Poliisitutkinnassa olevat ministerit tuhoavat Suomea

Pysäyttäkää ne ennen kuin tämäkin kansa on lopullisesti tuhottu.

Eivätkö talousrikostutkimukset ulotu valtiovarainministeriin, vai millä oikeudella se ramppaa Bilderburg kokouksissa ja ajaa NWO:ta, jättivelat valtiolle ja "lainoja" Kreikan nimissä pankeille, samaan aikaan kun Suomessa on suurtyöttömyys ja toista miljoonaa kansalaista pakotettu kerjäläisen asemaan ilman kunnollista perusturvaa ja toimeentuloa?

Valtionoikeuteen ne kansan- ja maanpetturit kuuluvat.
790
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

voishan sen saada poikimaan suomessa helpommalla.sen laina rahan.antaa nyt kreikkaan.en ymmärrä.EIKÄ EHKÄ SAA MILLOINKAAN TAKAISIN SENTTIÄKÄÄN:

Äänestä
  • Eu hyödyttää ainoastaan maailman rahaeliittiä, joiden omistuksessa Eurooppa käytännössä kohta on. Kaikkien kansojen olot vain pahenevat ja ihmisiä kuolee kurjuuteen.

    Suomen kansa maksaa, kun sen petosta ajavat ministerit ramppaavat pankkien etujen ajajina omien henk.koht. hyötyjensä takia. Kansanpettureitten paikka olisi Valtionoikeudessa, mutta ilmeisesti ovat talousrikostutkijoitten ja supon suojeluksessa, kun maatamme ja kansaamme tuhotaan kovaa vauhtia ilman, että joutuvat vastuuseen.

    Äänestä

  • Eu tuhoaa Suomen kirjoitti:

    Eu hyödyttää ainoastaan maailman rahaeliittiä, joiden omistuksessa Eurooppa käytännössä kohta on. Kaikkien kansojen olot vain pahenevat ja ihmisiä kuolee kurjuuteen.

    Suomen kansa maksaa, kun sen petosta ajavat ministerit ramppaavat pankkien etujen ajajina omien henk.koht. hyötyjensä takia. Kansanpettureitten paikka olisi Valtionoikeudessa, mutta ilmeisesti ovat talousrikostutkijoitten ja supon suojeluksessa, kun maatamme ja kansaamme tuhotaan kovaa vauhtia ilman, että joutuvat vastuuseen.

    Tämä on vilpitön kysymys, sillä ilmassa on vahvaa väkivallan tuntua.

    Äänestä

  • Kansa kostaa kirjoitti:

    Tämä on vilpitön kysymys, sillä ilmassa on vahvaa väkivallan tuntua.

    ??????:

    Äänestä

  • niin se on kirjoitti:

    ??????:

    Taloudellinen väkivalta Suomen kansaa kohtaan saa jatkua, eikö kansa jossain kohti ala vastaamaan samalla mitalla ?

    Äänestä

  • niin se on kirjoitti:

    ??????:

    Eiköhän nekin miljardit mene herrojen perseeseen.Se on aina sama asia omanmaan kansalaiset vaan putsataan kaikesta vähänkin ns. ylimääräisestä rahasta.

    Äänestä

Vanhanen, Katainen ja Merisalo-Pekkarinen!'

Vihreät pitää kansakunnan ryöstäjien puolta, mutta kansa tulee hyväksymään….


Koko ajatus on järkyttävä, edes harkita antaa sellaisia lainoja vastuuttomalle kaaoksessa olevalle konkurssimaalle. Katainen jopa lentää Keski-Eurooppaan keskustelemaan asiasta ja veronmaksajien rahoilla! Eikö oman maan asioissa olisi hoitamista?

Mitenhän Espanja saa maksettua 25000 € /hlö, kun nytkin on jo omat asiat pystyssä?

Lainalentoja on tiedossa, jos johtajamme ovat niin tyhmiä, että sellaisiin lähtevät.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Erottakaa hallitus kirjoitti:

Pysäyttäkää ne ennen kuin tämäkin kansa on lopullisesti tuhottu.

Eivätkö talousrikostutkimukset ulotu valtiovarainministeriin, vai millä oikeudella se ramppaa Bilderburg kokouksissa ja ajaa NWO:ta, jättivelat valtiolle ja "lainoja" Kreikan nimissä pankeille, samaan aikaan kun Suomessa on suurtyöttömyys ja toista miljoonaa kansalaista pakotettu kerjäläisen asemaan ilman kunnollista perusturvaa ja toimeentuloa?

Valtionoikeuteen ne kansan- ja maanpetturit kuuluvat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu