Voimme tai saammeko puhua totuudesta filosofisesti ilman että ketju siirtyy tai siirretään sille osoitetulle palstalle? Onko se totuus, ettei katolisella palstalla pystytä tai saa keskustella ilman mainintaa katolilaisuudesta? Onko se totuus väistämätön, että se menee riitelyksi sen takia, että pitää olla yhtymäkohta katolilaisuuteen? Onko mahdollista totuudesta puhua filosofisesti ilman katolista yhtymäkohtaa? Minulla herää kysymyksiä enemmän kuin vastauksia, mutta onko tämä palsta tarkoitettu katolilaisuudesta herättäviin kysymyksiin ainoastaan? Mikä on totuus tässä ongelmassa?
Minusta olisi hienoa, että olisi jokin keskustelusivut katolilaisilla, jossa saavat katolilaiset keskustella jopa filosofisella tasolla vaikkapa totuudesta, jos niiksen tulee. Yleinen katolilainen keskustelua ilman yhtymäkohtia katolilaisuuteen olisi hienoa ja antoisaa. Nyt luulen löytäneen syy tämän palstan negatiivisuudellekin, pitää olla yhtymäkohta katolilaisuuteen, jotta ei poisteta ketjua.
Minusta olisi hienoa, että olisi jokin keskustelusivut katolilaisilla, jossa saavat katolilaiset keskustella jopa filosofisella tasolla vaikkapa totuudesta, jos niiksen tulee. Yleinen katolilainen keskustelua ilman yhtymäkohtia katolilaisuuteen olisi hienoa ja antoisaa. Nyt luulen löytäneen syy tämän palstan negatiivisuudellekin, pitää olla yhtymäkohta katolilaisuuteen, jotta ei poisteta ketjua.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Kirjoittaja on varmaan huomannut miten sietämättömiä ja suvaitsemattomia katoliset ovat toisiaankin kohtaan - Kirkossa on liian monta ryhmittymää, joilla on se ainoa oikea totuus. Uskosta puhutaan harvemmin, ja kunkin suuntauksen oikeasta traditiosta aina. Keskiaikainen noitavaino puuttuu.
Totuudesta asiallisesti keskusteleminen olisi todella hyvä asia. Mutta, kun keskusteluhan on vuorovaikutusta, ja jos toisella osapuolella on totuus, joka ei edes kuuntele, niin eihän se ole keskustelua. "Vuorovaikutus" täällä on enimmäkseen julistamista ja tuomitsemista.
Tämä olisi hyvä foorumi vaihtaa hedelmällisiä ajatuksia ja aktivoida monenlaisia ihmisiä osallistumaan kristinuskon ja miksipä ei muidenkin uskontojen näkemyksiin. Palstan ingressi Katolisuus kuitenkin ohjaa keskittymään katolisuuteen.
Kyse ei ole suvaitsevaisuuden puutteesta, vaan palstan rajatusta aihesta. Katolilaiset kuten luterilaiset omalla palstalla joutuu pitäytyä oman uskon aiheessa, muutoin siirretään aihe pois omalle palstalle. Olen itse katolilainen myös. Onko palsta sidottu kyseiselle aihelle? Mitä mieltä on seriffimme?
Itseäni aina häiritsee se, mikä on totta. Pitääkö asian joka on tosi tai totuus olla loogisesti tosi ja järkevästi selitettävissä? Selvää on, että että kaikki loogiset asiat eivät tietenkään voi olla totuus tai totta tässä maailmassa. Ajattele vaikka ihan painovoimaa: miksi se on atraktiivinen voima eikä repulsiivinen? Kuitenkin se on atraktiivinen eikä repulsiivinen. Kukaan ei ainakaan ole vielä löytänyt sellaista paikka, jossa Maan vetovoima, yhtä-äkkiä muuttuisi työntövoimmaksi. Edes Kiinassa, ihmiset eivät voi lentää vaikka kungfu filmien perusteella luulisi ihan muuta.
Ja jos on eri filosofioita, niin mikä niistä on oikea? Mikä on se mitta, jolla filosfiaa mitataan?
Ongelmaksi tulee, jos käsitellään teologiaa filosofian avulla, että mistä tiedämme mikä filosofisesti looginen malli on teologisesti oikea? Väittäisin, että teologiaa ei voi todista oikeksi kokeellisesti. Jos vaikka teksin Jumalan kanssa diilin, että jos A tapahtuu niin sitten menen maalikkodehoniaanien retriittiin, niin voidaanko todeta, että jos A ei tapahtunut niin Jumala ei halua, että menen SCJ:n maalikoiden retriittiin? Ja jos sitten niin tapahtuisikin, niin huijasinko Jumalaa, jos sitten en menisikään retriittiin? Ja eikö Jumala sitten teinnyt tätä jo ennakolta, joten sinäänsä mitään huijausta ei ole edes tapahtunut.
Siksi siis filosofisesti ajatellen kaikki teologia on samanarvoista. Eli kaikki riippuu siitä mistä se roikkuu. En ainakaan minä keksi absoluuttisen totuuden omaavaa filosofiaa. Ainoa tapa, jolla joku teologia voi osoittautua Jumalallisen ilmoituksen avulla, mutta tässä ruvetaan menemään jo teologian alueelle.
Joissain yliopistoissa on kuulemma jako teoreettiseen ja tavalliseen filosoiaan. Tämä on ainakin minulle ihan käsittämätön asia. Miten filosofia voi olla mitään muuta kuin teoreettista?
Itse asiassa tähän asiaan liittyyy hiuakn seuraava laulu.
http://www.youtube.com/watch?v=rZ2hRbxd7ko
Kuinka sen onnistuu loogisesti todistamaan totuutta? Kuten esimerkiksi oma kokemus. Onko se ainoastaan totta, jos meiltä löytyy paperilla, valokuvalla tai asiakirjan sitä, mitä emme itse pysty havaitsemaan? Onko se totuutta kaikki mitä lukee, ja se on loogisesti kirjoitettu. Sadut, salaliittoteoriat ja päinvastoin voiko sadulla viestittää totuutta meidän alitajuntamme?
Kuvittelemmeko myös painovoiman olevan meidät maassa pitävä? Onko se sitten totta meidän ruumiimme aistit, jos aistimme atraktiivisen voiman? Olen pohtinut itse sitä, miten voimme kumota tai kääntää sen repulsiiviseksi. Onko se mahdollista kääntää? Tarvitaanko ylöspäin mentäessämme käyttää ilmavirtaa hyödyksi? Voiko löytää energiaa, joka työntää meidät ylöspäin tuottamatta suurta liekkiä takapuolessa? Uskon, että jonain päivänä onnistuu. Nythän me voimme hallita atomien osasia.
Minä väitän, että teologiaa on oikeaa, mutta absoluutista totuutta ei ole niin kauan ennen kuin Jeesus ponkaisee valtakuntansa pystyy tälle planeetalle. Silloin teologinen absoluuttinen totuus tulee täydellisesti esille. Nyt ihminen pyrkii oppimaan hänen totuutta sillä rajallisella tiedolla, jonka ihminen hallitsee. Voidaanko sanoa, että sinun totuus ja minun totuus teologiasta on samanarvoista totuutta? Vai onko totuuden arvo jollain oppiarvolla mitattavissa? Jeesus oli kirvesmies, ja hänen totuus on tullut absoluuttisesta lähteestä. Me voimme olla jopa tohtoreita teologisesta, onko totuus opittua vai saatua tietoa
jatkuu... pitää kahvi juoda ensin, muutoin se maku muuttuu kitkeräksi. Tai se on jo, vai kuvittelenko vain sen molekyyylin muuttuneen kitkerän makuiseksi?
Olen pahoillani, että filosofian käsitteet ovat pääset ruostumaan taidon käytönpuutteen takia.
Mutta voinko edes esittää kysymyksiin vastaväitettä? Olen samaa mieltä, että teologiaa on vaikeata todistaa kokeellisesti, mutta ehkä empiirisesti siitä saadaan näyttöä. Pitäisikö meidän myös luottaa omiin aisteihin kuten painovoiman suhteen eli voidaanko uskoa Jumalan ihmeisiin totuutena jonkun ihmisen kertomana, kuten esimerkki Fatiman ihme tai jos joku saa kolmiosaisen ennustuksen, josta ensimmäinen osa tapahtuu ennen tapahtumaa eli näkee ennustuksen. Toinen osa tapahtuman hetkellä, jolloin ennustus tapahtuu. Viimeinen osa jälkeen tapahtuman, jossa sinulle annetaan lisänäyttöä enteen tapahtumasta, joka on ensimmäisessä osassa näytetty? Onko se todiste kaikille ihmisille Jumalasta, vai onko se todiste vain sille, joka näki enteen? Onko empiirinen tieto tarpeksi todiste Jumalan sanasta? Vai pitäisikö sen pystyä todistamaan kokeellisesti, että se on Jumalan kertomaa teoreettista ketjua? Jos pystyisimme toteuttamaan Jumalan kaikki enteet lukemalla, ja ettei sattumaa olisi, olisiko enää vapaata tahtoa? Onko se mahdollista, että Jumala tarjoaa meille mahdollisuuden tehdä jotain? Ehtona on, että se tapahtuu ilman että teet mitään, tai voi yrittää tehdä sille jotain, mutta se tapahtuu siltikin, niin kuin enne se kertoo, vai että teet jotain ja tapahtuma muuttaa suunnan? Voiko ihminen koskaan saada konkreettista todistetta totuudesta ilman empiiristä kokemusta? Pitäisikö hänen saada yrittää kolme kertaan samaa, ennen kuin uskoo Jumalan läsnäolosta? Eikö se ole kokeellisesti todistettavissa, jos näin mahdollista? Miten on mahdollista saada jumalasta lähtöisin olevasta totuudesta konkreettisesti, jotta se muuttuisi, vai onko se vain ontologiaa?
Oma kokemusta ei voida yleisesti pitää totuutena mistään asiasta. Olisi hyvinkin todennäköistä, että jos kolme henkilöä olisi paistamassa nuotiolla makkaraa järvenrannalla, kukin heistä kokisi sen eri tavalla. Tai ei ainakaan täsmälleen samalla tavalla. Jos tapahtumasta olisi valokuva se kyllä kertoisi ainakin jotain tilanteesta. Tavallisestihan ihmisen muisti on valikoiva, jolloin monet tärkeät yksityiskohdat jäisivät kertomatta.
On sanomattakin selvää, että saduilla voidaan viestittää totuutta. Ja väittäisin, että satuihin piilotettu totuus saattaaa tavoittaa ihmiset paremmin kuin suorat sanat.
Gravitaatio on teoriassa hyvin helppoa kääntää: riittää, että muutetaan Newtonin gravitaatiovoimalain etumerkki miinuksesta plussaan. Se ei ole mitenkään hurjaa matematiikkaa.
Teologioitakin on montaa sorttia. Miksi Ratzingerin teologia olisi enemmän totta kuin Küngin?
Itseäni on aina kiehtonut Katariina Sienalainen, joka oli maalikkodominikaani, mutta kumminkin puuhasteli jos jonkinnäköisten asioiden kanssa. Hänhän ei ollut mikän oppinut teologi, mutta kirjoitti tästä huolimatta Jumalallista viisautta.
Fatiman ja painovoiman ero on kuitenkin selvää: kuka tahansa pystyy kokeilemaan painovoiman toimivuuden pudottelemalla palloja parvekkeelta. Sen sijaan Fatiman profeetiaa on hankalampi todistaa. Vapaa tahto on kyllä vaikea asia. Samantapainen onglema, joka kuitenkin voidaan todistaa kokeellisesti, on ns. Bellin epäyhtälö. En itse ole ekspertti tässä asiassa, mutta kuulemma sen kokeellinen todistus on mahdollista. Pitäisi varmaan paneutua asiaan tarkemmin.
Tottahan tiedon saanti vaatii jonkinlaisen kokemuksen. En tiedä montako kertaa tietty asia pitää todistaa, jotta se osoittaisi Jumalan olemassa olon. Itse teen tässä kokeellisen testin, en oikeastaan Jumalan kanssa, mutta isä Leon Dehonin kanssa, mutta hän saa sitten hoitaa asian Isännän kanssa. Lupaan mennä maalikkodehoniaanien retriittiin, jos A tapahtuu. Tässä en voi kertoa mikä A on koska se paljastaisi liikaa minusta, vaikka kuitenkin vakiokirjoittajat varmaan tutevatkin minut. Tai ainakin heillä olisi mahdollisuus tuntea, minut. Asia selvinnee noin 1 kk sisällä. Jos A tapahtuu niin toki testiä voisi jatkaa, sanomalla jos B tapahtuu, niin ryhdyn maalikko dehoniaaniksi jne. Tällä tavoin Jumala ja isä Leon Dehon voisivat voittaa paljonkin niin halutessaan. Tosin en kyllä uskaltaisi lyödä B vetoa sen jälkeen, jos A olisi tapahtunut.
:) Mielenkiintoista, voisinkohan tuota teoriaa kokeilla siihen, mitä Jumala haluaa minun olevan. Enkö voi päättää itse mikä tulen olevani, ja olettavani Hänen myötävaikuttavan tilanteeseeni? Eikö se ole sattumaa? Jos A toteutuu, silloin myös B toteutuu tai B ei toteudu. Jääkö sattumalle tilaa? Mutta otetaan mukaan langennut enkeli keskusteluun. Jos Jumala tahtoo A:n toteutuvan opettaakseen sinua, mutta ei hyväksy ehtoa B:tä, mutta B toteutuukin ilman Jumalan tahtoa, koska Jumalan vihollinen päättää toteuttaa sen päästäkseen käsiksi hänelle hyödyntäviin tekijöihin. Onko silloinkaan todistettavissa tämä teoria täysin Jumalan työksi? Vai onko todistettavissa kolmas ulottuvuus ainoastaan? Onko tämäkin silloin ihmisen tulkintaa, jos hän tulkitsee molempien toteutuessa Jumalan työksi sitä huolimatta, että molemmat sekä Jumala että paholainen vaikutti sinun kohtaloon? Eikö paholaisen sanota myös pystyvän esiintyvän matkimalla Pyhää?
Korjaan: puhutaan moniulottuvuudesta, kun huomasin jossain Suomi24:ssä puhuttavan, että me ihmiset elämme kolmiulottuvuudessa.
