miehet ja naiset

moikka!
mies sanoi minulle yks kerta, että ei ole halunnut minua yhtään sen enempää kuin muitakaan seksi kumppaneitaan. että kaikkia on samalla tavalla halunnut..ja että kaikki on samalla viivalla hänen ajatusmaailmassaan.
minua tämä kiukuttaa. minulle olisi tärkeää että mies tuntee minun kanssa ollessaan että olen hänelle jotain ainutlaatuista ja minun kanssa on mukavempi olla.
itse ajattelen niin että hän on ihana ja mahtava vaikkei nyt mikään paras mitä minulla on ollut, mutta eihän sellaset käy mielessä kun on rakastunut..
se että hän vertaa meidän jo arkisoitunutta seksiä panoihin jossa arki ei tullut esille, on minusta väärin.

onko miehen ajattelussa jotain vikaa vai onko minun päässä joku harhakuvitelma parisuhteen seksistä..?
olen kyllä seurustellut aiemminkin monia vuosia. että kokemusta riittää..

onko kaikki samalla viivalla vai meneekö jotkut naiset edelle?

mistä tällainen mielipide johtuu?

ajattelin jo että olen huono rakastaja tai hän ei enää rakasta minua.

suhteen alussa hän sanoi monesti ettei hänellä ole ollut näin kivaa kenenkään kanssa.

ihmetyttää tuollainen takin kääntö.
4434
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ensin naiset valittaa siitä, että heitä pidetään seksi-objekteina, nyt maristaan, kun ketään ei erityisesti pidetäkään seksiobjektina..

Ja toisekseen, ethän itsekään pidän häntä elämäsi parhaana panona, joten suu suppuun silloin.

Äänestä
  • siitäkö onkin kyse? että hän ei pidä meitä ketään seksi objekteina ?
    en huomannutkaan sitä tuosta kulmasta katsella..
    eikö se ole niin että se jota rakastaa niin sitä pitäis eniten halutaki?
    me do not know..

    Äänestä

  • minä kirjoitti:

    siitäkö onkin kyse? että hän ei pidä meitä ketään seksi objekteina ?
    en huomannutkaan sitä tuosta kulmasta katsella..
    eikö se ole niin että se jota rakastaa niin sitä pitäis eniten halutaki?
    me do not know..

    olisi ihanne tilanne, että suurimmat halut ja suurin rakkaus kohdistuisi samaan henkilöön, mutta varsinkin miehillä se ei useinkaan mene niin, valitettavasti.

    Äänestä

  • Hannu kirjoitti:

    olisi ihanne tilanne, että suurimmat halut ja suurin rakkaus kohdistuisi samaan henkilöön, mutta varsinkin miehillä se ei useinkaan mene niin, valitettavasti.

    Kai se tyyppi pitää sinua itsestäänselvyytenä, minä vetäisin herneen nenään, jos mies ei osoittaisi, että juuri minä olen se tärkein kaikista mitä on ollut ja tulee olemaan.

    Jokaisessa parisuhteessani mies on aina ylistänyt minua tärkeänä juuri hänen elämässään, nykyinen tuntuu, ettei muusta puhukaan kun minun loistokkuudesta....eikö se heijastu itsestä, että jos ei itseään arvosta, niin helposti mieskään ei sitä tee... minä sisimmässäni kuitenkin pidän omasta oudosta itsestäni, ja onko kliseistä tuntea niin, että minä olen sen arvoinen ja sitä vaadin, että mies on valmis kuolemaan puolestani.

    Ja ei se seksi ole se asian ydin, tai jos tässä oli nimenomaan kyse juuri seksin merkityksestä ja siitä miltä seksi juuri miehelle merkitsee teidän parisuhteessa juuri sinun kanssasi. Jos se on pelkkää tarpeiden tyydyttämistä, eikä halua tuntea toinen rakastamansa ihminen mahdollisimman lähellä, niin ei siinä sitten mitään kannata ihmetellä, jos mies ei koe sitä minään muuna..

    En tiedä, kopautappa jollain lailla miestäsi, älä petä, tai vastaavaa, vaan anna hänelle mielikuva siitä, kuinka et välttämättä tarvikaan hänen seksuaalisia palvelujaan, vaan intressit on jossain muualla, muissa asioissa.. jos hän kokee samaa sinun puolelta, voi olla että hän ymmärtäisi paremmin...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kommentteja kirjoitti:

moikka!
mies sanoi minulle yks kerta, että ei ole halunnut minua yhtään sen enempää kuin muitakaan seksi kumppaneitaan. että kaikkia on samalla tavalla halunnut..ja että kaikki on samalla viivalla hänen ajatusmaailmassaan.
minua tämä kiukuttaa. minulle olisi tärkeää että mies tuntee minun kanssa ollessaan että olen hänelle jotain ainutlaatuista ja minun kanssa on mukavempi olla.
itse ajattelen niin että hän on ihana ja mahtava vaikkei nyt mikään paras mitä minulla on ollut, mutta eihän sellaset käy mielessä kun on rakastunut..
se että hän vertaa meidän jo arkisoitunutta seksiä panoihin jossa arki ei tullut esille, on minusta väärin.

onko miehen ajattelussa jotain vikaa vai onko minun päässä joku harhakuvitelma parisuhteen seksistä..?
olen kyllä seurustellut aiemminkin monia vuosia. että kokemusta riittää..

onko kaikki samalla viivalla vai meneekö jotkut naiset edelle?

mistä tällainen mielipide johtuu?

ajattelin jo että olen huono rakastaja tai hän ei enää rakasta minua.

suhteen alussa hän sanoi monesti ettei hänellä ole ollut näin kivaa kenenkään kanssa.

ihmetyttää tuollainen takin kääntö.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu