Mun tyttöystävä on ihanin... aina sillon kun se ei marise, angstaa, kitise, leiki hankalaa,
itke huomion takii, on mustis, eli ilman noita luonteenpiirteitä, se on maailman ihanin.
Välillä voi tulla hetkiä että tapellaa muutama päivä putkee, jää kierre päälle, hän marisee sillon
ihan kaikesta, on ku joku vitun kakara, vaikka ikää on jo 19. Nykyään noi tappelut ja sen marinat
pursuu korvista, mietin et miks hän ei aina vois olla se ihana, hellyyttävä söpöliini. Siit muuttuu
ihan toinen kun tapellaan, haukkuu ym. Ei osaa kattoo peiliin eikä nää omassa käytöksessään mitää pahaa.
Oon jotenki niin täynnä tota kaikkea. Nyt taas muutama päivä vaa tapeltu, jos ollaa saatu hyvää aikaseks,
se menee hetkessä. Ollaan siis seurusteltu kolme vuotta, eikä ne oo aina ollu mitää ihaninta aikaa.
Nähdää vaa viikonloppusin kaukosuhteen takia.
Sen pitäis muuttaa toiselta paikkakunnalta tänne mun paikkakunnalle, jossain vaikka vuoden sisällä,
mietin että miten kestän, jos sen luonne tai tappelutavat ei koskaan tuu muuttumaa.
Välillä mietin, että haluunko oikeesti olla vielä ton ihmisen kanssa.
Kysymykseen vastaus on kyllä, aina sillon kun meillä on asiat oikeesti hyvin.
Mut sit kun tapellaa ja tapellaa, en kestä koko ihmistä, se etoo, ällöttää ja ärsyttää niin suunnattomasti.
En haluais erota, koska tiedän että tyttöystävässäni on se piirre, mitä rakastan ihan mielettömän paljon,
ja se luonne on aina esillä sillon kun kaikki on hyvin. Siitä ihmisestä en halua päästää ikinä irti.
Ja haluaisin nähdä muuttuisko asiat kun ja jos muutettaisiin yhteen. Ja nähtäis päivittäin.
Aina kun tapellaa, mulle tulee aina mieleen kysymykset, että tätäkö mä nyt haluun, tän ihmisen kanssa olla,
joka haukkuu ja kohtelee paskasti ku tapellaan.
Mitä teen? Onko kokemuksia siitä, että muuttuuko ihminen koskaan?
Eroominen on viiminen vaihtoehto, jota en haluaisi toteuttaa. En pystyisi.
Oon sanonu näitä asioita jo tyttöystävälle, hän väittää että on jo muuttunut vähän, en vaan näe sitä. :(
(Itse myös olen tyttö...)
itke huomion takii, on mustis, eli ilman noita luonteenpiirteitä, se on maailman ihanin.
Välillä voi tulla hetkiä että tapellaa muutama päivä putkee, jää kierre päälle, hän marisee sillon
ihan kaikesta, on ku joku vitun kakara, vaikka ikää on jo 19. Nykyään noi tappelut ja sen marinat
pursuu korvista, mietin et miks hän ei aina vois olla se ihana, hellyyttävä söpöliini. Siit muuttuu
ihan toinen kun tapellaan, haukkuu ym. Ei osaa kattoo peiliin eikä nää omassa käytöksessään mitää pahaa.
Oon jotenki niin täynnä tota kaikkea. Nyt taas muutama päivä vaa tapeltu, jos ollaa saatu hyvää aikaseks,
se menee hetkessä. Ollaan siis seurusteltu kolme vuotta, eikä ne oo aina ollu mitää ihaninta aikaa.
Nähdää vaa viikonloppusin kaukosuhteen takia.
Sen pitäis muuttaa toiselta paikkakunnalta tänne mun paikkakunnalle, jossain vaikka vuoden sisällä,
mietin että miten kestän, jos sen luonne tai tappelutavat ei koskaan tuu muuttumaa.
Välillä mietin, että haluunko oikeesti olla vielä ton ihmisen kanssa.
Kysymykseen vastaus on kyllä, aina sillon kun meillä on asiat oikeesti hyvin.
Mut sit kun tapellaa ja tapellaa, en kestä koko ihmistä, se etoo, ällöttää ja ärsyttää niin suunnattomasti.
En haluais erota, koska tiedän että tyttöystävässäni on se piirre, mitä rakastan ihan mielettömän paljon,
ja se luonne on aina esillä sillon kun kaikki on hyvin. Siitä ihmisestä en halua päästää ikinä irti.
Ja haluaisin nähdä muuttuisko asiat kun ja jos muutettaisiin yhteen. Ja nähtäis päivittäin.
Aina kun tapellaa, mulle tulee aina mieleen kysymykset, että tätäkö mä nyt haluun, tän ihmisen kanssa olla,
joka haukkuu ja kohtelee paskasti ku tapellaan.
Mitä teen? Onko kokemuksia siitä, että muuttuuko ihminen koskaan?
Eroominen on viiminen vaihtoehto, jota en haluaisi toteuttaa. En pystyisi.
Oon sanonu näitä asioita jo tyttöystävälle, hän väittää että on jo muuttunut vähän, en vaan näe sitä. :(
(Itse myös olen tyttö...)
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.