Saataan peliin tulo kyllä mutkistaa asioita. Niin, millä sen erottaa onko asiaan myötävaikuttanut Jumala vai Saatana? Ei kai sitä sillä hetkellä millään erota. Kuulemma hedelmistään puut tunnetaan, mutta lyhyellä aikavälillä sitä on mahdotonta sanoa, jos ei ole mitään hedelmiä näkyvissä. Tiedäthän tarinan siitä buddhalaisesta, joka aina vastasi ehkä on ehkä ei, jonka poika katkaisi jalkansa ja se oli epäonni mutta muuttui onneksi kun ei joutunut sotaan? Ja voihan olla, että jopa jollekkin sääntökunnalle, tai vaikka kirkolle, voi olla tilapäisesti enemmän hyötyä Saatanasta. Ajatellaampa asiaa vaikka, haiseva hurskas mies, jolla on pitkä tukka ja parta vai nätti tenoriurheilijanuorukainen, joka ei ole niin hurskas. Kumman heistä toivoisi toimivan kirkkoherrana?
Itse en kyllä löisi vetoa isä Leon Dehonin kanssa kohdasta B tai saati sitten kohdasta C, jota ei edes mainittu. Sen sijaan voisin lyödä vetoa, että jos naisin simpsakan maalikkodehoniaaninaisen, joka laittaa maukasta röstiprunaa, osaa kutoa villasukkia, käyttää messussa hametta tai mekkoa eikä valita siitä, että mies paina yli 100 kiloa, niin suostun käymään maalikkodehoniaanien retriitissä kerran vuodessa. :) Siinä sitä haastetta sinulle isä Leon Dehon. Mutta ensin pitää tietty odottaa että saadaan varmuus A:sta.
kohta B lienee kyllä liian kova pala varmasti myös isä Leon Dehonille, sillä mikäli palstalla olevia katkirkkolaisia on uskominen SCJ:n maalikot ovat lähes samaa tasoa kun Saatanan pikku-apurit, jotka katkirkossa meuhkaavat. Osaisiko tällainen kutoa villasukkaa tai laittaa röstiperunaa? Ei varmasti. Laittaisi vielä miehensä ajamaan pyörälenkkiä räntäsateeseen pakkasessa.
No nyt tuli haastellinen este filosofialle, koska en niinkään ole kiinnostunut kuolleiden ihmisten tekemisestä vuonna 2010. Ehkä heidän eli SCJ:n toiminnallisuuden takia hiippakunta saattaa olla hajannainen, mutta ehkä myös näin on, "puuta koputtaen", vältetty hyväksikäytöt täällä. Saatana taitaa toimia pappien keskuudessa, jotka eivät tunne hyvin toisia, eikä tunne kuuluvansa johonkin ryhmään. Jos täällä olisi yksi pappi kustakin pappissäädystä, uskoisimme nauttivan vielä suurenpaa huomiota luterilaisten "vittuilusta". Näin tapahtuu myös yli suuressa yhteisössä. Jotkut papit jää "yhteisön" ulkopuolelle, vähän samanlailla kuin uudet käännynnäiset kahvitilaisuudessa, jäävät "valvonnan" ulkopuolelle. En niinkään välitä hyväksikäyttöä lisävästä mahdollisuudesta täällä. Jos vähänkin lukee rivien välistä piispa Sippoa, hän painottaa, ettei kirkkoa ajeta yhtden ryhmän kautta, kuten katkirkkolaiset ovat luonneet illuusion tänne. Sitä ajetaan jokaisen ryhmän kautta. Piispa olkoon SCJ tai sitten se luuluu galaksien välisen liittoutuman pappissäätyyn. Huom. Viimeinen oli huumoria.
ihan aikuisten oikeasti katoliainen? Tämä ei olut huumoria.
Stundenbuchin naftaliinista ja kesti kyllä tovin, kun oli santiinit ihan väärillä paikoilla. Mutta kyllä minä sitten löysin, että Zum Mahl des Lammes schreiten wir... ja oli meinaan aika homma kun kuvittelin että nyt on 5 viikko ja meinasi ihan väkisin tulla väärät psalmit, mutta tajusin kummiskin googlaamalla, että Il Signore è mia luce e mia salvezza, di chi avrò timore? Joka muuten on suosikki psalmistani. :) Sen kunniaksi päätinkin pistää tuossa kellon herättään 6:00, jotta ei tule kirettä aamulla, vaikka merkit on nyt kohdillaan. Että nyt vaan ootellaan aamua, jotta voi aloittaa taas pitkästä aikaa, että O Gott kom mir zu hilfe. Herr, eile, mir zu helfen.
Tästä tulikin mieleeni, että jokaisessa seurakunnassa pitäisi järjestää kurssi hetkirukousten lukemiseksi. Gute Nacht.
t. paroni von Münchhausen
kysyä, että jos ryystää aamukahvia samanaikaiseti kun lukee laudesta, niin onko se jo liian paheellista? Tuli vaan tuossa äsken mieleen. Sain tosin voitettua kiusauksen tehdä niin, kun sanoin itselle, että se olisi liian katkirkkomaista. Mutta, jos kummiskin kiusaus käy liian isoksi, niin ei kai se ole niin vakava synti? Onhan siinä riski, että kahvit läikkyy kirjan päälle ja sitten hävettää, mutta jos on valmis ottaan sen riskin?
http://www.liturgiadelleore.it/
jolta löytyy hetkiruoukset, eikä tarvitse kirjaa. Ja nuortenkaan ei tarvitse hävetä, kun näyttää ne vaan surffaa verkossa. ;)
Tässä toinen, mutta vähän vaikeammin käytettävissä, mutta vielä sivujen teko on kesken.
http://www.stundenbuch-online.de
Tuo eka on todella hyvä.
Saa kysyä, olen ihan aikuinen, vuonna 1973 syntynyt. Minulla on vain kyky puhua väliltä vauvasta vaariin. Pystyn puhumaan kaikkien kanssa heidän tasolla, siksi on kertynyt kokemusta monenlaisten ihmisten kanssa keskustelusta. Pienen lasten kuvittelusta Stephan Hawkingin avaruustieteisiin. Liian tylsää on puhua yhdestä näkökulmasta. Kaikkien kanssa keskustelu aukaisee tietovaraston, joka antaa paljon eri näkökulmia samasta asiasta erilaisilta ihmisiltä eri iässä. En näin täten kuole tylsyyteen, mutta ehkä näen maailman eri näkökulmasta kuin moni. En oman edun kautta tarvitse saavuttaa tyytyväisyyttä ja tasapainoa.
En sitoudu kuppikuntiin, koska se sitoo minut liikaan yhteen näkökulmaan. Monet näkökulmat aukaisee silmät näkemään, että elämme sidoksissa toisimme, emme irrallisena. Ymmärrän monien sitoutumisen kuppikuntiin, koska se tuo henkistä turvaa monelle, mutta minulla ei siihen ole tarvetta. Olen siis henkisesti vapaa keskustelemaan kaikesta maan ja taivaan väliltä. Enkä sitoudu säätyihin jatkossakaan, se pakottaa minut ajattelemaan tietyllä tavalla. Olen kiinnostunut ainoastaan ajatuksista, ja siitä miksi niin ajatellaan. Valitettavasti olemme valmiit kaatamaan toisiamme oman edun kautta, eikä kokoamaan ajatukset paperille, ja ajamaan yhdessä asioita.
PS: Olen täysi katolinen, kuppikunnaton sellainen.
PSS: kykyni ei koske kieliä paitsi englantia ja suomea, mutta otan linkeistä selvää, joten eivät jää salaisiksi, eli uutta oppii aina.
nimittäin käytit sanaa mielenkiintoista mielenkiintoisella tavalla, joka ei ole ollenkaan tyypillistä suomalaiselle, vaan pikemminkin olisin liitänyt sen romaanisiin kieliin, mutta sitten et kommentoinut kuumaa perunaa, ainakin saksankielisissä piireissä, Ratzinger - Küng ankselia ollenkaan ja lisäksi toteamuksesi kuolleista ihmisistä oli jotenkin epäkatolilainen, ja minusta aika epäkunnioittava, kun kyseessä oli kumminkin isä Leon Dehon, joka on jo melkein puoliksi pyhä. Joten tein jo mielessäni toteamukset, että et olisi katolilainen, mutta voihan olla, että huijaat ja et halunnut paljastaa korttejasi. Mutta ei se mitään. Minua on korttipeleissä syytetty liiasta tilanteen analysoinnista, että se sijaan pelaisin tunteella.
Itsekkään en tunnusta mitään uskonnollista väriä paitsi katoisuutta. Tästä huolimatta aion käydä SCJ:n retriitissä seuraavan vuoden aikana vaikka A ei tapahtuisikaan. Ehkä tällälailla saan laajennettua tajuntaani ja oppin paremmin ymmärtämään joitakin pappejamme.
Kyllä kai ne hetkirukoukset löytyy myös englanniksi. Vaikka en ole itse sellaista koskaan harrastanut. Italiaa ja latinaahan harrastavat kaikki, jotka ottavat uskonnon hiukan vakavammin. Ja saksalla on aina ollut erikoisasema sydämessäni. Johtuisiko kotikasvatuksesta ja siitä, että olen paroni von Münchhausen.
Pyhyys on määrittelyä, joka olemme ihmisenä luonneet. Ihminen määrittelee sen itse, mitä he kokevat pyhyteenä ja tärkeänä esimerkkinä. Kuten pyhittetty isä Dehon, joka luopui aikoinaan kaikesta siitä rikkaudesta, mihin hän olisi aikoinaan saanut perintöksi. Kuinka moni meistä on valmis tähän? Kunnioittaminen ja irvaillu kuolen ihmisen välillä on kaksi eri asia. Kortilla arvalla tahdosta ottaminen selvää ei tuo isä Dehonin tahtoa lähemmäksi, vaan esikuvaksi ottaminen ja toimiminen kuten hän.
Jos hänen kautta toteutat hänen tahtoa, eikö sitten minun ottamani pyhimys voi kumota isä Dehonin tahdon? Eikö täällä ole pyhimmyksiä, jotka tahtovat vetää yhtä köyttä uskossa? Mikä on sitten Jumalan tahto, jos toteuttamme pyhimyksemme tahtoa katsoen korttia? Eikö pyhimys ole tarkoitus olla esimerkki? Joka antaa hengen vaikuuttaa samanlailla?
Olen korttileikkejä harrastanut teini-iässä. Yhtä hyvin toimii kuin lukisin horoskooppia, jona kierrätetään 12 horoskooppitähdistön kautta, jotta kaikki saisivat saman ennusten. Toimii, kun kukin uskoo siihen. Isä Dehon on esimerkki meille kaikille, voimme uskoa hänen henkensä tuoda pyhyyttä meissä itsessämme, mutta emme voi leikkiä sillä korttien kautta. Se on sattumaa.
Täytyy tarkentaa:
Se, että me teemme pyhää, onko tarkoitus tehdä pyhän kautta henkilökohtaisesti pyhää ja oman tuntemuksen kautta ajattelematta, mitä "pyhä asia" vaikuttaa toisen henkilöön? Jos pyhä tahtoo tämän tietty asian menevän läpi, vaikka siinä sivussa pyhä ottaa 10 henkilöltä hengen pois, niin eikö tämä pyhä saa ne 10 henkilön pyhimykset suutuksiin? Olenko ymmärtänyt, että pyhimyksen tahto kumoaa Jumalan tahdon? Vai, onko sitten Jumala lähettämäsä kaikille pyhimyksille ristiritaista tietoa, jotta Jumala saa jonkun tahdon edes läpi? Onko siis meillä jonkinlainen ongelma tietää, keitä meidän ensi sijainena tulisi noudattaa?
Mitä on Jumalan 10 käskyllä merkitystä, jos me toteutamme pyhimyksen kautta Jumalan tahdon, ja varsinkin kun monella on eri pyhimys? Tahtooko Jumala opettaa, kuinka pitäisi vetää yhtäköyttä, nyt me huovamme ja soudamme saman aikaa.
En voi kerto pyhimyksestäni liikaa, etten paljastu. Mutta hänessä yhdistyy ainakin kaksi henkeä, siksi kirkossa siitä kiistellään. Pyhimys olen ottanut minun luonteni takia ja säilyttäkseni merkityksen nimessäni, kun jonain päivänä haluaan hänen nimensä ottaa etunimeksi. Siksi minun on pyhimys vain tien näyttäjä ja muistuttaja, miksi ja mikä olen, ei niinkään tekijänä fyysisesti tällä puolella ulottuvuutta. Hänessä ei tule muuta esille kuin kristinuskon puolustaja ja ymmärryksen antaja. Siksi otin hänet pyhimykseksi, hänen kautta ymmärrän, ettei kuppikunnat ole tärkeitä, vaan se miten me toisia ymmärrämme.
Jos kortit ovat pyhimyksen esille tuova tekijä, silloin minulla on turha uskoa muuhun kuin pyhimykseen. Silloin maapallolla täytyy jäädä jäljelle vain yksi henkilö, jotta yhden pyhimyksen kautta voi saada Jumalan selkeä viesti. Olemmeko etsimässä totuutta toistemme kuoleiden ruumiden yli? Uskon katoliseen kirkkoon täysin, mutta nyt herätit siinä yhden asian. Teemmekö Jumalan tahdon turhaksi pyhimyksiemme kautta, jotta saisimme kunniaa kuoleman kautta "puhtaana ja pyhimyksenä" Jumalan kunniaksi? Missä toteutuu Jumalan tahto? Luterilainen ei tunnusta pyhimyksiä, mutta kohta se tunnusta edes Jeesusta tai Jumalaakaan, mutta onko sitten totuus jotain muuta kuin tekoja? Tahtoa? Tietoa? Näiden avulla voit tehdä hyvää ja pahaa, eli paha matkii hyvää saadakseen aikaa sekannusta.
Muutta ihmisten kanssa voi tehdä sopimuksia: minä teen sinulle tämän ja sinä minutlle tuon. Katolisesta näkökulmasta kuolleiden ihmisten kanssa voi hyvin jutella. Jos pyhän kanssa juttelu tuntuu oudolta, niin entäpä Marian, Jeesuksen äidin, kanssa juttelu sitten. Jos muistat don Camillo elokuvat niin niissähän isä Camillo keskusteli krusifiksin kanssa. Tässä en trarkoita sitä, että kuvan pitäisi puhua puhumalla, vaan pikemminkin ajattelen niin, että rukoillessa Jumalaa, Jumala ei anna patenttivastsuat, että tee näin vaan pikemminkin valaisee ajatuksiasi Pyhän-Hengen avulla, ja sitten olet ikään kuin itse keksinyt tämän idean.
Pyhimykset ovat tietysti katolisen kirkon kiiltokuvapoikia, esikuvia. Jokaisella pyähäällä on tietysti omat vahvuudet ja heikkoudet. Olisi varmaan mahdotonta, että olisi yli-ihminen, jolla on kaikkien pyhimyksien hyveet. Siksi itse asiassa sitä tulee valitseensa sellaiset pyhimykset, joiden kokee olevan itselleen merkityksellisiä. Eli sellaiset jotka ovat olleet hyviä sellaisissa asioissa, jossa itse haluaa olevansa hyvä. Esimerkiksi, jos oma suosikksi on Tuomas Akvinolainen, niin ei liene vaikea arvata, että kysessä on akateeminen oppinut henkilö tai sellainen, joka haluaa olla sitä.
Mitähän Musta Madonna, Katariina Sienalainen ja isä Leon Dehon kertoo minusta? Tähän mennessä ne ovat olleet pöydälläni ilman isompaa rähinää.
Luonnollisestikkaan pyhimys ei voi asettua Jumalan yläpuolelle, mutta pyydämmehän Marialtakin esirukouksia puolestamme. Mitä ihmeellistä siinä on? Sehän katolista, jos mikä. Minä en näe isoa ero siihen, että sanon, että jos A niin lupaan mennä retriittiin ja teen tämän “keskustellessa” jonkun tietyn pyhän kanssa. Ja luonnollisesti sitten jos A tapahtuu voin sano kiito kiitos entäs tämä asia B? En usko, että simpsakan maalikkodehoniaanin löytäminen vaimoksi olisi iso ongelma isä Leon Dehonille. Eikä siinä kukaan kuole. Päinvastoin.
Voi olla totta, että Paholainen aiheuttaa hämmennystä, mutta ajatteleppa sitä tarinaa Raamatussa jossa Jeesus kaatoi rahanvaihtaien pöydät temppelissä ja ajoi heidät ulos. Eikö Jeesus tässä aiheuttanut hämmenystä ja sekasortoa? Mutta emme kai voi olettaa, että Jeesus on Saatana?
Olen itse laittanut ne tukemaan uskoa, kuin toteuttamaan, sillä se ei ole outoa, mutta silloin se muuttuu oudoksi jos olet itse saanut viestin. Viesti kertoo jonkin tapahtuman tapahtuvan. Silloin ei kyse ole pelkän hengen kanssa keskustelua. Minulle on tapahtunut näin, silloin minulle tulee kysymys, mikä tapa on oikea ottaa totuudesta selvää? Viesti toteutui, kun pyysin todistusta. Se ei aina toteudu sillä lailla, kun me sen toivomme näyttävän todistusta.
Toinen tapaus, josta en mene takuseen. Tapahtui minun lähellä olevan ihmisen luokkakaverille. Hän oli hoitokodissa suorittamassa työharjoittelua. Häntä oltiin varoitettu yhdestä heidän asukasta. Ei siksi, että hän olisi ollut väkivaltainen, vaan siksi että hän näki hahmoja, joiden kautta hän kertoi huonessa oleville, mitä heille tapahtuu. Yksi hoitaja kerran oli joutunut olla pidenpää huoneessa, ja tämä asukas kertoi hahmoiden olevan hänen lähellä. Kahden viikon kuluttu hoitajalle oltiin diagnonisoitu syöpä. Asukas tiedän kertoneen ainakin kolmesta tapauksesta. Puhua saa pyhien kanssa, mutta varovaiseksi olen minä ainakin muuttunut, kun olen puhunut.
Jos olen vasta 37-vuotias, ja olen kokennut outoja, niin tunnen varovaisuutta asioihin. Totuus saattaa enemmänkin järkyttää meitä. Toiselle se näyttäytyy hohdokkana, ja toiselle ilmiö näyttäytyy, kuin olisi tullut viestit pimeydestä, mutta kummatkin viestittävät samaa. Me vain luokittelemme ne omien mieltymysten mukaisiksi oikeiksi ja vääriksi tavoiksi saada viestejä.
Toki minulla on täällä Marian patsas, jonka kanssa keskustelen. Olen suosiolla vain jättänyt itseä koskevat pyynnöt pois, ja luottanut siihen että jos tapahtuu sitten tapahtuu heidän tahdosta. Ruinaamaan en enää lähde. Siksi koen, että usko on muutakin kuin ihmeiden saaminen ja sen todistus. "Ihmeen" tai "viestin" saaminen on plussaa, jos siellaisen saa elämässä. Mutta onko se plussaa, jos viesti ei ole sinulle toivottava?
Hmm. Minä en pelaa kieroa peliä pyhimysten kanssa. Sanon mitä tahdon. Itse toivon heidän esirukousten myötävaikuttavan asioihin. Ihan relliseti ilman mitään kieroiluja. Ja olen sitä mieltä, että rehellisyys ja suoruus on etu siitä huolimatta, että viesti olisi ei-toivottu.
Itselleni ei ole tapahtunut mitään vastaavaa ihmeellistä. Lisäksi neuvoisin sinua keskustelemaan vain ja ainoastaan hengellisen ohjaajasi kanssa sinulle tapahtuneista ihmeellisistä asioista. Se, että teet sen täällä on myös hiukan epäkatolista.
Mikä sitten olisi vaihtoehto naimisellle?
Ainoa hassu tapatuma, jonka vosin manita tässä on kun kohtasi kardinaali Tettamanzin. Hänellä kun oli pitkä musta villakangastakki päällä ja en tunnistanut kuka hän oli. Ja tuli ihan noin vain juttelemaan muina miehinä. Keskustellassani hänen kanssaan tunsin oudon “pyhyyden” tunteen ja hän ikään kuin säteili tätä pyhyyttä ulos. Vasta myöhemmin kun hän meni pois ja riisui takkinsa tajusin kuka oli kyseessä. Tuski olen koskaan nähnyt ketään, joka siitä huolimatta, että on korkea-arvoinen kirkonmies, kykenee keskustelemaan noin vain silmästä silmään tavallisten pulliaisten kanssa samalla tasolla kansanoaisesti pönkittämätä omaa egoaan. Hamittelen, että häntä ei valituu paaviksi. Minusta ei olisi tarvittu kahta telaketjuosaston paavia peräkkäin. Toivottavasti seuraava on enemmän hengenmies.
Olen iloinen, että olet saanut myös kokea sen. Olen huomannut joissakin henkilöissä samaa pyhyyttä. Joskus pyhä on vain henkenä läsnä, kuten esimerkiksi viestissä. Myös samoin pahuudenkin läsnäolon voi tuntea. Ja joskus molemmat samanaikaisen läsnäolon, toisistaan erillään toki.
Harvoin saa vertailla ihmisten kanssa, miten he kokevat pyhyyden, mutta silloin useimmiten alkaa toisen kanssa riitelee, miten pyhä henki pitäisi ilmentyä, jotta se olisi "oikea" pyhä henki. Varsinkin toisen uskonnonkuntaan kuuluvan kanssa.
Nyt tähän filosofian tilanteeseen, onko siis meillä pakko todistaa itsellemme pyhän läsnäoloa, jos pyhä itse esiintyy läsnä silloin kun hän haluaa antaa huomion meille, ja kun kerta me tunnemme sen lämmön säteilyn? Vai alammeko epäillä itseämme, jos emme näe sitä konkreettisesti? Onko pyhä henki, kuten isä Dehon halukas todistaa sinulle läsnäoloa testisarjan ajaksi? Sinä tunnistat pyhän, kuten olet osoittanut sen minulle kardinaali Tettamanzin kohdalla? Usein henki ei tahdo väärän tapaista todistusta itsestään, vaan tulee osoittamaan: hei, täällä ollaan, vaikka et näe. Silloin tunnet sen rauhallisuuden.
Kokeille retriittiä, jos isä Denonin pyhä henki on läsnä siellä, tiedät vastauksen ilman testejäkin. Jos ei, senkin tiedät. Nyt varmaan ymmärsin sinun sanomasi keskeisen asian, vai ymmärsinkö? Mene sinne, jos voit.
jesuiitta kertoi, että kun oli ollut Intiassa "lopputyöharjoittelussa" ja hänellä oli tapana menmä istuskelemaan yhden joen rannalle, kun luki vesperit. Kun hän oli lähdössä tuli joku intialainen mies (hindu), joka halasi häntä. Kysyttyyän miksi tämä mies teki niin, niin vastaus oli, että hän tunsi tästä jesuiitta isästä säteilevän pyhyyden ja halusi tämän vuoksi halata häntä.
Täytyy katsoa mistä löydän sopivan retriittitalon.
Tuskin teen sitä Suomessa, kun tulin vilkaisseeksi tuota kirkkonliittymiskeskustelua, mileeni palasi taas joidenkin SCJ:n pappien, joiden kanssa olen ollut tekemisissä, suunnaton pahuus. Ja jo kauan aikaa sitten vannoin, että en enää koskaan halua olla heidän kanssaan missän tekemisissä, jos vain voin sen välttää. Minkähän vuoksi joidenkin pappien on ihan mahdotonta suhtaustua seurakuntalaisiin asiallisesti. Erityisesti uusia kirkkoon liittyneitä ja siihen liittyviä halveksitaan ja heille pyritään tekemään tahallista kiusaa? Johtuuko tämä, että he ovat pahoja vai ovako he vai tyhmiä ja laskoja?
ehkä olisi pitänyt jättää tuo viimeinen kappale kirjoittamatta, mutta minkäs teet. Sen mitä kirjoitin sen kirjoitin. Toivottavasti he ovat vanhemmiten oppineet asiallisuuta. Ehkä minäkin opin. Auttaisko se jos piispa ei olisi dehoniaani?