Naisraati selventämään

aateeämmyyden syitä miehessä. Eli siis ATM pitäisi pistää naisraadin tentattavaksi ja tutkittavaksi ja naiset selvittäisivät mistä alempitasoisuus johtuu ja kertoisivat sen sitten kyseiselle AT-miehelle. Kun vika on paikallistettu niin se on myös mahdollista korjata. Itse en omaa vikaani tiedä, joten en sitä voi myöskään korjata ja se on erittäin turhauttavaa.
63604
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 63

Vanhimmat

kuinka moni ATM tunnustaisi "vian" ja tekisi asiallle jotain, ja kuinka moni keltäisi tai toteaisi, ettei asialle mitään mahda tai halua tehdä.

Äänestä
  • menisi raadin arvosteltavaksi, jos ei vilpittömästi haluaisi kehittää itseään?

    Äänestä

  • -------- kirjoitti:

    menisi raadin arvosteltavaksi, jos ei vilpittömästi haluaisi kehittää itseään?

    Todellinen vilpittömyys punnitaan vasta palutteen jälkeisissä teoissa

    Äänestä

Raatiin pitäisi kuulua myös naistenmiehiä, koska naiset eivät välttämättä aina tiedosta mikä heitä viehättää. Naiset eivät välttämättä kohdista myöskään kritiikkiä riittävän tarkkaan, vaan esittävät liian ylimalkaisia tai liian raakoja korjausehdotuksia.

Äänestä

Luulenpa, että jokaiselle ATM:lle on pääasiassa selvää, miksi juuri heitä ei onnista. Ja vaikka ei olisikaan, niin mahdollisia ohjeita on käytännössä hankala noudattaa:

- Ole sosiaalisempi.
- Hanki parempi itsetunto ("itsetunto").
- Käy baareissa.
- Tee enemmän aloitteita.
- Laihduta.
- Pukeudu muodinmukaisesti.
- Hanki lihakset niin kuin oikeilla miehillä.
- Seuraa jääkiekkoa ja muistakin kannattaa Suammea ja S/M-liigan tasolla "oikeaa" joukkuetta.

Kaikkia ohjeita voi noudattaa, mutta yleensä ne epäonnistuvat joko siksi, että ne vaativat todella pitkäkestoista työtä (joku laihdutus, kyllähän minäkin nyt onnistun 10 kiloa laihduttamaan tuosta vaan, mutta ne tulevat lopulta takaisin) tai sitten niitä ei voi noudattaa oikeasti, vaan niitä pystyy ainoastaan teeskentelemään. Ja joku baarissa käyminen nyt on turhaa: kyllä minäkin käyn baarissa ihan säännöllisesti - mutta lähinnä päiväaikaan ja erilaista erikoisoluita kokeilemassa. Viikonloppuöiden strobovalohelveteissä hilluminen taas olisi yhtä hyödyllistä kuin kadulta noukitun koiranpaskan myyminen ovelta ovelle -menetelmällä.

Äänestä
  • Tein nuo kaikki. Sen lisäksi hommasin paremman kampauksen jne. vaatteet eivät aivan ole muodin mukaisen mutta mukiin menevät.
    Sosiaalisuutta ja baareissa käyntiä voisi lisätä mutta seuraa on vaikea siihen löytää.
    Auttoiko? Ei.

    Jos naama ja olomuoto on epäseksikäs säyseä setämäinen ja eikä omaa lirkuttelun taitoa niin aivan turha yrittää.

    Seuraa saa lähinnä lihavista vanhemmista mammoista.

    Äänestä

  • nuo kaikki, paitsi että jääkiekko ei voisi vähempää kiinnostaa ja tuon laihduttamisen sijaan olen keskittynyt lihasmassan hankintaan ja sitä on tullutkin ihan mukavasti. Olen tehnyt nuo kyseiset asiat, koska olen ajatellut niiden olevan avain naisen saantiin, mutta koska ne eivät ole olleet niin raati olisi hyödyllinen etsimään oikeat syyt.

    Äänestä

  • Rumos rumistus kirjoitti:

    Tein nuo kaikki. Sen lisäksi hommasin paremman kampauksen jne. vaatteet eivät aivan ole muodin mukaisen mutta mukiin menevät.
    Sosiaalisuutta ja baareissa käyntiä voisi lisätä mutta seuraa on vaikea siihen löytää.
    Auttoiko? Ei.

    Jos naama ja olomuoto on epäseksikäs säyseä setämäinen ja eikä omaa lirkuttelun taitoa niin aivan turha yrittää.

    Seuraa saa lähinnä lihavista vanhemmista mammoista.

    Sitten yhtä hyödyllisiä jatko-ohjeita:

    - Muuta naamaasi ja olomuotoasi epäseksikkäästä, säyseästä ja setämäisestä seksikkääksi, villiksi ja raikulipoikamaiseksi.
    - Opettele lirkuttelemaan.

    Äänestä

  • UPDATE_7824750 kirjoitti:

    Sitten yhtä hyödyllisiä jatko-ohjeita:

    - Muuta naamaasi ja olomuotoasi epäseksikkäästä, säyseästä ja setämäisestä seksikkääksi, villiksi ja raikulipoikamaiseksi.
    - Opettele lirkuttelemaan.

    Naamaa on aika vaikea muuttaa miksikään, se on vain rujo.
    Raikulipoikuuteen tarvittaisiin asioita jotka sotisivat minun koko luonnettani kohtaan. En olisi siis enää oma itseni vaan joku täysin toinen henkilö.

    Lirkuttelua en osaa vaikka osaan kait flirttailla ja olla humoristinen jne. Naisia esimerkiksi treffeille asti olen saanut, mutta kun he tarpeeksi kauan katselevat (ei kovin pitkään) niin se on sitten selvä peli.

    Toisin sanottuna jos haluaisin luopua itsestäni tai mennä pelimieskouluun niin sitten varmaan onnistaisi, mutta se sotisi jo sitä alkuperäistä ajatusta vastaan mitä ajattelen naisista ja millaista naista haen.

    Äänestä

Ei tuo auta. Ei naiset tiedosta mikä miehessä kiinnostaa ja mikä ei.
Todennäköisesti mies muuttaisi raadin mielestä huonosti olevan asian ja sitten asian korjattuaan mikään ei olisi muuttunut.

Nimimerkillä, naiset kertovat että "oot hyvä tyyppi mutta kuitenkin et vain sytytä", "ei tullut romanttista fiilistä", "et oo ihan mun tyyppiä" jne.

Äänestä

Tässä neljä miestä joiden kanssa yritin olla, mutta en halunnut jatkaa. Vaihtelee yhdenillan tuttavuudesta (ei seksiä), muutaman kuukauden seurusteluun. Kellekkään en sanonut näitä syitä eikä kukaan kyselly. Kokoelma tapauksista joissa minä laitoin poikki ja mies ois halunnu jatkaa.

1. Liian lihava, tylsä poikamainen pallinaama, luuli itestään liikoja - käyttäytyi ylimielisesti, agressivivisuuten tapuvia piirteitä, suuttui kun sanoin ei, jäi muistoihin ihmisenä jolla ei oo kiva luonne.
2. Liian lihava, aknenaama ei ollenkaan parrankasvua, liian vanha, perse näkyi koska piti liian tiukkoja farkkuja, pieni muna, lieviä agressivivisuuten tapuvia piirteitä kun seksi ei meinannu onnistua, asui kaukana (muuten oisin varmaan yrittäny jatkaa).
3. Liian lihava, poikamainen naama ei ollenkaan parrankasvua, ei koskaan aikaa muulle kun duunille, hirveet hampaat tupakoinnista ja kahvinjuonnista, puhui pikkusen rumasti entisestä naisestaan vaikka muuten kiltin tuntunen, luuli olevansa jo ikäloppu (saman ikänen kun minä) ja odotti tiettyä käytöstä 'kun oltiin jo niin vanhoja', liian perinteiset arvot (kaikki mitä mamma ja pappa sanoo pätee), pieni muna, yritti koko ajan vakuuttaa että on älykkäämpi kuin minä (dominoida keskusteluja).
4. Liian laiha ja lyhyt, ruma tatuointi, kamalat hampaat liiasta tupakoinnista, kamala kraateri-iho naamassa ja muualla ihan kalpea ruipelo, entinen huumehemmo joten silmät oli kamalat, alkoholisti, aina nenä valui ja räkää vaatteissa, rehvasteli vankilassa olollaan (puukotus) ja rattijuoppoudesta, erilaiset intressit ja huumorintaju kun mulla, en tykänny äänestä.

Äänestä
  • Kerrotko vielä ikäsi ja vähän millainen olet itse

    Äänestä

  • ? kirjoitti:

    Kerrotko vielä ikäsi ja vähän millainen olet itse

    Miksi? No, okei. Näiden tapahtumien välillä olin iältäni 22-30v. Parhaimmillani hoikka ja seksikäs. Luonteeltani olen hyvä. Ulkokuori ei todellakaan ole minulle tärkeä vaikka ehkä tosta listasta sai sen kuvan. Mutta jos ei se sisäinenkään kemia kohtaa niin silloin ulkokohdat alkaa pistää silmään. Samanlaisen listan voisin toki tehdä miehistä joiden kanssa itse olisin halunnut enemmän mutta he eivät. Tämä ketju oli kuitenkin aiheesta miksi ihmiset ei ala puimaan kaikkia raadollisia yksityiskohtia jotka ovat syy miksi eivät halua jatkaa jonkun kanssa.

    Äänestä

  • Siksi koska en keskity ulkoisiin juttuihin. Jos tekisin listan miehistä joiden kanssa olisin halunnut enemmän niin sielläkin joukossa on huonohampaisia, laihoja, lyhyitä... Se on niin että jos on sisäistä kauneutta niin sitten minä ainakin näen ulkoiset 'kummallisuudet' vain viehättävinä, persooonallisina yksityiskohtina. =)

    Äänestä

  • Sisäinen kemia ei toiminut ja se sai nuo ulkoiset asiat ärsyttämään niin paljon ettei halunnut enää katsoa toista päinkään. Eli molempia sisäisiä ja ulkoisia asioita oli syynä. En niitä sisäisiä viittiny alkaa tässä ruotimaan kun on kuitenkin julkinen keskustelu. Mutta huomaat että jotain jo sinne alkuperäseen listaan laitoinkin:

    1. luuli itestään liikoja - käyttäytyi ylimielisesti, agressivivisuuten tapuvia piirteitä, suuttui kun sanoin ei, jäi muistoihin ihmisenä jolla ei oo kiva luonne.
    2. lieviä agressivivisuuten tapuvia piirteitä kun seksi ei meinannu onnistua
    3. ei koskaan aikaa muulle kun duunille, puhui pikkusen rumasti entisestä naisestaan vaikka muuten kiltin tuntunen, luuli olevansa jo ikäloppu (saman ikänen kun minä) ja odotti tiettyä käytöstä 'kun oltiin jo niin vanhoja', liian perinteiset arvot (kaikki mitä mamma ja pappa sanoo pätee), yritti koko ajan vakuuttaa että on älykkäämpi kuin minä (dominoida keskusteluja).
    4. alkoholisti, rehvasteli vankilassa olollaan (puukotus) ja rattijuoppoudesta, erilaiset intressit ja huumorintaju kun mulla.

    Äänestä

  • Tässä juuri oiva lista joka kertoo ehkä naisesta enemmän kuin yhdestäkään miehestä ja näiden kanssa joudumme sitten parisuhteeseen...

    pallinaamaisia, pienimunaisia, ei parrankasvua jne.

    Sitten sisäiset kemiat ei toimi niin alkaa ulkoiset piirteet ärsyttämään - Just joo, aivan varmasti.

    Äänestä

  • Nähtiin taas. kirjoitti:

    Tässä juuri oiva lista joka kertoo ehkä naisesta enemmän kuin yhdestäkään miehestä ja näiden kanssa joudumme sitten parisuhteeseen...

    pallinaamaisia, pienimunaisia, ei parrankasvua jne.

    Sitten sisäiset kemiat ei toimi niin alkaa ulkoiset piirteet ärsyttämään - Just joo, aivan varmasti.

    Mitäs kummallista siinä on? Sanoinhan jo että niillä miehillä joiden kanssa kemiat on kohdannut, ja joita olen jäänyt haikailemaan, on ollut samoja piirteitä. Osoittaa sen että ei ois rehellistä mun sanoa jollekkin että en haluu sua nähdä koska oot liian lihava yms., koska tietäisin että joku suuri mennyt rakkauteni oli kanssa yhtä lihava. Sitä ettei kemiat kohtaa on paljon vakeampi laittaa täsmällisiksi sanoikis. Siksi kai ne jotka jätetään saavat ympäripyöreiltä kuulostavia selityksiä. Onneks kukaan ei oo multa kysyny selityksiä. En muuten itekkään oo kysyny vaikka yhen kohdalla mietin kuukaustitolkulla mikä meni pieleen.

    Äänestä

  • . kirjoitti:

    Ongelmani sinun viestissä oli sen sävy ja tyyli, ei se mitä sanoit.

    Osoitus siitä miksi naisilta ei kannata kysyä asiaa koska he eivät osaa sivistyneesti ja kunnioittavasti suhtautua mieheen, vaan halveksivat syvällä sisimmässään miehiä jotka eivät heille kelvanneet.

    "En muuten itekkään oo kysyny vaikka yhen kohdalla mietin kuukaustitolkulla mikä meni pieleen."

    Oiskohan:
    ajattelet itsestäs liikoja, suhtaudut ihmisiin halveksivasti, puhut negatiivisisti entisistä miestuttavista vaikka esittää itselleen kilttiä, yrität korottaa itseäsi, et ole niin kaunis kuin oletat, omaat huorahtavia piirteitä, jätät miehiä omituisten syiden varjolla, löysä pillu, selluliittia tai löysää kehossa, liian karvainen tai huono sheivaus, rasvainen ruma iho, jäi muistoihin ihmisenä jolla ei ole luonnetta

    "Ongelmani sinun viestissä oli sen sävy ja tyyli, ei se mitä sanoit."
    Aiheena oli miksi naiset ei suoraan sano mikä on vikana, miksi kaunistelevat tai puhuvat epämääräisesti. Minä laitoin muutaman esimerkin mitä mies ois kuullu jos ois pääni sisälle päässy kurkistamaan. Sävy ja tyyli oli ihan asiallinen. Sanoin esim. "liian lihava". Jos oisin sanonu "hieman pullea/muutama ylikilo" tms. se olis ollu kaunistelua. En kuitenkaan epäasiallisesti sanonut "karsee läskimooses laardiperse".

    "Osoitus siitä miksi naisilta ei kannata kysyä asiaa koska he eivät osaa sivistyneesti ja kunnioittavasti suhtautua mieheen, vaan halveksivat syvällä sisimmässään miehiä jotka eivät heille kelvanneet."
    Jos joku sinun mielestäsi epämiellyttävä nainen tunkemalla tunkis luokses ja housuihis ja hinkkais hikistä alapäätänsä suhun niin samanlaisia ikäviä ajatuksia sulle tulis. Silloin ainoa oikea teko on pistää tuttavuus poikki.

    "Oiskohan:..."
    Aika tuulesta temmattu kun et oo ikinä mua tavannu, vai? Minä puhuin oikeista tapauksista ja näytin miltä 'syyt' voisivat kuulostaa jos jokainen ääneen niitä laukoisi. Ei kaunista kuunneltavaa. Ite en kysele miehiltä koska mitä väliä sillä on. Jos eivät halua olla kanssani niin sitten ei. Jokaisella on kuitenkin eri syyt. Se kai se pointti on. Se piirre mikä toista viehättää voi jotain toista oksettaa. Ei siis mitään syytä kenenkään kysellä tai selitellä.

    "Aiheena oli miksi naiset ei suoraan sano mikä on vikana, miksi kaunistelevat tai puhuvat epämääräisesti. Minä laitoin muutaman esimerkin mitä mies ois kuullu jos ois pääni sisälle päässy kurkistamaan."
    Niin siis tätä juuri tarkoitan että naisille se näkyy olevan joko tai. Pinnan alla on kauheita kuvottavia ajatuksia miehistä JOITA HE ITSE TAPAILEVAT! kuten sinäkin, joten teiltä on turha kysyä rehellistä mielipidettä koska ei siitä kukaan hyödy.
    Pienimunaisuudelle, parrankasvulle jne. piti mainita vielä asioille joille mies varmaan ei pysty tekemään mitään oikein erikoisina yksityiskohtina jotka sulle nähtävästi olivat tärkeitä?

    "Sävy ja tyyli oli ihan asiallinen. "
    Eikä ollut. Lisäsit vielä listaan asioita jotka eivät muka sulle merkinneet miehen ulkomuodosta oikein pyrkien halventamaan jokaista. Sairaita ajatuksia kaiken kaikkiaan.

    "Sanoin esim. "liian lihava". Jos oisin sanonu "hieman pullea/muutama ylikilo" tms. se olis ollu kaunistelua. En kuitenkaan epäasiallisesti sanonut "karsee läskimooses laardiperse"."
    Mutta pallinaamainen oli sitten ihan OK? :D

    "Jos joku sinun mielestäsi epämiellyttävä nainen tunkemalla tunkis luokses ja housuihis ja hinkkais hikistä alapäätänsä suhun niin samanlaisia ikäviä ajatuksia sulle tulis. Silloin ainoa oikea teko on pistää tuttavuus poikki."
    Itsehän sinä tutustuit näihin miehiin?!! ja annoit ehkä hinkata itseään sua vasten?

    Ainoa teko tosiaan on pistää tuttavuus poikki mutta ei noin negatiivisissa ajatuksisa ole mitään järkeä.

    "Aika tuulesta temmattu kun et oo ikinä mua tavannu, vai?"
    Kommenttiesi perusteella ei.

    "Minä puhuin oikeista tapauksista ja näytin miltä 'syyt' voisivat kuulostaa jos jokainen ääneen niitä laukoisi. Ei kaunista kuunneltavaa. Ite en kysele miehiltä koska mitä väliä sillä on. Jos eivät halua olla kanssani niin sitten ei. Jokaisella on kuitenkin eri syyt. Se kai se pointti on. Se piirre mikä toista viehättää voi jotain toista oksettaa. Ei siis mitään syytä kenenkään kysellä tai selitellä."
    Et näköjään oikeasti tajua miten oksettava olet ajatuksen tasolla.
    Mikä sun nimi on? Haluan laittaa sen muistiin että vältän jatkossa varmasti etten sinuun törmää.

    Hyi vittu sentään mikä ämmä.

    "Niin siis tätä juuri tarkoitan että naisille se näkyy olevan joko tai. Pinnan alla on kauheita kuvottavia ajatuksia miehistä JOITA HE ITSE TAPAILEVAT! kuten sinäkin, joten teiltä on turha kysyä rehellistä mielipidettä koska ei siitä kukaan hyödy."

    Yksinkertaistaen. On kahdenlaisia ihmisiä. Sellaisia joilla on joku tyyppi jota hakevat kuten pitkäkoipinen blondi tai lihaksikas Tom Cruise. He voivat heti nähdä onko tuttavuus tyypin kaltainen ja voivat antaa palautetta miksi ei ole. Toinen ryhmä ihmisiä katsoo jokaista ihmistä uutena tapauksena. He voivat ihastua lihavaan ja tykätä tämän makkaroista, tai he voivat olla ihastumatta ja inhota tämän makkaroita. Tämä ryhmä (mihin kuulun) on valmis tapaamaan ulkoisesti erilaisia ihmisiä mutta sisäinen kemia ratkasee.

    "Pienimunaisuudelle, parrankasvulle jne. piti mainita vielä asioille joille mies varmaan ei pysty tekemään mitään oikein erikoisina yksityiskohtina jotka sulle nähtävästi olivat tärkeitä?"

    Se on ihan tärkeä pointti että monet asiat joista emme hylätyissä kumppaneissa pidä ovat sellaisia joita he eivät itse pysty muuttamaan. Siksi en itse ikinä näitä ominaisuuksia suostuisi ääneen sanomaan miehelle. Mieluummin otan syytteen kaunistelusta. (Ja sanoinhan jo että ihanien miesten joukossakin on pienimunaisia yms. Minulle asiat ei oo noin mustavalkoisia.)

    "Mutta pallinaamainen oli sitten ihan OK? :D"

    Pallinaama taitaa olla ainoa virallinen nimitys tuolle piirteelle. En keksi mitään muuta ilmaisua josta kaikki heti tietäis mistä puhun.

    "ei noin negatiivisissa ajatuksisa ole mitään järkeä."

    Ei kukaan hallitse omia ajatuksiaan ja tunteitaan. Tekoja voi hallita ja niistä pitää kantaa vastuu.

    "Kommenttiesi perusteella ei."

    Kyllä on. Et voi kommenteistani mitenkään päätellä onko minulla selluliittia vai ei (ei muuten ole).

    "Et näköjään oikeasti tajua miten oksettava olet ajatuksen tasolla."

    En tiiä ootko ap, mutta hän ainakin halus tietää miksi ihmiset ei sano suoraan syitä siihen ettei halua tapailla. Minkälaista vastausta siihen sitten odotettiin? Päähän paijailua varmaankin. Jos joku ei halua tavata niin syy voi olla aika painava sen tyypin osalta. Kamalaa ehkä, mutta vielä kamalampaa jos ihmiset jättäis toisiaan vaikka kaikki ois hyvin ja viehätystä riittäis.

    "Ei kukaan hallitse omia ajatuksiaan ja tunteitaan. Tekoja voi hallita ja niistä pitää kantaa vastuu. "

    Sori, mutta nyt repesin. :D
    Ajatukset ja tunteet tulevatkin todella emäalukselta linnunradan toiselta puolelta. :D
    Joo, oli kiva keskustella. En tajunnut että olen epätietoisen tuuliviiri botin kanssa keskustelussa.

    En ole ap.

    "Kyllä on. Et voi kommenteistani mitenkään päätellä onko minulla selluliittia vai ei (ei muuten ole). "

    Tyhjäpäinen vastenmielinen muija ainakin olet.

    Sulla nähtävästi mikään asia elämässä ei ole neutraali kumppanissa vaan positiivinen/negatiivinen Ihana/oksettava.

    Kerro edes etunimi ja ikä niin vältä sua jatkossa? Ei vittu...

    "Ajatukset ja tunteet tulevatkin todella emäalukselta linnunradan toiselta puolelta. :D"

    Paras tiedostaa se tosiasia että tunteita ja alitajunnasta kumpuavia ajatuksia EI VOI HALLITA. Muutenhan kaikki miehet ottais rinnalleen jonkun järkiratkasu muijan ja kaikki naiset järkiratkasu ukon ja kaikki eläis onnellisesti elämänsä loppuun asti. Miksi ei niin tapahdu? Koska emme ole omien tunteittemme ja alitajunnasta kumpuavien ajatusten herroja.

    "Sulla nähtävästi mikään asia elämässä ei ole neutraali kumppanissa vaan positiivinen/negatiivinen Ihana/oksettava."

    Noissakin kolmessa tapauksessa suurin osa piirteistä oli neutraaleja, mutta mitä niitä listaamaan tähän ketjuun. Jos joku listaa kuus piirrettä ihmisestä niin voinet olettaa että jäljelle jää satoja muita piirteitä joita ei ole mainittu.

    Et sä palliaivo oikeasti tajua?

    Että osa noista piirteistä joita listasit voisivat olla neutraaleja piirteitä sulle jos vain niin päättäisit?

    No, et varmasti tajua.

    Äänestä

  • . kirjoitti:

    "Ajatukset ja tunteet tulevatkin todella emäalukselta linnunradan toiselta puolelta. :D"

    Paras tiedostaa se tosiasia että tunteita ja alitajunnasta kumpuavia ajatuksia EI VOI HALLITA. Muutenhan kaikki miehet ottais rinnalleen jonkun järkiratkasu muijan ja kaikki naiset järkiratkasu ukon ja kaikki eläis onnellisesti elämänsä loppuun asti. Miksi ei niin tapahdu? Koska emme ole omien tunteittemme ja alitajunnasta kumpuavien ajatusten herroja.

    Niitä VOI, TULEE JA PYSTYY OHJAAMAAN, MUOKKAAMAAN JA HALLITSEMAAN. PISTE.

    Alitajunta on suurimmaksi osaksi suuri vitsi samoin kuin tunteet joilla pyritään selittämään omat täysin irrationaaliset ajatukset.

    Mutta en kaltaisellesi halu-himo-alitajunta-botille jaksa selittää asiaa tämän enempää. Ehkä sitten 50 vuoden päästä opit asian ja tajuat että jos sinä et hallitse omaa tietoisuuttasi niin sinun epämääräiset järjettömyytesi hallitsevat kaaoksessaan.

    Äänestä

  • Nähtiin taas. kirjoitti:

    Et sä palliaivo oikeasti tajua?

    Että osa noista piirteistä joita listasit voisivat olla neutraaleja piirteitä sulle jos vain niin päättäisit?

    No, et varmasti tajua.

    Sä palliaivo et tajua sitä että jos sanoo että lihavuus on kiva piirre jossain ihmisessä ja kurja piirre jossain toisessa ihmisessä niin silloinhan se juuri tarkottaa sitä että lihavuus on neutraali piirre. Silloin ei olis rehellistä 'antaa palautetta' että olit liian lihava siksi en halua enää jatkaa, vaikka se ois ollu se juttu joka alkoi ihan sikana ärsyttää ja etomaan.

    En oikeasti enää tajua yhtään mitään mistä sinä puhut.

    Kriteerit siis mikä ihmisessä on ihanaa/etoo riippuu vielä siis ihmisestä kenen kanssa olet tekemisissä?

    Nyt sinä viimeistään olet seko, jos aiemmin jo vähän ajattelin samaa. :D

    Ei näissä jutuissasi ole päätä eikä häntää. Morjens.

    Äänestä

  • Nähtiin taas. kirjoitti:

    Niitä VOI, TULEE JA PYSTYY OHJAAMAAN, MUOKKAAMAAN JA HALLITSEMAAN. PISTE.

    Alitajunta on suurimmaksi osaksi suuri vitsi samoin kuin tunteet joilla pyritään selittämään omat täysin irrationaaliset ajatukset.

    Mutta en kaltaisellesi halu-himo-alitajunta-botille jaksa selittää asiaa tämän enempää. Ehkä sitten 50 vuoden päästä opit asian ja tajuat että jos sinä et hallitse omaa tietoisuuttasi niin sinun epämääräiset järjettömyytesi hallitsevat kaaoksessaan.

    Olen ihan eri mieltä. Ajatukset ja tunteet pulppuaa tietoisuuteen, sille ei voi mitään (paitsi eräänlaiset ajatukset joita hakemalla hakee). Niitä voi yrittää muokata, mutta yleensä heikolla menestyksellä. Annanpa pari esimerkkiä. Käy lukemassa parisuhde palstalla kuinka monet miehet ja naiset taistelee sen asian kanssa että eivät tunne tai ajattele partneristaan enää positiivisesti eivätkä pysty sille mitään vaikka haluaisivat. Toinen esimerkki oli keskustelu jossa miehet sanoi ajattelevansa tuhmia 14v likoista - nimenomaan alitajunnasta kumpuvia ajatuksia. He eivät pystyneet tälle reaktiolle mitään, mutta omalle toiminnalleen pystyivät. (He siis eivät halunneet ajatella rivoja lapsista - toisenlaisiakin miehiä keskusteluissa on nähty...)

    Äänestä

  • Nähtiin taas. kirjoitti:

    En oikeasti enää tajua yhtään mitään mistä sinä puhut.

    Kriteerit siis mikä ihmisessä on ihanaa/etoo riippuu vielä siis ihmisestä kenen kanssa olet tekemisissä?

    Nyt sinä viimeistään olet seko, jos aiemmin jo vähän ajattelin samaa. :D

    Ei näissä jutuissasi ole päätä eikä häntää. Morjens.

    Lue ketju rauhallisesti läpi niin huomaat että olen sanonut ihan samaa koko ajan. On kahdenlaisia ihmisiä - sellaisia joilla on selkeä tyyppi jota hakee ja sellaisia jotka ottaa jokaisen ihmisen uutena tuttavuutena. Ekalle ryhmälle on olemassa selkeitä piirteitä joista tykkää tai ei. Tokalle ryhmälle sama piirre voi olla kiva jossain ihmisessä mutta tylsä jossain toisessa riippuen miten kemiat kohtaa.

    Äänestä

  • . kirjoitti:

    Olen ihan eri mieltä. Ajatukset ja tunteet pulppuaa tietoisuuteen, sille ei voi mitään (paitsi eräänlaiset ajatukset joita hakemalla hakee). Niitä voi yrittää muokata, mutta yleensä heikolla menestyksellä. Annanpa pari esimerkkiä. Käy lukemassa parisuhde palstalla kuinka monet miehet ja naiset taistelee sen asian kanssa että eivät tunne tai ajattele partneristaan enää positiivisesti eivätkä pysty sille mitään vaikka haluaisivat. Toinen esimerkki oli keskustelu jossa miehet sanoi ajattelevansa tuhmia 14v likoista - nimenomaan alitajunnasta kumpuvia ajatuksia. He eivät pystyneet tälle reaktiolle mitään, mutta omalle toiminnalleen pystyivät. (He siis eivät halunneet ajatella rivoja lapsista - toisenlaisiakin miehiä keskusteluissa on nähty...)

