virolaiset miehet

Elän avoliitossa virolaisen miehen kanssa ja nyt kysynkin ihan mielenkiinnosta että miten muilla on toiminut suhde virolaisen miehen kanssa ja onko kulttuuri eroja ollut? Itse olen 28 v ja mieheni on 30 v.
Meidän suhde on kuin vuoristorataa. Välillä riidellään ja välillä taas ollaan kuin vastarakastuneet..
Kulttuuri eroja on myöskin välillä ollut. Esim kotitöistä. Mielestäni molempien kuuluu niitä tehdä. Miehen mielestä taas ne ovat naisen töitä ja mies hoitaa muun töissäkäymisen. Juomakulttuuri on myöskin aika erilainen. Varsinkin suhteen alkuaikoina vodka virtasi. Mutta juominen on kyllä viimisen parin vuoden aikana vähentyny reippaasti. Lasten hoito on myöskin heidän kulttuurissaan enemmän naisten harteilla. MUitakin asioita on mutta tässä niistä muutama
Kaikenkaikkiaan mieheni on kuitenkin paras kuin olla voi. Hän tekee kaikkensa minun ja kahden lapsemme n eteen. Hän on hyvä työmies,tekee paljon töitä että perheellä olisi hyvä rahallinen tilanne. Hän on minusta ylpeä ja muistaa usein sukulaisilleen ja kavereilleen mainita miten hyvä nainen hänellä on. Saan myös kukkia yms muita lahjoja usein. Seksielämämme on upeaa. Mutta huonona puolena mainitsen vielä että mies on huono puhumaan ihan syvemmistä tunteistaan. Hän ei muutenkaan halua puhua ongelmallisista asioista koska ei halua riidellä. Itse taas olen sellainen että kaikki ongelmat pitäisi saada selvittää puhumalla.
Naiset ja miksei miehetkin kommentoikaa!
17765
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Olen kuullut niistä pelkkää hyvää. Mun mielestä tohon tunteistaan puhumattomuuteen auttaa hellyys ja lempeys.

Äänestä

Kuulostaa aika lailla samalta kuin suomalainen mies. Mikä ei tietysti ole yllättävää.

Äänestä
  • Se on myös siisti, hiukset on aina leikatut ja vaatteet siistit. Kyllä suomalainen mies häviää tässäkin asiassa virolaisen miehen rinnalla. Sitä paitsi ne puolustaa naistaan ja perhettään. Suomalainen mies ei uskalla mennä edes armeijaan vaan sauvahiihtelee metsissä lintuja bongaten tai suorittaa siviilipalvelusta päiväkodissa. Ja kun ahtaalle pannaan, kirkuu naismaisesti naista armeijaan.

    Äänestä

  • milla magia kirjoitti:

    Se on myös siisti, hiukset on aina leikatut ja vaatteet siistit. Kyllä suomalainen mies häviää tässäkin asiassa virolaisen miehen rinnalla. Sitä paitsi ne puolustaa naistaan ja perhettään. Suomalainen mies ei uskalla mennä edes armeijaan vaan sauvahiihtelee metsissä lintuja bongaten tai suorittaa siviilipalvelusta päiväkodissa. Ja kun ahtaalle pannaan, kirkuu naismaisesti naista armeijaan.

    No eipä mulla ole mitään virolaisia miehiä vastaan, mutta tämä "hiukset aina leikatut ja vaatteet siistit"-väite kuulostaa aika huvittavalle. Kyllä siellä Tallinnassa näkee kaikenlaisia paikallisia resupekkoja.

    "Sitä paitsi ne puolustaa naistaan ja perhettään. Suomalainen mies ei uskalla mennä edes armeijaan vaan sauvahiihtelee metsissä lintuja bongaten tai suorittaa siviilipalvelusta päiväkodissa. Ja kun ahtaalle pannaan, kirkuu naismaisesti naista armeijaan."

    Tämä on aika mielenkiintoista, ottaen huomioon, että Suomessa jokaisesta miesikäluokasta n. 80% käy armeijan. Virossa ehkä 33%.

    "Virossa varusmiespalvelusta suorittaa yleensä noin 1500 varusmiestä kerrallaan. Asevelvollisuus koskee kaikkia miehiä, mutta reilun miljoonan asukkaan Virossa vain noin kolmasosa miesikäluokasta lopulta lähtee armeijaan".

    http://www.mil.fi/ruotuvaki/?action=read_page&pid=113&aid=1872

    Virolaisista miehistä tulee aina mieleen Vintiöiden sketsit:

    http://www.youtube.com/watch?v=1Yn4y13R1ps&feature=related

    http://www.youtube.com/watch?v=Wd-QO0qm1dw&feature=related

    http://www.youtube.com/watch?v=syhoPiFRgkc&feature=related

    :-D

    Äänestä

  • milla magia kirjoitti:

    Se on myös siisti, hiukset on aina leikatut ja vaatteet siistit. Kyllä suomalainen mies häviää tässäkin asiassa virolaisen miehen rinnalla. Sitä paitsi ne puolustaa naistaan ja perhettään. Suomalainen mies ei uskalla mennä edes armeijaan vaan sauvahiihtelee metsissä lintuja bongaten tai suorittaa siviilipalvelusta päiväkodissa. Ja kun ahtaalle pannaan, kirkuu naismaisesti naista armeijaan.

    Mikäs milla magian nutturaa nyt noin kiristää? Onko roope ankka taas vetänyt pidemmän korren?

    Äänestä

En ole naimisissa enkä seurustele, mutta olen tässä pitkin talvea ollut kiinnostunut eräästä virolaisesta remonttireiskasta. Hauskannäköinen ja mukavanoloinen, ollaan siis juteltu ja nimet vaihdettu. Vaikuttaa, että tämä hra P. olisi minustakin kiinnostunut, vilkuilee silloin tällöin asuntoni ikkunaan päin. Kova tekee duunia ainakin, kun kysyin siltä, niin sanoi tekevänsä 12 tuntisia jopa pitempiäkin päiviä jatkuvasti. Ja näenhän minä, että on jatkuvasti töissä. Miten lähestyä tällaista miestä? Olemme jutelleet, mutta tyrkky en halua olla.

Äänestä
  • Mitä itse tunnen virolaisia miehiä niin ne tekevät aloitteen herkästi itse. Jäät ohi mennessäsi juttelemaan ihan niitä näitä. Jos mies on kiinnostunut niin olen varma että hän itse tekee aloitteen tavalla tai toisella. Muista kuitenkin varmistaa ettei miehellä ole perhettä virossa. Paljon olen kuullut miehistä jotka käyvät suomessa töissä ja perheet on virossa. Ne pitävät suomessa ollessa hauskaa suomalaisten naisten kanssa ja töiden loputtua palaavat sitten viroon omien naisten luokse. Tämä oli vaan yksi esimerkki. Monet ovat kyllä kunnon miehiä. Hauskoja ja puoleensavetäviä!:) Onnea valloitukseen!;)

    Äänestä

  • Moonica kirjoitti:

    Mitä itse tunnen virolaisia miehiä niin ne tekevät aloitteen herkästi itse. Jäät ohi mennessäsi juttelemaan ihan niitä näitä. Jos mies on kiinnostunut niin olen varma että hän itse tekee aloitteen tavalla tai toisella. Muista kuitenkin varmistaa ettei miehellä ole perhettä virossa. Paljon olen kuullut miehistä jotka käyvät suomessa töissä ja perheet on virossa. Ne pitävät suomessa ollessa hauskaa suomalaisten naisten kanssa ja töiden loputtua palaavat sitten viroon omien naisten luokse. Tämä oli vaan yksi esimerkki. Monet ovat kyllä kunnon miehiä. Hauskoja ja puoleensavetäviä!:) Onnea valloitukseen!;)

    Jep. Mitenkään yleistämässä totean, että olen itsekin näitä tyyppejä nähnyt. Itse olen mies ja juttelen mielelläni kaikenlaisten ihmisten kanssa, kyselen heidän maastaan, eroavaisuuksista kulttuureissa jne. Tässä muutaman vuoden sisällä olen tutustunut myös useampaan virolaiseen mieheen. Melko avointa se naisten iskeminen näytti pojilla olevan, vaikka oma vaimo ja lapsetkin oli virossa. Miehille puhuvat ihan avoimesti olevansa naimisissa tms, naisille eivät tietenkään asiasta mainitse.

    Täytyy silti vielä mainita, että olen minä kyllä työreissuillani nähnyt melko tökeröä touhua myös suomalaisilta perheellisiltä miehiltä. Kovasti osa oli reissussa ulkomaalaista naista iskemässä, tai jopa maksullista seuraa hakemassa. Itseäni tuo maksullisissa juokseminen lähinnä huvitti, vaikka sinkkumies olinkin. Ei ole mun juttuni. Onhan niitä "lomaromanssaja" kyllä suomalaisilla varatuilla naisillakin, jopa ihan ruotsinlaivoilla :)

    Äänestä

  • Moonica kirjoitti:

    Mitä itse tunnen virolaisia miehiä niin ne tekevät aloitteen herkästi itse. Jäät ohi mennessäsi juttelemaan ihan niitä näitä. Jos mies on kiinnostunut niin olen varma että hän itse tekee aloitteen tavalla tai toisella. Muista kuitenkin varmistaa ettei miehellä ole perhettä virossa. Paljon olen kuullut miehistä jotka käyvät suomessa töissä ja perheet on virossa. Ne pitävät suomessa ollessa hauskaa suomalaisten naisten kanssa ja töiden loputtua palaavat sitten viroon omien naisten luokse. Tämä oli vaan yksi esimerkki. Monet ovat kyllä kunnon miehiä. Hauskoja ja puoleensavetäviä!:) Onnea valloitukseen!;)

    Nii toikin kaveri alkaa juttelee niitä näitä aina kun näkee mut, olen myös itsekkin tehnyt aloitteen. No, niin eilen sain sitten pyydettyä kahville kanssani ja lupasi lähteä. kerron lisää, jos juttu edistyy mitenkään. Se on suloinen, kova tekee duunia ja osaa avata suunsa, taitaa kylläkin olla pelimiehiä, no mutta katellaan. Piristää ainakin mun päivää kovasti.

    Äänestä

  • lacara kirjoitti:

    Kyllä miehissä on varmasti poikkeuksiakin. Ei kaikki ole sellasia häntäheikkejä :) Mutta kerro ihmeessä miten tilanne kehittyyt Mua ainakin kiinnostaa tietää :)

    Äänestä

No on kai se sentään paljon parempi kuin suomalainen mies, kun kaikki suomalaiset ovat kuulemma hirveitä juoppoja ja juntteja? Eihän ulkomaalaisissa voi olla liikaa alkoholia käyttäviä, kun se kuuluu vain suomalaisen miehen ominaisuuksiin (kaikkien)? :)

Noh, leikki sikseen. Virossa on ainakin toistaiseksi vähän perinteisemmän roolit miehen ja naisen välillä. Siksi kai noita yhteentörmäyksiä sattuu. Mies on luultavasti tottunut siihen että hommat jaetaan tietyllä tavalla ja naiset ovat sellaisia ja tällaisia. Virolaiset naiset ovat luultavasti tottuneet ihan samanlaiseen, ovathan he samasta kulttuurista kotoisin.

Jos et halua myöntyä kaikkiin miehesi toiveisiin (miksi pitäisikään?), niin teidän täytyy vaan yrittää keskustella ja yrittää löytää molempia miellyttävä malli. Suhteen kai pitäisi olla molempien kulttuurien symbioosi, kun et voi myöskään olettaa että kaikki toimii kuten sinä haluat.

Kuulostaa muuten aika paljon ns. perinteiseltä "suomijuntilta" (ei pahalla). Juo vähän liikaa, huono puhumaan ongelmista ja tunteistaan, mutta tekee kovasti töitä ja uhrautuu perheensä puolesta.

Ihan hyvä mieshän sulla kuulostaisi olevan. Yrittäkää joustaa, molemmat. Ei saa ainakaan heti luovuttaa.

Äänestä
  • Virolaiset miehet ovat aikamoisia juntteja. Ihmettelen syvästi, miten te aina löydätte niitä "hienoja" virolaisia elämäänne.

    Äänestä

  • 543 kirjoitti:

    Virolaiset miehet ovat aikamoisia juntteja. Ihmettelen syvästi, miten te aina löydätte niitä "hienoja" virolaisia elämäänne.

    Varmasti pitävät naistaan kuin kukkaa kämmenellään.

    Äänestä

  • viron pojat kirjoitti:

    Varmasti pitävät naistaan kuin kukkaa kämmenellään.

    Perheväkivalta kun tuppaa olemaan yleisempää Suomenlahden eteläpuolella.

    Äänestä

  • 543 kirjoitti:

    Virolaiset miehet ovat aikamoisia juntteja. Ihmettelen syvästi, miten te aina löydätte niitä "hienoja" virolaisia elämäänne.

    Just, niin minäkin ajattelin:D
    Löysin aivan ihanan suomalaisen miehen, enkä vaihtaisi missään nimessä enää "siistin" virolaisen miehen:)

    Äänestä

  • virolainen nainen kirjoitti:

    Just, niin minäkin ajattelin:D
    Löysin aivan ihanan suomalaisen miehen, enkä vaihtaisi missään nimessä enää "siistin" virolaisen miehen:)

    Virolaiset miehet ovat juoppoja ja epäluotettavia..

    Äänestä

  • yxwaan80 kirjoitti:

    Virolaiset miehet ovat juoppoja ja epäluotettavia..

    Sitä minäkin virolaisena naisena ihmettelen että mitä hienoa virolaisissa miehissä näette. Myöskin tämä aina siisti ulkonäkö...? perus dresscodehan on feikki raitaverkkarit yhdistettynä kävelykenkiin. Erotan edelleenkin katukuvasta melko tehokkaasti virolaiset/venäläiset duunarit tämän perusteella .
    Peruskuvio:pettäminen on ihan normaalia, lähes jokainen itseään kunnioittava mies tekee näin. Naisessa katsotaan ensisijaisesti ulkonäköä, älylahjoilla ei niinkään väliä. Poikkeuksia toki on.
    Itse olen hyvin tyytyväinen suomalaiseen mieheeni. En tykkää viroilaismiesten pinnallisesta elämänasenteesta. Itse tykkään miehestä jolle olen jotain muutakin kuin meikattu mallinukke. Saanhan minäkin päät kääntymään kun olen laittautunut tms, mutta mieheni ei myöskään narise kun olen vapaapäivänä kotona ilman meikkiä :) Kukin saa toki valita minkä tahansa kansalaisuuden omaavan rakkaan, kunhan ajattelin valistaa ettei ne virolaismiehet kaikki mitään gary granteja ole :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Moonica kirjoitti:

Elän avoliitossa virolaisen miehen kanssa ja nyt kysynkin ihan mielenkiinnosta että miten muilla on toiminut suhde virolaisen miehen kanssa ja onko kulttuuri eroja ollut? Itse olen 28 v ja mieheni on 30 v.
Meidän suhde on kuin vuoristorataa. Välillä riidellään ja välillä taas ollaan kuin vastarakastuneet..
Kulttuuri eroja on myöskin välillä ollut. Esim kotitöistä. Mielestäni molempien kuuluu niitä tehdä. Miehen mielestä taas ne ovat naisen töitä ja mies hoitaa muun töissäkäymisen. Juomakulttuuri on myöskin aika erilainen. Varsinkin suhteen alkuaikoina vodka virtasi. Mutta juominen on kyllä viimisen parin vuoden aikana vähentyny reippaasti. Lasten hoito on myöskin heidän kulttuurissaan enemmän naisten harteilla. MUitakin asioita on mutta tässä niistä muutama
Kaikenkaikkiaan mieheni on kuitenkin paras kuin olla voi. Hän tekee kaikkensa minun ja kahden lapsemme n eteen. Hän on hyvä työmies,tekee paljon töitä että perheellä olisi hyvä rahallinen tilanne. Hän on minusta ylpeä ja muistaa usein sukulaisilleen ja kavereilleen mainita miten hyvä nainen hänellä on. Saan myös kukkia yms muita lahjoja usein. Seksielämämme on upeaa. Mutta huonona puolena mainitsen vielä että mies on huono puhumaan ihan syvemmistä tunteistaan. Hän ei muutenkaan halua puhua ongelmallisista asioista koska ei halua riidellä. Itse taas olen sellainen että kaikki ongelmat pitäisi saada selvittää puhumalla.
Naiset ja miksei miehetkin kommentoikaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu