Tuleeko mieleesi runoa, joka kertoo laulamisesta, soittamisesta tai musiikin tekemisestä?
Laulajan laulu
En, enhän muuta ma tahdokaan
Kuin laulaa, laulaa, niin laulaa,
Kun laulut mun helkkyvät rinnassain
Ja pyrkivät pitkin kaulaa.
Mitä voin minä sille, jos maailma
Vain mulle se virsinä helkkää,
Jos rytmejä on ilot ihmisten
Ja surut on sointua pelkkää.
Ja minkä mä taidan, jos elämä tää
Vain mulle on suuri runo,
Mihin saimme me Luojalta langat vaan
Ja Luojalta käskyn: puno!
Me punomme kehdosta hautahan,
Me punomme, puramme jälleen,
Kunis laulumme kuolema katkaisee
Ja sen viemme me virittäjälleen.
Kuka viepi viisahan päätelmän,
Kuka piirteli pilkkataulun,
Kenen pivoss' on pieniä runoja vaan,
Kenen kädessä sankarilaulu.
Mut olkoon se tunnelma, kompa vaan
Tai miehen mietelmä syvä,
Runot kaikki Luojalle kelpaavat,
Jos runo on muuten hyvä.
Ei huoli hän siitä, jos jossakin
Ei yhtynyt tahto ja voima,
Kun tahto vaan oli oikea
Ja aattehen aateloima.
Ja katso hän ei, jos kompastuit
Sinä joskus riimien kiviin -
Kun loppu se oikein sointuvi vaan,
Ei kulje hän rivistä riviin.
Oi, auttaos Luojani sointumaan,
Mun lauluni loppu hyvin!
Oi, auttaos yhtenä heilumaan
Mun lauluni latva ja tyvi!
Me laulamme kehdosta hautahan.
Kuink' kauvan, tiedä me emme.
Paras aina ois sointunsa sommittaa
Kuin oisi se viimeisemme.
Runon hyvän jos mistä sen katkaisee,
Niin runo on sentään runo -
Näin ystävä aina sa yhdeks puuks
Ne sielusi säikeet puno!
Eino Leino
Laulajan laulu
En, enhän muuta ma tahdokaan
Kuin laulaa, laulaa, niin laulaa,
Kun laulut mun helkkyvät rinnassain
Ja pyrkivät pitkin kaulaa.
Mitä voin minä sille, jos maailma
Vain mulle se virsinä helkkää,
Jos rytmejä on ilot ihmisten
Ja surut on sointua pelkkää.
Ja minkä mä taidan, jos elämä tää
Vain mulle on suuri runo,
Mihin saimme me Luojalta langat vaan
Ja Luojalta käskyn: puno!
Me punomme kehdosta hautahan,
Me punomme, puramme jälleen,
Kunis laulumme kuolema katkaisee
Ja sen viemme me virittäjälleen.
Kuka viepi viisahan päätelmän,
Kuka piirteli pilkkataulun,
Kenen pivoss' on pieniä runoja vaan,
Kenen kädessä sankarilaulu.
Mut olkoon se tunnelma, kompa vaan
Tai miehen mietelmä syvä,
Runot kaikki Luojalle kelpaavat,
Jos runo on muuten hyvä.
Ei huoli hän siitä, jos jossakin
Ei yhtynyt tahto ja voima,
Kun tahto vaan oli oikea
Ja aattehen aateloima.
Ja katso hän ei, jos kompastuit
Sinä joskus riimien kiviin -
Kun loppu se oikein sointuvi vaan,
Ei kulje hän rivistä riviin.
Oi, auttaos Luojani sointumaan,
Mun lauluni loppu hyvin!
Oi, auttaos yhtenä heilumaan
Mun lauluni latva ja tyvi!
Me laulamme kehdosta hautahan.
Kuink' kauvan, tiedä me emme.
Paras aina ois sointunsa sommittaa
Kuin oisi se viimeisemme.
Runon hyvän jos mistä sen katkaisee,
Niin runo on sentään runo -
Näin ystävä aina sa yhdeks puuks
Ne sielusi säikeet puno!
Eino Leino
Vastaukset 5
Vanhimmat
ylenpalttisen kiinnostuneita, että ilahdutan teitä vielä toisella Leinon laululla :-)
HÖYHENSAARET.
Mitä siitä jos nuorna ma murrunkin
tai taitun ma talvisäihin,
moni murtunut onpi jo ennemmin
ja jäätynyt elämän jäihin.
Kuka vanhana vaappua tahtoiskaan?
Ikinuori on nuoruus laulujen vaan
ja kerkät lemmen ja keväimen,
ilot sammuvi ihmisten.
Mitä siitä jos en minä sammukaan
kuin rauhainen, riutuva liesi,
jos sammun kuin sammuvat tähdet vaan
ja vaipuvi merillä miesi.
Kas, laulaja tähtiä laulelee
ja hän meriä suuria seilailee
ja hukkuvi hyrskyhyn, ennen kuin
käy purjehin reivatuin.
Mitä siitä jos en minä saanutkaan,
mitä toivoin ma elämältä,
kun sain minä toivehet suuret vaan
ja kaihojen kantelen hältä.
Ja vaikka ma laps olen pieni vain,
niin jumalten riemut ma juoda sain
ja juoda ne täysin siemauksin--
niin riemut kuin murheetkin.
Ja vaikka ma laps olen syksyn vaan
ja istuja pitkän illan,
sain soittaa ma kielillä kukkivan maan
ja hieprukan hivuksilla.
Niin mustat, niin mustat ne olivat;
ja suurina surut ne tulivat,
mut kaikuos riemu nyt kantelen
vielä kertasi viimeisen!
Kun muistelen, kuinka ma kerjännyt
olen koirana lempeä täällä,
miten rikasten portailla pyydellyt
olen tuiskulla, tuulissäällä,
vain lämpöä hiukkasen, hiukkasen vain
ja kun minä muistelen, mitä mä sain
ja mitä mä nielin ja vaikenin
ja mitä mä ajattelin!
Miten olen minä kulkenut, uskonut,
ett'eivät ne unhoitukaan!
Ja sentään ne olen minä unhoittanut
kuin unhoittaa voi kukaan.
Ja sentään se nousi, niin kohtalot kaas,
ja sentään ma seppona seison taas
ja taivahan kansia taon ja lyön--
oi, onnea tähtisen yön!
Eino Leinon runot, varsinkin Hymyilevä Apollo. Olen etsinyt kappaletta jossa Veikko Lavi laulaa Olavi Virrasta, mutta en ole sitä löytänyt.
laita tähän jos löydät :-)
Olen sitä etsinyt.
Tangokuningas :)