Elämänkaari täällä Maapallolla ja kosmisessa systeemissä on ainutkertainen. Näin keväällä miljoonat muuttolinnut tulevat Pohjolaan syömään roudan alta maanpinnalle nousevia matoja tai muita ötököitä.
Myös ihmisiä kuolee joka vuosi Suomessakin kymmeniätuhansia. Heille se on 'maailmanloppu'.
Ihminen on kuolemanpelossaan kehitellyt jos jonkinlaista jälleensyntymisoppia, jolla elämää jatketaan sitten joskus elämää jossakin toisessa hahmossa.
Vielä huikeempa juttu on tämä 'iäisen elämänoppi. Hyvähän sellaisia on uskotella ihmisille, mutta niiden lupausten reaalisoiminen on yhtä hatusta vetäistyn aiheen kanssa.
Kosmisen mittakaavan mukaan ihminen ei ole linnunruokaa hääppöisempää. Vielä 2 mrd vuotta sitten pohjoisen kairan mäkärä olisi ollut maapallolla huikea edistysaskel.
Täällä ei ollut ilmakehää, vain myrkyllinen, tulikuuma alkumeri ilman elämää.
Palaamme Maapallon elämän loppupuolella lähtöruutuun. Jälleen täällä - tällä kertaa vain maalämmön haipuvassa suojassa vain alkeellisten bakteerien on mahdollista elää. Maan pinnalla on yli sadan -C asteen ikipakkanen.

Vastaukset 1
Vanhimmat
"Kosmisen mittakaavan mukaan ihminen ei ole linnunruokaa hääppöisempää"
Empatia tuli kehityksen myötä ja voimistui inhimillisyydeksi. Linnunruokaa ihminen on vain empatianpuutetta poteville.