Pakkula seksuaalista hyväksikäyttöä koskevasta keskustelusta VL-Foorumilla.
Pakkula:
Meillä ei ole tapana keskustella kysymyksesi kaltaisista asioista lakihenkisesti takana päin ja vain sivullisena niitä kauhistellen. Me opetamme lähestymään langennutta alhaalta päin, evankeliumin hengessä nostaen ja opastaen. Uskomme ja ymmärrämme, että todelliseen synnintuntoon tullut, syntiään anteeksi pyytänyt, myös itse oma-aloitteisesti korjaa jälkensä evankeliumin armoneuvon mukaisesti. Ellei korjaa, voimme häntä siihen neuvoa ja opastaa, mutta ellei hän neuvomisesta huolimatta opastu ja noudata evankeliumin neuvoa, häntä tuskin voidaan pitää oikein uskovaisena. - -
Tähän asti niin kristillisyyttämme, kuin foorumiamme on ulkopuolisten taholta moitittu lakihenkiseksi. Nyt kun haluamme todella vakavassa aiheessa tuoda esiin evankeliumin henkeä ja voimaa, ei tunnu sekään kelpaavan. Jos joku ei opasta ja tarvittaessa vaadi rikoksen tehnyttä sovittamaan rikoksensa myös maallisen lain edessä, syyllistyy itse laiminlyönnin rikokseen, rikoksen tehneen suojaamisen rikokseen ja hempeyden syntiin.
Jos taas joku ei ole kuuliainen evankeliumin äänelle, hän ei olekaan evankeliumin, vaan lain alla. Tai sitten hän on tosi vaikeasti sairas, ja sairaathan on saatettava asianmukaiseen hoitoon.
Vielä minua ihmetyttää, onko tällaisesta foorumikeskustelusta jotakin apua jollekin tällaisiin vakaviin tekoihin langenneelle tai heidän uhreilleen. Todellisesti toivon, että olisi apua, siksi haluankin osoittaa todellista avun lähdettä samoin, kuin Johannes Kastaja aikanaan: Katso Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin.
Tämän Jumalan Karitsan luokse raahattiin kerran nainen, joka oli tavattu itse teosta, huorin tekemästä. Raahaajat tiesivät, että sellaiseen syntiin joutunut on Mooseksen lain mukaan kivitettävä. Miksi he eivät vieneet naista temppelioikeuden, vaan Jeesuksen eteen? Ilmeisesti he halusivat solmita Jeesusta sanoista, joko toimimaan Mooseksen lakia, tai maalista Rooman lakia vastaan. Jeesus sanoikin naisen tuojille: Joka teistä on synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven. Yksikään kivi ei lentänyt, vaan kantajat poistuivat hiljaisesti yksi toisensa jälkeen.
Tällä kirjoituksella en halua vähätellä kenenkään kauheita tekoja, enkä halua vähätellä kärsineiden kärsimyksiä. Pyydän kuitenkin kohtuullisuutta siinä, ettei meitä vaadittaisi tietämään sellaista, mitä emme tosiaan tiedä."
Pakkula puhuu nyt
18
394
Vastaukset
- traikka
"Me opetamme lähestymään langennutta alhaalta päin, evankeliumin hengessä nostaen ja opastaen. Uskomme ja ymmärrämme, että todelliseen synnintuntoon tullut, syntiään anteeksi pyytänyt, myös itse oma-aloitteisesti korjaa jälkensä evankeliumin armoneuvon mukaisesti. Ellei korjaa, voimme häntä siihen neuvoa ja opastaa, mutta ellei hän neuvomisesta huolimatta opastu ja noudata evankeliumin neuvoa, häntä tuskin voidaan pitää oikein uskovaisena."
Ei kai tässä tekijä ole tärkein, vaan uhrit? Tottakai tekijäkin on tärkeä, mutta uhrit on asetettava etusijalle.
Jos tekijä ei neuvomisesta huolimatta korjaa jälkiään, "häntä tuskin voidaan pitää oikein uskovaisena". Siihenkö asia jää? Uhreista ei väliä? Eikö jäljet ole korjattava ennenkaikkea uhrien takia?- käydään käsiksi
>>> "Me opetamme lähestymään langennutta alhaalta päin >>>
alapäähän?
No, vitsi mikä vitsi.
Se on suosittu tuo alhaalta päin neuvominen (sanonta vain,) mutta aniharva sen taitaa. Sanotaan muka, että neuvotaan niin kuin alhaalta, mutta ollaankin nytkit pystyssä että PERRRKELE, etkö jo ymmärrä.
Pakkula useimmiten on kuiva lakihenkinen, mutta tuossa edellä on oikeaa(kin) henkeä. - 88+88
käydään käsiksi kirjoitti:
>>> "Me opetamme lähestymään langennutta alhaalta päin >>>
alapäähän?
No, vitsi mikä vitsi.
Se on suosittu tuo alhaalta päin neuvominen (sanonta vain,) mutta aniharva sen taitaa. Sanotaan muka, että neuvotaan niin kuin alhaalta, mutta ollaankin nytkit pystyssä että PERRRKELE, etkö jo ymmärrä.
Pakkula useimmiten on kuiva lakihenkinen, mutta tuossa edellä on oikeaa(kin) henkeä.alhaaltapäin neuvomista ole 70-luvun jälkeen oikein tapahtunut.
- Trim Cat
Kunpa tuo luettaisiin SRK:n johtokunnalle ja otsikolla "Hoitokokoukset"
Ovat, meinaan opit niin paljon muuttuneet.
"ellei hän neuvomisesta huolimatta opastu ja noudata evankeliumin neuvoa, häntä tuskin voidaan pitää oikein uskovaisena. - -"
Kuinka moni vl-saarnamies on tehnyt parannuksen hoitokokouksista? Ovatko he "oikeita uskovaisia?"
"Jos taas joku ei ole kuuliainen evankeliumin äänelle, hän ei olekaan evankeliumin, vaan lain alla. Tai sitten hän on tosi vaikeasti sairas, ja sairaathan on saatettava asianmukaiseen hoitoon."
Mitä ihmettä, ihminen on joko kuuliainen tai sitten tosi vaikeasti sairas? Ovatko kaikki "ei vl:t" sairaita? vai eikö sairaita koskekaan kuuliaisuusvaatimus? Kuka antaa poikeusluvan?
jne.
Näiden esimerkkien valossa toivon, että Jumala avaisi myös Pakkulaa näkemään asioiden ajat ja rajat.
Hoitokokouksissa valittiin suljettu, salainen ja keskustelukielteinen linja, nyt linja on niin avoi...? Saamekohan Raamatusta vielä uuden painoksen?- Tuuljmyllynlämmittäj
P on ihan veljellisellä lämmöllä ja rakkaudella sanoen vanhankansan mies. ihan ookoo, mutta luvalla sanoen simppeli saivartelija joka ei kykene näkemään kokonaisuuksia. Hän on hauska Sancho Panza ja kaverinsa O.M. on se Munchhausen.
- Trim Cat
Tuuljmyllynlämmittäj kirjoitti:
P on ihan veljellisellä lämmöllä ja rakkaudella sanoen vanhankansan mies. ihan ookoo, mutta luvalla sanoen simppeli saivartelija joka ei kykene näkemään kokonaisuuksia. Hän on hauska Sancho Panza ja kaverinsa O.M. on se Munchhausen.
Niin, ei minulla hänestä henkilönä ole mitään sanottavaa. Kirjoituksissa kiinnittyi huomio siihen, kuinka säveltä vaihdetaan tilanteen mukaan, niinhän SRK myös tekee. Sen vuoksi olisi kiintoisaa viedä asiat punnittavaksi rylle/SRK:lle.
Mielestäni SRK haluaa ohjeistaa nyt sellaisesta asiasta, joka ei sille todellisuudessa kuulu, mutta sille kuuluvat hoitokokoukset lakaistaan visusti maton alle. - P.akkula
Tuuljmyllynlämmittäj kirjoitti:
P on ihan veljellisellä lämmöllä ja rakkaudella sanoen vanhankansan mies. ihan ookoo, mutta luvalla sanoen simppeli saivartelija joka ei kykene näkemään kokonaisuuksia. Hän on hauska Sancho Panza ja kaverinsa O.M. on se Munchhausen.
että P on ollut menneisyydessä armoton hoitomies? Ei katumuksen häivääkään ole osoittanut, mitä olen kirjoituksiaan lukenut. Vain lieviä ylilyöntejä hänelläkin.
- 18+2=?
>Uskomme ja ymmärrämme, että todelliseen synnintuntoon tullut, syntiään anteeksi pyytänyt, myös itse oma-aloitteisesti korjaa jälkensä evankeliumin armoneuvon mukaisesti.
Olisi se vaan mukava tietää, miten Pakkula-tyyppiset uskojat ja ymmärtäjät korjaavat pikkutytön immenkalvon ja myöhemmällä iällä esiintulevat henkiset vammat. Uskomme ja ymmärrämme, että todelliseen synnintuntoon tullut, syntiään anteeksi pyytänyt, myös itse oma-aloitteisesti korjaa jälkensä evankeliumin armoneuvon mukaisesti. ** Milloin evankeliumiin kuului synnin tunnon markkinointi? Ei koskaan, vaan Jeesuksen kirkastaminen Kristukseksi.
VL piireissä suurimmat talousrikokset ja väkisin makaamiset, kaapinjuomiset tehdään juuri sillä varjolla. TULEE SYNNIN TUNTO ja tietoisuus siitä, että ”vilkuttelu” pelastaa. Sikisi VL liikemies on usein vailla mitään omaatuntoa, härskiyden esikuva.
Kaikki johtuu vain siitä väärästä opetuksesta, kun – synnit julistetaan vilkuttelulla anteeksi, pääset Taivaaseen. Se o ole Raamatun mukaista, eikä sovi ollenkaan kristityn formaattiin, kasteen jälkeen eletään Jeesus- ruumissa, se ei nai omia lapsiaan. Tämä sopii vain vilkuttelijalle.
Ellei korjaa, voimme häntä siihen neuvoa ja opastaa, mutta ellei hän neuvomisesta huolimatta opastu ja noudata evankeliumin neuvoa, häntä tuskin voidaan pitää oikein uskovaisena. - - ** Kristityt menettelee juuri toisen päin. Heissä hyvä tulee juuri Kristuksesta, ole lihasta, kuten Vl lihaa ”ohjaa” ja neuvoo. Parempi olisi neuvoa suhdetta Kristukseen.
Tähän asti niin kristillisyyttämme, kuin foorumiamme on ulkopuolisten taholta moitittu lakihenkiseksi. Nyt kun haluamme todella vakavassa aiheessa tuoda esiin evankeliumin henkeä ja voimaa, ei tunnu sekään kelpaavan. Jos joku ei opasta ja tarvittaessa vaadi rikoksen tehnyttä sovittamaan rikoksensa myös maallisen lain edessä, syyllistyy itse laiminlyönnin rikokseen, rikoksen tehneen suojaamisen rikokseen ja hempeyden syntiin. ** Miten voit olla noin naivi. VL mafia jyllää kaiken aikaa ja suuriakin tuomiota vältetään seurojen anekaupalla, sekä lääninhallituksen VL- päälliköiden joviaalisuudella. Tämä on todella saatanallista. Siellä jää aina hopealle liikkeen ulkopuolinen.
Jos taas joku ei ole kuuliainen evankeliumin äänelle, hän ei olekaan evankeliumin, vaan lain alla. Tai sitten hän on tosi vaikeasti sairas, ja sairaathan on saatettava asianmukaiseen hoitoon. ** Mitä evankeliumia Pakkula tarkoittaa? VL- evankeliumiako???
Vielä minua ihmetyttää, onko tällaisesta foorumikeskustelusta jotakin apua jollekin tällaisiin vakaviin tekoihin langenneelle tai heidän uhreilleen. Todellisesti toivon, että olisi apua, siksi haluankin osoittaa todellista avun lähdettä samoin, kuin Johannes Kastaja aikanaan: Katso Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin. ** Ja kastaa, kastaako Pakkula?