    Tietoiset ajatukset ovat TEKOJA.

    Ajan kanssa kyllä ajatukssita tuhmista 14 vuotiaiden likkojen ajattelusta pääsee eroon. Itseasiassa on paljon helpompi tehdä asioille ajatusten tasolla kuin antaa asioiden vain nousta mieleen kunnes joku päivä kiusaus on liian suuri estääkseen varsinaisen teon.

    Tietoisen ajattelun tarkoitus ei ole superjärkeistää kaikkea vaan ohjata ja järjestää tiedostamatonta eikä näiden välillä lopulta ole suurta eroa. Tiedostamattomalta vaikuttava ajatus on usein itse osittain tietoisesti rakennettu ajatus, sama koskee monia tunnetiloja.

    "Käy lukemassa parisuhde palstalla kuinka monet miehet ja naiset taistelee sen asian kanssa että eivät tunne tai ajattele partneristaan enää positiivisesti eivätkä pysty sille mitään vaikka haluaisivat."

    Koska he eivät tee sitä ajan kuluessa eivätkä ole tehneet sitä suhteen aikana! Se on vain valitettava totuus että moni nainen ja mies on lapsenkengissä siinä mitä selitin vaikka se on täysin mahdollista.

    En minä sanonut että se kaikilta onnistuu, mutta sinun tapauksessa sinä et tahtoisi edes muokata ajatuksiasi ja tunteitasi vaan liität ihmisiin omituisia positiivisia/negatiivisia ajatuksia tuulesta vetäen väittäen että kyseessä on alitajuntasi jolle et mahda mitään.

    Totta kai ei mahda moni muukaan ihminen koska eivät halua mahtaa.

    Kukaan ei hallitse täydellisesti mieltään, mutta ajatus ettei siihen pysty ollenkaan on täyttä pötyä.

    Äänestä

  • . kirjoitti:

    Lue ketju rauhallisesti läpi niin huomaat että olen sanonut ihan samaa koko ajan. On kahdenlaisia ihmisiä - sellaisia joilla on selkeä tyyppi jota hakee ja sellaisia jotka ottaa jokaisen ihmisen uutena tuttavuutena. Ekalle ryhmälle on olemassa selkeitä piirteitä joista tykkää tai ei. Tokalle ryhmälle sama piirre voi olla kiva jossain ihmisessä mutta tylsä jossain toisessa riippuen miten kemiat kohtaa.

    Ei ole olemassa mitään tyyppejä. Tuo on ihan sinun päässäsi.

    Suosittelen ihan sinun parisuhteiden kannalta ettet ala sekoilemaan että ihmisiin voi liittää negatiivisia/positiivisia tuntemuksia/piirteitä sen mukaan miten kemiasi kohtaavat ja sitä kautta sitten kun "kemiat eivät kohtaa" niin rakennat ihmisestä halvetavan kuvan miksein hän sinulle käynyt ja pidät toisen piirteitä oksettavina.

    Kuulostat niin teiniltä jonka suhde toisten ihmisten arviointiin on sama kuin maku ruokien suhteen riippuu siitä tarjotaanko ne synttäreillä vai pitkän ajomatkan päätteksi sekä miltä se ruoka sattuu näyttämään susta just silloin.

    Ymmärrät kai miten helvetin vaikea sinun kanssa olisi olla suhteessa? Täyden leijan kanssa siis?

    Pliis, sano ettet ole 25-vuotta vielä täyttänyt!

    "sitten kun "kemiat eivät kohtaa" niin rakennat ihmisestä halvetavan kuvan"

    Kuvailemani negatiiviset puolet olivat niihin aikoihin voimakkaina tuntemiani havaintoja. Ei siis mitään sellaista jota olisin pitkällä ajalla rakentanut ja vielä pidän yllä. Nuokin neljä miestä joista puhuin, haluan heille kaikkea hyvää enkä toki muistele näitä ikäviä puolia paitsi nyt kun kysyttiin. Kun suhde ei toimi tai joku hiertää pahasti vastaan niin siinä voi olla aika ahdistuneessa mielentilassa. Sitten kun pistää poikki ja saa taas hengittää niin ei enää muistakkaan miten pahalta tuntui toinen ihminen. Tämä on ihan yleismaailmallista, tapahtuu melkein kaikille jotka suhteessa ovat olleet.

    "Ymmärrät kai miten helvetin vaikea sinun kanssa olisi olla suhteessa?"

    Mennään jo aika pahasti ketjun aiheesta sivuun, mutta kerronpa kuitenkin että erään miehen kanssa seurustelin 3 vuotta enkä koskaan tuntenut mitään negatiivista häntä kohtaan. Sen jälkeen olemme olleet 10 vuotta hyviä ystäviä enkä vieläkään ole tuntetnut mitään negatiivista häntä kohtaan. Noin viisi muuta miestä olen tavannut elämässäni joista sanoisin samaa, mutta heidät olen tuntenut vähemmän aikaa. Minusta se osoitta sitä että jos kemiat menee yksiin niin silloin ihmisten omat omituisuudet näyttävät kauniilta. Tuossa alla muuten joku sanoi:

    "Onkohan kovinkaan moni meistä miehistä/pojista tunnustanut itselleen että kuinka naisen ulkonäkö muuttuu paremmaksi silloin kun itse ollaan häneen ihastuttu."

    Ihan sama. Osoitit vain miksei naiselta varsinkaan kaltaiseltasi kannata kysyä mitään. Ovat pihalla tunneasioista kuin lumiukot ja samalla "neuvovat" miehiä kuinka naisen kanssa tulisi olla että saisivat samanlaisista lumiukoista seuraa. että Rataritirallaa vaan!

    Mitä tulee tuohon lainaukseen niin tuo nimimerkki Pähyilijä vaikuttaa idiootilta.

    Naisen ulkonäkö voi muuttua toki ihastuksen aikana kauniimmaksi, mutta se tuskin tarkoittaa sitä samaa kuin sinulla että sitten kun ihastus haihtuu niin naisesta ajattelee sisäisesti ja sitä voi tarpeen vaatiessa kutsua possun näköiseksi, liian lihavaksi, veltto lihaiseksi ja löysä pilluiseksi naiseksi. jne. Kun kemiat kohtaa niin kehutaan ja kun juttu lässähtää niin haukutaan. Se ei ole TERVETTÄ eikä NORMAALIA. eikä varsinkaan FIKSUA.

    Jos et tajua eroa noiden asioiden välillä niin mitähän iloa sinusta on parisuhteessa tai edes keskustella kanssasi?

    Vaikka olen itse mies, niin mielestäni sinun kanssasi väitelleen naisen jutuissa on paljonkin perää.

    Oletko koskaan itse ollut pitkässä parisuhteessa, joka on päättynyt eroon? Väittäisin, että äsköisen naisen kuvailemat reaktiot ovat melko tuttuja monelle parisuhteessa eläneelle.

    Kun parisuhteessa alkaa menemään huonosti ja on ns. "loppu lähellä", niin siinä toisessa alkaa usein näkemään ärsyttäviä piirteitä. Ne voivat olla oikeastaan mitä vaan. Nyt se taas kaivaa nenää, makaa sohvalla ja jättää sukat lattialle. Onpas sillä rumat rinnat ja persekin roikkuu, täytyykö sen syödä noin paljon ja puhua noin tyhmiä?... jne jne. Silloin ei varmaan varsinaisesti ole kyse varsinaisesti niistä ärsyttäviä piirteistä, vaan siitä että suhde ei toimi ja projisoi sen turhautumisensa johonkin.

    Kaikkein hulluinta on se, että joskus ne alussa söpöiltä vaikuttaneet piirteet voivat alkaa ärsyttämään.

    Tietysti olisi hienoa kun aina vaan ajattelisi hyvää ihmisistä ja olisi aina järkevä eikä antaisi tunteiden vaikuttaa, mutta melko harva niin toimii. Ihmisiä tässä kaikki ollaan, hyvine ja huonoinen puolineen.

    Minusta on vähän naiivia uskotella että kun on parisuhteessa, niin kaikki piirteet siinä toisessa olisivat jotenkin ihania tai neutraaleita. Kyllä jokaisesta löytyy jotain vähän tai vähän enemmän ärsyttävää. Suuren osan niistä piirteistä pystyy sietämään, jos se ihminen muuten miellyttää.

    Äänestä

  • Naiseton mies kirjoitti:

    Ei niissä ole mitään perää.

    Reaktiot ovat tuttuja, mutta asioita pitää käsitellä siten että toisen ominaisuudet oppii näkemään jälkeenpäin neutraaleina.

    Eihän yhdestäkään ihmissuhteesta tule mitään jos alussa ihastuneena pitää toisen piirteitä ihanina ja sen jälkeen kun ihastus haihtuu niin oksettavina ja pitää tätä tapaa ajatella normaalina.

    Koko ketjun ajatushan oli kait löytää piirteitä jotka oikeasti ovat piirteitä jotka ehkäisevät naista kiinnostumasta miehestä eikä sitä että jälkeenpäin tuli jostakin oksettava olo kun ei kemiat kohdanneet.

    Hyvät ja huonot puolet eivät ole kiveen kirjoitettuja. Aivan kuin rumuus yms. olisivat absoluuttisia arvoja teille joita käsittelette vain tunteiden tasolla kuin pikkulapset riiippuen mikä olotila on.

    Kasvakaa aikuisiksi, ehkä sitten parisuhteetkin kestävät pidempään onnellisempana.

