kertokaa mielipiteenne minulle!
minulla on mies, olemme olleet yhdessä vuoden.
hän on mukava ja uskollinen, jolla on vahvat periaatteet asioista.
mutta;
hän muuttuu kun saa viinaa, alkaa vähätellä minun olemassa oloani sillä että kaverit on tärkeämpiä, huutaa kuin pieni sika jos kyselen monelta menee kotiin, haukkuu vitun ämmäksi ja uhkaa sillä että laittaa puhelimen kiinni jos kyselen enää mitään.
baareissa hän käy aika vähän, mutta kun käy niin sitten ne reissut on tällaisia.
minulle hän sanoo, että baareissa ei jutella kenenkään tuntemattomien miesten kanssa, ja jos joku tulee iskemään niin sille pitää haistattaa vitut ja ajaa se pois.
itse olin kerran todistamassa kun hän teki saman naiselle joka yritti häntä lähestyä.
minä en ole tervetullut hänen ja kavereiden mukaan baariin. se kuulema pilaa ilon ja hänen pitää pitää seuraa sekä minulle että kavereille, ja se on kuulema vaikeaa. hänen kavereitaan en tunne lainkaan.
hän on mustasukkainen luonne. ei hyväksynyt sitä että olen ollut yli kymmenen kanssa ennen häntä, tosin seurustellut kahden ja pisin suhteeni on 6 vuotta.
hän menettää hermonsa todella vähästä. siihen riittää punaiset liikenne valot.
oman asuntoni vessan ovi sai nyrkinmentävän reiän suhteemme alussa.
minuun hän ei ole ikinä koskenut. ja sanoo ettei voisi ikinä niin tehdä.
hän ei lohduta minua jos minulla on paha olla. sanoo vaan että ei hän voi auttaa ja ihmettelee kun kaipaan juttu seuraa.
hänen täytyy joka päivä laittaa muutama euro rahapeleihin. tulee ahdistunut olo jos ei laita.
tämä mies on vasta 22 vuotias.
hyvä muuten, hauska ja hellä kunhan ei riidellä.
en tiedä mitä silti ajatella. olen itse taitelija sielu ja herkkä ja kaunis nainen, joka sokeutui siitä että oli pakko löytää uskollinen mies.
nyt en tiedä mitä enää ajatella.
ja se että hän kieltää minulta miesten kanssa juttelun, en usko että kukaan mies on sellainen ettei kellekään naisille baareissa juttele, mutta niin hän väittää, että pitää vain hauskaa poikien kanssa. tutuille tytöille kyllä puhuu.
mielipiteitä?!

Vastaukset 4
Vanhimmat
Siis, miksi pitäisi ventovieraille naisille tai miehille baarissa jutella? Omasta kokemuksesta- suuri osa on seuraa etsimässä, minkä ihmeen takia minun pitäisi alkaa vieraan seuraa etsivän miehen kanssa juttelemaan, kun kotona odottaa oma, ja kun on kavereitakin? Yksin en baarissa käy, vaan kavereita on aina mukana, joten miks ihmeessä pitäis vieraille miehille sit pakosti alkaa jutustelemaan? Häh? Tai miehen naisille? Onko pakkomielle kerätä jotain hyväksyntää tyyliin: tuon saisin jos haluaisin? Mä ainakin menen baariin viettääkseni illan kavereiden kanssa, en tutustuakseni uusiin miehiin...
Elämää on kivaa kun on avoin ja vapaa. Baariin mennään pitämään hauskaa ja rentoutumaan. Jos et uskalla ottaa kontaktia kanssaihmisiisi et ole rentoutunut eikä sinulla ole hauskaa.
Ei kaikki ole seksiä. Ventovieraille voi, saa ja pitää puhua kadulla, porraskäytävässä ja baarissa jos tekee mieli. Kukaan ihminen ei ole saari. Olemme kaikki täällä yhdessä, veljiä ja siskoja. Hymyile vähän!
Just tämä asenne on niin raivostuttavaa; ulkona ollessa ei voi noin vain jutustella ihmisten kanssa! Kamalaa! Ei kaikki ole iskemässä, jotkut on vaan ihan vastapainoa arjelle hakemassa!
Minun unelmanani olisi sellainen tyyli, että ulos voisi mennä yksinkin, juomaan ja juttelemaan! Mutta ei, aina pitää olla kaverit mukana, muutoin ei voi illan aikana jutella tavallisia kenenkään kanssa & tutustua uusiin ihmisiin!
Minusta on hirveää, että jos yhtäkkiä, vaikka keskellä viikkoa tekee mieli kaupungille, pitää väkisin soitella koko kännykkä läpi josko joku lähtisi, sitten saa ehkä mukaansa henkilön, joska kanssa nyt ei niin hirveän hyvä tuttu ole, pakko raahata mukaan ikäänkuin viittana koska tyyli on se, ettei lasillisillekaan oikein yksin voi mennä.
Yökerhoon jos menee yksin, niin ympärillä on jatkuva jono "annankko"-aloituksella.
Olen sitä mieltä että kenekään ei tarvitsisi kestää tuollaista kohtelua. Lähde. Lähde. Lähde. Lähde pois.