Tämän Jumalan Karitsan luokse raahattiin kerran nainen, joka oli tavattu itse teosta, huorin tekemästä. Raahaajat tiesivät, että sellaiseen syntiin joutunut on Mooseksen lain mukaan kivitettävä. Miksi he eivät vieneet naista temppelioikeuden, vaan Jeesuksen eteen? Ilmeisesti he halusivat solmita Jeesusta sanoista, joko toimimaan Mooseksen lakia, tai maalista Rooman lakia vastaan. Jeesus sanoikin naisen tuojille: Joka teistä on synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven. Yksikään kivi ei lentänyt, vaan kantajat poistuivat hiljaisesti yksi toisensa jälkeen. ** Juuri näin. Tämä teidän olisi hyvä oppia. Kysymys kuuluukin, - kenellä on enemmän kiviä kun lestadiolaisella??
Tällä kirjoituksella en halua vähätellä kenenkään kauheita tekoja, enkä halua vähätellä kärsineiden kärsimyksiä. Pyydän kuitenkin kohtuullisuutta siinä, ettei meitä vaadittaisi tietämään sellaista, mitä emme tosiaan tiedä." ** Kuka vaatii?? Mitä vaatii??
Kes.- 117
Mitenkä se oli Kesitas sen helluntailaisten insestijutun kanssa? Tässä pari vuotta sitten. Miten se sitten oli mahdollista?
Kirjoitit:
"Kaikki johtuu vain siitä väärästä opetuksesta, kun – synnit julistetaan vilkuttelulla anteeksi, pääset Taivaaseen. Se o ole Raamatun mukaista, eikä sovi ollenkaan kristityn formaattiin, kasteen jälkeen eletään Jeesus- ruumissa, se ei nai omia lapsiaan. Tämä sopii vain vilkuttelijalle."
Missä ruumissa se liikemies eli? - *5*
** Kuka vaatii??*
tämä palsta vaatii.
*Mitä vaatii??*
esim minä vaadin että pallit pois
ok? - 6+17
117 kirjoitti:
Mitenkä se oli Kesitas sen helluntailaisten insestijutun kanssa? Tässä pari vuotta sitten. Miten se sitten oli mahdollista?
Kirjoitit:
"Kaikki johtuu vain siitä väärästä opetuksesta, kun – synnit julistetaan vilkuttelulla anteeksi, pääset Taivaaseen. Se o ole Raamatun mukaista, eikä sovi ollenkaan kristityn formaattiin, kasteen jälkeen eletään Jeesus- ruumissa, se ei nai omia lapsiaan. Tämä sopii vain vilkuttelijalle."
Missä ruumissa se liikemies eli?ko. hellari heti vl:ksi kun teki sellaisen synnin ?
- 13+6
Selasin koko foorumin läpi enkä löytänyt mitään koko asiasta. Missä kohdassa siellä tätä keskustelua käydään jos käydään. Voisitko ystävällisesti vinkata?
- vain rekatuille
Keskustelu on nyt Areiopagilla, jonne sä pääset kun rekisteröidyt foorumille. Keskustelu siirrettiin sinne pois julkiselta osastolta jotta ei aiheuteta mielipahaa.
- Myönt.hyönt.
vain rekatuille kirjoitti:
Keskustelu on nyt Areiopagilla, jonne sä pääset kun rekisteröidyt foorumille. Keskustelu siirrettiin sinne pois julkiselta osastolta jotta ei aiheuteta mielipahaa.
Huomaavaisesti ajateltu.
- lyyleri
on helppo yhtyä.
- venettä kaada
"Kysymys on niin laaja ja monitahoinen, etten ensimmäisellä lukemisella arvannut siihen vastata, varsinkin kun olen epätietoinen keskustelukumppanista ja hänen tarkoitusperistään. Täällä internet keskusteluissa on oppinut tietyssä mielessä varovaiseksi, sillä nimenomaan näissä ympyröissä on syytä erityisen tarkasti muistaa ja noudattaa apostolin neuvoa henkien koettelemisesta."
Pakkula
- 5x*
----->mutta ellei hän neuvomisesta huolimatta opastu ja noudata evankeliumin neuvoa, häntä tuskin voidaan pitää oikein uskovaisena.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5051455- 641156
- 61862
- 61835
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18807Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101746- 72714
- 30697
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai49691- 63685