Manniselta lainattua.

Toisinajattelijoita yritetään usein sulkea työ- ja tiedeyhteisön ulkopuolella. Lahjakas kansanterveystieteilijä Jukka Salonen astui aikoinaan liian isoille saappaille sanoutuessaan julkisesti irti Pekka Puskan tekemistä johtopäätöksistä Pohjois-Karjala-projektin tiimoilta. Puska yritti ad hominem -hyökkäyksillä heikentää Salosen uskottavuutta, mutta totuus ei tunnetusti pala tulessakaan. Data ei yksinkertaisesti tue Puskan tekemiä johtopäätöksiä (kts esim. Editors' Response—exporting failure). Jos faktat eivät sovi dataan, muuta faktoja, älä dataa!
92396
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 92

Vanhimmat

pläjäys vhh ohjeita ja neuvoja.Tätähän tää on ollu aina,ei mitään asiaa vaan asian vieretä ja vielä aika kaukaa kiertäen.

Äänestä

sama asia tapahtuu myös muilla tieteenalueilla. Minä havaitsin lähihistoriamme tulkinnan alueella erään ison näkökulman puutoksen, jota virallinen historiankirjoituksemme ei näe, aika ei ole siihen kypsä. Ainoiksi sponsorikseni tulikin talouselämämme "harmaat eminenssit", jotka ovat niin syvissä vesissä keitetty, että ovat saavuttaneet jo riippumattomuutensa, heidän ei tarvitse sponsoroida tutkimusta, joka pönkittää virallista tahoa. Eli muutamia todellisia miehiä ja mielipiteitä Suomestakin löytyy. Lääketiede, terveystiede jne., sama kuvio toistuu niillä alueilla. Puska instituutteineen ei tietenkään edusta mitään objektiivista totuutta.

Äänestä
  • Haluaisin, että Veijo tulee tänne apuun, virallisen tahon edustaja ahdistelee minua vaikka kuinka yritän selittää

    Äänestä

  • plump.mutta.seksikäs kirjoitti:

    Haluaisin, että Veijo tulee tänne apuun, virallisen tahon edustaja ahdistelee minua vaikka kuinka yritän selittää

    taidat pyydellä veijolta apuja.veijo vastaa kun siltä ei kysytä ja kun kysytään ei vastaa mitään.

    Äänestä

  • kohtajojuhannus kirjoitti:

    taidat pyydellä veijolta apuja.veijo vastaa kun siltä ei kysytä ja kun kysytään ei vastaa mitään.

    selvä juttu.

    Äänestä

Louia Kuhne kylpylöineen oli myös lahjakas omalla alallaan ja sai jopa muutamia suomalaisia lääkäreitä puolelleen. Hän kirjoitti mm. kirjan "Kasvonilmeoppi" jonka mukaan kasvojen ilmeistä pystyi päättelemään kaikki sairaudet jota ihminen sairasti. Yleinen lääketiede oli Kuhnen oppeja vastaan.
Ettei vain tuo juttusi olisi enimmältään kopioitu hänen kasvonilmeoppikirjastaan.

Äänestä
  • älä viisastele. Tuo "kasvonilmeoppi" on ikivanha semitieteellinen "oppi", jo keskiajalta saakka on analysoitu ihmisen rakennetta, vedetty sen mukaan johtopäätöksiä ihmisen terveydestä, perusluonnosta, hänen sopivuudestaan esim. kumppaniksi toiselle. Nykyihmisenkin voisi olla syytä ottaa nuo asiat huomioon, voisi löytyä parempia ratkaisuja moniin ratkaisemattomiin asioihin.
    Mutta älä sekoita puuroja vellejä, nyt ei puhuttu keskiaikaisista uskomuksista.

    Äänestä

  • "Louis Kuhnen vesiparannusmenetelmät ja kasvonilmeoppi

    Saksalainen Louis Kuhne oli 20-vuotiaana niin sairas, ettei hänen ruumiinsa kyennyt enää suoriutumaan tehtävistään. Hän alkoi tarkkailla luonnonlakeja, joihin hän perusti hoitomenetelmänsä.

    Kuhnen hoitomenetelmän periaatteena on se, että ihmisen ruumiissa olevat kuona-aineet aiheuttavat erilaisia sairauksia. Nämä elimistölle vieraat aineet voidaan hänen menetelmiensä avulla poistaa luonnollisia teitä. Kuhne sanoo, että hän on oikean ruokavalion ja vesihoitojen avulla parantanut erilaisia sairauksia.

    36 sivua, hinta 8,- "

    juu kyllä tehooälläkin pitää lääkärikuntantansa kera yllä kaiken näköistä huuhaata. mitenkä tämä kolesterolikin lienee myrkyllinen kuona-aine. samoin tullaan hymyilemaan pohjois-karjala operaatiolle. sitä pidetään yllä vain yksien herrojen kunnian tähden.

    meidän ruokasuositukset on pahasti pielessä. muutamat diabeetikot ovat sen jo toteen näyttänyt.

    Äänestä

  • paskavaris kirjoitti:

    "Louis Kuhnen vesiparannusmenetelmät ja kasvonilmeoppi

    ei lupaa parantaa sairauksia kuten tekevät esim. VHH-kirjojen kirjoittajat ja koko VHH-seurakunta. Ja mitä tulee diabeetikkoihin, he elävät nykyään parikymmentä vuotta pidempään kun 70-luvulla puhumattakaan 50-luvusta jolloin heitä yritettiin hoitaa vähähiilihydraattisin toimenpitein.

    Se mitä "muutama diabeetikko" on osoittanut kertoo vain siitä että jos koko elämänsä keskittää pelkästään ruokapöydälle ja jättää muun elämän elämättä niin silloin voi VHH toimia. Normaalitempoinen ja yllätyksellinenkin elämä aiheuttaa VHH-diabeetikoille yhtenään hengenvaarallisia hypoglykemiatiloja.

    Niin että istu nyt vaan rauhallisesti siinä koneesi ääressä ja noudata sitä tarkkaan aikatauluun kirjoitettua rutiinipäiväohjelmaasi. Sillä tavoin pysyt hengissä tämänkin päivän VHH:nesi.

    Äänestä

  • Kuhnailija x kirjoitti:

    lupaa tahi ei. kerroppa nyt omin sanoin varmat käsityksesi, miksi diabeetes lisääntyy jatkuvasti? lieneekö auringon pilkkuja liikkeellä?

    kiitos, jos saat kyhättyä jonkinlaisen uskottavan selityksen.

    miten tämä kuusela & co tapaus? tulevat jopa toimeen ilman insuliini lääkitystä. toimiiko heidän usko ruokavalioon lumelääkkeen tavoin?

    http://www.ksml.fi/mielipide/artikkelit/diabeteksen-hoidossa-epäonnistuttu/144706

    Äänestä

  • jurpolukki kirjoitti:

    1. diabetes ei juuri lisääny vaan se pystytään diagnosoimaan paremmin kuin ennen. Puoli vuosisataa sitten diabeetikot kuolivat ilman että kukaan edes tiesi että heillä on diabetes, syyksi kirjattiin joku muu sairaus joka oli enemmän tai vähemmän tai ei ollenkaan diabeteksen kanssa naimisissa.

    2. nykyään on lapsuusiän liikunta vähentynyt ja normaalin kotiruoan sijaan yritetään noudattaa jos jonkinlaista ihmedieettiä, muoti-ilmiöiden perässä mennään herkästi.

    Jos jokunen kuusela & co tulöee toimeen ilman lääkitystä niin se tarkoittaa vain sitä että he käyttävät 100% ajastaan oman itsensä seuraamiseen ja muokkaavat koko elämänsä sen mukaan, muodostavat armeijamaisen tarkan päiväohjelman itselleen ja noudattavat sitä. Mutta hyvin harva viitsisi tehdä niin, elämä on elämistä varten.

    Ja kaiken lisäksi, tulevatko he toimeen ilman lääkitystä vaikka niin väittävätkin? Kyllä VHH:n ympärille liekaistaan niin paljon puppuakin. Jo se, että linkittämässäsi jutussa hiilihydraattien määrä ilmaistaan sokeripaloissa on provosointia ja tarkoitettu antamaan harhaanjohtavan kuvan tilanteesta. Tuollaisilla rinnastuksilla ei ole mitään muuta tarkoitusta kuin vaikuttaa typeriin ihmisiin, fiksut eivät tuollaista juttua edes lukisi. Sokeripalojen ja esim. ruisleivän syönti on aivan eri asia.

    Äänestä

  • AAkananan kirjoitti:

    ei tarvitse olla armeijamaisen tarkkaa päiväohjelmaa, jotta pysyy kondiksessa. Mihin on toisaalta hävinnyt juuri tuo itsensä ja omien elinolosuhteittensa tarkkailu suomalaisessa yhteiskunnassa. Nyt oma aika ja oma terveys myydään helvetin halpaan hintaan jollekin keskinkertaiselle toimitusjohtajalle. Tämä on ainoita Euroopan maita, jossa ihmiset asettavan työn itsensä, tasapainonsa ja terveytensä edelle.

    Äänestä

  • AAkananan kirjoitti:

    1. diabetes ei juuri lisääny vaan se pystytään diagnosoimaan paremmin kuin ennen. Puoli vuosisataa sitten diabeetikot kuolivat ilman että kukaan edes tiesi että heillä on diabetes, syyksi kirjattiin joku muu sairaus joka oli enemmän tai vähemmän tai ei ollenkaan diabeteksen kanssa naimisissa.

    2. nykyään on lapsuusiän liikunta vähentynyt ja normaalin kotiruoan sijaan yritetään noudattaa jos jonkinlaista ihmedieettiä, muoti-ilmiöiden perässä mennään herkästi.

    Jos jokunen kuusela & co tulöee toimeen ilman lääkitystä niin se tarkoittaa vain sitä että he käyttävät 100% ajastaan oman itsensä seuraamiseen ja muokkaavat koko elämänsä sen mukaan, muodostavat armeijamaisen tarkan päiväohjelman itselleen ja noudattavat sitä. Mutta hyvin harva viitsisi tehdä niin, elämä on elämistä varten.

    Ja kaiken lisäksi, tulevatko he toimeen ilman lääkitystä vaikka niin väittävätkin? Kyllä VHH:n ympärille liekaistaan niin paljon puppuakin. Jo se, että linkittämässäsi jutussa hiilihydraattien määrä ilmaistaan sokeripaloissa on provosointia ja tarkoitettu antamaan harhaanjohtavan kuvan tilanteesta. Tuollaisilla rinnastuksilla ei ole mitään muuta tarkoitusta kuin vaikuttaa typeriin ihmisiin, fiksut eivät tuollaista juttua edes lukisi. Sokeripalojen ja esim. ruisleivän syönti on aivan eri asia.

    Koska kirjoitat pelkkää puuta heinää niin ymmärrän hyvin, kuten muidenkin häiriköiden kohdalla, että mitää perusteita, liitteitä ei höpinöillesi löydy.

    Tarkista diabetes ennusteet.
    LCHF/VHH ei ole mikään muoti-ilmiä vaan tieteeseen ja kokemukseen perustuva ruokavalio.

    "Jo se, että linkittämässäsi jutussa hiilihydraattien määrä ilmaistaan sokeripaloissa on provosointia ja tarkoitettu antamaan harhaanjohtavan kuvan tilanteesta."

    Se että et ymmärrä asiayhteyttä sanoo juuri sen että et ymmärrä asiasta mitään.

    "Ja kaiken lisäksi, tulevatko he toimeen ilman lääkitystä vaikka niin väittävätkin? "

    Juupa juu tollo, kummallista kyllä samaa väittää diabeteshoitajani ja lääkärinikin. Kaikki testiarvot OK, niin sokerin kuin kolestroolien ym. kohdalla.

    Siinä nyt vähän sulatettavaa (ruisleivässä olevan hiilihydraatin=sokerin sulattelemisen lomassa)

    Äänestä

  • Veijo kirjoitti:

    Diabetesennusteet on tarkastettu.
    VHH:n terveydvaikutus perustuu tismalleen siihen samaan kuin kaikkien muidenkin dieettin: kalorien vähenemisen avulla tapahtuvaan laihtumiseen ja laihtumisen itsensä tuomaan hyötyyn. Tämä on ainoa tieteellisesti todettu hyöty VHH:sta: painon putoaminen auttaa.
    Päivittäisen ruoan kuvaaminen sokeripaloina on harhaanjohtamista, asiayhteys on teennäinen.

    Hyvää jatkoa mielikuvitusmaailmassasi. Minulla ei ole varaa siihen. Minun on pakko luottaa TIETOON eikä satuihin sen kummemmin sinulaistesi kuin diabetesliiton tai THL:n puolelta.

    Itellä tuo sokerimäärä jää muutamaan kymmeneen grammaan päivässä erinäisistä sokerilähteistä yhteenlaskettuna. Ongelmahan on siinä, ettei sokerille ole kovin suuria varastoja (n.400g) vaan runsaasiti sokereita syödessä elimistö joutuu muuntamaan sokerit rasvaksi ja pitämään insuliinin avulla sokeritason alhaisempana jottei se vaurioittaisi kudoksia. Runsaasta insuliinin määrästä solut eivät pidä, joten kehittyy vähitellen ns. insuliiniresistanssi.

    Satoja grammoja päivässä sokeria sisältävä ruokavalio on useimmille vaarallinen ja sairastuttava, mutta toki sillä joku saattaa pysyä terveenäkin.

    sinä luotat. Silkkaan huuhaahan jota et koskaan löydä mistään tieteellisestä lähteestä vaan jostain yksityisestä blogista sieltä jostain lisäravinnemainosten välistä.

    Äänestä

  • B runette kirjoitti:

    2000 kcal:n 50-30-20% (hiilari, proteiinit, rasvat) ruokavaliossa hiilareiden osuus päivässä on 250 g. Jos nuo hiilarit tulevat ravinteikkaasta ruoasta, kasviksista, täysjyväviljasta, hedelmistä etc, niin aika vaikea on uskoa, että tuolla joku sairastuu. Ellei nyt sitten ole vuodepotilas, joka kuluttaa vähemmän kuin 2000 kcal vuorokaudessa. Vai tarkoititko ruokavaliota, joka sisältää ravinteista kiillotettua puhdasta sokeria satoja grammoja päivässä?

    Äänestä

  • Esim. kirjoitti:

    2000 kcal:n 50-30-20%= melko lähellä lautasmalli.

    Äänestä

  • AAkananan kirjoitti:

    sinä luotat. Silkkaan huuhaahan jota et koskaan löydä mistään tieteellisestä lähteestä vaan jostain yksityisestä blogista sieltä jostain lisäravinnemainosten välistä.

    Vaivaako lukutaidottomuuskin. Kun olet oppinut hienon sanan "pseudo" niin koeta jostain kysyä sen soipivuus johtavaan ravintotutkimukseen.

    Äänestä

  • AAkananan kirjoitti:

    Diabetesennusteet on tarkastettu.
    VHH:n terveydvaikutus perustuu tismalleen siihen samaan kuin kaikkien muidenkin dieettin: kalorien vähenemisen avulla tapahtuvaan laihtumiseen ja laihtumisen itsensä tuomaan hyötyyn. Tämä on ainoa tieteellisesti todettu hyöty VHH:sta: painon putoaminen auttaa.
    Päivittäisen ruoan kuvaaminen sokeripaloina on harhaanjohtamista, asiayhteys on teennäinen.

    "VHH:n terveydvaikutus perustuu tismalleen siihen samaan kuin kaikkien muidenkin dieettin: kalorien vähenemisen avulla tapahtuvaan laihtumiseen ja laihtumisen itsensä tuomaan hyötyyn. Tämä on ainoa tieteellisesti todettu hyöty VHH:sta: painon putoaminen auttaa."

    Tuo nyt on niin puppua kuin vaan olla voi! Saatuani diabetesdiagnoosin pari vuotta sitten, siirryin tälle VHH-ruokavaliolle. Painoni on pysynyt tämän ajan samassa ( /- 2 kg). Verensokerini ovat kuitenkin olleet koko tämän ajan terveen tasolla.

    Diagnoosin yhteydessä minulle määrättiin diabeteslääkitys, mutta en ole syönyt ainuttakaan pilleriä, pelkkä ruokavalio on auttanut. En ole myöskään lisännyt liikuntaa. Joten VHH:n kohdalla ei ole välttämättä lainkaan kyse laihtumisen korjaavasta vaikutuksesta verensokereihin. Nimenomaan ruokavalio sinänsä vaikuttaa.

    "Päivittäisen ruoan kuvaaminen sokeripaloina on harhaanjohtamista, asiayhteys on teennäinen."

    Sinä et näköjään uskalla katsoa totuutta silmiin! Tietenkin päivittäin syötävän hiilihydraatin määrää voidaan verrata sokeripaloihin, muuttuuhan hiilihydraatti elimistössämme sokeriksi. Täsmälleen samaksi sokeriksi kuin sokeripalatkin. Asiayhteys on aivan selvä, ei lainkaan teennäinen.

    Äänestä

  • Esim. kirjoitti:

    2000 kcal:n 50-30-20% (hiilari, proteiinit, rasvat) ruokavaliossa hiilareiden osuus päivässä on 250 g. Jos nuo hiilarit tulevat ravinteikkaasta ruoasta, kasviksista, täysjyväviljasta, hedelmistä etc, niin aika vaikea on uskoa, että tuolla joku sairastuu. Ellei nyt sitten ole vuodepotilas, joka kuluttaa vähemmän kuin 2000 kcal vuorokaudessa. Vai tarkoititko ruokavaliota, joka sisältää ravinteista kiillotettua puhdasta sokeria satoja grammoja päivässä?

    Ei sillä sinänsä ole mitään väliä saako sokerinsa ruisleivästä vai ihan pussista. Elimistö ei erottele sokerinlähdettä vaan käsittelee ne aina samoin. 250g on huima määrä sokeria päivässä. Joka neljäs päivä saisi ostaa uuden pussillisen.

    Jos jättää viljatuotteet pois eikä käytä sokeria eikä juurikaan hedelmiä, voi juureksia ja muita kasviksia syödä vaikka kottikärryllisen päivässä jos vaan elimistö pystyy sen määrän käsittelemään. Hiilarit pysyvät väkisinkin alhaalla, samoin insuliinitasot. Silloin rasvanpoltto pysyy tehokkaasti käynnissä.

    Äänestä

  • kirjoituksesi... kirjoitti:

    "VHH:n terveydvaikutus perustuu tismalleen siihen samaan kuin kaikkien muidenkin dieettin: kalorien vähenemisen avulla tapahtuvaan laihtumiseen ja laihtumisen itsensä tuomaan hyötyyn. Tämä on ainoa tieteellisesti todettu hyöty VHH:sta: painon putoaminen auttaa."

    Tuo nyt on niin puppua kuin vaan olla voi! Saatuani diabetesdiagnoosin pari vuotta sitten, siirryin tälle VHH-ruokavaliolle. Painoni on pysynyt tämän ajan samassa ( /- 2 kg). Verensokerini ovat kuitenkin olleet koko tämän ajan terveen tasolla.

    Diagnoosin yhteydessä minulle määrättiin diabeteslääkitys, mutta en ole syönyt ainuttakaan pilleriä, pelkkä ruokavalio on auttanut. En ole myöskään lisännyt liikuntaa. Joten VHH:n kohdalla ei ole välttämättä lainkaan kyse laihtumisen korjaavasta vaikutuksesta verensokereihin. Nimenomaan ruokavalio sinänsä vaikuttaa.

    "Päivittäisen ruoan kuvaaminen sokeripaloina on harhaanjohtamista, asiayhteys on teennäinen."

    Sinä et näköjään uskalla katsoa totuutta silmiin! Tietenkin päivittäin syötävän hiilihydraatin määrää voidaan verrata sokeripaloihin, muuttuuhan hiilihydraatti elimistössämme sokeriksi. Täsmälleen samaksi sokeriksi kuin sokeripalatkin. Asiayhteys on aivan selvä, ei lainkaan teennäinen.

    Älä sotke omaa sairasta elimistöäasi asiaan, onhan se selvää ettei sitä voi terveen mittatikkuna käyttää. Puhu vaan omasta puolestasi.

    Toistaiseksi ainoa todistettu fakta on se että jos saatu energiamäärä on kulutusta vähäisempi, laihtuu. Katso sinäkin vain totuutta silmiin niin huomaat sen itsekin.

    Sokeripalojen käyttäminen mittatikkuna on pelkkä harhaanjohtamisen kikka. Aivan varmaa on että jos syön kymmenen palaa sokeria tai vastaavan sokerimäärän sisältävän herne- tai porkkana- tai ruisleipämäärän niin vaikutukset elimistössä on aivan toisenlaiset.

    "Älä sotke omaa sairasta elimistöäasi asiaan..."

    Tässä ketjussa on käsitelty diabesta ja VHH:ta. Miksi minä, VHH-ruokavaliota noudattava diabetikko en saisi kertoa, ettei VHH:n teho perustu painonpudotukseen kuten sinä valehtelit?

    "Katso sinäkin vain totuutta silmiin niin huomaat..."

    Minähän juuri katsonkin totuutta silmiin ja vielä hyvin läheltä; näen ja mittaan mitä elimistössäni tapahtuu. Selkeä johtopäätös on, että pelkkä VHH-ruokavalio riittää saamaan verensokeriarvot terveen tasolle. Sinä väitit sen johtuvan pelkästään painon pudotuksesta, minä todistin ettei siihen mitään painon pudotusta tarvita.

    Aivan sama vaikka söisi ruisleipää, samaksi sokeriksi ne leivän hiilihydraatit muuttuvat ja nostavat verensokereita. Miksi ne leivän hiilihydraatit sinun mukaasi muuttuvat? Sinun kannattaisi ottaa asioista selvää, ettei tarvitsisi tulla tänne tietämättömyyttään levittelemään ja itseään nolaamaan.

    Äänestä

  • B runette kirjoitti:

    Ei sillä sinänsä ole mitään väliä saako sokerinsa ruisleivästä vai ihan pussista. Elimistö ei erottele sokerinlähdettä vaan käsittelee ne aina samoin. 250g on huima määrä sokeria päivässä. Joka neljäs päivä saisi ostaa uuden pussillisen.

    Jos jättää viljatuotteet pois eikä käytä sokeria eikä juurikaan hedelmiä, voi juureksia ja muita kasviksia syödä vaikka kottikärryllisen päivässä jos vaan elimistö pystyy sen määrän käsittelemään. Hiilarit pysyvät väkisinkin alhaalla, samoin insuliinitasot. Silloin rasvanpoltto pysyy tehokkaasti käynnissä.

    ei sisällä ravinteita (kivennäisaineita, hivenaineita, vitamiineja), vaan päinvastoin ryövää niitä kehosta ja sairastuttaa. Ruisleipä taas pitää sisällään reilusti ravinteita, ja näiden sekä kasviksista tulevien ravinteiden avulla avulla elimistö toimii terveesti ja pystyy käsittelemään saamansa hiilihydraatit.

    Vai onko sinulla linkki tutkimukseen, jossa osoitetaan, että mainitsemani 2000 kcal 50-30-20% dieetti aiheuttaa diabetesta tai joitain muita vakavia sairauksia?

    Äänestä

  • Puhdas sokeri kirjoitti:

    Kyllä se sokeri on aina sokeria, vaikka se naamioitaisiin täysjyvän "terveelliseen" kaapuun. Viljojen mainio haittapuoli on vielä niiden sisältämä liukenematon kuitu, joka estää hivenaineiden imeytymistä suolistossa sekä vaurioittaa suolinukkaa ja aikaansaa suolistossa tulehdustilan josta esimerkkinä Chronin tauti ja vuotava suoli-oireyhtymä.

    Mitä vähäisempi on vilja- ja sokerikuorma, sitä vähäisempi on vitamiinien ja hivenaineiden tarve. Viljat ovat saaneet todella suuren roolin nykyajan ruokavaliossa ja sen seuraukset näkyvät niin sv-tautitilastoissa kuin diabeteksen eri muodoissakin. Myös keliakia ja masennus kulkevat käsikädessä, ja niitäkin diagnosoidaan suht runsaasti nykyään.

    Äänestä

  • kirjoituksesi... kirjoitti:

    "VHH:n terveydvaikutus perustuu tismalleen siihen samaan kuin kaikkien muidenkin dieettin: kalorien vähenemisen avulla tapahtuvaan laihtumiseen ja laihtumisen itsensä tuomaan hyötyyn. Tämä on ainoa tieteellisesti todettu hyöty VHH:sta: painon putoaminen auttaa."

    Tuo nyt on niin puppua kuin vaan olla voi! Saatuani diabetesdiagnoosin pari vuotta sitten, siirryin tälle VHH-ruokavaliolle. Painoni on pysynyt tämän ajan samassa ( /- 2 kg). Verensokerini ovat kuitenkin olleet koko tämän ajan terveen tasolla.

    Diagnoosin yhteydessä minulle määrättiin diabeteslääkitys, mutta en ole syönyt ainuttakaan pilleriä, pelkkä ruokavalio on auttanut. En ole myöskään lisännyt liikuntaa. Joten VHH:n kohdalla ei ole välttämättä lainkaan kyse laihtumisen korjaavasta vaikutuksesta verensokereihin. Nimenomaan ruokavalio sinänsä vaikuttaa.

    "Päivittäisen ruoan kuvaaminen sokeripaloina on harhaanjohtamista, asiayhteys on teennäinen."

    Sinä et näköjään uskalla katsoa totuutta silmiin! Tietenkin päivittäin syötävän hiilihydraatin määrää voidaan verrata sokeripaloihin, muuttuuhan hiilihydraatti elimistössämme sokeriksi. Täsmälleen samaksi sokeriksi kuin sokeripalatkin. Asiayhteys on aivan selvä, ei lainkaan teennäinen.

    vamma, jonka takia elimistösi ei osaa käsitellä hiilihydraatteja. Tai no, jos et kykene erottelemaan ravinteikkaita hiilihydraattilähteitä ravinteista kiillotetusta myrkystä eli puhtaasta sokerista, niin saattaahan olla että olet itse tuhonnut teveytesi syömällä pelkästään puhdasta sokeria. Ai niin, ja sittenhän on vielä se mahdollisuus että olet alkoholisti. Alkoholin suurkulutushan aiheuttaa diabetesta.

    Äänestä

  • B runette kirjoitti:

    Kyllä se sokeri on aina sokeria, vaikka se naamioitaisiin täysjyvän "terveelliseen" kaapuun. Viljojen mainio haittapuoli on vielä niiden sisältämä liukenematon kuitu, joka estää hivenaineiden imeytymistä suolistossa sekä vaurioittaa suolinukkaa ja aikaansaa suolistossa tulehdustilan josta esimerkkinä Chronin tauti ja vuotava suoli-oireyhtymä.

    Mitä vähäisempi on vilja- ja sokerikuorma, sitä vähäisempi on vitamiinien ja hivenaineiden tarve. Viljat ovat saaneet todella suuren roolin nykyajan ruokavaliossa ja sen seuraukset näkyvät niin sv-tautitilastoissa kuin diabeteksen eri muodoissakin. Myös keliakia ja masennus kulkevat käsikädessä, ja niitäkin diagnosoidaan suht runsaasti nykyään.

    sinullakin on oikeus kansalaismielipiteeseen. Onkos sinulla sitä linkkiä siihen peräänkuuluttamaani tutkimukseen vai ei?

    Äänestä

  • geneettinen kirjoitti:

    vamma, jonka takia elimistösi ei osaa käsitellä hiilihydraatteja. Tai no, jos et kykene erottelemaan ravinteikkaita hiilihydraattilähteitä ravinteista kiillotetusta myrkystä eli puhtaasta sokerista, niin saattaahan olla että olet itse tuhonnut teveytesi syömällä pelkästään puhdasta sokeria. Ai niin, ja sittenhän on vielä se mahdollisuus että olet alkoholisti. Alkoholin suurkulutushan aiheuttaa diabetesta.

    Miksi sinun on noin vaikeaa ymmärtää miten ne hiilihydraatit toimivat elimistössämme? Yrität keksiä mitä mielikuvituksellisempia teorioita jottet joutuisi katsomaan totuutta silmiin. Paras vaan tyytyä siihen tietoon joka on faktaa.

    En ole koskaan syönyt erityisen paljoa sokeria. Aivan virallisten suositusten mukaisesti vain.
    En ole alkoholisti, enkä ole koskaan käyttänyt alkoholia runsaasti. Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana tuskin lainkaan. Olen syönyt aivan normaaleja määriä normaalia suomalaista kotiruokaa joka näin jälkeenpäin tarkasteltuna on ollut makrojen jakauman suhteen aivan virallisten suositusten mukaista.

    Viimeiset vuodet ennen diabetesdiagnoosia söin virallista terveydenhuoltoa edustavan ravintoterapeutin ohjeita noudattaen n. 15 palaa leipää päivässä. Taisi olla se viimeinen pisara...

    Äänestä

  • kirjoituksesi... kirjoitti:

    "Älä sotke omaa sairasta elimistöäasi asiaan..."

    Tässä ketjussa on käsitelty diabesta ja VHH:ta. Miksi minä, VHH-ruokavaliota noudattava diabetikko en saisi kertoa, ettei VHH:n teho perustu painonpudotukseen kuten sinä valehtelit?

    "Katso sinäkin vain totuutta silmiin niin huomaat..."

    Minähän juuri katsonkin totuutta silmiin ja vielä hyvin läheltä; näen ja mittaan mitä elimistössäni tapahtuu. Selkeä johtopäätös on, että pelkkä VHH-ruokavalio riittää saamaan verensokeriarvot terveen tasolle. Sinä väitit sen johtuvan pelkästään painon pudotuksesta, minä todistin ettei siihen mitään painon pudotusta tarvita.

    Aivan sama vaikka söisi ruisleipää, samaksi sokeriksi ne leivän hiilihydraatit muuttuvat ja nostavat verensokereita. Miksi ne leivän hiilihydraatit sinun mukaasi muuttuvat? Sinun kannattaisi ottaa asioista selvää, ettei tarvitsisi tulla tänne tietämättömyyttään levittelemään ja itseään nolaamaan.

    Häiriköiden kanssa on turha uhrata kovin paljon aikaa. Heitä ei kiinnosta asian totuus vaan pelkkä häiriköinti. Mahdottomaksi keskustelun tekee myös se että heillä on kivenkovat uskomuksensa mutta ei mitää perusteita.

    LCHF/VHH ruokavalio on Ruotsin Sosiaalihallituksen tieteeseen ja kokemukseen perustuvana hyväksytty hoitomuoto D2:ssa ja painonhallinassa.

    painon pudotus auttaa diabeteksessa mutta ei selitä ensinkään LCHF ruokavalion vaikutusta joka on tietenkin hiilihydraattien vähentäminen tasolle missä oma elimistö jaksaa hoitaa asian.
    Itselleni on joku lääkäri yrittänyt selittää että verensokeriarvojeni putoaminen 50% johtui painon putoamisesta. Juttu loppui lyhyeen kun kysyin että paljonko hän arveli painoni pudonneen kolmessa päivässä.

    Äänestä

  • vaan toki kirjoitti:

    sinullakin on oikeus kansalaismielipiteeseen. Onkos sinulla sitä linkkiä siihen peräänkuuluttamaani tutkimukseen vai ei?

    Mitäs luulet onko? Pitääkö joka kalorimäärällä ja ravintoainesuhteiltaan erilaisella ruokavaliollla suorittaa joku kymmenen vuoden seurantatutkimus tyyliin 1500kcal:n, 1600kcal:n? Ei, tutki vaikka itseltäsi sokeritasoja erilaisten aterioiden jälkeen niin pääset jyvälle kuinka tietynlainen ravinto vaikuttaa kehossasi.

    Vielä kun pääsisit mittaamaan insuliiinin määrän verenkierrossa niin huomaisit kuinka haima joutuu koville suuren sokerikuorman kanssa. Ei ihme ettei monenkaan elimistö tahdo kestää sitä rääkkiä.

    Äänestä

  • B urnette kirjoitti:

    joka kalorimäärällä, vaan tuolla "virallisella" 2000 kcal:lla, jonka mukaan lasketaan esim. päivittäisten ravintoaineiden tarve. Ja tuo 50-30-20% on aika lähellä virallista eurooppalaista ravintosuositusta eli lautasmallia, jossa siis puolet lautasesta täytetään kaviksilla, neljäsosa perunalla pastalla tai riisillä, ja neljäsosa lihalla, ja pari siivua leipää.

    Tätä "rääkkiä", joka on eurooppalaisten virallisten ravintosuositusten pohjana, lähes kaikkien elimistö nimenomaan kestää ja siksipä diabetes on edelleenkin erittäin pienen vähemmistön ongelma; lähinnä huonot geenit saaneiden, alkoholistien ja itsensä lihottaneiden syömishäiriöisten ahmattien sairaus. Näistä kaksi viimeistä ryhmääon Euroopassa kasvanut sitä myötä kun elintaso on noussut.

    Äänestä

  • hangoittelet... kirjoitti:

    Miksi sinun on noin vaikeaa ymmärtää miten ne hiilihydraatit toimivat elimistössämme? Yrität keksiä mitä mielikuvituksellisempia teorioita jottet joutuisi katsomaan totuutta silmiin. Paras vaan tyytyä siihen tietoon joka on faktaa.

    En ole koskaan syönyt erityisen paljoa sokeria. Aivan virallisten suositusten mukaisesti vain.
    En ole alkoholisti, enkä ole koskaan käyttänyt alkoholia runsaasti. Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana tuskin lainkaan. Olen syönyt aivan normaaleja määriä normaalia suomalaista kotiruokaa joka näin jälkeenpäin tarkasteltuna on ollut makrojen jakauman suhteen aivan virallisten suositusten mukaista.

    Viimeiset vuodet ennen diabetesdiagnoosia söin virallista terveydenhuoltoa edustavan ravintoterapeutin ohjeita noudattaen n. 15 palaa leipää päivässä. Taisi olla se viimeinen pisara...

    Olet siis saanut huonot geenit, eikä elimistösi pysty käsittelemään hiilihydraatteja.

    Lautasmallissa puolet lautasesta koostuu kasviksista, neljäsosa pastasta, perunasta tai riisistä, ja neljäsosa lihasta tai kalasta. Jos syöt kolme ateriaa ja 2000 kcal päivässä (sohvaperunan kuluttama kalorimäärä), niin eipä tuohon kalorimäärään mitenkään enää mahdu 15 palaa leipää.

    Jotenkin kuulostat siltä palstan surullisenkuuluisalta leipä-, peruna- ja hillohimoiselta syömishäiriköltä :)

    Äänestä

  • faktasi :) kirjoitti:

    on tämä ketju varsinainen sketsi, täältä saa hyvät naurut kun jaksaa vaan lukea hamaan loppuun

    Äänestä

  • Ei tietenkään kirjoitti:

    joka kalorimäärällä, vaan tuolla "virallisella" 2000 kcal:lla, jonka mukaan lasketaan esim. päivittäisten ravintoaineiden tarve. Ja tuo 50-30-20% on aika lähellä virallista eurooppalaista ravintosuositusta eli lautasmallia, jossa siis puolet lautasesta täytetään kaviksilla, neljäsosa perunalla pastalla tai riisillä, ja neljäsosa lihalla, ja pari siivua leipää.

    Tätä "rääkkiä", joka on eurooppalaisten virallisten ravintosuositusten pohjana, lähes kaikkien elimistö nimenomaan kestää ja siksipä diabetes on edelleenkin erittäin pienen vähemmistön ongelma; lähinnä huonot geenit saaneiden, alkoholistien ja itsensä lihottaneiden syömishäiriöisten ahmattien sairaus. Näistä kaksi viimeistä ryhmääon Euroopassa kasvanut sitä myötä kun elintaso on noussut.

    10% suomalaisista sairastaa kakkostyyppiä, kasvuvauhti vuositasolla 7%. Siitä sitten laskemaan kuinka paljon lisääntyvät sv- taudit ja amputaatiot, retinopatia ja muut liitännäiset. Se lautasmalli tappaa todellakin.

    Äänestä

  • härregyyy kirjoitti:

    10% suomalaisista sairastaa kakkostyyppiä, kasvuvauhti vuositasolla 7%. Siitä sitten laskemaan kuinka paljon lisääntyvät sv- taudit ja amputaatiot, retinopatia ja muut liitännäiset. Se lautasmalli tappaa todellakin.

    lautasmallin tai minkään muunkaan dieetin mukaan vaan ahmivat valtavia määriä ravinneköyhää ruokaa pitkin päivää ja liikkuvat liian vähän. Sen nuo 90%, eli diabetesta sairastamattomat, syövät lautasmallin mukaan, voivat hyvin ja elävät pitkään (no okei, osa jättää kasvikset pois turhina :)

    Äänestä

  • eivät syö kirjoitti:

    Se lautasmalli on ravintoköyhä. Lähes kaikki vanhuksetkin valittelevat korkeita sokereita, mutta leipää ja pottua ei voi vaihtaa terveellisempään. Mitä lisäarvoa saa runsaasta sokerikuormasta?

    lautasesta kasviksia, neljäsosa pastaa, perunaa tai riisiä, ja neljäsosa lihaa tai kalaa. Siinä on eurooppalaisen ravintosuosituksen ydin, josta ruumis ja aivot saavat kaiken mitä ne tarvitsevat eikä mitään liikaa. Ai niin, sokerikuorma on jo sanana hassu, kuulostaa joltain huonot geenit saaneen diabeetikon aivopierulta.

    Äänestä

  • puolet kirjoitti:

    Kolmasosa suomalaisista kantaa niitä "huonoja" geenejä, jolloin insuliinin toiminta on huippuluokkaa ja läskiä syntyy vähistäkin hiilareista.

    Ikäväähän se on todeta että kasviksista on vaikeata yksimahaisen ja lyhytsuolistoisen saada kovinkaan tehokkaasti ravinteita ja hiveniä itselleen varsinkin kun tehomaanviljely on köyhdyttänyt maaperän. Siksi olisi tärkeätä ottaa ravintolisiä jos meinaa terveenä pysyä. Kasvikset ovat maittavimpia ja ravitsevimpia kierrätettynä, silloin ne ovat superfoodia.

    Äänestä

  • puolet kirjoitti:

    lautasesta kasviksia, neljäsosa pastaa, perunaa tai riisiä, ja neljäsosa lihaa tai kalaa. Siinä on eurooppalaisen ravintosuosituksen ydin, josta ruumis ja aivot saavat kaiken mitä ne tarvitsevat eikä mitään liikaa. Ai niin, sokerikuorma on jo sanana hassu, kuulostaa joltain huonot geenit saaneen diabeetikon aivopierulta.

    Jos syöt vähintään sen puoli kiloa kasviksia päivässä (saadaksesi synninpäästön) sekä siihen lisäksi rasvaista lihaa, kananmunia sekä maitotuotteita, itsellä juustoa (emmental on nyt in), niin kysyn vielä kerran että jos saan noista hiilareita palttiaralla 40-50g, niin miksi minun pitäisi nauttia sokereita vielä se kaksisataa grammaa ja härnätä haimaa ja kaikkia elimistön soluja korkella sokerilla ja korkealla insuliinitasolla?

    Oma olo ja olemus on mulle tärkeintä, ei suinkaan mitkään suositukset. Ne EIVÄT sovi kuin noin kolmannekselle porukasta.

    huomattavasti paremmin kun en ahda itseeni huonosti sulavaa, närästystä ja ummetusta aiheuttavaa läskiä vaan syön kasvisten lisäksi pari sataa grammaa laadukkaita ja ravinteikkaita hiilihydraatteja, kuten täysjyväpastaa, täysjyväleipää, perunaa. Tällä ruokavaliolla reipas liikunta on paljon helpompaa, maha ei paina eikä iske energiakriisi kovavauhtisemmillakaan lenkeillä. Lisäksi aivot pystyvät käyttämään hyväkseen ainoastaan maksaan varastoitunutta sokeria eli glykogeenia. Aivojen kova kuormittaminen tyhjentää nämä varastot nopeasti, jolloin iskee väsy ja työteho laskee.

    Mutta jos sinulla on Neanderthalin ihmisen aineenvaihdunta niin VHH on varmasti sopivin sinulle. Homo Sapiensin aineenvaihdunnan omaaville, kuten minulle, sopii paremmin lautasmalli viljatuotteineen, joita ihminen on syönyt aina.

    Äänestä

  • ainakin voin kirjoitti:

    Jos kuvailemasi ruokavalio sopii sinulle, niin herää kysymys miksi pyörit tällä palstalla kertoilemassa viljatuotteiden tärkeydestä? Luuletko etten ole puuroa ja leipää tähän ikään koskaan syönyt? Luuletko tosiaan ettei ilman niitä voi elää terveellisemmin kuin niitä syöden? Viljat ovat monien autoimmuunisairauksien taustalla. Myös reuman hoidossa on saatu hyviä tuloksia jättämällä viljatuotteet pois ruokavaliosta. Lääkäri Rauli Mäkelä suosittelee tällaista hoitomuotoa. Itse pääsin nivelkivuista (sormet) sekä lihasjäykkyydestä aamuisin sen jälkeen kun viljat jätin pois.

    Sitä vaan rupeaa jossain vaiheessa kyseenalaistamaan asioita joita on toitotettu totuutena iät ja ajat, siis oman eliniän verran, kun ei se oikeen tunnu toimivan tuo rasvankarttelu hiilareita popsien. Se aiheuttaa rasvan kertymistä vyötärölle, ja varsinkin sisäelimiin, ei hyvä.

    Runsailla hiilareilla on turvottava ja väsyttävä vaikutus kun verensokeri sahaa ylös ja alas pitkin päivää, myös aamut alkavat tällöin äreästi kun vs on alhainen, on saatava äkkiä jotain sokeria suuhun. Karpilla rasvapoltolla mennään paljon tasaisemmin ja turhat pöhötykset (sormukset ahdistaa) jää pois, myös liikunta sujuu, jos malttaa olla syömättä muutaman tunnin verran ennen suoritusta.

    Kuten jo jossain viestissä taisin sanoa, glykogeenivarastot maksassa ja lihaksissa ovat 400g:n luokkaa, riittävät parin tunnin kovatempoiseen menoon, sitten tulee stoppi jollei sokeria tankata.

    Rasvalla taas mennään maratoneja ja iron man- kisojakin.

    Aivo tarvitsee glukoosia, mutta se pärjää ilmankin sitä vallan hyvin. Se, tuleeko glukoosi ravinnosta vaiko omana tuotantona maksasta (300-400g/vrk) ei ole merkitsevää. Jos veressä ei ole tarpeeksi glukoosia, käytetään ketoaineita korvaamaan puuttuva määrä. Veren normaali glukoosimäärä on muuten muutaman gramman luokkaa, joten sen säätely on todella tarkassa kontrollissa. Vain yksi hormoni, insuliini, kykenee laskemaan verensokeria, ja lähestulkoon kaikki muut nostavat sitä.

    Insuliini tuotetaan haiman Langerhansin saarekkeen beta-soluissa joidenka määrä on vain 1-2% haiman soluista. Siis suhteellisen vähäinen ja haavoittuva järjestelmä jos, ja mikäli luonto olisi tehnyt ihmisen sokerinsyöjäksi.

    Mitä sinä muuten tiedät Neandertahlin ihmisen ravitsemuksesta ja ruuansulatuksesta? Entä Homo Sapiensin vastaavista?

    miksi tällä palstalla esiintyy kirjoittaja joka tuputtaa viljatuotteita jatkuvasti? Kun iotse olen VHH:lla ollut jo yli viisi vuotta niin tiedän että ilman viljaa pärjää vallan mainiosti.

    Upea kirjoitus sinulta kokonaisuudessaan.

    ja riisiä on syöty aina. Riisiä on viljelty jo 4000 ekr ja se on edelleen noin puolelle maailman ihmisistä pääasiallinen ravinnon lähde. Vehnääkin on viljelty jo 10 000 vuotta, ja viljojen voimin on Suomikin rakennettu. Toki aina on ollut ja tulee olemaan heikkoja yksilöitä joille viljat eivät sovi, kuten myös sellaisia joille sopii ainoastaan letkuruokinta.

    Liikunta sujuu vähillä hiilareilla siihen asti, kunnes pitää mennä kovaa eli kun suorituksen teho ylittää nk. aerobisen kynnyksen. Kun muut alkavat juoksemaan, karpit jatkavat hölkkäämistä. Ja kun vedät kovatehoisella liikunnalla hiilaritankit tyhjäksi, on palautuminen todella hidasta vähillä hiilareilla. Väsy on pitkään ja lihaksia särkee vaikka kuinka söisi proteiineja. Tätä omakohtaista havaintoa tukevaa keskustelua löytyy myös mm. karppaajien sivuilla.

    Itse syön noin 3000 kcal vuorokaudessa, joka tulee kolmesta ateriasta ja iltapalasta, joista hiilarien osuus vaihtelee päivittäin 40-50% (pitää sisällään kasvikset), proteiineja 30%, rasvoja 30-20%. Turvotusta ei ole koskaan ja olen muutenkin kaikin puolin huippukunnossa (mies 45v, 181cm, 79kg, rasvaprosentti 15). Tähän toki vaikuttaa paitsi normaalille aktiiviselle ihmiselle täydellisesti sopiva ruokavalioni, niin myös harrastamani kovatehoinen liikunta, jota kertyy 6-10 h/vko.

    Äänestä

  • Viljoja kirjoitti:

    Tuo hiilaritankkaus on melko nopeata suorittaa vaikkapa lasillisella maitoa ja banaanilla, ei siihen tarvita satoja grammoja sokereita, kun ne varastot täytetään ihan omalla tuotannollakin.

    Palautumisesta meillä sitten näköjään ihan eri kokemus, itse vältyn suuremmilta lihaskivuilta vähemmillä hiilareilla, toki ne lihaskivut saattoivat johtua viljoistankin.

    Viljat tosiaankin kuten totesit ovat niin tuore lisä ruokavaliossamme, kuten perunakin, ettei elimistö oikein osaa niitä käsitellä. Riisiä on syöty aasiassa jonkun verran kauemmin kuin viljaa Egyptissä, mutta suomen leveysasteilla vilja on todella tuore tulokas, ei ihme että ongelmia riittää. Rohkeutta vaan sen poisjättämiseen sitten jos ja kun alkaa oireita tulla.

    sinullakin kun olet tullut palstalle jonka aihe on VHH. Jos olisit tyytyväinen elämääsi niin tuskin tälle palstalle tulisit. Ehkä ajattelet että onkohan se niin viisasta syödä puolet ravinnostaan hiilihydraatteina mutta tällä palstalla saat asiallista tietoa että hiilareitten osuus voi olla myös jotain alle 20 prosenttia. Se on hyvä vaan että olet kiinnostunut VHH:sta ja ajattelet sitä, saat uusia vinkkejä syödä terveellisesti ja ravinteikkaasti. Omilla, joillain liikunta ja urheilupalstoilla tuskin saat tällaista tietoa miten rasvan voimalla urheillaan kun sokeria ei ole saatavana.

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    tullut valistamaan tätä palstaa. Hänellä on kaikki OK, mutta kun täällä on niin paljon vaivaisia, niin hän tuo oman raikkaan tuulahduksen siitä, mitä elämä voi olla kun syö oikein.

    Äänestä

  • B urnette onkin kirjoitti:

    tullut valistamaan tätä palstaa. Hänellä on kaikki OK, mutta kun täällä on niin paljon vaivaisia, niin hän tuo oman raikkaan tuulahduksen siitä, mitä elämä voi olla kun syö oikein.

    Ainostaan silloin kun täältä apua hakevat ne jotka ovat jo yrittäneet muilla keinoin. Kun sitten löytävät VHH:n niin eivät enää ole vaivaisia. B urnette myöskin saa asiallista tietoa ja miettii sisällään mistä oikein on kysymys? Kuka tahansa miettisi jos tietäisi miten hyvin voidaan VHH:lla.

    Äänestä

  • B urnette kirjoitti:

    Jos kuvailemasi ruokavalio sopii sinulle, niin herää kysymys miksi pyörit tällä palstalla kertoilemassa viljatuotteiden tärkeydestä? Luuletko etten ole puuroa ja leipää tähän ikään koskaan syönyt? Luuletko tosiaan ettei ilman niitä voi elää terveellisemmin kuin niitä syöden? Viljat ovat monien autoimmuunisairauksien taustalla. Myös reuman hoidossa on saatu hyviä tuloksia jättämällä viljatuotteet pois ruokavaliosta. Lääkäri Rauli Mäkelä suosittelee tällaista hoitomuotoa. Itse pääsin nivelkivuista (sormet) sekä lihasjäykkyydestä aamuisin sen jälkeen kun viljat jätin pois.

    Sitä vaan rupeaa jossain vaiheessa kyseenalaistamaan asioita joita on toitotettu totuutena iät ja ajat, siis oman eliniän verran, kun ei se oikeen tunnu toimivan tuo rasvankarttelu hiilareita popsien. Se aiheuttaa rasvan kertymistä vyötärölle, ja varsinkin sisäelimiin, ei hyvä.

    Runsailla hiilareilla on turvottava ja väsyttävä vaikutus kun verensokeri sahaa ylös ja alas pitkin päivää, myös aamut alkavat tällöin äreästi kun vs on alhainen, on saatava äkkiä jotain sokeria suuhun. Karpilla rasvapoltolla mennään paljon tasaisemmin ja turhat pöhötykset (sormukset ahdistaa) jää pois, myös liikunta sujuu, jos malttaa olla syömättä muutaman tunnin verran ennen suoritusta.

    Kuten jo jossain viestissä taisin sanoa, glykogeenivarastot maksassa ja lihaksissa ovat 400g:n luokkaa, riittävät parin tunnin kovatempoiseen menoon, sitten tulee stoppi jollei sokeria tankata.

    Rasvalla taas mennään maratoneja ja iron man- kisojakin.

    Aivo tarvitsee glukoosia, mutta se pärjää ilmankin sitä vallan hyvin. Se, tuleeko glukoosi ravinnosta vaiko omana tuotantona maksasta (300-400g/vrk) ei ole merkitsevää. Jos veressä ei ole tarpeeksi glukoosia, käytetään ketoaineita korvaamaan puuttuva määrä. Veren normaali glukoosimäärä on muuten muutaman gramman luokkaa, joten sen säätely on todella tarkassa kontrollissa. Vain yksi hormoni, insuliini, kykenee laskemaan verensokeria, ja lähestulkoon kaikki muut nostavat sitä.

    Insuliini tuotetaan haiman Langerhansin saarekkeen beta-soluissa joidenka määrä on vain 1-2% haiman soluista. Siis suhteellisen vähäinen ja haavoittuva järjestelmä jos, ja mikäli luonto olisi tehnyt ihmisen sokerinsyöjäksi.

    Mitä sinä muuten tiedät Neandertahlin ihmisen ravitsemuksesta ja ruuansulatuksesta? Entä Homo Sapiensin vastaavista?

    Harvoin näkee palstalla jotain näin hyvää. Kerro lisää.

    Äänestä

  • B urnette kirjoitti:

    Tuo hiilaritankkaus on melko nopeata suorittaa vaikkapa lasillisella maitoa ja banaanilla, ei siihen tarvita satoja grammoja sokereita, kun ne varastot täytetään ihan omalla tuotannollakin.

    Palautumisesta meillä sitten näköjään ihan eri kokemus, itse vältyn suuremmilta lihaskivuilta vähemmillä hiilareilla, toki ne lihaskivut saattoivat johtua viljoistankin.

    Viljat tosiaankin kuten totesit ovat niin tuore lisä ruokavaliossamme, kuten perunakin, ettei elimistö oikein osaa niitä käsitellä. Riisiä on syöty aasiassa jonkun verran kauemmin kuin viljaa Egyptissä, mutta suomen leveysasteilla vilja on todella tuore tulokas, ei ihme että ongelmia riittää. Rohkeutta vaan sen poisjättämiseen sitten jos ja kun alkaa oireita tulla.

    että kokemuksesi liikunnasta rajoittuvat sauvojen ulkoiluttamiseen eli itsensä pettämiseen. Palsta näyttää muutenkin olevan lähinnä nivelvaivaisten, diabeetikkojen, geliaakikkojen, sydänvikaisten, kovaa ruumillista työtä ja liikuntaa vieroksuvien epätoivoisten viimeinen oljenkorsi taistelussa mahdotonta eli heikkoja geenejä vastaan. No joo, eiköhän suurin osa näistä raskautetuista liene yhden ja saman syömishäiriöisen henkilön sivupersoonia :)

    Terveille, jotka haluavat pysyä terveinä ja olla rautaisessa kunnossa: liikkukaa tehokkaasti (eli maitohappoa tuottavasti, mutta kuitenkin kynnysten välissä) useamman kerran viikossa, syökää lautasmallin mukaan kevyesti ja terveellisesti. Itse lopetan jankkamisen tältä erää tähän; herra M jatkakoon paskanjauhamista :)

    Äänestä

  • lisää, lisää hyvää kirjoitti:

    Harvoin näkee palstalla jotain näin hyvää. Kerro lisää.

    että hyvin on sanottu ja täyttä asiaa. Toivottavasti kyseinen kirjoittaja kirjoittaa lisää.

    Äänestä

  • Huomaan kirjoitti:

    että kokemuksesi liikunnasta rajoittuvat sauvojen ulkoiluttamiseen eli itsensä pettämiseen. Palsta näyttää muutenkin olevan lähinnä nivelvaivaisten, diabeetikkojen, geliaakikkojen, sydänvikaisten, kovaa ruumillista työtä ja liikuntaa vieroksuvien epätoivoisten viimeinen oljenkorsi taistelussa mahdotonta eli heikkoja geenejä vastaan. No joo, eiköhän suurin osa näistä raskautetuista liene yhden ja saman syömishäiriöisen henkilön sivupersoonia :)

    Terveille, jotka haluavat pysyä terveinä ja olla rautaisessa kunnossa: liikkukaa tehokkaasti (eli maitohappoa tuottavasti, mutta kuitenkin kynnysten välissä) useamman kerran viikossa, syökää lautasmallin mukaan kevyesti ja terveellisesti. Itse lopetan jankkamisen tältä erää tähän; herra M jatkakoon paskanjauhamista :)

    Hyvä havainto! Täällä on tosiaankin monta jotka ovat päässeet erilaisista vaivoistaan viljat jättämällä. Oikenlaisella kunnollisella ruualla tehdään ihmeitä.

    Tuo sinun viimeinen ohjeesi vie holtittomaan nälänhallintaan ja kroonisiin sairauksiin.

    Äänestä

  • B urnette kirjoitti:

    Jos kuvailemasi ruokavalio sopii sinulle, niin herää kysymys miksi pyörit tällä palstalla kertoilemassa viljatuotteiden tärkeydestä? Luuletko etten ole puuroa ja leipää tähän ikään koskaan syönyt? Luuletko tosiaan ettei ilman niitä voi elää terveellisemmin kuin niitä syöden? Viljat ovat monien autoimmuunisairauksien taustalla. Myös reuman hoidossa on saatu hyviä tuloksia jättämällä viljatuotteet pois ruokavaliosta. Lääkäri Rauli Mäkelä suosittelee tällaista hoitomuotoa. Itse pääsin nivelkivuista (sormet) sekä lihasjäykkyydestä aamuisin sen jälkeen kun viljat jätin pois.

    Sitä vaan rupeaa jossain vaiheessa kyseenalaistamaan asioita joita on toitotettu totuutena iät ja ajat, siis oman eliniän verran, kun ei se oikeen tunnu toimivan tuo rasvankarttelu hiilareita popsien. Se aiheuttaa rasvan kertymistä vyötärölle, ja varsinkin sisäelimiin, ei hyvä.

    Runsailla hiilareilla on turvottava ja väsyttävä vaikutus kun verensokeri sahaa ylös ja alas pitkin päivää, myös aamut alkavat tällöin äreästi kun vs on alhainen, on saatava äkkiä jotain sokeria suuhun. Karpilla rasvapoltolla mennään paljon tasaisemmin ja turhat pöhötykset (sormukset ahdistaa) jää pois, myös liikunta sujuu, jos malttaa olla syömättä muutaman tunnin verran ennen suoritusta.

    Kuten jo jossain viestissä taisin sanoa, glykogeenivarastot maksassa ja lihaksissa ovat 400g:n luokkaa, riittävät parin tunnin kovatempoiseen menoon, sitten tulee stoppi jollei sokeria tankata.

    Rasvalla taas mennään maratoneja ja iron man- kisojakin.

    Aivo tarvitsee glukoosia, mutta se pärjää ilmankin sitä vallan hyvin. Se, tuleeko glukoosi ravinnosta vaiko omana tuotantona maksasta (300-400g/vrk) ei ole merkitsevää. Jos veressä ei ole tarpeeksi glukoosia, käytetään ketoaineita korvaamaan puuttuva määrä. Veren normaali glukoosimäärä on muuten muutaman gramman luokkaa, joten sen säätely on todella tarkassa kontrollissa. Vain yksi hormoni, insuliini, kykenee laskemaan verensokeria, ja lähestulkoon kaikki muut nostavat sitä.

    Insuliini tuotetaan haiman Langerhansin saarekkeen beta-soluissa joidenka määrä on vain 1-2% haiman soluista. Siis suhteellisen vähäinen ja haavoittuva järjestelmä jos, ja mikäli luonto olisi tehnyt ihmisen sokerinsyöjäksi.

    Mitä sinä muuten tiedät Neandertahlin ihmisen ravitsemuksesta ja ruuansulatuksesta? Entä Homo Sapiensin vastaavista?

    löytyy täältä lisätietoa. Muistaakseni joku reumapotilas on palstalla.

    Äänestä

  • Huomaan kirjoitti:

    että kokemuksesi liikunnasta rajoittuvat sauvojen ulkoiluttamiseen eli itsensä pettämiseen. Palsta näyttää muutenkin olevan lähinnä nivelvaivaisten, diabeetikkojen, geliaakikkojen, sydänvikaisten, kovaa ruumillista työtä ja liikuntaa vieroksuvien epätoivoisten viimeinen oljenkorsi taistelussa mahdotonta eli heikkoja geenejä vastaan. No joo, eiköhän suurin osa näistä raskautetuista liene yhden ja saman syömishäiriöisen henkilön sivupersoonia :)

    Terveille, jotka haluavat pysyä terveinä ja olla rautaisessa kunnossa: liikkukaa tehokkaasti (eli maitohappoa tuottavasti, mutta kuitenkin kynnysten välissä) useamman kerran viikossa, syökää lautasmallin mukaan kevyesti ja terveellisesti. Itse lopetan jankkamisen tältä erää tähän; herra M jatkakoon paskanjauhamista :)

    sairaita kohtaan. Diabetes on todella suuri ongelma ja ei nuo muutkaan vaivat ongelmattomia ole. Halveksi sinä vaan sairaita, me muut yritämme auttaa ja kun VHH-ruokavalio on loistava keino auttaa niin miksi emme siitä kertoisi.

    Äänestä

  • AAkananan kirjoitti:

    1. diabetes ei juuri lisääny vaan se pystytään diagnosoimaan paremmin kuin ennen. Puoli vuosisataa sitten diabeetikot kuolivat ilman että kukaan edes tiesi että heillä on diabetes, syyksi kirjattiin joku muu sairaus joka oli enemmän tai vähemmän tai ei ollenkaan diabeteksen kanssa naimisissa.

    2. nykyään on lapsuusiän liikunta vähentynyt ja normaalin kotiruoan sijaan yritetään noudattaa jos jonkinlaista ihmedieettiä, muoti-ilmiöiden perässä mennään herkästi.

    Jos jokunen kuusela & co tulöee toimeen ilman lääkitystä niin se tarkoittaa vain sitä että he käyttävät 100% ajastaan oman itsensä seuraamiseen ja muokkaavat koko elämänsä sen mukaan, muodostavat armeijamaisen tarkan päiväohjelman itselleen ja noudattavat sitä. Mutta hyvin harva viitsisi tehdä niin, elämä on elämistä varten.

    Ja kaiken lisäksi, tulevatko he toimeen ilman lääkitystä vaikka niin väittävätkin? Kyllä VHH:n ympärille liekaistaan niin paljon puppuakin. Jo se, että linkittämässäsi jutussa hiilihydraattien määrä ilmaistaan sokeripaloissa on provosointia ja tarkoitettu antamaan harhaanjohtavan kuvan tilanteesta. Tuollaisilla rinnastuksilla ei ole mitään muuta tarkoitusta kuin vaikuttaa typeriin ihmisiin, fiksut eivät tuollaista juttua edes lukisi. Sokeripalojen ja esim. ruisleivän syönti on aivan eri asia.

    Molempiin jää koukkuun.

    Äänestä

vaan suorastaan suljetaan työ- ja tiedeyhteisöjen ulkopuolelle jos uskaltautuu sanoutua irti puskalaisesta terveysajattelusta. Virkoja et saa, uraputki pannaan poikki, eikä mitään asiaa apurahoihin jos haluaisit puolueettomasti jotain tutkia. Professori Helena Gylling on tästä loistava esimerkki. Kun ensin haukkui julkisesti Antti Heikkilän ja vähähiilihydraattisen dieetin, muutama kuukausi kului niin hänelle myönnettiin apuraha Diabetessäätiöltä. 25 000 €. Lopputulos tiedetään mitä tästä "tutkimuksesta" on odotettavissa kun jo etukäteen päätetään mitä tavoitellaan ja nyt vain rahan voimalla haetaan perusteita asialle.

Äänestä
  • mitään huuhaa-ihmisiä halua palkata kyllä siihen vähän meriittiäkin tarvitaan. Ja jos kysymys on todella tiedeyhteisöstä niin on se ihan perusteltavissa että uskomusdieettioppejaan levittävät huuhaa-ukot pysyvät poissa tieten parista, pysyköön siellä uskovaisten osastolla.
    Loistojuttu jos HG on saanut apurahan, nyt on sitten paremmat eväät tutkia asioita. VHH-kauppamiehet ovat peloissaan kun liian rasvan ja diabeteksen yhteys tulee aina vaan ilmeisemmäksi. VHH-bisnekset alkavat kärsiä, kun ne muutenkaan meinaa Suomessa saada tuulta alleen.

    Äänestä

  • G rulaa!! kirjoitti:

    mitään huuhaa-ihmisiä halua palkata kyllä siihen vähän meriittiäkin tarvitaan. Ja jos kysymys on todella tiedeyhteisöstä niin on se ihan perusteltavissa että uskomusdieettioppejaan levittävät huuhaa-ukot pysyvät poissa tieten parista, pysyköön siellä uskovaisten osastolla.

    "Loistojuttu jos HG on saanut apurahan, nyt on sitten paremmat eväät tutkia asioita."

    En tiedä miten se tiutkimushomma häneltä onnistuu. Ei ollut ainakaan vastaaman kysymykseeni Heikkilän haukkumisensa yhteydessä.
    Kysymykseni oli yksinkertainen ja todennäköisesti jopa hänen ymmärrettävissään.

    Pyysin häntä lähettämään linkin yhteen niistä tuhansiista tutkimusraporteista jotka tukee THL:N ja hänen itsensä saarnaamaa tyydytetyn rasvan vaarallisuutta.

    Vastausta ei kuulu. Ruma temppu minun puolelta koska tiedän että yhtään niistä tuhansista ei löydy.

    Äänestä

  • G rulaa!! kirjoitti:

    mitään huuhaa-ihmisiä halua palkata kyllä siihen vähän meriittiäkin tarvitaan. Ja jos kysymys on todella tiedeyhteisöstä niin on se ihan perusteltavissa että uskomusdieettioppejaan levittävät huuhaa-ukot pysyvät poissa tieten parista, pysyköön siellä uskovaisten osastolla.
    Loistojuttu jos HG on saanut apurahan, nyt on sitten paremmat eväät tutkia asioita. VHH-kauppamiehet ovat peloissaan kun liian rasvan ja diabeteksen yhteys tulee aina vaan ilmeisemmäksi. VHH-bisnekset alkavat kärsiä, kun ne muutenkaan meinaa Suomessa saada tuulta alleen.

    Professori Helena Gylling Kuopion yliopistosta sai niin ikään 25 000 euron apurahan tutkimukselleen Kolesterolin aineenvaihdunta tyypin 1 diabeteksessa ja valtimotaudin estäminen.

    Kun jo etukäteen on ilmoittanut vastustavansa VHH-ruokavaliota niin ei voi odottaa muuta kuin että hän tutkimuksellaan hakee nykyisestä ruokavaliosta vahvistusta käsitykselleen että ainoa oikea tapa hoitaa diabetesta on hiilihydraatit. Lää'keteollisuus on todennäköisesti tämän takana ja "hoitaa" Diabetessäätiölle rahaa mistä maksetaan tämä apuraha.

    Olisi aika ihmeellistä jos hän tulisi julkisuuteen ja ilmoittaisi että olen ollut väärässä nämä vuodet. Ei sellaista tapahdu bisneselämässä. Omaa uraa Helena tässä pönkittää ja sai apurahan vilpillisin keinoin ja toimii lääketeollisuuden juoksutyttönä.

    sinä itse ilmoita että olet ollut väärässä kaikki nämä vuodet. Ja että Antti H on eräs pseudotieteen esilaulaja.

    Gylling on tutkija ja tiedemies, kun taas Antti H on pelkkä kirjojen sepittelijä. Hän ei tietääkseni ole tehnyt ensimmäistäkään ravitsemukseen liittyvää tutkimusta, kunhan vaan kopioi toisten juttuja ensin karsittuaan sieltä näkemyksilleen sopimattoman aineksen pois.

    Tuollainen salaliittojen näkeminen joka paikassa on tyypillinen pseudotieteen tunnusmerkki jota käytetään kun ei muuten kyetä perustelemaan kantaansa.

    Josko jättäisit ammattilaistutkijoiden työt arvostelematta ja keskittyisit vain siihen minuuttiaikatauluusi ja ruokagrammojen punnitsemiseen.

    Hei, tiedoksesi, että kivun ja psykosomatian alueella Heikkilän viimeisin kirja on sekä tieteellinen kirjallisuuskatsaus että Heikkilän oma tutkijan tulkinta kivun mekanismeista. Juuri tuo esiintuotu oma näkemys kirjallisuusviittausten ohella tekee siitä tutkimuksen.

    että olisin ollut kaikki nämä vuodet väärässä. Jos ihminen saa olla terve ja elää ilman lääkkeitä niin miksi ihmeessä? Oletko jokin lääkefirmojen lobbari että haluat minut syömään niin että sairastun ja sitten kun syön lääkeitä niin sitten vasta hehkutat ja annat minulle pisteitä. Helena Gylling on pelkkä lääketeollisuuden pesässäjuoksiaja ja nuolija, marionetti. Antti Heikkilä sen sijaan suoraselkäinen suomalainen lääkäri joka tietää miten sairauksia hoidetaan ilman lääkkeitä.

    Pelkäät koko ajan sairauksia ja että ahmimishäiriösi riistäytyy käsistä ja siksi olet laittanut itsesi VHH-kurimukseen, pakkomielteinesi et pysty suhteuttamaan mitään asiaa muuhun kuin syömiseen ja näet ravitsemuksessakin salaliittoja siellä täällä ja jokapuolla. Siitä tietää että et ole terve, joku sopiva lääkitys saattaisi todella päästää sinut peloistasi ja pakkomielteistäsi.
    Gylling on tiedemies ja Antti H on pelkkä kirjojen sepittelijä, hänkin pelkkää pakkomiellettä ja salaliittoharhaluuloja täynnä. Tyypillisiä pseudotieteellisiä kikkoja joiden taakse piiloudutaan kun ei pysty perustelemaan asioita. Sitä harrasti niin Kuhne kuin kaikki muutkin hämäräperäiset "kansanparantajat".

    Äänestä

  • nanna- kirjoitti:

    Hei, tiedoksesi, että kivun ja psykosomatian alueella Heikkilän viimeisin kirja on sekä tieteellinen kirjallisuuskatsaus että Heikkilän oma tutkijan tulkinta kivun mekanismeista. Juuri tuo esiintuotu oma näkemys kirjallisuusviittausten ohella tekee siitä tutkimuksen.

    ollut tiedeyhteisön tarkasteltavana eikä sen tekotapa täytä tieteellisiä kriteereitä. Kirja on pelkkä koonnos niistä teksteistä jotka AH on kirjaan subjektiivisesti valinnut.

    Äänestä

  • G rulaa!! kirjoitti:

    Pelkäät koko ajan sairauksia ja että ahmimishäiriösi riistäytyy käsistä ja siksi olet laittanut itsesi VHH-kurimukseen, pakkomielteinesi et pysty suhteuttamaan mitään asiaa muuhun kuin syömiseen ja näet ravitsemuksessakin salaliittoja siellä täällä ja jokapuolla. Siitä tietää että et ole terve, joku sopiva lääkitys saattaisi todella päästää sinut peloistasi ja pakkomielteistäsi.
    Gylling on tiedemies ja Antti H on pelkkä kirjojen sepittelijä, hänkin pelkkää pakkomiellettä ja salaliittoharhaluuloja täynnä. Tyypillisiä pseudotieteellisiä kikkoja joiden taakse piiloudutaan kun ei pysty perustelemaan asioita. Sitä harrasti niin Kuhne kuin kaikki muutkin hämäräperäiset "kansanparantajat".

    Missä sinun tietelliset viitteesi on paskanjauhamisellesi?

