Kiitos!

Tässä vaiheessa haluan kiittää kaikkia, jotka tällä palstalla ovat tukeneet minua!

Olen joutunut aika määrätietoisen ja pirullisen kusetuksen kohteeksi, mutta tämä ei olisi ensimmäinen kerta, joten minulla on tiettyä kokemusta. Ensinnäkin haluan sanoa, että aiemmin mainitsemani sosiaalityöntekijän kanta työkyvyttömyyteeni on ollut selvillä jo vuosia. Hän myönsi sen avoimesti mm aspa palaverissa.

Sopimus joka tehtiin puolestani on ilmiselvästi laiton. En allekirjoittanut sitä. En keskustellut sen ehdoista edes sosiaalityäntekijän kanssa. Enkä saanut tavata kunnan sosiaalijohtajaa, joka kuulemma oli tärkeä ihminen jota piti konsultoida koko homman "laillisuudesta" Minulta ei myös kertaakaan kysytty haluanko jatkaa pajalla vai ei?

Tämä on laitonta KUSETUSTA! Annan sossulle vielä yhden mahdollisuuden selvittää tämä kaikki! Minulla on aika hyvä ihmistuntemus, joten tiedän jo mitä hän aikoo sanoa minulle. Joten olen jo alkanut ottaa kunnan sosiaalijohtajan kontaktitietoja ylös! Toki minun pitäisi varmaan suoraan nyt mennä hänen juttusille, mutta olen päättänyt antaa sossun vielä tavata minut ja ladella lisää laittomia uhkauksiaan nauhalle. Hän on jäävi, ja tulee siirtymään pois käsittelemästä asioitani. Kysymys vain kuuluu, kuinka hän aikoo siirtyä pois? Osaako hän olla vähänkään ammattimainen, vai meneekö tämä asia eduskunnan oikeusasiamiehelle, edellyttäen että hänen pomonsa ei puutu tähän hommaan ja rankaise häntä tästä holtittomasta SIKAILUSTA!!!

Minä olen kiva, kiltti ihminen. Tunnen myös muita kivoja sosiaalityöntekijöitä, jotka ovat hoitaneet asioitani, ja ovat olleet nöyriä ja auttavaisia. En siis ymmärrä, kuinka näin on käynyt minulle? Miksi olen saanut tämän ihmisen hoitamaan asioitani, joka on vastustanut minun ja työkkärin yhteistä päätöstä hakea työkyvyttömyyseläkettä, latonut minulle joukon laittomia uhkauksia jopa julkisessa palaverissa, ja nyt uhmaa Kelan lääkärinm päätöstä minun työkyvyttömyydestäni laittomalla yksipuolisella "aktivoinnillaan"

En ymmärrä! Mutta...minä en enää aio olla kiltti. Minulta on palannut pinna. Lähden nyt nauhurin kanssa selvittämään tätä asiaa perinpohjin. Hyvin suurella todennäköisyydellä tulen valittamaan hänen laittomasta käytösestään hänen pomolleen. Katsotaan mitä vaikutusta silla on häneen. Hänet on jäävättävä tästä prosessista enemmin tai myöhemmin, ja mitä nopeammin se tapahtuu, sen parempi!

Kiitos kuitenkin teille kaikille tuesta, varsinkin sille entiselle virkamiehelle/naiselle! Tapaan sossun ensi viikolla. Jos tapaaminen jostain syystä viivästyy, niin aion varata ajan kunnan sosiaalijohtajan kanssa. On aika alkaa selvittämään tämän koko homman laillisuutta...nauhalla!
0141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Löysä hirsi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu