Olen 14-vuotias poika ja serkkutyttö on saman ikäinen, kuukauden nuorempi. Aina kun mennään serkuille niin on ollut tapana että mä ja serkkutyttö mennään kahdestaan saunaan. Aiemmin me käytiin serkuilla kun olin 9. Nyt viikko sitten käytiin uudelleen, ja kun tyttö tuli saunaan, en pystynyt pidättäytymään ja minulla nousi. Serkku kun vaan on niin stnan hyväkuntoinen tyttö, jolla on isot rinnat. No, serkku kirkaisi ja juoksi kertomaan isälleen. Ja siitähän se ilo alkoi, kun setä ja isä tulivat huutamaan minulle. Nyt olen kotiarestissa ja kaikki on jo selvitetty, mutta hävettää silti mennä serkuille uudelleen, kunhan aika taas tulee :(
Kiihotuin serkkutytöstä
11
2444
Vastaukset
- tuiuieuiui
Oli huomattavasti parempi tarinoiden keksijä.
- Ei hyväksyttävää
Olet nuori poika ja varmasti tytöt kiinnostaa.
Niin vain on, että sukulaistyttöihin ei saa koskea.
Eikä kehenkään muuhunkaan, joka ei sitä halua.
Serkkutyttösi teki ihan oikein kun meni kertomaan isälleen.
Mikä se sellainen suku on, että laskee tuonikäiset yhdessä saunaan?
Katsele muita, mutta elä koske serkkuusi (eikä sisariin).
Maailmassa on paljon tyttöjä, odota kun se oikea tulee kohdalle! - 10+18
Ei hyväksyttävää kirjoitti:
Olet nuori poika ja varmasti tytöt kiinnostaa.
Niin vain on, että sukulaistyttöihin ei saa koskea.
Eikä kehenkään muuhunkaan, joka ei sitä halua.
Serkkutyttösi teki ihan oikein kun meni kertomaan isälleen.
Mikä se sellainen suku on, että laskee tuonikäiset yhdessä saunaan?
Katsele muita, mutta elä koske serkkuusi (eikä sisariin).
Maailmassa on paljon tyttöjä, odota kun se oikea tulee kohdalle!serkku suhteista syntyy loistavia banjonsoittajia ;D
- ytctyc
10+18 kirjoitti:
serkku suhteista syntyy loistavia banjonsoittajia ;D
Ei synny ja se on tieteellinen fakta, paitsi siellä teidän banjonsoittajien keskuudessa jotka ette raukat edes osaa lukea kunnolla.
- ja...
10+18 kirjoitti:
serkku suhteista syntyy loistavia banjonsoittajia ;D
alastomana possun lailla vinkuva pullukka...
- vittujoo2
Sinä olet pettänyt jo nyt tulevaa vaimoasi, jota et ole vielä tavannut. Mies saa kiihottua ainoastaan silloin kun katselee omaa vaimoaan, muuten on irstas pettäjä sika.
Vai mitä mieltä militantti feministit on ? Juuri teidän asiallisia kommenteja miehet kaipaavat.
Ainoastaan nainen saa päättää mitä mieltä mies on.- niin...
eihän sille minkään voi jos nousee. Mutta outa kyllä päästää tuon ikäiset saunaan keskenään xD
- dsffdffd
niin... kirjoitti:
eihän sille minkään voi jos nousee. Mutta outa kyllä päästää tuon ikäiset saunaan keskenään xD
Ei sille seisokille mtn voi. Itekki ollu tommosissa tilanteissa
- kolmen veljen sisko
niin... kirjoitti:
eihän sille minkään voi jos nousee. Mutta outa kyllä päästää tuon ikäiset saunaan keskenään xD
Nuo yhteissaunomiset on omituinen juttu! Meidän suvussa (olen tyttö) on aina vähätelty aina sitä sex-puolta, just miespuoliset siis, että "kaikkihan siellä on alasti" jne...
Varmasti sua hävettää nyt, mutta se isä kyllä toimi ihan epähienosti...eli hän oisi voinut molemmilta pyytää anteeksi, että ei aikuisena järjestäny erikseen naisten ja miesten saunaa. -Jää tunne, että teidät molemmat nuoret häpäistiin...-sinä et kyllä tehnyt MITÄÄN väärää!
- 16.v poika
Minkäs sille mahtaa jos hyvän näköin tyttö tulee vastaa.. sitte saatana seisoo ja kovaa missä tilanteessa sitten ikinä oliskin. Ihan ymmärrettävää, että seisoo jos alaston naikkoin tulee. Ainakin kalu toimii ja sehän on hyvä merkki. En ymärrä noitten vanhempien käytöstä.. Nyt suuttua siitä et kalu alko seisomaan vaikkei muuta tapahtunukkaa.. Väärin laitta ton ikäsii samaan saunaan jos ei tahdo et siel saunas tapahtuu jtn jännän puoleista.. :D
- Anonyymi
Setä kyseli tyttöistä, kerroin että ei ole vielä ollut olin viisitoista. Kertoi että nuorena oli ollut maalla komennuksella ja talo jossa majoittui oli nuori tyttö noin 16 vuotias, oli iltaisin isännän kanssa joskus juopotellut, tyttö oli kuunellut juttuja pirtissä kun tytön huone oli sedällä. Tyttö oli ollut saunatakin oloisessa asussa kun vanhemmat illalla oli jutustellut vieraan kanssa. Kun mvanhemmat meni nukkumaan oli usein kävellyt ohut paita päällä joka juuri peitti pikku housut, nännit oli aina ollut pitkänä paidan alla ja oli tullut ihan viereen pirtin pöydässä.
Setä sanoi että flaneli housut ei paljon pidätellyt seisokkia ja sitä tyttö oli halunnut nähdä useana iltana. Ennen kuin komennus loppui setä oli jäänyt maatilalle viikonlopuksi, isäntä oli kysynyt voiko hoitaa karjaa ja öampaita maksaa kyllä ja tyttö voi lypsää kolme lehmää. Elsa oli ollut valmis siihen.
Aamulla oli pakko nousta kuudelta Elisa oli jo navetassa, setä oli mennyt navettaan Elsa oli ollut äitinsä navetta vaatteissa kalula aukosta oli näkynyt kauniit rinnat kun oli kyyköttänyt lypsäessä setä oli pitänyt häntää. Kun kaikki oli tehty, oli Elsa riisunut selin koko asun ja ollut pelkissä housuissa laittanut päälleen vain paidan ja hameen.
Elsa oli kadonnut joksikin aikaa tullut ja sanonut sauna on lämpiämässä saadaan paskan haju pois. Setä oli ottanut pöytäviina pullon pöytään, Elisa oli vaatinut itselleenkin juomaa. Kun sauna oli valmis oli setä ottanut pyyhkeen ja mennyt saunaan pullon kanssa, oli makoillut lauteilla kun tyttö oli tullut ovelle pyytänyt saako tulla. Setä oli noussut sanonut jos haluat. Tyttö oli tullut rinnat heilahdellen pieni karvatusu jalkojen välissä istunut viereen.
Setä oli sanonut tämänkö haluat nähdä ja oikaissut itsensä, Elisa oli katsonut ja sanonut noin iso. Setä oli kysynyt oletko ennen nähnyt Elisa oli sanonut vain hevosen kun astuttivat meidän tammaa.
Setä oli sanonut nyt saat koskea Elisa oli kysynyt kosketko sinä setä oli sanonut vain rintoihin, Elisa oli kosketellut kalua setä oli sanonut se laukeaa herkästi kun noin seksikäs koskee Elisa oli nauranut orilla tuli paljon tosi paljon. Setä oli sanonut voit maistella setä oli pessyt kalua Elisa oli katsonut tätäkö oli katsonut vierestä ja haistellut oli ensin vähän kielellä koskenut ja sitten sievästi maistellut kysynyt tekeekö äitikin näin Elisa oli ottanut suuhun ja kohta imenyt kuin tikkaria setä oli varoitellut älä enää elisa oli vain imenyt kun kalu oli kovettunut lisää oli katsonut sitä silloin oli sperma lentänyt naamalle ja rintoihinElisa oli säikähtänyt ja nauranut tulipa paljon. Setä oli sanonut nyt löylyä ja pesu.
sisällä olivat keittäneet kahvit, elisan rinnat oli ollut koko ajan kiihottuneena. Kun setä oli mennyt sänkyyn oli Elina ollut ovella, setä oli pyytänyt viereen,
Setä oli nostanut paidan ylös ja suudellut rintoja Elina oli välillä nostanut päätä ja antanut sitten imeä, samalla oli koskettanut pillun huulia Elina oli antanut koskea, Setä oli mennyt alas ja nuollut Elisa oli kiljahdellut ja antanut ime ja nuolla orgasmin ja vähän ajan päästä toisen.
aamulla Elina oli ollut iloinen sanonut sedälle se oli ihanaa aivan eri kuin itse. Kummatkin tiesi vanhemmat tulee ilta-autossa kotiin. Navetan jälkeen pesulla ja ruoka Elina oli tullut viereen kysynyt kuinka kipeää se tekee, setä oli sanonut toisilla tekee toisilla ei. Setä oli kysynyt haluatko nyt Elina oli noussut istumaan miten se onnistuu Setä oli näyttänyt kumeja näitä on viisi ostin varalta.
Elina oli miettinyt ja sanonut kokeillaan olen niin pitkään haaveillut olen lukenut isän lehtiä. Setä oli näyttänyt miten se laitetaan oikein ja suukottanut elisan rintoja ja kosketellut sormella oli elina halunnut, Setä oli sievästi laittanut sisään vähän kerrallaan Elina oli naurahtanut saunan kauha on rikkonut minut ei tunnu pahalta, Elina oli anta nut panna syvälle ja kuiskannut haluan lisää oli nostellut lantiota ja kiljahdellut nyyt olen nainen oli antanut kahdesti päivällä ennen kuin vanhemmat tulee.
Setä sanoi että Elina oli ottanut yhteyttä vanhempana ja halunnut tavata oli kertonut että jäi hyvä muisto silloin maalla, oli halunnut uusia olivat olleet pyhäajan hotelissa ja käyneet vai syömässä välillä. Sanoi minulle älä jätä ketään tyttöä oman onnen nojaan vastaa kaikista mitä teet, sen jälkeen setä oli minun hyvä ystävä ja on vieläkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.35088781 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12581Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill692358- 1791955
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161542Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91401- 1121347
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181841328RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601310Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421227