    Onpas mahtavaa ajatella että joku oikein sietää "huonoja" puoliani parisuhteessa! Voi miten ihanaa! Tunnenpa itteni spesiaaliksi kun toinen ihminen on noin miellyttävä että oikein sietää minua ja huonoja puoliani.

    Vittu, mä en jaksa tällaisia pikkulapsia.

    No kuvittelitko ettei sinussa ole mitään huonoja puolia? Esim, tunnut kirjoituksissasi jotenkin agressiiviselta ja alat helposti haukkumaan muita, mutta ehkä joku on valmis sitäkin sietämään ;)

    Äänestä

  • Naiseton mies kirjoitti:

    No kuvittelitko ettei sinussa ole mitään huonoja puolia? Esim, tunnut kirjoituksissasi jotenkin agressiiviselta ja alat helposti haukkumaan muita, mutta ehkä joku on valmis sitäkin sietämään ;)

    On huonoja puolia, mutta katsos kun minä voin tälle jotain :D
    En kai minä nyt oikeassa maailmassa tällainen ole? heh.

    Minä sentään teen tätä täällä foorumilla, mutta osa nähtävästi ajattelee kuvottavia ajatuksia toisista ihmisistä parisuhteissa joka on huomattavasti ehkä vakavampaa.

    Olen aggressiivinen koska tiedän että olen fiksu ja tässä asiassa oikeassa. Se on niin yksinkertaista.

    Äänestä

No niin. Melkoinen "naisten" raati vastasi sinulle. Toivottavasti asia selkeni.

Äänestä
  • Tuli vaan mieleen että itsepäisyys ei ole hyvä piirre miehessä. Onkohan kovinkaan moni meistä miehistä/pojista tunnustanut itselleen että kuinka naisen ulkonäkö muuttuu paremmaksi silloin kun itse ollaan häneen ihastuttu.
    Minusta tuo ylläoleva keskustelu oli varsin arvokas tietopaketti eikä siitä kannata loukkaantua.

    Äänestä

Hupaisaa tässä ketjussa on, että ensin pyydetään rehellisiä vastauksia. Sitten kun niitä annetaan, niin siitä suututaan, koska vastaukset eivät miellytä:D Ylipäätään ei voi kuin tuota pitkää väittelyketjua katsomalla todeta, että onneksi kaikki miehet eivät ole noin pihalla ja toisaalta noin herkkänahkaisia, joten ylpeydellä voi edelleenkin olla mies, vaikka joidenkin sukupuoleni yksilöiden puolesta myötähäpeää tuossa saikin tuntea.

Ehkä siinä on myös aika selkeä vastaus, miksi ei aina kannata rehellinen olla jättäessä. Emmekä me kaikki miehetkään ole, ei sitä siinä kohtaa jaksa mitään pitkiä keskusteluja, saati sitten tarkoituksella toisen mieltä pahoittaa, joten helpompi on kertoa se puoli, miksi itse ei suhteeseen ko. henkilön kanssa pysty. Sekin puoli on totta ja fiksumpaa kuin se, että kertoo toiselle kaikki ne huonot puolet, jotka toinen ehkä jo itsekin tiedostaa.

En käsitä myöskään sitä, että mikä voi olla vaikea ymmärtää siinä, että sama ulkoinen piirre voi toisessa ärsyttää ja toisessa viehättää. Koko keskustelu on kuitenkin monelta osin niin älyvapaa ja psykologisessa mielessä räikeitä asiavirheitä sisältävä, etten yksinkertaisesta jaksa sitä tarkemmin ruveta kommentoimaan, vaan mieluummin hymyillen lueskelen:)

Äänestä
  • Haista nyt vittu määääääääääääääääääääääääääää. :D

    En ole edes tuon naisen kuvailemaa tyyppiä, itseasissa yksikään taida noista negatiivisista osua minuun mutta ketä exää sä kuvailisit tuolla tavoin?

    Ei se ole tervettä.

    Lähinnä tunnen myötähäpeää sinusta kun olet nähtävästi samaa mieltä että tuon tytön pillu kostuisi. Aika säälittävää nuoleskelua sinulta taas.

    Äänestä

  • "Koko keskustelu on kuitenkin monelta osin niin älyvapaa ja psykologisessa mielessä räikeitä asiavirheitä sisältävä, etten yksinkertaisesta jaksa sitä tarkemmin ruveta kommentoimaan, vaan mieluummin hymyillen lueskelen:)"

    Ei ole kanttia. Jep jep.

    Munaa ois sulla tarjolla mutta ei oo tarpeeksi lyhyttä mittaa että sitä voisi mitata ja munaksi kutsua. :D

    Äänestä

  • Niin ja sinun juttusi ovat AINA niin älyvapaita sekä loogisessa/psykologisessa mielessä niin vajaita sekä räikeitä virheitä täynnä etten jaksa koko juttuasi alkaa käsittelemään.

    Olisihan se hassu jos minä fiksuna ihmisenä alkaisin keskustelemaan idiootin kanssa joka väittää olevansa kovinkin älykäs "mies".

    Äänestä

  • Nähtiin taas. kirjoitti:

    Haista nyt vittu määääääääääääääääääääääääääää. :D

    En ole edes tuon naisen kuvailemaa tyyppiä, itseasissa yksikään taida noista negatiivisista osua minuun mutta ketä exää sä kuvailisit tuolla tavoin?

    Ei se ole tervettä.

    Lähinnä tunnen myötähäpeää sinusta kun olet nähtävästi samaa mieltä että tuon tytön pillu kostuisi. Aika säälittävää nuoleskelua sinulta taas.

    Ehkä aggressiivisuutesi ja kyvyttömyys nähdä itsessä mitään vikaa tai taipumus ottaa marttyrin rooli ovat niitä piirteitä, jotka sinua rajoittavat?

    Johonkinhan tuo ko. nainen osui kohdallasi aika hyvin, kun sai sinut inttämään kiihtyneenä pitkän ketjun, eikö vain?:)

    Existäni useammasta on PALJON negatiivista sanottavaa, toki myös positiivista. Tässä ketjussa kuitenkin nähdäkseni kysyttiin rehellisesti nimenomaan sitä negatiivista. Mutta sanotaa, että jopa existä, joiden kanssa edelleen olen tekemisissä jostain syystä (kuten lapsi), voisin sanoa PALJON rumemminkin kuin tuo keskustelukumppanisi. Sitä en kuitenkaan teen, koska se ei mitään hyödytä ja ehkä siksi ei aina erotilanteessakaan kannata kaikkea rehellisesti sanoa, mitä ajattelee.

    Vittua en ajatellut tänään haistaa, enkä nuolla myöskään kenenkään pillua kosteaksi. Tosin ei sitä ikinä tiedä, eräs "kaveri" olisi saunomaan änkeämässä, kun pääsee kymmeneltä töistä, ei vaan jaksaisi, kun aikainen lähtö huomenna.

    Äänestä

  • Nähtiin taas. kirjoitti:

    Niin ja sinun juttusi ovat AINA niin älyvapaita sekä loogisessa/psykologisessa mielessä niin vajaita sekä räikeitä virheitä täynnä etten jaksa koko juttuasi alkaa käsittelemään.

    kumpi teistä saa enemmän piparia, sää vai määäääää? Sehän ratkaisee tämän taiston.

    Havaintoja: Huomaatko, miten negatiivisesti itse suhtaudut ihmisiin, joita et edes tunne (keskustelukumppanisi . , nimim. pähyilijä, allekirjoittanut), vaikka sitten syytät muita samasta? Mielenkiintoista, mitä se mielestäsi kertoo sinusta?

    Huomaatko, että en ensimmäisessä viestissäni eritellyt sinua mitenkään, vaan itse oletit, että sinun viesteistäsi puhutaan, vaikka joukossa oli muitakin aggressiivisia ja keskusteluhaluttomia vastauksia (mikä on ymmärettävää, kun kyseessä on arka aihe)? Mitä luulet sen kertovan sinusta, tämä itseasiassa kiinnostaa oikeasti, koska tässä on useampia mahdollisia vaihtoehtoja.

    Jännästi myös teet oletuksia teksitn perusteella ulkoisista piirteistäni, kuten munan koosta, jonka luulisi olevan irrelevanttia keskusteltavan aiheen kannalta, lisäksi en ymmärrä, mitä tarkoitat, että minulla on sitä tarjolla, ei TODELLAKAAN ole kenelle vaan eikä ainakaan miehille, sori:)

    Lisäksi huomautan, että vaikka sinä määrittelet itsesi fiksuksi, en minä ole itsestäni moista määritelmää esittänyt, koska koen olevani asian suhteen jäävi ja mieluummin annan ihmisten tehdä omat johtopäätöksensä. Sinun johtopäätöksesi tuli selväksi, sinulla on siihen oikeus, tosin joskus ihmisestä tehdyt johtopäätökset kertovat enemmän johtopäätöksen tekijästä kuin kohteesta, mietipä onko tässä kohtaa näin ja jos on, niin mitä se kertoo sinusta?

    Äänestä

  • Carlos Carvakäsi kirjoitti:

    kumpi teistä saa enemmän piparia, sää vai määäääää? Sehän ratkaisee tämän taiston.

    Nimimerkkisi etunimestä päätellen pistän tässä taistossa rahani sinun puolestasi likoon, ei siis määääääääääääääääääääää eikä tääääää nähtiin taas vaan CARLOS!:D

    Äänestä

  • määäääääääääääääääää kirjoitti:

    Ehkä aggressiivisuutesi ja kyvyttömyys nähdä itsessä mitään vikaa tai taipumus ottaa marttyrin rooli ovat niitä piirteitä, jotka sinua rajoittavat?

    Johonkinhan tuo ko. nainen osui kohdallasi aika hyvin, kun sai sinut inttämään kiihtyneenä pitkän ketjun, eikö vain?:)

    Existäni useammasta on PALJON negatiivista sanottavaa, toki myös positiivista. Tässä ketjussa kuitenkin nähdäkseni kysyttiin rehellisesti nimenomaan sitä negatiivista. Mutta sanotaa, että jopa existä, joiden kanssa edelleen olen tekemisissä jostain syystä (kuten lapsi), voisin sanoa PALJON rumemminkin kuin tuo keskustelukumppanisi. Sitä en kuitenkaan teen, koska se ei mitään hyödytä ja ehkä siksi ei aina erotilanteessakaan kannata kaikkea rehellisesti sanoa, mitä ajattelee.

    Vittua en ajatellut tänään haistaa, enkä nuolla myöskään kenenkään pillua kosteaksi. Tosin ei sitä ikinä tiedä, eräs "kaveri" olisi saunomaan änkeämässä, kun pääsee kymmeneltä töistä, ei vaan jaksaisi, kun aikainen lähtö huomenna.

    "Johonkinhan tuo ko. nainen osui kohdallasi aika hyvin, kun sai sinut inttämään kiihtyneenä pitkän ketjun, eikö vain?:) "

    Se on se asenne joka ihmisellä on toista kohtaan jota et vielä tajunnut?
    En lainkaan ymmärrä noin karmean negatiivista ajattelua OMISTA KUMPPANEISTA. Silloin jossakin mättää ja pahasti jos moiseen on tarvetta.

    Miksi sä kuvittelet minun olevani "kiihtynyt" tai että "intän" jotakin asiaa?
    Vai olisko keskustelu pitänyt lopettaa aiemmin?

    Äänestä

  • määäääääääääääääääää kirjoitti:

    Havaintoja: Huomaatko, miten negatiivisesti itse suhtaudut ihmisiin, joita et edes tunne (keskustelukumppanisi . , nimim. pähyilijä, allekirjoittanut), vaikka sitten syytät muita samasta? Mielenkiintoista, mitä se mielestäsi kertoo sinusta?

    Huomaatko, että en ensimmäisessä viestissäni eritellyt sinua mitenkään, vaan itse oletit, että sinun viesteistäsi puhutaan, vaikka joukossa oli muitakin aggressiivisia ja keskusteluhaluttomia vastauksia (mikä on ymmärettävää, kun kyseessä on arka aihe)? Mitä luulet sen kertovan sinusta, tämä itseasiassa kiinnostaa oikeasti, koska tässä on useampia mahdollisia vaihtoehtoja.

    Jännästi myös teet oletuksia teksitn perusteella ulkoisista piirteistäni, kuten munan koosta, jonka luulisi olevan irrelevanttia keskusteltavan aiheen kannalta, lisäksi en ymmärrä, mitä tarkoitat, että minulla on sitä tarjolla, ei TODELLAKAAN ole kenelle vaan eikä ainakaan miehille, sori:)

    Lisäksi huomautan, että vaikka sinä määrittelet itsesi fiksuksi, en minä ole itsestäni moista määritelmää esittänyt, koska koen olevani asian suhteen jäävi ja mieluummin annan ihmisten tehdä omat johtopäätöksensä. Sinun johtopäätöksesi tuli selväksi, sinulla on siihen oikeus, tosin joskus ihmisestä tehdyt johtopäätökset kertovat enemmän johtopäätöksen tekijästä kuin kohteesta, mietipä onko tässä kohtaa näin ja jos on, niin mitä se kertoo sinusta?

    "(keskustelukumppanisi . , nimim. pähyilijä, allekirjoittanut), vaikka sitten syytät muita samasta? "
    Niihin on hyvä syy katsos.
    -Keskustelukumppanin ongelma on se että syvästi halveksii ihmisiä jälkeenpäitä joita on tapaillut. En käsitä miten ihmisen piirteet muuttavat muotoaan normaalista ihanaksi tai oksettavaksi miltä itsestä tuntuu ja ne pitää listata ihmisen huonoiksi puoliksi.
    -Pähyilijän ongelma on että tekee huomautuksia asiaan sivusta että "itsepäisyys miehessä ei ole hyvästä" viitaten yläpuoliseen keskusteluun jne.
    -Ja sinun ongelmasi on lähes se sama eli esittää viisasta sivusta ja ehdotella kuinka vitun älykäs sä ootkaan osallistumatta keskusteluun ja kuinka joku mies olinpa se minä tai joku muu saa sut häpeämään (ketä vittu kiinnostaa?)

    Katsos, kun minua ei vittuakaan kiinnosta mitä sinä tai joku muu ajattelee minusta vaan itse ASIA. Asiassa oli kysymys siitä miten ihmisiin suhtaudutaan tosielämässä ja suhteissa sekä miten toista arvioidaan joka on oikeasti miljoona kertaa tärkeämpää kuin mitä täällä foorumilla joku ajattelee kenestäkin.
    Uskotko että ap. vaatima rehellinen palaute jota mies voisi korjata on jotain tyyliin "liian lihava, liian pieni kikkeli, haisi pahalle, liian ruma pallinaama, "?

    Siis niinku ihan oikeastikko?!!

    Kummasti sinulla riitti asiaa sanottavaksi vaikket äsken ollut halukas keskustelemaan asioista vaan kertomaan kuinka myhäillen sivusta seuraat keskustelua. Pikkaisen kun kaivoi niin halusit tulla puolustamaan itteäs.
    Se on se asia mikä on suoraan sanottuna vitun typerää. Se on naisten pillujen nuoleskelua jolla kerätään lähinnä huomiopisteitä foorumilla kun sulla ei aiheeseen ole mitään järkevää sanottavaa itselläsi.

    Ette te näiden keskustelujen perusteella opi minua tuntemaan kun en tässäkään ole kertonut itsestäni mitään, mutta nähtävästi vastenmielisen ja oksettavan mielipiteen vastustaminen on sitten inttämistä ja ties mitä?

    Nauran oikeasti tälle keskustelulle mutta sisäisesti kuvottaa jos tällaisia ihmisiä on oikeasti olemassa.

    Kiihtymykseen viittasi puuttuva halu/kyky lukea ja kommentoida toisen ajatuksia, inttämiseksi se ehkä osittain meni juuri tuosta syystä, että keskustelit eri asiasta, mistä toinen yritti keskustella. Tämä tosin vain minun mielipiteenäni nyt muistista, en jaksanut uudelleen tuota ketjua lukea saati alkaa sitä analysoimaan.

    Ei voida siis sanoa, että keskustelu olisi pitänyt lopettaa aikaisemmin, koska ajatuksia ja näkemyksiä vaihtavaan ja etenevään keskusteluun ei edes päästy, koko ketju jäi irrallisen puheen tasolle. Tosin suurin osa internet keskusteluista jää.

    Se mitä sinä et ehkä tajunnut on, että ei tämä kyseinen neiti . ehkä ajatellut kumppaneistaan noin silloin kun he alkoivat seurustella. Sitä vaan, varsinkin pitkässä suhteessa, saattaa alkaa nähdä ihmisen toisin ja nähdä aivan uusia piirteitä, pahimmillaan sitten myös ne alkuun viehättävät piirteet saattavatkin muuttua ärsyttäviksi. Tämä tosin on aivan luonnollista, koska ihminen usein ihastuu toisessa niihin piirteisiin, joita toivoisi itsellään olevan (mutta ei ole), ja jotka sitten alkavat ärsyttää, koska sillä saralla ollaan niin erilaisia. Oletko ikinä kuullut, jonkun sanovn, että ensin ihastui vaikkapa toisen vahvaan luonteeseen, mutta myöhemmin se alkoi ärsyttää, koska toinen ei osannut joustaa?

    Minä kunnioitan entisiä kumppaneitani. Heissä on jotain niin hyvää ollut, että olen kaikista maailman ihmisistä halunnut jossain hetkessä olla juuri heidän kanssaan. Se ei ole ristiriidassa sen kanssa, että nykyään saatan, kunnioituksesta huolimatta, ajatella heistä hyvinkin rumia asioita. Pointti onkin siinä, että ei tosiaan aina kannata rehellisesti niitä rumimpia asioita toiselle kertoa, vaikkei niitä ajatuksia itseltään kieltäisikään.

    Ihan mielenkiinnosta, saadakseni perspektiiviä, kysyisin että oletko sinä ollut monissakin pitkissä/vakavissa suhteissa?

    En minä aio kertoa yhtään mitään omista suhteistani. Mitään avioliittoja, lapsia ja sen sellaista ei ole takana. Eikä näihin fiksuihin ajatteluihin sellaisia tarvita. Ainut mitä voin sanoa etten ajattele heistä pahaa ominaisuuksista joihin he eivät voineet vaikuttaa. Ne huonot ominaisuudet kyllä muistuvat mieleen jotka liittyivät luonteeseen ja asenteeseen. Sille he olisivat voineet tehdäkin jotain.

    Jos minä ihastun jonkun tiettyyn piirteeseen ja myöhemmin se ärsyttää niin sehän on MINUN ONGELMANI ei sen toisen ihmisen ongelma!

    Miten minä voin sitten sanoa että kumppani oli muuten hyvä mutta ne piirteet olivat negatiivisa joihin aiemmin ihastuin? Minähän olisin täysi sekopää jos moista väittäisin!

    Äänestä

  • määäääääääääääääääää kirjoitti:

    Havaintoja: Huomaatko, miten negatiivisesti itse suhtaudut ihmisiin, joita et edes tunne (keskustelukumppanisi . , nimim. pähyilijä, allekirjoittanut), vaikka sitten syytät muita samasta? Mielenkiintoista, mitä se mielestäsi kertoo sinusta?

    Huomaatko, että en ensimmäisessä viestissäni eritellyt sinua mitenkään, vaan itse oletit, että sinun viesteistäsi puhutaan, vaikka joukossa oli muitakin aggressiivisia ja keskusteluhaluttomia vastauksia (mikä on ymmärettävää, kun kyseessä on arka aihe)? Mitä luulet sen kertovan sinusta, tämä itseasiassa kiinnostaa oikeasti, koska tässä on useampia mahdollisia vaihtoehtoja.

    Jännästi myös teet oletuksia teksitn perusteella ulkoisista piirteistäni, kuten munan koosta, jonka luulisi olevan irrelevanttia keskusteltavan aiheen kannalta, lisäksi en ymmärrä, mitä tarkoitat, että minulla on sitä tarjolla, ei TODELLAKAAN ole kenelle vaan eikä ainakaan miehille, sori:)

    Lisäksi huomautan, että vaikka sinä määrittelet itsesi fiksuksi, en minä ole itsestäni moista määritelmää esittänyt, koska koen olevani asian suhteen jäävi ja mieluummin annan ihmisten tehdä omat johtopäätöksensä. Sinun johtopäätöksesi tuli selväksi, sinulla on siihen oikeus, tosin joskus ihmisestä tehdyt johtopäätökset kertovat enemmän johtopäätöksen tekijästä kuin kohteesta, mietipä onko tässä kohtaa näin ja jos on, niin mitä se kertoo sinusta?

    Mutta joo, mulla on aikainen herätys joten ei ole voimia ja aikaa jäädä vatvomaan tähän.
    Moi sulle ja varmaan oot ihan hyvä tyyppi. Tämä on vaan sellainen aihe jota en ymmärrä ihmisessä, toisten ihmisten halveksunta jos kysymys ei sitten juuri ole halveksunnasta sitä kohtaan että toiset halveksuvat kuten minä teen. ;)

    Heh, jatkoja.

    Äänestä

  • Nähtiin taas. kirjoitti:

    "(keskustelukumppanisi . , nimim. pähyilijä, allekirjoittanut), vaikka sitten syytät muita samasta? "
    Niihin on hyvä syy katsos.
    -Keskustelukumppanin ongelma on se että syvästi halveksii ihmisiä jälkeenpäitä joita on tapaillut. En käsitä miten ihmisen piirteet muuttavat muotoaan normaalista ihanaksi tai oksettavaksi miltä itsestä tuntuu ja ne pitää listata ihmisen huonoiksi puoliksi.
    -Pähyilijän ongelma on että tekee huomautuksia asiaan sivusta että "itsepäisyys miehessä ei ole hyvästä" viitaten yläpuoliseen keskusteluun jne.
    -Ja sinun ongelmasi on lähes se sama eli esittää viisasta sivusta ja ehdotella kuinka vitun älykäs sä ootkaan osallistumatta keskusteluun ja kuinka joku mies olinpa se minä tai joku muu saa sut häpeämään (ketä vittu kiinnostaa?)

    Katsos, kun minua ei vittuakaan kiinnosta mitä sinä tai joku muu ajattelee minusta vaan itse ASIA. Asiassa oli kysymys siitä miten ihmisiin suhtaudutaan tosielämässä ja suhteissa sekä miten toista arvioidaan joka on oikeasti miljoona kertaa tärkeämpää kuin mitä täällä foorumilla joku ajattelee kenestäkin.
    Uskotko että ap. vaatima rehellinen palaute jota mies voisi korjata on jotain tyyliin "liian lihava, liian pieni kikkeli, haisi pahalle, liian ruma pallinaama, "?

    Siis niinku ihan oikeastikko?!!

    Kummasti sinulla riitti asiaa sanottavaksi vaikket äsken ollut halukas keskustelemaan asioista vaan kertomaan kuinka myhäillen sivusta seuraat keskustelua. Pikkaisen kun kaivoi niin halusit tulla puolustamaan itteäs.
    Se on se asia mikä on suoraan sanottuna vitun typerää. Se on naisten pillujen nuoleskelua jolla kerätään lähinnä huomiopisteitä foorumilla kun sulla ei aiheeseen ole mitään järkevää sanottavaa itselläsi.

    Ette te näiden keskustelujen perusteella opi minua tuntemaan kun en tässäkään ole kertonut itsestäni mitään, mutta nähtävästi vastenmielisen ja oksettavan mielipiteen vastustaminen on sitten inttämistä ja ties mitä?

    Nauran oikeasti tälle keskustelulle mutta sisäisesti kuvottaa jos tällaisia ihmisiä on oikeasti olemassa.

    Verbaalisesti olet varsin lahjakas ainakin kuvaamaan kuvotustasi:) Toivottavasti kykenet sitä lahjakkuutta käyttämään myös positiivisessa mielessä.

    Kanssasi keskustelusta tekee haastavaa, että pyrit vastaamaan aiheen vierestä. Esimerkiksi sinusta on hyvä syy syyttää pähyilijää, minua, ja .:ttä negatiivisesta suhtautumisesta ihmisiin, mutta kysyttäessä, että mitä se, että itse teet samaa kertoo SINUSTA, intät samaa, jo moneen kertaan kuultua mielipidettäsi meistä.

    Ohitat ovelasti myös sen, että se oli OMA oletuksesi, että ensimmäinen viestini edes viittasi sinun teksteihisi, silloin jollain tasolla tunnistit viittauksessani omat tekstisi, kun niitä aloit puolustelemaan. Sivuhuomautuksena muuten myös viittauksesi minun älykkyydestäni on SINUN itsesi tekemä päätelmä, kiitos siitä:)

    Jos sinua kiinnostaa ASIA, on mielenkiintoista, että et keskity itse asiaan. Kuvaat, että asia on mielestäsi se miten ihmisiin shtaudutaan, mutta sanallakaan et ole kertonut sitä, miten itse suhtaudut ihmisiin. Rivien välistä toki sitäkin enemmän, tahtomattasi.

    Ylipäätään kysyttiin rehellistä palautetta ja suutuit, kun sitä tuli. Ei mies välttämättä voi korjata niitä piirteitä, mutta luuletko, että tuo nimim. . niitä onkaan miehelle päin naamaa sanonut ja eikö siinä ollut koko keskustelun pointti? Korjaa, jos olen väärässä, niin tarkasti en tuota keskusteluanne kuitenkaan muista. Niinpä en edelleenkään siihen keskusteluun puutu muuta kuin näin sivusta, se on edelleen aivan liian sekava, vaikka jostain sen kuvan saitkin, että kommentoin niitä asioita? Kommentoin sinun kommenttejasi minun kommentteihini, eri keskustelu, eri ihmiset, comprende?, niinpä en ole voinut itseäni tulla puolustamaan keskustelusta, johon en ole osallistunut. EN siis ole tuo nimim. ., vaan eri persoona.

    Taas muuten kerroit itsestäsi ja suhtautumisestasi ihmisiin aika paljon aloittamalla täysin turhan haukkumisen ja kiroilun:) Ihminen kertoo tekstissäänkin enemmän tiedostamattaan kuin tiedostaen (vaikka väitit muistaakseni muuta, tässä kohtaa kommentoin tuota tiedän keskusteluanne siis ja tämän verran annan sinulle sitten iloa siitä, että kommentoin sitä, vaikka ensin sanoin, että seuraan vaan. Yksi rivi, wupii, ole iloinen)

    P.S. Olen oikeasti olemassa! Ikävää, että se kuvottaa sinua.

    Äänestä

  • Nähtiin taas. kirjoitti:

    "(keskustelukumppanisi . , nimim. pähyilijä, allekirjoittanut), vaikka sitten syytät muita samasta? "
    Niihin on hyvä syy katsos.
    -Keskustelukumppanin ongelma on se että syvästi halveksii ihmisiä jälkeenpäitä joita on tapaillut. En käsitä miten ihmisen piirteet muuttavat muotoaan normaalista ihanaksi tai oksettavaksi miltä itsestä tuntuu ja ne pitää listata ihmisen huonoiksi puoliksi.
    -Pähyilijän ongelma on että tekee huomautuksia asiaan sivusta että "itsepäisyys miehessä ei ole hyvästä" viitaten yläpuoliseen keskusteluun jne.
    -Ja sinun ongelmasi on lähes se sama eli esittää viisasta sivusta ja ehdotella kuinka vitun älykäs sä ootkaan osallistumatta keskusteluun ja kuinka joku mies olinpa se minä tai joku muu saa sut häpeämään (ketä vittu kiinnostaa?)

    Katsos, kun minua ei vittuakaan kiinnosta mitä sinä tai joku muu ajattelee minusta vaan itse ASIA. Asiassa oli kysymys siitä miten ihmisiin suhtaudutaan tosielämässä ja suhteissa sekä miten toista arvioidaan joka on oikeasti miljoona kertaa tärkeämpää kuin mitä täällä foorumilla joku ajattelee kenestäkin.
    Uskotko että ap. vaatima rehellinen palaute jota mies voisi korjata on jotain tyyliin "liian lihava, liian pieni kikkeli, haisi pahalle, liian ruma pallinaama, "?

    Siis niinku ihan oikeastikko?!!

    Kummasti sinulla riitti asiaa sanottavaksi vaikket äsken ollut halukas keskustelemaan asioista vaan kertomaan kuinka myhäillen sivusta seuraat keskustelua. Pikkaisen kun kaivoi niin halusit tulla puolustamaan itteäs.
    Se on se asia mikä on suoraan sanottuna vitun typerää. Se on naisten pillujen nuoleskelua jolla kerätään lähinnä huomiopisteitä foorumilla kun sulla ei aiheeseen ole mitään järkevää sanottavaa itselläsi.

    Ette te näiden keskustelujen perusteella opi minua tuntemaan kun en tässäkään ole kertonut itsestäni mitään, mutta nähtävästi vastenmielisen ja oksettavan mielipiteen vastustaminen on sitten inttämistä ja ties mitä?

    Nauran oikeasti tälle keskustelulle mutta sisäisesti kuvottaa jos tällaisia ihmisiä on oikeasti olemassa.

    Minä taas joka olin tuon väittelyn toinen osapuoli. AP tosiaan kysyi asioita joita voitaisiin korjata ja sellaisestahan en puhunut. Keskustelu kun oli jo muuttunut tällaiseksi:

    eATMe: "Ja se tylysti sanominenkin on ihan ookoo, nimittäin eniten on vituttanut sellainen epämääräisyys, jossa tyttö heittää vain jotain tyyliin "no emmänyttiiä, jotenkin ei vaan tunnu siltä, mutta kyllä sä varmaan jonkun vielä löydät!". Sellaisten sanojia tekisi mieli leipoa turpaan."

    m29: "ilmeisesti naiset eivät ymmärrä kuinka julmaa se on, ettei kerrota totuutta. Ilmeisesti sillä suojellaan omakuvaa "söpönä ja hellänä empaattisena naisena", mutta jos naiset vaan tajuaisivat, miten julmaa on aina valehdella tai puhua tyhjänpäiväisyyksiä miehille näistä asioista."

    Minun neljä esimerkkiä olivat siis vastaus siihen miksi ei ole hyvä rehellisesti aukoa päätään silloin kun suhde on loppu ja toinen ottaa aivoon. Kyse ei ole siitä että haluaisi pitää omakuvaa söpönä ja hellänä, vaan just se että mielessä on silloin niin mustia ajatuksia että ne on hyvä pitää omana tietona. Kun suhteesta pääsee eroon ja pääsee hengittämään niin nämä inhottavat ajatukset lievenevät tai poistuvat.

    Äänestä

  • Nähtiin taas. kirjoitti:

    En minä aio kertoa yhtään mitään omista suhteistani. Mitään avioliittoja, lapsia ja sen sellaista ei ole takana. Eikä näihin fiksuihin ajatteluihin sellaisia tarvita. Ainut mitä voin sanoa etten ajattele heistä pahaa ominaisuuksista joihin he eivät voineet vaikuttaa. Ne huonot ominaisuudet kyllä muistuvat mieleen jotka liittyivät luonteeseen ja asenteeseen. Sille he olisivat voineet tehdäkin jotain.

    Jos minä ihastun jonkun tiettyyn piirteeseen ja myöhemmin se ärsyttää niin sehän on MINUN ONGELMANI ei sen toisen ihmisen ongelma!

    Miten minä voin sitten sanoa että kumppani oli muuten hyvä mutta ne piirteet olivat negatiivisa joihin aiemmin ihastuin? Minähän olisin täysi sekopää jos moista väittäisin!

    Ihastutko laskelmoiden ja järkisyistä, vai uskallatko antaa mennä tunteiden mukaan?

    Oletko siis sitä mieltä, että ajattelulle ja asenteille voi tehdä paljon enemmän kuin ulkomuodolle ja että niin pitäisi tehdä? Eikö se ole juuri päinvastoin? Ulkomuotoa on helppo muokata, mutta sisin on aikuisella niin pitkälle kehittynyt, että sen muokkaaminen on hidasta. Sanoisitko esimerkiksi vuosia lapsena hyväksikäytetylle kumppanille, että pääse nyt yli siitä ja ala luottaa ihmisiin, pystyt helposti muokkaamaan ajatteluasi? Ihminen on kokemustensa summa, eikä aina syyllinen ajattelutapaansa. Jos ei tiedä muusta, voiko muuta olettaa? Jos on elänyt koko elämänsä tynnyrissä, niin voiko vaatia ulkomaailman ymmärrystä? Ihminen saa sen, mitä annetaan. Jos saa rakkautta, oppii rakastamaan, jos saa vihaa, oppii vihaamaan.

    Maailmasi vaikuttaa kovin mustavalkoiselta, mutta toisaalta eipä sinua siitä tuomita voi, sellaiseksi olet kasvanut. Muista kuitenkin, että siihen voi mukaasi helposti vaikuttaa! Ja mustavalkoisuus onneksi karisee iän mukana muutenkin.

    Toivon, että pyrit tällä kertaa oikeasti vastaamaan kysymyksiin, etkä vain poimi jotain irrallista lausetaa, johon takerrut.

    Äänestä

  • Nähtiin taas. kirjoitti:

    Mutta joo, mulla on aikainen herätys joten ei ole voimia ja aikaa jäädä vatvomaan tähän.
    Moi sulle ja varmaan oot ihan hyvä tyyppi. Tämä on vaan sellainen aihe jota en ymmärrä ihmisessä, toisten ihmisten halveksunta jos kysymys ei sitten juuri ole halveksunnasta sitä kohtaan että toiset halveksuvat kuten minä teen. ;)

    Heh, jatkoja.

    Jatkoja vaan. Uskon, että pohjimmiltaan kaikki ovat hyviä tyyppejä, joitakin vain kokemukset ovat muokanneet vaikeammiksi. Itseäni olen jäävi arvioimaan. Ihmisiä en halveksi, mutta se olisi valehtelua itselle, että kieltäisi negatiivisten ajatusten olemassaolon. Nimim. .:n pointti käsittääkseni oli kuitenkin juuri se, että tällaiset ajatukset on korrektia pitää oman päänsä sisällä, eikä laukoa päin naamaa rehellisesti, koska ne ovat vain omia ajatuksia ja tunteita, eivätkä mitään ikuisia totuuksia. (taas puutuin tuohon keskusteluunne, iik)

    Öitä:)

    Äänestä

  • Nähtiin taas. kirjoitti:

    Haista nyt vittu määääääääääääääääääääääääääää. :D

    En ole edes tuon naisen kuvailemaa tyyppiä, itseasissa yksikään taida noista negatiivisista osua minuun mutta ketä exää sä kuvailisit tuolla tavoin?

    Ei se ole tervettä.

    Lähinnä tunnen myötähäpeää sinusta kun olet nähtävästi samaa mieltä että tuon tytön pillu kostuisi. Aika säälittävää nuoleskelua sinulta taas.

    Mitä määäääääääääääääää oikein luulee saavuttavansa tuollaisella nuoleskelulla?

    Äänestä

  • entajuuuuu kirjoitti:

    Hieno mielipide sinulla! Kiitos siitä! Jatka samaan malliin!

    Äänestä

  • entajuuuuu kirjoitti:

    Mitä määäääääääääääääää oikein luulee saavuttavansa tuollaisella nuoleskelulla?

    Koska pyrin kuitenkin ottamaan kaikkien mielipiteen vakavasti, heitän sinullekin muutaman vastausvaihtoehdon, valitse niistä mieleinen tai luo oma:

    A) Nautin siitä, että saan olla palstan yleistä mielipidettä vastaan ja uida vastavirtaan

    B) Kerron mielipiteeni perustellen juuri sellaisina kuin ne ovat

    C) Kirjoittelen aikani kuluksi mitä sattuu

    D) jokin muu, mikä

    Äänestä

  • määäääääääääääääääää kirjoitti:

    Jatkoja vaan. Uskon, että pohjimmiltaan kaikki ovat hyviä tyyppejä, joitakin vain kokemukset ovat muokanneet vaikeammiksi. Itseäni olen jäävi arvioimaan. Ihmisiä en halveksi, mutta se olisi valehtelua itselle, että kieltäisi negatiivisten ajatusten olemassaolon. Nimim. .:n pointti käsittääkseni oli kuitenkin juuri se, että tällaiset ajatukset on korrektia pitää oman päänsä sisällä, eikä laukoa päin naamaa rehellisesti, koska ne ovat vain omia ajatuksia ja tunteita, eivätkä mitään ikuisia totuuksia. (taas puutuin tuohon keskusteluunne, iik)

    Öitä:)

    Joo tulin lukeneeni lauseesta kritiikkiä tai no ensin luin kusipäisyydestäni. Ensinnä mietin että mitäköhän tuohon näpäyttäisin kirjoittajalle takaisin. En samaistunut nimim. Nähtiin taas teksteihin juurikaan kun taas koin nimim (pisteen) tekstit omakseni. Koin ilmeisesti mielihyvää trollatessani nasevan "Tuli vaan mieleen että itsepäisyys ei ole hyvä piirre miehessä" kommentin. Hyvä kun (NT) kerroit että mikä siinä pänni sillä jälkeenpäin oloni tuntui vähän tyhmältä. Rehellisesti. Itse en tykkää kirjoittaa/väitellä siten että kopion vastakeskustelijan tekstejä omalle ruudulle joten kiusaus heittää jokin lyhykäinen tekstinriepu sekaan on suuri.
    Palstan väki kuitenkin sillei vittumaisen fiksuja että tyhmän kommentin heittäessä saa kyllä takasin verbaalisen näpäytyksen. Tämä saa miettimään että alanko jatkossa kirjoittamaan varovaisemmin ja ehkäpä hieman älyllisemmin mutta toisaalta miksi sen tekisin. Koen oikeudeksini olla idiootti ja eikä se minusta välttämättä huonokaan elämänvalinta ole.

    Äänestä

  • Pähyilijä kirjoitti:

    Ole juuri sellainen kuin parhaalta tuntuu! Miksi ihmeessä tekisit etenkään anonyymina netissä mitään, mikä ei tuo jonkinlaista mielihyvää tai ajankulua, joka voittaa sillä hetkellä jonkun muun ajankulutusmuodon?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Naisasialuuseri kirjoitti:

aateeämmyyden syitä miehessä. Eli siis ATM pitäisi pistää naisraadin tentattavaksi ja tutkittavaksi ja naiset selvittäisivät mistä alempitasoisuus johtuu ja kertoisivat sen sitten kyseiselle AT-miehelle. Kun vika on paikallistettu niin se on myös mahdollista korjata. Itse en omaa vikaani tiedä, joten en sitä voi myöskään korjata ja se on erittäin turhauttavaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu