Miksi valehdellaan

tosi pettynyt

Ajattelin kirjotella hiukan kokemuksia muuan treffeistä ja hiukan yleensäkin tämän treffipalstan naisista joita on tullut vastaan. Mutta kerrottakoon tässä nyt hiljan tapaamani ikävin tapaus. Kirjottelin jonkin aikaa (jokunen vko) ennen ekoja treffejä muuan naisen kanssa joka antoi netissä itsestään todella mukavan kuvan ja kertoi olevansa vapaa-ajalla samantyylisistä asioista kiinnostunut. Alkoholinkäytöstään kertoi olevan kohtuullinen ja suht harvakseltaan. Edellinen lyhyehkö suhde oli kuulemma loppunut jo kauan sitten. Yleisesti sain naisesta (25 vee) netin kautta ja tekstiviestittelyn perusteella siis tosi mukavan kuvan ja ajattelinkin että tässä on sitten pitkästä aikaa todella potentiaalinen tapaus. Kuvaa ei nainen halunnut jostain syystä halunnut vaihtaa joka hiukan epäilytti.
No ekat treffti olivatkin tosi hyvät ja nainen vaikutti ihan mukavalta ja sanoi haluavansa tavata mielellään pian uudelleen. Ja oikein nätti nainenhan siellä olikin vaikka hiukan normia enemmän oli ns. kiloja kehossa mutta tällä ei siis ollut alunperinkään mitään merkitystä.
Toisilla treffeillä nainen olikin sitten laittautunut niin nätiksi että oikeasti meinas. ns. leuka tippua, siis tää nyt vaan tässä mainittakoon. Mutta, kun toiset treffit koittivat ja nainen oli sitten juonut ihan hiukan, siis oikeasti vain hieman vettä väkevämpää muuttuikin kaikki. Tämä nainen kirosi puhuessaan niin että pahaa teki, ja ympärillä näkyviä ihmisiä arvosteli tyyliin että kato nyt totakin ämmää kun se nolaa ittensä tolla asulla. Naiselle oli myös tärkeä ilmoittaa kuinka "hyvä" hänen tuntipalkkansa oli siihen nähden mitä muut saavat samasta työstä. Sitten ihmetteli sitä miksen asunutkaan rivitalossa vaikka olin selkeästi sanonut että asun kerrostalossa. "Ostamansa" suhttuoreen auton hän sitten kertoikin siinä illanmittaan isänsä ostaneen vaikka ekalla kerralla kertoi kovin ettei sen ja sen väristä edes kelpuuta. Kertoi sitten asuvansa vuokralla kaverin kanssa, no tämän hän oli kertonut jo aiemminkin. Mutta sitten alkoi tulla sitä ostamisjuttua tyyliin, että seuraavaksi ostan sitten suoraan ison omakotitalon ja sitä ja tätä.
Sitten kun päästiin näihin ihmissuhdejuttuihin hiukan niin selvisi että oli asunut vielä kuukausi sitten jonkun eronneen miehen ja lapsen kanssa ja itse olin siinä uskossa kun oli alunperin kertonut olleen jo vuosia ekasta lyhyestä suhteesta. Edellinenkin lyhyt suhde oli kestänyt puolivuosikymmentä.

Sitten tähän alkoholin käyttöön, alkoi selittämään että milloin on viimeksi juonut niin että muisti lähtee ja selitti myöskin että kuinka monia työkavereita oli samoissa pikkujouluissa suudellut. Nainen myöskin koko ajan oletti että maksan sille illan mittaan ihan kaiken. No teinpä sitten "vahingossa" lopulta niin etten huomannutkaan maksaa hänen juomiaan. No tulipahan hiukan testattua, no eipä tuohon reagoinut kuitenkaan mitenkään.

Lyhyesti sanottuna en olisi uskonut kuinka joku nainen viitsiikin valehdella noin paljon päin naamaa kun itse on ollut rehellinen alusta asti. Ne ensimmäiset treffit olivatkin lopulta pelkkää näyttelyä naisen osalta. Tekisi suorastaan mieli julkaista tässä nimimerkki ettei kukaan muu ehdi tähän Turussa asuvaan neitoon ottamaan yhteyttä. Jäi oikein inhottava ja paha maku moisesta ihmisestä.

Näköjään on kiristettävä omiakin "ehtoja", näköjään alhainen koulutustaso tuntuu olevan varmin tapa saada paskat treffit. Ei välttämättä näin ole mutta omat kokemukset kertoo tätä.

Mikä oikein saa naiset valehtelemaan noin paljon? Siis oma profiili on jotain ihan muuta kuin todellisuus.

7

1012

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • varmaan tavattu sama

      että kyseisen naisen profiilissa lukee haave farmariaudista yms.? Kuullostaa niin samalta toi kertomasi kun itse tapasin kyseisen naisen. Siinä on kyllä sellanen akka jos on sama kyseessä että en voi muuta toivoa kuin että juna ajaisi ylitse. Pelkkä pintaliitäjä ja miestenvedättäjä.

    • Onhan tämä vitsi? Yhden kokemuksen perusteella ollaan jo noin maissa.
      Pikku vinkki: älä koskaan kirjoittele liian kauan ihmisen kanssa jonka aiot tavata. Tapaaminen kertoo totuuden.

    • tapaus...

      Sattui onneksi omalle kohdalle. Toisaalta sitten ehdottomasti yhden tärkeimmän toiveen nainen jätti huomiotta ja totuus paljastui turhan myöhään.

    • semmostatämmöstä

      Olen ollut eläissäni noin 12- 18 kertaa tällaisilla deittitreffeillä. Yli 10 kertaa kuitenkin.
      Treffit jakaantuvat vuosien 2004-2009 välille. Eli se tekisi keskimäärin 1- 3 treffit/vuosi.
      Aluksi ei ollut edes käsitystä tavattavan ulkonäöstä, kun kamerakännyä ei mulla ollut.
      Ja voin kertoa, että miehet totisesti himppasen valehtelevat kuvaillessaan ulkonäköään!
      Jos mies esim. sanoi olevansa tumma, niin hän sattoi olla vaalea, ristiverinen, kalju, punapää tai ihan mikä tahansa. Ehkä jopa tumma.
      No tuo nyt on pientä ja harmitonta valehtelua, mutta minusta nykyään keinot/valheet ovat koventuneet.
      Tai sitten olen vain joutunut kohdakkain yhä sairaampien ihmisten kanssa.
      Tässä viimeisin esimerkki- "Kelpaisiko sulle tämmönen reipas, mukava, sen ja sen ikäinen, HUUMORINTAJUINEN jannu lähiseudulta?"
      No aloimme kirjoitella, kun vaikutti niin lupaavalta. Samantyyppisiä harrastuksiakin oli.
      Onneksi emme ehtineet tavata! Kaverin huumorintajusta en tiedä tänäkään päivänä. Hän on kuitenkin textannut lähettävänsä porukan opettamaan minua kunnioittamaan lakia. Se on kuulemma kohtaloni.
      Suuttui silmittömästi, kun kuuli minun joskus pitävän koiraa vapaana maalla.
      Sen jälkeen alkoi uhkailla minua, että kohta joku seisoo ovesi takana ja näin poispäin.
      Sanoisin että tyyppi valehteli kutsuessaan itseään huumorintajuiseksi.
      Vai jäikö jannun hauskuus minulta jotenkin huomaamatta?

    • wanha kettu 63

      Viikkokausia ei kannata kirjoitella kenenkään kanssa, varsinkaan jos asutaan suht helpon matkan etäisyydellä. Mahdollisimman äkkiä kannattaa pyytää puhelinnumero, jotta pääsee testaamaan kuinka juttu luistaa livenä. Prepaid-liittymää ja halpaa kännykkää käyttämällä on paranoideinkin persoona turvassa. Tapaaminen taas näyttää heti, voiko orastavalla suhteella olla mitään todellisuuspohjaa.

      Jotkut naiset haluavat ilmeisesti vain meilailukaverin, jolle voi satuilla omia fantasioitaan mm. urakehitykseen ja moneen muuhunkin aiheeseen liittyen. Osa kai luulee hurmaavansa miehen "älyllä, huumorintajulla ja sisäisellä kauneudella" tajuamatta, että useimmat miehet ovat voimakkaasti visuaalisia olentoja. Ja alkoholi tekee naisille ihan saman kuin miehillekin, eli humalassa se ääliömäisyys paljastuu, jos sitä on.

      En panisi valokuvalle kovin suurta painoa, röyhkeimmät kun lähettelevät muokattuja kuvia. Ja osa ei lähetä syystä että luulee toisen käyttävän niitä johonkin kieroon tarkoitukseen. Niin epäluuloiset kannattaa sivuuttaa välittömästi.

      Kun alat kirjoitella seuraavalle, pyydä se puhelinnumero ja jos toinen jutteluvaiheessakin on vielä ok., niin sovi tapaaminen mahdollisimman äkkiä. Jos se ei käy vastapuolelle, niin siirry seuraavaan:)

      • Ihan turhaa

        hankkia pre paideja tai lähetellä kuvia, jos asutaan melkein vierekkäin. Jos toinen on niin ihmiskammoinen tai kiireinen, että muutaman viestin jälkeen lähde tapaamiseen, niin seuraava kehiin. Kuvia ja puhelinnumeroita kerjäävistä useat ovat runkkareita, ehkä ukkomiehiä, jotka eivät mitään muuta tahdokaan. Läähätyspuheluita ei viitsi ilmaiseksi kuunnella.


      • ^ Siis
        Ihan turhaa kirjoitti:

        hankkia pre paideja tai lähetellä kuvia, jos asutaan melkein vierekkäin. Jos toinen on niin ihmiskammoinen tai kiireinen, että muutaman viestin jälkeen lähde tapaamiseen, niin seuraava kehiin. Kuvia ja puhelinnumeroita kerjäävistä useat ovat runkkareita, ehkä ukkomiehiä, jotka eivät mitään muuta tahdokaan. Läähätyspuheluita ei viitsi ilmaiseksi kuunnella.

        piti olla, että jos EI lähde tapaamiseen muutaman viestin jälkeen, niin uutta kehiin...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 165
      2160
    2. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      411
      1582
    3. Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.

      Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      180
      1135
    4. Olen Aito Narsisti

      Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.
      Sinkut
      279
      774
    5. PÄIVÄN KYSYMYS

      Haluatko SINÄ afkaani-muslimin ministeriksi?
      Kajaani
      278
      675
    6. 33
      651
    7. Outo liikkuja

      Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut
      Ähtäri
      12
      651
    8. Mara puhuu narsuista

      Eikö toi ämmä itse ole suurin sellainen?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      191
      593
    9. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      95
      568
    10. Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä

      Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen
      Puolanka
      22
      557
    Aihe