Mitä tuo käytännössä tarkoittaa, etenkin miehelle? Jos itse olen ihastunut, haluan viettää mahdollisimman paljon aikaa ihastukseni kanssa ja oppia tuntemaan häntä.
Minulla on tilanne, että olen ihastunut mieheen joka näyttäisi olevan yhtä ihastunut minuun, mutta mies on sanonut haluavansa edetä hitaasti. Alkuun tapailimme tiiviisti, mikä alkoi ahdistaa miestä. Nyt näemme kerran viikossa. Ei koe olevansa valmis "seurustelemaan", mutta haluaa kuitenkin pitää minut elämässään ja tutustua paremmin. Mutta miten se on mahdollista, jos näemme kerran viikossa? Kaikki aiemmat suhteeni ovat alkaneet paljon räjähdysmäisemmin. Aikaa on vietetty paljon yhdessä, on soiteltu ahkerasti jos ei olla nähty, saman katonkin alle on tullut muutettua erittäin nopeasti. No, ehkä se onkin syy siihen, että tänä päivänä olen sinkku... Vai olenko? Tämä mies on ollut elämässäni jo muutaman kuukauden, ja vaikka emme "seurustele", emme kuitenkaan tapaile muita. Emme myöskään harrasta irtoseksiä muiden kanssa. Hän on sanonut useille kavereilleen tykkäävänsä minusta hirveästi ja hän tietää että tunnen samoin. Mutta mikä helvetti tässä nyt on, ettemme muka voi virallisesti seurustella. Eihän se tarkoita käytännössä minkään asian muuttumista. En ole pyrkimässä saman katon alle, enkä odota lupauksia ikuisesta tulevaisuudesta yhdessä.
Miksi mies tarvitsee aikaa seurusteluajatuksen sulattamiseen? Mikä parisuhteessa on niin pelottavaa? Miksi ei voi ns. sitoutua, jos kerran tykkää minusta, viihtyy seurassani ja puheissa kuitenkin on yhteinen tulevaisuus?
Minulla on tilanne, että olen ihastunut mieheen joka näyttäisi olevan yhtä ihastunut minuun, mutta mies on sanonut haluavansa edetä hitaasti. Alkuun tapailimme tiiviisti, mikä alkoi ahdistaa miestä. Nyt näemme kerran viikossa. Ei koe olevansa valmis "seurustelemaan", mutta haluaa kuitenkin pitää minut elämässään ja tutustua paremmin. Mutta miten se on mahdollista, jos näemme kerran viikossa? Kaikki aiemmat suhteeni ovat alkaneet paljon räjähdysmäisemmin. Aikaa on vietetty paljon yhdessä, on soiteltu ahkerasti jos ei olla nähty, saman katonkin alle on tullut muutettua erittäin nopeasti. No, ehkä se onkin syy siihen, että tänä päivänä olen sinkku... Vai olenko? Tämä mies on ollut elämässäni jo muutaman kuukauden, ja vaikka emme "seurustele", emme kuitenkaan tapaile muita. Emme myöskään harrasta irtoseksiä muiden kanssa. Hän on sanonut useille kavereilleen tykkäävänsä minusta hirveästi ja hän tietää että tunnen samoin. Mutta mikä helvetti tässä nyt on, ettemme muka voi virallisesti seurustella. Eihän se tarkoita käytännössä minkään asian muuttumista. En ole pyrkimässä saman katon alle, enkä odota lupauksia ikuisesta tulevaisuudesta yhdessä.
Miksi mies tarvitsee aikaa seurusteluajatuksen sulattamiseen? Mikä parisuhteessa on niin pelottavaa? Miksi ei voi ns. sitoutua, jos kerran tykkää minusta, viihtyy seurassani ja puheissa kuitenkin on yhteinen tulevaisuus?
Vastaukset 43
Vanhimmat
Ette harrasta irtoseksiä kuin toistenne kanssa :D
Tahtoisin kysyä että mikä tää juttu teillä naisilla on ettette tajua että pelkkä seksi ja satunnainen yhdessäolo ei ole miehelle yhtään mitään eikä siitä tule mitään oikeaa seurustelua KOSKAAN.
Jos teistä naisista ei ole laittamaan miestä seinää vasten näissä asioissa niin kuvitteletko että se koskaan sitoutuu sinuun ja ainoasti sinuun?
Totta helvetissä pitäisi nähdä useammin jos te seurustelette ja sinun täytyy vain esittää asia siten että se on joko tai.
Samoin tapaamisissa pitäisi pitää huolta ettei niissä kaikissa harrasteta vain seksiä. Mutta rehellisesti. Mies saa tällä hetkellä kaiken sen mitä tarvitsee ja heivaa sinut näpäytyksellä pihalle ilman tunnon tuskia kun parempi löytyy. Sitten voi sanoa että "eihän me edes seurusteltu".
Kyllä teitä vedätetään.
Samaa mieltä edellisen kanssa! Ne puheet ei riitä. Ei varmaan tahtoisi jäädä yksin loppuelämäkseen mutta voi jo valmiiksi pelätä mahdollista hylätyksi tulemista. Jos alkaisi virallisesti seurustelemaan kanssasi ei elämänsä olisikaan täysin vain hänen itsensä hallinassa. ..Joten älä riko itsesäsi, meitä normaalin riskinottokyvyn ja tunne-elämän omistamia miehiä riittää kyllä.
joo joo, harkitsee ja harkitsee.. mahtaa olla hyvää seksielämää kun alennut harkinnan kohteeksi.. ei se sun kanssa ole tosissaan tai sitten sillä on pahasti ongelmia. ette varmaan pahemmin puhukkaan kun täällä joudut miettimään. sun olis hyvä tietää aikaisemmista suhteista, on varmaan aina ollut sinkku eikä normaaliin suhteeseen uskalla/halua ikinä.
Olen nainen, 32-v.
Oletko selvittänyt miehen taustat aiemmista seurustelusutheista? Tiedätkö miksi hän ei halua sitoutua?
Minkä ikäisiä olette?
Osaan kuvitella miltä sinusta tuntuu, sillä olen itse samanlaisessa suhteessa mutta miehellä on hyvä syy seurustelemattomuuteen ja olemma sopineet, että joko vietetään kesä yhdessä tai erotaan.
Jos miehellä on hyvä syy seurustelemattomuuteen niin anna mennä, ehkä teillä voi olla mahdollisusu jatkossa. Jos ei niin olisin samaa mieltä sinulle vastanneiden miesten kanssa, hän ei aiokaan sitoutua sinuun. Toisaalta jos olet vasta parikymppinen voi olla, että mies kypsyy ajan kanssa.
Nostaisin kyllä itse asian kunnolla keskusteluun, tietäähän mies kuinka paljon tilanne sinua häiritsee?
Minulla itselläni (nainen) taas on kyllä aika korkea kynnys siihen, että alan seurustella. Tiedän, ettei seurustelu välttämättä tarkoita mitään niin vakavaa (paitsi uskollisuutta nyt ainakin), mutta jotenkin tunnetasolla se on itselleni tosi kova juttu. Siksi en kovin äkkiä sanoisi seurustelevani toisen kanssa, vaikka tapailtaisiin tiiviistikin. En halua sellaista seurustelua, joka päättyy ehkä jo parin kolmen kuukauden päästä, kun oltiinkin niin erilaisia, vaan mieluusti tunnen toisen jo alkuvaiheessa vähän paremmin. Mulle siis hitaasti eteneminen tarkoittaa vain rauhassa tutustumista eikä sitä että en aiokaan sitoutua, mutta ehkä miehillä tää on eri juttu.
En ihan täysin ymmärrä miten voit noin tarkasti rajata seurustelun ja tapailun? Kenelle se on häpeä jos seurustelu päättyy, eikös se ole sama juttu tapailun suhteen? Vai rajaatko tapailun ja seurustelun sukulaisille tai kavereille esittelyyn?
mä ajattelen, että tapailuun ei vielä kuulu sellainen yhteisen tulevaisuuden suunnittelu esimerkiksi. Seurustelussa se taas itselleni on väistämätön osa eli jos seurustelen niin silloin mietin itsekseni ja myös toisen kanssa, että miten tässä tullaan mahdollisesti etenemään, missä vaiheessa muutetaan yhteen ym. Seurustelu on mulle jo hyvin vakavaa puuhaa. :) Tapailu on vielä sellaista tutustumista. Eihän nämä mitään virallisia määritelmiä ole vaan ihan omiani. Joku muu voi hyvin ajatella samoin.
Seurustelukumppani tosiaan esitellään jo sukulaisillekin, tapailukumppani saa tyytyä vasta kavereiden tapaamiseen. :D
http://plaza.fi/ellit/ihmissuhteet/sinkun-elamaa/sitoutumiskammo-on-itsekasta
Myönnän että minulla oli sitoutumiskammo. Tapasin ihanan naisen jonka meinasin ongelmieni takia jo menettää. Päätin kuitenkin rohkaistua ja viettää vapaa-aikaa hänen kanssaan. Kerroin hänelle miksi haluan edetä hitaasti. Huomasin viihtyväni hänen seurassa ja ollaan vaan pysytty yhdessä. Häntä en tahdo menettää ja olenkin näiden vuosien jälkeen ajatellut sitoutuvani häneen ihan virallisesti..
vastaa...
"Mitä tuo käytännössä tarkoittaa, etenkin miehelle?". Sitä että ei ole kohdannut elämänsä rakkautta, tai on kiinni edellisessä suhteessa. Molemmissa tapauksissa ei tulevaisuutta.
"Alkuun tapailimme tiiviisti, mikä alkoi ahdistaa miestä". Ensin miestä kiinnosti, mutta huomasi, että ei tarpeeksi. Mies ei tällä hetkellä hingu luoksesi, eikä liiemmin halua nähdä sinua, mutta tykkää pitää varalla, jos parempaa ei tule vastaan. Eli siis kiinnostaa, mutta ei lähellekkään niin paljon, kuin pitäisi/voisi oikean kohdalla. Toinen vaihtoehto on eroprosessi, jossa on tavattu uusi, mutta tunteet exään on vielä liian voimakkaat ja tulee mieli perääntyä ja jojottaa sua edestakaisin. Jälkimmäistä ei yleensä tehdä tahallaan, vaan pää on liian sekaisin.
"Mutta miten se on mahdollista, jos näemme kerran viikossa?" Ei mitenkään!
"Kaikki aiemmat suhteeni ovat alkaneet paljon räjähdysmäisemmin. Aikaa on vietetty paljon yhdessä, on soiteltu ahkerasti jos ei olla nähty..." Niinpä! Sama täällä, mutta nyt kohdallesi on sattunut tapaus, josta tuskin tulee suhdetta.
"emme kuitenkaan tapaile muita. " Niin siis sinä et tapaile muita... Voi olla ettei se toinenkaan, jolloin edellisen suhteen luurangot taitavat kolista enemmän ja vähemmän siellä kaapissaan.
"Emme myöskään harrasta irtoseksiä muiden kanssa." Varmasti edelleen tiedät vain itsesi tilanteen. Mitä se toinen tekee kaiket viikot, kun ette tapaa? Jos murjottaa vain kotona, niin ei sekään ihan normaalia ja toivottavaa ole... kielii ongelmista esim. vaikkapa exä tai joku muu, joka estää suhteen muodostumista.
"Mutta mikä helvetti tässä nyt on, ettemme muka voi virallisesti seurustella." Se että hän ei ole kohdannut sitä oikeaa, tai tunteet päässä ei anna tilaa, vaikka olisikin. Se että kaikki ei ole kunnossa teidän pariutumista ajatellen hänen puoleltaan.
"Miksi mies tarvitsee aikaa seurusteluajatuksen sulattamiseen? Mikä parisuhteessa on niin pelottavaa? Miksi ei voi ns. sitoutua, jos kerran tykkää minusta, viihtyy seurassani ja puheissa kuitenkin on yhteinen tulevaisuus?". Tarvitsee aikaa, kun ei huvita tapailla. Parisuhteessa ei varmaan sen oikean kanssa ole mitään pelottavaa... sun kanssa on jotakin. Tuo loppu haiskahtaa myös hiukan pelurin puheilta. Roikotetaan sua ja lupaillaan, mutta ei lunasteta lupauksia. Ei välttämättä, mutta siinäkin tapauksessa, että ei ole peluri, niin ei lupaa hyvää... jotakin on onnenne tiellä.
Kannattaisi hankkitua eroon ko tapauksesta ennen kuin sydämeen koskee liikaa, tai vinttisi pimeää moisen sekasotkun miettimiseen. Kysy suoraan mikä on meininki ja jos liirumlaarum jatkuu vailla tekoja, niin nosta kytkintä.
"
Tuli hienoja, ajattelemisen arvoisia vastauksia, vaikka kaikki eivät minua tietenkään miellyttäneetkään. Upeaa että niin moni mies viitsi vastata!
Olisi tosiaan helppo periaatteessa nostaa kytkintä ja etsiä sellainen kaveri, jolla sukat pyörisi jaloissa kuten ainakin vastarakastuneella, mutta jokin, en tiedä mikä, estää minua tekemästä sitä ihan vielä... Minulla on vahva intuitio tästä miehestä, että kunhan annan aikaa, niin hyvä tulee.
Miehellä ON omia ongelmia, jotka estävät suhteemme etenemistä normaalisti. Hän on ollut työttömänä muutaman kuukauden, mikä on syönyt miehuutta hänen omasta mielestään rankasti. Kokee olevansa munaton mies suurinpiirtein, kun ei ole rahaa "tehdä mitään" tai tarjota (minulle) mitään. Työttömyys on ihan uutta hänelle. Hänen ammatissaan kun tienestit ovat tolkuttoman hyvät ja normaalisti on ollut rahaa elää kohtalaisen leveästi. Nyt kokee että ei ole mitään kun ei ole rahaa käytössä entiseen malliin. Tosin sillä rintamalla näyttäisi hyvältä, eli mies on työllistymässä jälleen pikapuoliin.
Myös exän luurangot kolisevat kaapissa. Oli hänen kanssaan kymmenisen vuotta, exä meni ja petti ja suhde loppui siihen kertaheitolla pari vuotta sitten. Jotain uudelleenlämmittelyä oli ilmassa puolisen vuotta sitten ja exä petti luottamuksen taas. Eli mies on romuna sen naisen takia, eikä varmasti pysty luottamaan kehenkään naiseen pitkään aikaan.
Seksistä puheenollen, sitä emme ole paljoakaan harrastaneet loppujen lopuksi, vaan yhdessäolomme on keskittynyt enimmäkseen puhumiseen ja tutustumiseen. Olemme ikään kuin hyviä ystäviä, jotka ovat ihastuneet toisiinsa ja menevät sänkyyn keskenään kun muitakaan kiinnostavia ei ole näköpiirissä... Vaikea selittää! Sen tiedän että mies ei ole mikään häntäheikki, meillä on yhteisiä tuttuja joilta olen kuullut että aika askeettista ja lähes selibaattista elämää mies on viettänyt katkeran ja kipeän eronsa jälkeen. Olen kuulemma ensimmäinen, johon mies on edes ihastunut eronsa jälkeen.
Joku kysyi minkä ikäisiä olemme. Minä olen 34, hän 36 vuotta.
Tilanne on nyt sitten tuo. Itse kerroitkin kaikki syyt miehen käyttäytymiseen. Exän suhteen menee helposti parikin vuotta, että pitkästä suhteesta paranee tarpeeksi... etenkin petetyn/jätetyn näkökulmasta. Itselläni ainakin meni tuollainen 3 vuotta 9 vuoden liiton jälkeen, ennenkuin olin valmis uuteen.
Tietysti voit jatkaa tuota hidasta etenemistä, mutta tiedosta vaarat! Ensinnäkin se ensimmäinen eron jälkeen tuppaa olemaan laastarisuhde, josta ei tule sen kummempaa. Itse sanoit että olette hyviä ystäviä ja sinne ystävyyspuolelle te olettekin kovaa vauhtia menossa. Itse kehottaisin sun asemassa olleena vetäytymään ja ottaa etäisyyttä itsesi takia, koska edessä on kuitenkin pitkä, vuosia kestävä junnaaminen ja jojoilusuhde. Jos et välittäisi niin kovin hänestä ja et olisi niin ihastunut, niin tila sopisi sulle paremmin, mutta ihastuneena on vaara satuttaa itseään pahasti.
Tiedosta riskit ja mieti onko hän tulevan vaivan ja unettomien öiden arvoinen. Nyt vielä et asiaa kenties huomaa, mutta sitten on ihan hanurista kaikki, kun olet kunnolla kiinni hänessä ja huristelet tunteiden vuoristoradalla...
Kuullostan ehkä kauhean skeptiseltä, mutta johtuu varmaan siitä että on kokemusta samantyylisestä jutusta yhden eronneen naisen kanssa, jolle olin ensimmäinen mieskontakti eronsa jälkeen. Ei päättynyt hyvin se kummankaan kannalta ja huonommin minun kannalta vieläpä. Teillä voi tietty homma suttaantua hyväksikin, mutta yritä pitää järki mukana, vaikka eihän se meinaa ihastuneella pysyä mukana kuvioissa.
Kaikkea hyvää sulle :)
Kunpa vielä joku päivä tapaisinkin miehen, jonka ulosanti olisi samanlaista kuin sinun.
Laastari en usko olevani hänelle... Erosta on kuitenkin jo reippaasti aikaa, joskin silloin puolisen vuotta sitten hänellä oli säpinää uudelleen sen petturiexän kanssa. Kun tapasimme ekan kerran, se oli molemmille aikamoinen wau-elämys, joka sitten hänen osaltaan alkoi hiipua muutaman viikon jälkeen. Kuten minulle sanoi, pelästyi omia tunteitaan ja oli pakko ottaa välimatkaa. Tykkää mukamas niin helvetisti; tulee välillä lähelle ja sitten taas vetäytyy ja ilme on kuin peuralla ajovaloissa. Enkä nyt puhu seksistä, vaan henkisellä tasolla välillä tuntuu kuin puhuisi itsensä kanssa, sitten toinen vetää taas välimatkaa.
Itsekin jo välillä mietin, että mitä oikein haluan. Haluaisin HÄNET jos hän olisi hullaantunut minuun samalla lailla kuin itse olen häneen. Toisaalta pidän hänestä ihmisenä niin paljon, että periaatteessa pelkkä ystävyyskin riittäisi, mutta kun ei. Haluan hänet myös fyysisesti lähelleni, eli onko minusta tulossa pelkkä fuckbuddy? Tällä hetkellä hyvä seksi rakkaan/läheisen ihmisen kanssa on parempi kuin ei mitään ei kenenkään kanssa, mutta ilmeisesti sydänsuruja on kuitenkin tulossa...
Se että mies haluaa ja hakee etäisyyttä teidän suhteeseen tarkoittaa sitä että mies ei ole enää kovinkaan ihastunut sinuun. Voi tykätä, mutta tietää että pysyt kuvioissa vähällä vaivalla ts. se kerta viikossa tapaaminen riittää hänelle.
Monesti vain se alkuihastus ei vaan kanna kovin pitkälle ja orastavat tunteet jäävät laimeiksi. Ja jos on kokemusta suurista tunteista niin laimeat tykkäämistunteet eivät vaan riitä suhteeseen.
Arvelisin, että ennen pitkää suhteenne kuivuu kasaan tai jää vain ystävyydeksi.
" Kun tapasimme ekan kerran, se oli molemmille aikamoinen wau-elämys"
olen ollut just presiis samanlaisessa tilanteessa kuin sinä, paitsi että minä olen mies. ei se alun vau-mitään auta, jos se haihtuu päästä exää miettiessä. omalla kohdallani juttu oli todella tulinen ja vauhdikas ja eteni kaikinpuolin paljon paremmin kuin yksikään aikaisempi suhde. se tyssäsi sitten yhtäkkiä kuin seinään hiipuen tuollaiseksi viikottaisiksi tapaamisiksi. ei ollut nainen päässyt exästään ylitse ja minä olin vain laastari. sitten se lopulta tapaamisten suvantovaiheen aikana rakastui johonkin johonkin toiseen ja se siitä sitte. mulle jäi vain sydänsurut vaikka eihän me seurusteltu ja oltiin juteltukin asiasta ja siitä, ettei tästä tule mitään.
nyt minä olen itse tuollainen exää miettivä ja teen samaa vähän aikaa sitten tapaamalleni naiselle. naisessa ei ole mitään vikaa ja toivon että kyllä tämä tästä mutta voi voi kun ei niin ei en tiedä mitä tekis.
"naisessa ei ole mitään vikaa ja toivon että kyllä tämä tästä mutta voi voi kun ei niin ei en tiedä mitä tekis".
Luulenpa että tämä minunkin tapaukseni funtsii juuri näin. Yhteydenpito sen kuin vähenee koko ajan ja mies ei pysty edes luontevasti tervehtimään jos sattumalta näemme, eikä ikinä pysty heti katsomaan edes silmiin... Jos olisin edes kaveri, niin spontaani "moi!" tulisi suusta sen kummempia ajattelematta, mutta tämä kaveri näkyy säikkyvän minun näkemistäkin jo sen verran ettei saa sanaa suustaan. Pakko se on vaan uskoa, että lupaavan alun jälkeen tämä juttu on kuivumassa kasaan. Hemmetinmoinen sääli, koska mies vaikutti todella ihanalta tyypiltä luonteeltaan, ja ulkonäkökin miellyttää minua kovasti. Tulemme kuitenkin näkemään etenkin kesän aikana usein, koska meillä on yhteisiä tuttavia ja ystäviä paljon ja on erittäin todennäköistä, että useat reissut eri kavereiden mökeille ovat sellaisia, että me molemmat olemme kutsuttujen listalla. Siinähän sitten tuijottelee varpaitaan jos ei pysty illanvietoissa suhtautumaan minuun samoin kuin muihin kavereihinsa...
Mun mielestä nopeat alut eivät tiedä hyvää. Se kun pikkuhiljaa tutustuu toiseen ilman kiirettä on paljon parempi ja kestävämpi pohja. Nopeat alut saavat yleensä nopean lopunkin. Mä olen ainakin ihan ehdottomasti hitaasti etenemisen kannalla.
hitaat alut ovat tienneet mielipahaa ja missä mennään fiilistä kuukaudesta toiseen, joka raastaa. Niistä ei loppujen lopuksi edes tullut jahkailua kummempaa. Nopeasti etenemällä olen päätynyt nykyiseenkin suhteeseeni. Tämä siis mun kokemukseni ja mielipiteeni.
Eiköhän tärkeintä kuitenkin ole se että parin etenemisvauhti on suht sama? Nopeudella ei ole mitään merkitystä, tai sillä mitä mieltä kukin on jonkun toisen etenemisistä. Kannattajia löytyy kaikille vauhdeille ja kun vastaavat arvot ja ajatukset kohtaa, siitä voi tulla jotakin riippumatta toisten mielipiteistä.
tässä on juurikin se syy miksi en suostu edes tutustmaan enempää mieheen joka sanoo et "haluan edetä hitaasti täs meidän jutussa" JOOPA JOO!!!!!
yksi oli semmoinen että puoli vuotta mies piti mua epätiedossa ja sit mulle riitti... ei vaan enää jaksanut...
olen sitä mieltä et jos suhteeseen ryhdytään niin se tehdään sit het eikä joskus 5 vuoden päästä....
Todella rasittavaa toiselle tuollainen soutaminen ja huopaaminen. Itse olen tullut siihen tulokseen parin kuukauden jälkeen, että nyt tälle on pakko laittaa piste, ei jaksa enää.
niimpä... ite jaksoin todellakin sen puol vuotta kattoo sitä menoa ja sit vimoi niitti tuli et mies ilmotti lähtevänsä 2kk:n reissulle "yksin" niin joo..ilmotinki sille et senkus reissaat vaikka loppuelämäs.. mut ilman minnuu...
ei sitä soutamista ja huopaamista vaan jaksa pitkään.. tällä hetkellä olen suhteessa jossa edettiin erittäin nopeasti.. melkee jo liian nopeasti, mutta päivääkään en ole katunut ja erittäin onnellinen olen ja vuosi tässä on jo tallattu menee eikä loppua näy... :)
että kaikki hitaasti etenijät kärsivät erilaisista ongelmista. Ei kiinnosta toinen tarpeeksi. On selvittämättömiä ongelmia entisestä suhteesta, eli ei luoteta tai ollaan kiinni exässä. Halutaan koheltaa vapaasti muidenkin kanssa, eli ei halua sitoutua syystä tai toisesta jne. Jos kaikki on kunnossa ja ihastuu johonkin kovasti, ei kukaan himmaile ja hidastele, vaan haluaa olla toisen luona ja tutustua jne.
"Edetään hitaasti", "Ollaan näin aluksi vain kavereita" ym ovat hälytysmerkkejä erinäisistä ongelmista, joita yleensä on enemmän kuin yksi suhteen tiellä. Itse ainakin lähden läiskimään, jos kohtaamani kiinnostuksen kohde alkaa jotakin tuollaista selittämään. Yhtä hyvin hän voisi olla rehellinen ja sanoa että en uskalla antautua suhteeseen, koska olen petetty ja en ole vielä käsitellyt ongelmaa ja exäkin vielä pyörii päässä, sekä et kiinnosta niin kovin, että tekisi mieli nähdä sinua muuta kuin silloin tällöin".
Entä jos toisella osapuolella on edellinen suhde vielä "selvitystilassa", ero vireillä ja uusi tuttavuus näkee, ettei ole syytä kiirehtiä vaan edetään rauhassa? Eikö tässä tilanteessa ole viisasta edetä rauhassa, käsitellä edellinen suhde ja siihen liittyvät tunteet ja katsoa hissukseen, tuleeko uudesta mitään? Vai vedätetäänkö tässäkin, hiljaa etenevässä mallissa toista?
Hitaasti etenevä on sen verran sekaisin ettei voi olla millään muotoa varma tunteistaan, projisointi ei ole mitenkään harvinaista ja laastarisuhteet ovat sen ilmenevä. Suhteessa edetään toisen ehdoilla, eikä tasapuolisesti. Positiivista toki, jos uskaltaa edes olla rehellinen eikä teeskentele mitään muuta. Mutta miksei voi ottaa sitten kokonaan paussia ja katsoa vaikka vuoden päästä onko molemmat vielä vapaita?
Ja mikäs sitten on se aikaraja, jolloin puhutaan jo hitaasti etenemisestä eli hälytyskellojen pitäisi soida ja toinen ei "voi" olla tosissaan? Oisko se vaikka kaksi viikkoa? Eli jos silloin ei ole hääpäivää lyöty lukkoon niin hommasta ei tule mitään? Tai kehtaako jopa kuukauden odotella?
On tämäkin ihme touhua. Toisaalla sätitään nopeasti etenijöitä ja täällä taas todetaan että hitaasti etenijöissä on kaikissa jotain suurta vikaa.
Siis mielestäsi tervettä ja hyvän suhteen ennusmerkki, jos toisen seura alkaa ahdistamaan "liian" usein tapailessa? Sehän ei tarkoita etteikö muutakin elämään saisi olla. Ei minua ole koskaan toisen seura ahdistanut, jos kaikki asiat ovat hyvin.
tilassa sen terveen ja valmiin osapuolen on syytä lähteä läiskimään. Kuka normaali jaksaa venailla ties kuinka kauan ja katsella sitä itkua ja setvimistä. Edelliset suhteet pois päiväjärjestyksestä ja pää kuntoon, ennenkuin aletaan uutta suhdetta kokeilemaan. Kaikille juuri eroamassa oleviin sotkeutuneille suosittelen häipymistä kuvioista. Etenkin, jos osapuoli on jätettyä mallia. Jättäjäkin on huono valinta monestakin syystä.
Kuten tuossa aiemmin jo sanottiin, niin kaikki tuollaiset tilanteet on pelkkiä ongelmia uutta ajatellen.
Niin ja vastauksena kysymykseesi voin sanoa että lähes aina siinä vedätetään toista, käytetään hyväksi ja pestään itsensä vielä pois vastuusta vetoamalla hankalaan elämäntilanteeseen. Ei kun kenkää tuossa vaiheessa oleville ja palataan asdiaan sitten kun toinen on valmis, jos palataan.
joku kuukausi tai kaksi ala olemaan hyvä tiennäyttäjä tulevasta. Jos on pelkkää puurtamista, niin ei kun uutta etsimään. Kaikista noista ongelmakasositahan tietää asian jo heti, kun alkavat heittelemään fraasejaan "ollaan vaan kavereita", "edetään hitaasti", "hiljaa hyvä tulee" ym paskaa. Sellaiset voi heivata kuvioista jo heti noiden lauseiden jälkeen.
ja myös näkökulmista!
Olen miestä tässä nähnyt aina silloin tällöin, ja kyllä se nyt näyttää siltä, että se työttömyys ja rahattomuus syö miestä rotan lailla. Työkuviot ei näytä onnistuvan ja mies näyttäisi olevan lannistunut ja masentunut pakollisen joutenolon ja rahattomana olon myötä. Sen lisäksi, ettei jaksa/huvita tapailla minua, niin ei tunnu huvittavan nähdä ketään. Olen vähän huolissanikin, koska mies on koko ajan vaan kotona, tietokoneen ja tv:n ääressä tylsänä. Ei huvita ulkoilla, ei urheilla, ei tehdä mitään muuta kuin olla vaan ja surkutella itsekseen omaa tilannettaan. Pystyn siksi ymmärtämään aika hyvinkin, että parisuhteen muodostaminen on tässä tilanteessa viimeinen hänen mielessään. Kuten jo aiemmin olen kirjoittanut, työ ja hyvät ansiot ovat se mikä tekee hänestä miehen omassa mielessään. Toivon ja peukutan kovasti että saisi pian duuniasiat kuntoon, koska silloin varmasti näkisin mikä hän oikeasti on miehiään. Itse minulle sanoikin ihan pari viikkoa sitten, että niin kauan kun hän joutuu murehtimaan työttömyyttä ja rahattomuutta, hän ei pysty keskittymään minuun tai meidän mahdolliseen parisuhteeseen. Tämän miehen kohdalla olen taipuvainen kyllä uskomaan, että näin asia on.
no mieti tarkkaan haluatko sittenkään suhdetta hänen kanssa.. kun elämä ei yleensä ole pelkkää ylämäkeä niin taas kun tulee vastoinkäymisiä olet kuin ilmaa hänelle. enkä muutenkaan tajua miksei vaikeuksien keskellä haluaisi edes jotain hyvää itselleen eli sinut!
Onko kellään kokemusta hitaasti edenneestä (eron tai muun syyn vuoksi) ja onnistuneesta suhteesta?
miksi etsiä uutta suhdetta jos vanhakin on vielä läpi käymättä?????
en ymmärrä miksi....
Huoh. Tähän on nyt sitten tultu että nuo sanat kuulin viikonloppuna hänen suustaan. Tykkää minusta kyllä edelleen, mutta omien sanojensa mukaan ei tarpeeksi että haluaisi mitään vakituista kanssani. Ja ihme kyllä itse sanoi, että ei enää edes seksiä, vaan jos ollaan kavereita niin sitten todellakin pelkkiä kavereita, koska ei kuulemma halua satuttaa minua olemalla fyysisesti niin lähellä pystymättä tarjoamaan tunnepuolella sitä mitä minä haluaisin.
Okei, peli selvä. Sattuu ja vituttaa, mutta ehkä minä ajan kanssa pääsen yli ihastumisestani jos en saa vastakaikua. Mutta hemmetti kun mies on aina vaan niin ristiriitainen! Viikonloppu tuli vietettyä ison kaveriporukan kanssa mökillä (olimme siis kumpikin siellä) ja perjantaina kävimme tämän kaverikeskustelun. Lauantaista eteenpäin otin mieheen tietoisesti välimatkaa, mutta tämäpä alkoi taas itse hakeutua lähelleni, halusi käydä pitkiä kahdenkeskisiä keskusteluja eri asioista, katseli silmiin, flirttasi ja oli taas se suloinen mies johon alunperin ihastuinkin niin kovasti. Eli ei siis itse pitänyt kiinni siitä kaveriroolista mitä minulta odottaa! Luulenpa että mies tykkää siitä että tykätään, ja kaipaa sitä positiivista huomiota mitä ihastuneelta ihmiseltä saa, mutta ei tosiaan mitään enempää.
tekemisissä ihan vastaavan naisen kanssa. Jojoilu lähelle ja etäämmäs jatkuu niin kauan, kuin olet hänen kanssaan tekemisissä. Kaveriksi en missään nimessä suosittele sinua menemään, koska se vain sattuu ja koskee ihan perkeleesti, etkä pääse irti kunnolla hänestä, kun näet häntä. Tosi huono puoli tuo että näette yhteisten kavereiden kautta, mutta siltikin suosittelen täydellistä pesäeroa ja eritoten yhteisten illnaviettojen välttelemistä.
Jos et noin menettele, niin ihastumispäissäsi satutat itseäsi kovasti ja koskaan tuosta ei muuta tule kuin harmia sulle.
Tsemppiä ja voimia! Kyllä sä selviät siitä, kunhan et häntä näe enää... ainakaan pitkään aikaan. Minäkin selvisin, mutta vasta kun lopullisen ja täydellisen pesäeron siihen jojo/kaverinaiseen tein.
Ei hyvänen aika näitä juttuja! Eiköhän jokaisessa suhteessa edetä omaa tahtiaan. Silleen mikä hyvältä tuntuu, ei silleen niinku pitäisi muiden mielestä.
sepä se. Nimenomaan siinä on tilanteessa se toinenkin puoli, että jos päästää tilannetta eteenpäin, ja toinen ei tule vastaan, sitä ottaa itsekin pakkia. Toinen alkaa ihmetellä, että miksi näin ja vetäytyy samoin. Kunnes taas tunteet voittavat ja toinen lähentyy, toinen ei vastaa siihen toivotusti ja taas ollaan samassa pisteessä. Koskaanhan ei asioista keskustella mitään, eikä kysytä. pohditaan vain itsekseen, haetaan se syy toisesta tietysti ja lähdetään lätkimään, mutta vieläkään ei onnistuta jutella, eikä osata miettiä omaakaan käytöstä.
Onhan se keskustelu joskus haastavaa, mut onko se keskustelemattomuuskaan ihan ton arvoista? Kysyn tätä myös itseltäni?
Sit sitä kyynistyy niin helposti. Alkaa ruokkia niitä ajatuksia, et ihastumiset on syvältä ja miehet/naiset on syvältä. Eikä vieläkään tajua, et vois itsekin olla vähän selkeempi ja ainakin omalta puolelta koittaa vähän selittää tai selvittää. Jos ei muuta oppis, niin ainakin sen, että tekis itse enemmän. Et kun tai jos toisesta ei saa selvää niin ainakin sanois sen ääneen. Eihän sitä tarvis kun oma osansa tehdä, mut kun ei tajua sitäkään vähää. Jospa joskus jostain oppisi.
Ettei tarvis kyynistyä.
miten pitkään seurustelitte tiiviisti, kunnes tuo "Hitaasti eteneminen" iski?
Kokonaisuudessaan olette tapailleet pari kk.
Jotenkin tulee mieleen, mikäli aina tapaatte sinun luona tai muualla, mutta ette tapaa miehen kotona, on mies varattu ja sinä olet viikon syrjähyppy.
Ja ainahan mies voi piilottaa asuinkumppaninsa tavarat jonnekkin ja naisen vaatteet voi "suojata" selostamalla kyseessä olevan sukulaisnaisen asusteita.
Minulla on muutama tuttu, jotka seurustelevat vakavasti ja asuvat yhdessä, silti heillä on oma asunto, jonne voivat vetäytyä halutessaan olla yksin.
Vaan tapailimme on/off muutaman kuukauden. Aina emme suinkaan tapailleet minun luonani, vaan myös hänen luonaan, eikä hänellä todellakaan ole tai ollut muita naisia kuvioissa. Kuten tuossa jo kirjoitin, ei ollut vain tarpeeksi kiinnostunut jatkaakseen juttuamme vakavasti, eikä omien sanojensa mukaan ole valmis tällä hetkellä seurusteluun kenenkään muunkaan kanssa. Eli se siitä.
Mitä hitaasti eteneminen tarkoittaa minun tapauksessa...
... perheleikkejä ei aleta leikkimään jo kolmansien treffien jälkeen.
... treffailu alkaa yksinkertaisesta aloitteesta jomman kumman tekemänä (= myös nainen on velvollinen tekemään aloitteita)
... nainen on kiinnostunut ja osaltaan aloitteellinen, koska yksipuoliset vain miehen ylläpitämät suhteet, aloitteet ja yhteydenpito ei vain pidemmän päälle toimi
... aloitteiden (ja flirttailun osalta) arvostan kissamaisen suoraviivaista otetta ja toimintaa, sillä olen yksinkertainen eikä minuun ei tee vaikutusta vaikeasti tavoiteltavan oloinen nainen, joka kaiken lisäksi vetää teennäistä roolia
... jotta suhde voisi syventyä intiimille tasolle, ensin haluan tutustua naiseen yhdessä tekemisen merkeissä (en vain pilluna/kertapanona)
... ihmisten välille syntynyt luottamus edesauttaa suhteen syventymistä, mutta epävarmuus, epärehellisyys ja varalla pitäminen ovat suhteen tappajia
... seksiin olen valmis siinä vaiheessa, kun tunnen olevan sen aika
... suhde perustuu avoimmuuteen ja rehellisyyteen, valehtelu on sen sijaan myrkkyä
... naisen sanat ja teot ovat sopusoinnussa keskenään
... suhde syntyy luonnostaan, ei väkisin ja tiiviisti soittelemalla tai epätoivoisesti yrittämällä
... saman katon alle olen valmis muuttamaan siinä vaiheessa, kun suhde on edennyt pidemmälle ja on menty kihloihin (= lupaus avioliitosta)
... jo seurusteluaikana kummallakaan ei ole muita kumppaneita/suhteita (jos on, se on sama kuin epäluottamuksen osoitus)
... en halua suhteeseen sellaisen naisen kanssa, joka "ei ole pyrkimässä saman katon alle", toisin sanoin nainen ei odota lupausta ikuisesta tulevaisuudesta yhdessä (= en lähde suhteeseen vain paremman puutteessa)
Mikä parisuhteessa on niin pelottavaa ? Se, että kumppania vaihdetaan nykyisin siinä missä sukkia. Myös se, että suhteita mietitään pinnallisesti vain hyötyä ajatellen.
Et kertonut oletteko jo harrastaneet seksiä joka yleensä erottaa parisuhteet ystävyyssuhteista.
Syynä voi olla epävarmuus siitä että riittääkö hän sinulle. Esim. jos hän tuntee ettei riitä sinulle sängyssä, vaikkapa jonkin sairauden takia. (diabetes tms)
Eli hän haluaa varmuuden siitä että myös hyväksyt hänet kaikkine puuteineen ja vikoineen. Itse ainakin olisin valmis seurusteluun hetikin jos tiedän että minut hyväksytään vaikka en olisikaan "täydellinen", oli sitten vaikka ruuanlaitosta tai seksistä tai varallisuudesta.
Tee rohkeasti aloite suuntaan johon haluat suhteenne etenevän tai kysy mitä hän tuntisi/sanoisi jos olisit ihastumassa johonkin toiseen mieheen. Ja nimenomaan painota sanaa JOS!
Varmasti hänen omat tunteensa saisivat vahvistuksen että haluaako olla sinun kanssa vai haluaako vain kaveruutta.
Mulla hieman tuonsuuntainen stoori, samanikäinen olen.. Toisalta ei ollakaan juteltu mitään että oltaisiin yhtään mitenkään yhdessä, mutta tekstailua ja soittelua on jatkunut jo toista kuukautta. Kyselee mitä kuuluu ja mitä viikonlopun suunnitelmia, mutta ikinä ei saada aikaan nähdä. Eilen oltiin samaan aikaan kaupungilla baarissa, mutta sitten hän lähti kotiin eikä ehtinyt tulla moikkaamaan vaikka en ollut hirveän kaukana... Tällasia juttuja sitten yhtäkkiä kun vihdoin olisi mahdollisuus tavata. On pyytänyt jatkoille baarista, kerran menin ja hauskaa oli, ja sitten taas soitteli päivällä viikolla että mitä kuuluu. Pyysi toisen kerran jatkoille mutta minua alkoi mietityttää että miksi vain jatkoille öisin... En saa mitään selvää tästä. Olen yrittänyt saada jotain aikaan itsekin, mutta en ole saanut kysyttyä suoraan kahville tms, vaan aina on tullut jokin este. Jos vain haluaa seksiä niin ei mielestäni soittelisi tällä tavalla. Mutta mikä siinä on että mitään muuta ei tapahdu...? ONko tämä myös sitä hitaasti etenemistä, vai ollaankohan ollenkaan etenemässä täällä... En haluaisi heittää kirvestä kaivoon mutta mieleen tietysti tulee että hakee vain helppoa sutinaa.
Minun ongelmani tuntuu vuodesta toiseen olevan se, että kaikki tapailuni ovat lähes poikkeuksetta yksipuolisia, eli minun aloitteiden varassa. Jos en ehdottelisi tapaamisia viikoittain, kuten nyt teen, tuskin tapaisimme koskaan (oma arvio). Olen vain niin hämmentynyt, että sattuuko muille miehille tällaisia tapailukumppaneita, joissa yhteydenpito ja tekemisten suunnittelu ovat yksipuolisia? Tapaamisilla kyllä menee ihan hyvin ja vuorovaikutus on kaikin puolin avointa. Olemme jo ehtineet nykyisen kolmen kuukauden "suhteen" aikana harrastamaan tapaamisillamme vaikka mitä, joten tämäkin puoli on kunnossa, mutta se naisen passiivisuus. Yhteydenpitomme on siis vain tekstiviestien varassa ja tapaamiset ovat kerran viikossa mm. kuormittavien töidemme vuoksi. Olemme molemmat noin 35-vuotiaita ja seurusteluasioissa melko kokemattomia, joten johtuuko tapailemani naisen käytös siis kokemattomuudesta, epävarmuudesta vai kiinnostumattomuudesta? Fyysistä läheisyyttä ei ole vielä ollut yhtään. Jaksan kyllä odottaa, eli siitä ei ole kyse, mutta sattumaako kaikki? Naiset, vastatkaa!
olet kaveri sille naiselle. Jos et ole pyrkimässä pussailemaan viimeistään toisilla treffeillä, nainen ajattele että hän ei kiinnosta sinua seksuaalisesti ja lokeroi sinut pysyvästi kaverikarsinaan, josta ei pois pääse koskaan.
Ehdotan että etsit seuraavaa ja kun kiinnostava osuu kohdalle, osoita hänelle viimeistään toisilla treffeillä olevasi kiinnostunut hänestä ja suutelemaan pitää ainakin yrittää, jotta vältät tuon yksipuolisen kontaktin oton. Jos näin menettelet, niin nainenkin aktivoituu ottamaan yhteyttä ja ruinaa näkemistä.
Naiset kipristelee ja väittää että ei ihan heti, mutta jos et tunge iholle, he loukkaantuvat ja unohtavat sinut tai alkavat kaveriksi.
Ole mies, äläkä liian kiltti ja kohtelias kynnysmatto!
Naiset ovat kanssani samaa miltä joko myöntäen tai kieltäen, mutta ovat kuitenkin :)