ei mul mitää jippoo oo ! Nii nää kaverit ilkku mulle et toi onkii Turuust onx sull sit tikui? Mä vastasi et paskat mull mittää tikkuikaa oo mut mixessää raavi niit päästäst jos niit nii kauhiast tarttet. No arvaas kui kävi nää kolme hyökkäs heti mun kimppuu mut onnex mä kerkesi täryttää tän kolmikon isoint kaverii oikke kunnol nokkaa et veri vaan lens ja sit nää kax pienemppää kaverii jotka potkiva mua takkaa rohkiast selkkää luikkiva karkuu. Mut kyl mua harmitti ku tommosest asiast tuli kauhia riita ja mun uus valkone kauluspaitaki meni rikki ja ilta oli piloil. VOI YHREN KERRAN SENTÄÄN TEIJÄN KANS!
Oikeastaan olin onnellinen turkulaisen puolesta ja päättyihän tarina hyvin, vai päättyikö..
Niille aidoille mustalaisille tietäisin useita kikka kolmosia, niin etteivät enää halua tänne ollenkaan, eikä koskaan.
Minusta tulee selvästi rasisti tätä menoa ja alan jopa pitämään siitä.
vaan eräs Turkulainen eksys autol siel Helsingis ja näki vaan ympäril somaalei,roomanei ja valkoihoosi mulkui joil oli korvat pääs ja pelästys et mihi helvettii mä eksysi. Siit se seikkaiulu sit alko niin ku Chuk Norrisin elokuvas PAKO HELVETIST mut onnex se Turkulainen pääsi kuin pääsikin takas tarvonmoottoritiel ja pääs takas kottii niin ku kanadamaljaki ku raukka oli eksyksis 9 vuotta ennen ku löys takas kottii.
Voinko nyt siis mennä Espooseen pyytämään turvapaikkaa?
Ei oikein viittis lähtee turkuunkaan asti, kun kamut on kuiteskii täällä kaikki.
Pakko tässä on jotain keksiä.
Tämän takia palstalla siis on noita turvapaikkakyselyjä, mistä haen, jne...
Kiinnitti huomiota lause, rahallinen korvaus olemisesta maassamme.
Näinhän se taitaa mennä nykyisin, eli noiden ganstereiden lisäksi kuka vaan itsensä persaukiseksi törsännyt turisti voisi hakea turvapaikkaa, päästen ainakin kuukaudeksi pariksi huolettomaan elämään kiinni valtion kustannuksella. Saa ilmaisen lennon kotiinsa sitten aikanaan ja koko ajalta hyvät taskurahat "olemisesta maassamme". Kun sana kiirii, niin nuorten turismi lisääntyy varmasti. Siinäpä lennätätte niitä sitten maailman ääriin kotiinsa.
On tämä erikoinen maa, tai paremminkin sen johto.
Yrittävät ilmeisesti hyysäyksen maailmanennätystä, onnistuen varmasti.