    Virallinen ruokavalio perustuu luonnollisten tyydytettyjen rasvojen pelkoon, pelkoon jolle ei löydy mitään todisteita.
    Rasvanpelossa on kyseisetä ruokavaliosta tullut liian hiilihydraattipainotteinen ja monen mielestä seuraukset näkyvät. Liikalihavuus kasvaa ja diabetikkomäärä on räjähtämässä käsiin.
    LCHF ruokavalio on samalla Ruotsin sosiaalihallituksen, tieteeseen jakokomukseen perustuvana, hyväksymä hoito,uoto diabetes2 ja liikalihavuus potilaille. Sama koskee ADA:ta, Amerikan diabetesliittoa.

    http://pagina.se/filer/SocvsDahlqvist.pdf

    http://care.diabetesjournals.org/content/31/Supplement_1/S61.full.pdf html

    Nykyinen ravintotutkimus kaataa kaikki rasvan vaarallisuus väitteet. Tulokset kertovat lähinnä päinvastaista:

    http://www.ajcn.org/cgi/content/abstract/ajcn.2009.27725v1

    http://archinte.ama-assn.org/cgi/content/short/169/7/659

    http://www.gp.se/konsument/matkvalitet/1.215385-who-smor-inte-farligt

    Tässä vähän jatkoa kun täysin Suomen tilannetta vastaav uskallettin tarkistaa Ruotsissa:

    Ruotsin elintarvikelaitoksen asiantuntijat onnistuivat useassa yhteydessä (TV, radio, sanomalehdet) väittämään että on tuhansia tutkinuksia jotka tukevat heidän väitettään rasvan vaarallisuudesta.
    Kovan painostuksen jälkeen Elintarvikelaitoksen asiantuntijat kokosivat 72 tutkimusta jotka osoittavat että näin on.

    Ryhmä tutkijoita joilla ei ollut mitään sidontaa elintarvikelaitokseen tarkistivat esitetyt tutkimukset ja tulos on seuraavassa artikkelissa Lääkärilehdessä. Otsikko on ”Elintarvike laitoksen on syytä lopettaa ravintoneuvojen antaminen”

    http://www.dagensmedicin.se/asikter/debatt/2009/04/08/livsmedelsverket-bor-omede/index.xml

    Tutkijaryhmän johtopäätös:

    Kansalaisisille on tiedotettava että varoitukset tyydytettyjen rasvojen vaarallisuudesta on vailla kaikkea uskottavuutta.
    On aika että vastuunalaiset viranomaiset päättävät että Elintarvikelaitos välittömästi lopettaa ravintoneuvojen antamisen kansalaisille ja jättää vastuun niille joilla on tarvittava kliininen kokemus ja tarvittava, ajanmukainen koulutus.

    Tässä vähän lisää pseudotollolle:

    Kyseesä luento 500 lääkärille.
    Kuunnelkaa myös mitä muuta sanotaan terveyseduista ja painonhallinnasta.

    Kan det sägas tydligare?

    En minut in i föreläsningen:
    ”…Därmed måste man sätta punkt. Det finns inget samband mellan intag av mättat fett och hjärtkärlsjukdom.”
    - Peter Nilsson,
    Professor i kardiovaskulär forskning,
    Januari 2010

    VIELÄKÖ SE SELVEMMIN SE PITÄÄ SANOA?
    Minuutti luennon alusta:
    " TÄTEN TÄYTYY TODETA ETTÄ TYYDYTETYN RASVAN JA SYDÄN- JA VERISUONITAUTIEN VÄLILLÄ EI OLE MITÄÄN YHTEYTTÄ".

    - Peter Nilsson,
    Professor i kardiovaskulär forskning,
    Januari 2010

    (Äärimmäisenä oikealla istuu prof. Rössner (Ruotsin Puska)

    http://www.kostdoktorn.se/annu-en-professor-dags-att-satta-punkt

    Aikaisempia mielipiteitä professoritasolla:

    ”Två generationer svenskar har fått fel kostrekommendationer och har jagat fett i onödan. Det är dags att se över kostråden och basera dem på modern vetenskap.”

    Kaksi sukupolvea ruotsalaisia ovat saaneeet virheelliset ravintosuositukset ja vältelleet rasvaa tarpeettomasti. On aika tarkistaa ravintosuositukset ja muuttaa ne moderniin tieteeseen perustuviksi.

    - Göran Berglund,
    Professor i Internmedicin, Lund,
    i DN december 2009

    Aikaisempia professoritason lausuntoja:

    ”Man har tjatat om lågfettskost i 30 år och så visar det sig vara helt fel! Det finns inget belagt samband mellan mättat fett och hjärtkärlsjukdom.”
    Vähärasvaisesta ravinnosta on jankutettu 30 vuotta ja nyt väite näyttäytyykin täysin vääräksi! Tyydytetyn rasvan ja sydän ja verisuonitautien välillä ei ole mitään yhteyttä.

    - Fredrik Nyström
    Professor i Internmedicin, Linköping
    i Corren, september 2009

    ”Vi har underskattat riskerna med kolhydrater och överskattat farligheten med fett.”
    Olemme aliarvioinee hiilihydraatin vaarat ja yliarvioineet rasvan vaarat.
    - Johan Frostegård,
    Professor Medicin KI,
    i Expressen januari 2010

    Äänestä

  • G rulaa!! kirjoitti:

    Pelkäät koko ajan sairauksia ja että ahmimishäiriösi riistäytyy käsistä ja siksi olet laittanut itsesi VHH-kurimukseen, pakkomielteinesi et pysty suhteuttamaan mitään asiaa muuhun kuin syömiseen ja näet ravitsemuksessakin salaliittoja siellä täällä ja jokapuolla. Siitä tietää että et ole terve, joku sopiva lääkitys saattaisi todella päästää sinut peloistasi ja pakkomielteistäsi.
    Gylling on tiedemies ja Antti H on pelkkä kirjojen sepittelijä, hänkin pelkkää pakkomiellettä ja salaliittoharhaluuloja täynnä. Tyypillisiä pseudotieteellisiä kikkoja joiden taakse piiloudutaan kun ei pysty perustelemaan asioita. Sitä harrasti niin Kuhne kuin kaikki muutkin hämäräperäiset "kansanparantajat".

    Jos et tiennyt tätäkään, niin yleensä taitavilla tutkijoilla, kliinikoilla, tiedemiehillä on aina työssään mukana myös pakkomiellettä. Kun erotetaan rivimies oikeasta kyvystä, silloin voi olla myös mukana pakkomiellettä, mikä kertoo siitä, että on näkemisen kyky ja ettei ole keskinkertainen.
    Enemmänkin Heikkilä on kuitenkin kriittinen kyseenalaistaja.
    Et tule kykenemään perustelemaan koskaan, koska et kykene asioiden erittelyyn.
    Minua et vakuuta. Koska sinunlaisia on tullut nähtyä viime aikoina muutama liikaa, olen todella äkäisellä päällä.

    äskeinen G-rulesille.

    t. nanna- sekä plump.mutta.seksikäs

    Äänestä

  • G rulaa!! kirjoitti:

    sinä itse ilmoita että olet ollut väärässä kaikki nämä vuodet. Ja että Antti H on eräs pseudotieteen esilaulaja.

    Gylling on tutkija ja tiedemies, kun taas Antti H on pelkkä kirjojen sepittelijä. Hän ei tietääkseni ole tehnyt ensimmäistäkään ravitsemukseen liittyvää tutkimusta, kunhan vaan kopioi toisten juttuja ensin karsittuaan sieltä näkemyksilleen sopimattoman aineksen pois.

    Tuollainen salaliittojen näkeminen joka paikassa on tyypillinen pseudotieteen tunnusmerkki jota käytetään kun ei muuten kyetä perustelemaan kantaansa.

    Josko jättäisit ammattilaistutkijoiden työt arvostelematta ja keskittyisit vain siihen minuuttiaikatauluusi ja ruokagrammojen punnitsemiseen.

    Tässä yksi sinun käsityksesi mukaan pseudotutkija. Viitsisitkö perustella millä konstilla meinaat saada hienon termin jonka tarkoitusta et itse ymmättä sopimaan häneen?

    http://www.ravnskov.nu/uffe.htm

    Äänestä

  • plump.mutta.seksikäs kirjoitti:

    Jos et tiennyt tätäkään, niin yleensä taitavilla tutkijoilla, kliinikoilla, tiedemiehillä on aina työssään mukana myös pakkomiellettä. Kun erotetaan rivimies oikeasta kyvystä, silloin voi olla myös mukana pakkomiellettä, mikä kertoo siitä, että on näkemisen kyky ja ettei ole keskinkertainen.
    Enemmänkin Heikkilä on kuitenkin kriittinen kyseenalaistaja.
    Et tule kykenemään perustelemaan koskaan, koska et kykene asioiden erittelyyn.
    Minua et vakuuta. Koska sinunlaisia on tullut nähtyä viime aikoina muutama liikaa, olen todella äkäisellä päällä.

    ja heille pitää antaa elintilaa. Pekka Puskan johtama Thl pyrkiin vain ja ainoastaan vaientamaan toisinajattelijat, kuten Heikkilän, vetoamalla tutkimuksiin joita ei ole olemassa. Apurahapolitiikalla pyritään vaientamaan kaikki muut. Heikkilä ei aio hakea apurahoja vaan hän esittää julkisuudessa miltä käytännön lääkärityö näyttää kun sitä verrataan tutkimustietoihin. Uskotko sinä mieluimmin tutkimuksiin kuin omiin hyviin kokemuksiin. Ei kannata elää tutkimusten mukaan vaan kokemusten.

    Äänestä

  • plump.mutta.seksikäs kirjoitti:

    Jos et tiennyt tätäkään, niin yleensä taitavilla tutkijoilla, kliinikoilla, tiedemiehillä on aina työssään mukana myös pakkomiellettä. Kun erotetaan rivimies oikeasta kyvystä, silloin voi olla myös mukana pakkomiellettä, mikä kertoo siitä, että on näkemisen kyky ja ettei ole keskinkertainen.
    Enemmänkin Heikkilä on kuitenkin kriittinen kyseenalaistaja.
    Et tule kykenemään perustelemaan koskaan, koska et kykene asioiden erittelyyn.
    Minua et vakuuta. Koska sinunlaisia on tullut nähtyä viime aikoina muutama liikaa, olen todella äkäisellä päällä.

    tai sitten ei. Sitä ei Heikkilä ole mutta sen sijaan hänenlaisiaan kyseenalaistajia mahtuu 13 tusinaan.

    Jos pakkomielteet ilmenevät harhaluuloina ja salaliittoteorioina joista ei kuitenkaan ole mitään näyttöä niin se ei tutkimustöitä edistä eikä kerro mistään muusta kuin kyvyttömyydestä perustella kantansa objektiivisesti. Ja tällaisia pakkomielteitä on Heikkilän blogi täynnä.

    Sen kyllä tiedän etten vakuuta sinua. Laisellesi uskovaiselle ei mikään maailman fakta riitä jos olet päättänyt jatkaa uskomistasi.

    Täytyy todeta sinun tapauksessasi että vauriot eivät tarvitse olla suuria kun ne on korvien välissä.
    Olet kuin 3-vuotias joka inttää ja intää ja .......

    Äänestä

  • G rulaa!! kirjoitti:

    tai sitten ei. Sitä ei Heikkilä ole mutta sen sijaan hänenlaisiaan kyseenalaistajia mahtuu 13 tusinaan.

    Jos pakkomielteet ilmenevät harhaluuloina ja salaliittoteorioina joista ei kuitenkaan ole mitään näyttöä niin se ei tutkimustöitä edistä eikä kerro mistään muusta kuin kyvyttömyydestä perustella kantansa objektiivisesti. Ja tällaisia pakkomielteitä on Heikkilän blogi täynnä.

    Sen kyllä tiedän etten vakuuta sinua. Laisellesi uskovaiselle ei mikään maailman fakta riitä jos olet päättänyt jatkaa uskomistasi.

    Joo, ei nämä ole uskon asioita, vaan tiedon asioita. Sinäkin olet uskomusten läpitunkema, eli viktoriaanisen tiede- ja arvomaailman uskomusten, sen piti olla jo kauan sitten kuollut, mutta se elää näköjään voimakkaasti sinussa vielä :-).
    Olen siksi näin teräväkielinen sinulle, koska yksi nainen aliarvioi ja nimitteli minut ihan syyttä viime viikolla ja siitä siksi tämä teräväkielisyys.

    Kommentti siis G-rulaalle.

    TIEDON ei luulonasioita. Minulla on tietoa yli viiden vuoden ajalta. Kolmen ja puolen vuoden ajalta, mitä tapahtuu kun siirtyy käyttämään luonnollisia maitoja, joita saa vain maitotiloilta. Kaikki on hyvin positiivista. Kannattaa siis siirtyä vähähiilihydraattiselle ruokavaliolle jos haluaa elää terveesti.

    kiitos, näin on, ihan totta.

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    Professori Helena Gylling Kuopion yliopistosta sai niin ikään 25 000 euron apurahan tutkimukselleen Kolesterolin aineenvaihdunta tyypin 1 diabeteksessa ja valtimotaudin estäminen.

    Kun jo etukäteen on ilmoittanut vastustavansa VHH-ruokavaliota niin ei voi odottaa muuta kuin että hän tutkimuksellaan hakee nykyisestä ruokavaliosta vahvistusta käsitykselleen että ainoa oikea tapa hoitaa diabetesta on hiilihydraatit. Lää'keteollisuus on todennäköisesti tämän takana ja "hoitaa" Diabetessäätiölle rahaa mistä maksetaan tämä apuraha.

    Olisi aika ihmeellistä jos hän tulisi julkisuuteen ja ilmoittaisi että olen ollut väärässä nämä vuodet. Ei sellaista tapahdu bisneselämässä. Omaa uraa Helena tässä pönkittää ja sai apurahan vilpillisin keinoin ja toimii lääketeollisuuden juoksutyttönä.

    Toivottavasti hän kehittelee sen paljonpuhuntun äidimaito separaattorin, etteivät pikkuvauvat saa vahingossakaan kovaa eläinrasvaa.

    Äänestä

  • G rulaa!! kirjoitti:

    Toivottavasti hän kehittelee sen paljonpuhuntun äidimaito separaattorin, etteivät pikkuvauvat saa vahingossakaan kovaa eläinrasvaa.

    Kun seinä tulee vastaan niin sinunlaisesi tollot pystyy juuri siihen minkä näytit. Ei mihinkään.

    Äänestä

  • G rulaa!! kirjoitti:

    Toivottavasti hän kehittelee sen paljonpuhuntun äidimaito separaattorin, etteivät pikkuvauvat saa vahingossakaan kovaa eläinrasvaa.

    joo joku näistä peesaajista täällä antaa tissinsä separaattorin koe-erän kehitystyöhön, just sopivaa puuhaa tälle aivottomien katraalle

    Äänestä

  • sivustaseur. kirjoitti:

    olisko tuo kyseinen professorka se aivoton?

    hei älä varasta mun nikkiä

    Äänestä

  • sivustaseur. kirjoitti:

    hei älä varasta mun nikkiä

    jos nytten sattuu olemaan kaksi kallea niin kumpi on oikea?

    älä nyt mokomasta mossota. sivustaseuraajat älköön huudelko.

    Äänestä

  • sivustaseur. kirjoitti:

    jos nytten sattuu olemaan kaksi kallea niin kumpi on oikea?

    älä nyt mokomasta mossota. sivustaseuraajat älköön huudelko.

    ja ne tissit on parempi olla koe-erän kehitystyöhön ihan kunnon hinkit, ei mitkään ikäloppujen killuttimet. Kai nää peesaajat täällä hyvän tarkoituksen vuoksi lähtis messiin ja tarjoaisi Veijon menetelmällisen separaattorin vuoksi tissin uhrialttarille.

    Äänestä

  • sivustaseur. kirjoitti:

    jos nytten sattuu olemaan kaksi kallea niin kumpi on oikea?

    älä nyt mokomasta mossota. sivustaseuraajat älköön huudelko.

    "jos nytten sattuu olemaan kaksi kallea niin kumpi on oikea? "

    Sinun tapauksessasi kyseessä ei ole kalle vaan tollo.
    Kuin helvetin tyhmä sinunlaisesi tolppalaukaus voi olla?

    Äänestä

  • Veijo kirjoitti:

    "jos nytten sattuu olemaan kaksi kallea niin kumpi on oikea? "

    Sinun tapauksessasi kyseessä ei ole kalle vaan tollo.
    Kuin helvetin tyhmä sinunlaisesi tolppalaukaus voi olla?

    nyt mä menen ihan sekasin. Olin mä sitten tolppalaukaus tai en, niin siis joku varasti äsken mun nikin,mutta nyt tuntuu, että meitä on jo kolme samaa nikkiä tässä. Älä sää Veijo siinä viisastele, tässä menee pasmat sekasin.

    Äänestä

  • sivustaseur. kirjoitti:

    joo joku näistä peesaajista täällä antaa tissinsä separaattorin koe-erän kehitystyöhön, just sopivaa puuhaa tälle aivottomien katraalle

    Täytyy kommentoida, että toki antaisin hätätilanteessa rinnat maitoineen käyttöön jos tiukka paikka tulisi.

    Äänestä

  • Veijo kirjoitti:

    "jos nytten sattuu olemaan kaksi kallea niin kumpi on oikea? "

    Sinun tapauksessasi kyseessä ei ole kalle vaan tollo.
    Kuin helvetin tyhmä sinunlaisesi tolppalaukaus voi olla?

    tosta Kallesta en tiedä, mut sä oot kyllä täys kymppi. En tiedä kuka toi oli, joka puhui jostain kallesta, se oli kai se toinen, joka vei mun nikin.

    Äänestä

  • plump.mutta.seksikäs kirjoitti:

    kiitos, näin on, ihan totta.

    todella alkoi vasta joskus keksiajan jälkeen mutta ennen teollistmisen aikakautta, sanoisiko että 1600 ja 1800-lukujen välissä jossain. Ravinnon makro-osat taisivat olla selvillä joskus 1900-vaihteessaa.

    Ja sitten joku keksii tällaisen VHH:n joka perusutuu tismalleen siihen tutkimustietoon jonka muut kuin keksijä ovat saaneet selville. Ja sitten joku tällaisella palstalla väittää että "vanhaan kantaan" näkemyksensä perustavat ovat jotenkin tipahtaneet kelkasta.

    Niin kauan kuin historiaa on ollut niin kauan on ollut myös erilaisia epäilijöitä ja jopa hulluimmatkin kyseenalaistukset ovat saaneet kannattajansa. Mutta sinne ne ovat jääneet historian havinaan kaikki järjestään paitsi se osuus mitä pienet friikkiryhmät edelleen pitävät yllä. Näin tulee tapahtumaan myös VHH:lle, se tulee jäämään vain pienen friikkiryhmän harrastukseksi, jo pelkästään siksi että VHH vaatii koko elämän sopeuttamista pelkän dieetin ympärille, VHH:n aloittamisen jälkeen mitään asioita ei mitata millään muulla mittarilla kuin sen laihdutusvaikutksella ja se hallitsee koko ajan.

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    TIEDON ei luulonasioita. Minulla on tietoa yli viiden vuoden ajalta. Kolmen ja puolen vuoden ajalta, mitä tapahtuu kun siirtyy käyttämään luonnollisia maitoja, joita saa vain maitotiloilta. Kaikki on hyvin positiivista. Kannattaa siis siirtyä vähähiilihydraattiselle ruokavaliolle jos haluaa elää terveesti.

    ole mahdillisuutta ostaa suoraan tiloilta tilamaitoa,silloin on pakko tyytyä "kaupan" maitoon jos maitoa haluaa juoda.Vai eikö silloin ole vhh;lla jos juo muuta kuin tilamaitoa?

    Äänestä

  • tietoaeiluuloa kirjoitti:

    ole mahdillisuutta ostaa suoraan tiloilta tilamaitoa,silloin on pakko tyytyä "kaupan" maitoon jos maitoa haluaa juoda.Vai eikö silloin ole vhh;lla jos juo muuta kuin tilamaitoa?

    tilamaitoa niin osta sitten kaupasta punaista maitoa, siinä on ainakin sydänystävällistä eläinrasvaa. Muuten sitäkään ei kohta enää saa kaupasta kun sen menekki on niin pientä. Itse ostan kaupasta kuohukermaa koska en halua erottaa maukkaasta tilamaidosta kermaa sillä jäljelle jäisi vain rasvattomampaa maitoa. Ei vähähiilihydraattisuus ole tilamaidosta kiinni.

    Äänestä

  • G rulaa!! kirjoitti:

    todella alkoi vasta joskus keksiajan jälkeen mutta ennen teollistmisen aikakautta, sanoisiko että 1600 ja 1800-lukujen välissä jossain. Ravinnon makro-osat taisivat olla selvillä joskus 1900-vaihteessaa.

    Ja sitten joku keksii tällaisen VHH:n joka perusutuu tismalleen siihen tutkimustietoon jonka muut kuin keksijä ovat saaneet selville. Ja sitten joku tällaisella palstalla väittää että "vanhaan kantaan" näkemyksensä perustavat ovat jotenkin tipahtaneet kelkasta.

    Niin kauan kuin historiaa on ollut niin kauan on ollut myös erilaisia epäilijöitä ja jopa hulluimmatkin kyseenalaistukset ovat saaneet kannattajansa. Mutta sinne ne ovat jääneet historian havinaan kaikki järjestään paitsi se osuus mitä pienet friikkiryhmät edelleen pitävät yllä. Näin tulee tapahtumaan myös VHH:lle, se tulee jäämään vain pienen friikkiryhmän harrastukseksi, jo pelkästään siksi että VHH vaatii koko elämän sopeuttamista pelkän dieetin ympärille, VHH:n aloittamisen jälkeen mitään asioita ei mitata millään muulla mittarilla kuin sen laihdutusvaikutksella ja se hallitsee koko ajan.

    Tarkoitin, että jos näkee tieteen viktoriaanisen arvomaailman silmälasien läpi, ihmisen menetelmissä ja ajatusmaailmassa on niin jyrkät rajat, että ihminen itse ei yksinkertaisesti mene niiden yli, kekseliäisyys puuttuu, lähtöasetelma jämähtää johonkin asentoon.
    Sen taustalla on itse asiassa moraaliopilliset ongelmat, niin oudolta kuin se kuullostaa, tekijöiden omatkin. Kun lähtöasetelma jämähtää viktoriaanisista syistä tiettyyn asentoon, sitä asennetta kannetaan ikuisuus sen jälkeen, ja lopulta tietyt ajatusmallit muuttuvat myytiksi ja sitten ei enää kyseenalaisteta. Puskan tapauksessa myös on tapahtunut tämä.
    Ja esim. sinua vaivaa virallisen lautasmallin oppi, samantyyppinen muistijäänne jostain kaukaa, joka on olemukseltaan enemmän moraalista laatua. Tuota on vaikea selittää kirjoittamalla, mutta jähmeiden asenteiden takaa löydetty 1800-luvullakin aina vain moraalista ongelmaa.
    Eli tämä olikin vain moraaliongelma :-), pelkkää moraaliongelmaa...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Möntiöinen kirjoitti:

Toisinajattelijoita yritetään usein sulkea työ- ja tiedeyhteisön ulkopuolella. Lahjakas kansanterveystieteilijä Jukka Salonen astui aikoinaan liian isoille saappaille sanoutuessaan julkisesti irti Pekka Puskan tekemistä johtopäätöksistä Pohjois-Karjala-projektin tiimoilta. Puska yritti ad hominem -hyökkäyksillä heikentää Salosen uskottavuutta, mutta totuus ei tunnetusti pala tulessakaan. Data ei yksinkertaisesti tue Puskan tekemiä johtopäätöksiä (kts esim. Editors' Response—exporting failure). Jos faktat eivät sovi dataan, muuta faktoja, älä dataa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu