7.5.2017 klo: 11:50
Ovikelloni soi. Seisoin hämmästyneenä edessäni roikkuvan paperin edessä ja yritin lukea sitä, mutta en ehtinyt, kun minut poliisivaltuuksin työnnettiin vasten seinää ja käteni väännettiin selän taakse. Ranteissani naksahti: käsiraudat.
Miehet työnsivät minut keittiöön ja istuttivat alas jakkaralle. Lähin heistä töksäytti: Nimi. Sanoin nimeni ja kerroin omistavani asunnon. Tiedustelin, että mitä asia koski. Minulle kerrottiin olevani internoitu. Olin siis poliittinen vanki. Omaisuuteni siirtyi tällä kellonlyömällä valtiolle ja maassa olevat pankkitilini jäädytettäisiin. Syy: sotatilalakien suomat erityisvaltuudet.
Hyvä ystäväni viereisestä rapusta kurkisti ovelta ja sanoi ihmetelleensä miksi ulko-ovi oli auki. Kun hän huomasi minut jakkaralla, hänen ilmeensä valahti omituiseksi. Ja sitten, sanaakaan sanomatta, hän meni jääkaapille ja otti sieltä kainaloonsa itse tekemäni suolakurkut. Sitten hän poistui sanomatta sanaakaan.
Virkavalta haki olohuoneesta jalkalampun ja käänsi valon suoraan kasvoilleni. Ennen kuin sokaistuin, ehdin nähdä, miten yläkerran mukava naapurinmies kolisutteli eteisessä avainpurkkia ja etsi jotain; näin autonavaimien katoavan ennen niin avuliaaseen ja kuivaan käteen. Valot syttyivät.
Sitten alkoi kuulusteluni. Minulle selitettiin oikeuteni, joita ei käytännössä ollut lainkaan. He halusivat tietää kaiken yhteyksistäni ystäviini, asemani työyhteisössä, poliittisesta kannastani ja siitä missä kaikkialla oli lomaillut. Passini takavarikoitiin. Sillä hetkellä kuulin miten kattokruunu irrotettiin. Kilinä katosi askelien mukana porraskäytävään.
Kahden tunnin uuvuttavan kuulustelun jälkeen tunsin olevani sokea, kun valo sammutettiin. Minulle heitettiin oranssi haalari, jonka jouduin pukemaan huoneistossa liikkuvien ja minua vahtivien ihmisten silmien edessä. Haalari ei istunut, huomasin. Sitten internoitu minä raahattiin portaita alas ja ulos kadulle ja istutettiin siellä odottavaan autoon.
Matkani oli alkanut. Kuulin, miten auton ikkunoita ja peltejä hakattiin. He, jotka olivat olleet ystäviäni, kirosivat ja huusivat, huorittelivat ja toivoivat minut ammuttavan ja upotettavan mereen. Viimeinen mitä kuulin, oli kissani rääkäisy, kun se putosi katuun seitsemännestä kerroksesta. Toivottavasti hän kuoli tuskatta.
Ovikelloni soi. Seisoin hämmästyneenä edessäni roikkuvan paperin edessä ja yritin lukea sitä, mutta en ehtinyt, kun minut poliisivaltuuksin työnnettiin vasten seinää ja käteni väännettiin selän taakse. Ranteissani naksahti: käsiraudat.
Miehet työnsivät minut keittiöön ja istuttivat alas jakkaralle. Lähin heistä töksäytti: Nimi. Sanoin nimeni ja kerroin omistavani asunnon. Tiedustelin, että mitä asia koski. Minulle kerrottiin olevani internoitu. Olin siis poliittinen vanki. Omaisuuteni siirtyi tällä kellonlyömällä valtiolle ja maassa olevat pankkitilini jäädytettäisiin. Syy: sotatilalakien suomat erityisvaltuudet.
Hyvä ystäväni viereisestä rapusta kurkisti ovelta ja sanoi ihmetelleensä miksi ulko-ovi oli auki. Kun hän huomasi minut jakkaralla, hänen ilmeensä valahti omituiseksi. Ja sitten, sanaakaan sanomatta, hän meni jääkaapille ja otti sieltä kainaloonsa itse tekemäni suolakurkut. Sitten hän poistui sanomatta sanaakaan.
Virkavalta haki olohuoneesta jalkalampun ja käänsi valon suoraan kasvoilleni. Ennen kuin sokaistuin, ehdin nähdä, miten yläkerran mukava naapurinmies kolisutteli eteisessä avainpurkkia ja etsi jotain; näin autonavaimien katoavan ennen niin avuliaaseen ja kuivaan käteen. Valot syttyivät.
Sitten alkoi kuulusteluni. Minulle selitettiin oikeuteni, joita ei käytännössä ollut lainkaan. He halusivat tietää kaiken yhteyksistäni ystäviini, asemani työyhteisössä, poliittisesta kannastani ja siitä missä kaikkialla oli lomaillut. Passini takavarikoitiin. Sillä hetkellä kuulin miten kattokruunu irrotettiin. Kilinä katosi askelien mukana porraskäytävään.
Kahden tunnin uuvuttavan kuulustelun jälkeen tunsin olevani sokea, kun valo sammutettiin. Minulle heitettiin oranssi haalari, jonka jouduin pukemaan huoneistossa liikkuvien ja minua vahtivien ihmisten silmien edessä. Haalari ei istunut, huomasin. Sitten internoitu minä raahattiin portaita alas ja ulos kadulle ja istutettiin siellä odottavaan autoon.
Matkani oli alkanut. Kuulin, miten auton ikkunoita ja peltejä hakattiin. He, jotka olivat olleet ystäviäni, kirosivat ja huusivat, huorittelivat ja toivoivat minut ammuttavan ja upotettavan mereen. Viimeinen mitä kuulin, oli kissani rääkäisy, kun se putosi katuun seitsemännestä kerroksesta. Toivottavasti hän kuoli tuskatta.
Vastaukset 3
Vanhimmat
ennen kuin menet nukkumaan, teepä reipas kävelylenkki raikkaassa kevätsateessa, käy sen jälkeen kuumassa suihkussa ja juo lasi kuumaa maitoa. Sitten on mukava kääriytyä peittoon omaan sänkyyn ja nukkua ilman painajaisia koko yö.
Kissa on muuten "se", eikä "hän".
Sano se kissalle, niin läppäsee.
tuota sinuttelua en anna hevillä anteeksi, laitan tanssilavaiskelmää!! Epäilköön vielä vähänkin aikaa, niin hiivin yölllä kehon päälle loikomaan. Henki siinä meinaa loppua. En kuollut. Oon vammanen tapaus. Menin piiloon nuolemaan haavoja.