APUA!!!

Tapasin pari vuotta sitten nykyisen vaimoni ulkomailla, menimme naimisiin vuosi sitten ja tuli Suomeen.
Aluksi liittomme tuntui minusta onnelliselta, vietimme paljon aikaa yhdessä, seksielämä oli normaalia, jne.
Nyt alkaa näyttää siltä, että kun aikaa on kulunut ja hänen elämäntilanteensa on muuttunut, niin en tiedä mitä tekisin.
Aluksi hän varmaan tarvitsi minua paljon kun kaikki oli uutta, eikä hänellä ollut ystäviä. Lisäksi kaikenlaiset oleskelulupa-asiat hänelle ja hänen lapsensa tuomiseksi Suomeen olivat etusijalla.
Nyt hänellä on kuitenkin jo tuloja ja ystäväpiiri on alkanut kasvaa.
Se on johtanut siihen, että hän ei ole enää kiinnostunut minusta tai ajan viettämisestä kanssani.
Viimeisin esimerkki Vapulta kun olimme menneet juhlimaan ystävämme kotiin aattoa, puolenyön jälkeen olimme jo palaamassa kotiin kun hänen ystävätterensä soitti yökerhosta ja tahtoi mukaan.
Minä olin ajatellut meidän haluavan viettää vappua yhdessä, enkä koskaan olisi yksin halunnut lähteä jatkamaan ryyppäämistä jonkun kaverini kanssa, jättäen vaimoni yksin kotiin. Mutta hänelle oli itsestään selvää, että hän on vapaa menemään ja minä vien hänen lapsensa kotiin nukkumaan.
Hänen ystäväpiirissään on monia suomalainenmies ulkomaalainen nainen pariskuntia, joissa näyttää paljon tapahtuvan tuota, että nainen lähtee yökerhoon ystävättäriensä mukana ja mies hoitaa joskus ihan pientäkin lasta kotona. Mun ajatusmaailmaani tuo ei oikein sovi.
Vaimoni mielestä vietämme ihan riittävästi aikaa kotona, hän ei saa mitään iloa irti jos teemme yhdessä jotain muuta.
Aluksi hän yritti hoitaa ruoanlaittoakin, mutta nyt sekin on vähentynyt. Esimerkiksi kerran hän suunnitteli
tekevänsä hyvää oman maansa ruokaa illaksi kun tulen töistä. Kun hän sitten oli mennyt ruokaostoksille, hän olikin tavannut ystävänsä joka oli kutsunut hänet kotiinsa syömään. Hänen ruoanlaittohalunsa oli sitten mennyt ohi sen tien ja kun tulin illalla kotiin odottaen hyvää tuoksua keittiössä, niin vastaus olikin, että pakasteessa on varmaan ranskalaisia, laita uuniin.
Toisen kerran suunnittelimme ruokaa, mutta hänen ystävänsä viipyi pitkään hänen luonaan, eikä hän varmaan sitten jaksanut lähteä kauppaan. Sain kuulla selityksen, että hän oli ymmärtänyt väärin, hän luuli meidän puhuvan seuraavan illan ruoasta.

Jotenkin mulla on nyt sellainen tunne, että minut laitetaan sellaiseen rooliin, jotta käyn töissä, pidän huolta raha-asioista, kotia pystyssä, jne. Ja minun pitää olla onnellinen kun minulla on perhe.
Mutta ei se mulle oikein riitä, haluaisin tuntea yhteenkuuluvaisuudentunnetta vaimooni ja nauttia elämästäni hänen kanssaan.
Te joilla on kokemusta vastaavasta, niin voisitteko sanoa, että onko tämä jokin väliaikainen vaihe vaimoni elämässä vai onko tapahtumassa jokin pysyvä muutos suuntaan joka johtaa avioeroon?
Hän on 30v. vanha, minä olen 40v.

Mielenkiintoisena havaintona olen myös tutustunut hänen ystäviinsä jotka ovat muuttaneet maahan omanmaalaisen aviomiehensä kanssa. He eivät juo, he pitävät kodista huolta, laittavat ruokaa, käyvät koulua, viikonloppuisin työskentelevät palkatta miehensä ravintolassa.
17444
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Vielä tuosta vaimoni seuraelämästä, niin en ole huomannut hänen olevan kiinnostunut muista miehistä.
Hän vain tuntuu olevan ihan ekstaasissa kun saa tanssia yökeerhossa tyttökavereidensa kanssa.
Enemmän olen huolestunut siitä.......

Äänestä
  • nuoren 20 risat tytön tanssijalasta voisi olla kiinnostunutkin. perheellisen 30 v naisen ainoa motiivi juosta kapakoissa on suomalaisissa naisissa viinanhimo ja ulkomaalaisissa uuden miehen katseleminen. olet varsin epämukavassa raossa, koska kelpaat paremman puutteessa, mutta kunhan uusi (rikas) mies löytyy, on ero selviö.

    Äänestä

  • asia pihvi kirjoitti:

    nuoren 20 risat tytön tanssijalasta voisi olla kiinnostunutkin. perheellisen 30 v naisen ainoa motiivi juosta kapakoissa on suomalaisissa naisissa viinanhimo ja ulkomaalaisissa uuden miehen katseleminen. olet varsin epämukavassa raossa, koska kelpaat paremman puutteessa, mutta kunhan uusi (rikas) mies löytyy, on ero selviö.

    se elämä on: mies löytää paremman ja jättää tai sitten nainen löytää paremman ja jättää..
    Etukäteen sitä ei voi aina tietää millaseksi suhde muuttuu vuosien saatossa. Elämä on täynnä yllätyksiä.
    Ymmärrän kyllä tuon jos nainen haluaakin mennä tanssimaan, mitä pahaa siinä? Onhan tanssi hyvää liikuntaa, ei välttämättä uutta äijää katselemassa.

    Äänestä

  • elämä on.. kirjoitti:

    Saitko ihan oikeasti tuosta sen kuvan, että harrastaa tanssia liikunnallisista syistä?

    Äänestä

kieltämättä ei hyvältä vaikuta, ja hälytyskellot taitavat syystäkin kilkattaa päässäsi. Lienee paikallaan perheneuvottelu, nimittäin jos et saa keskusteluyhteyttä vaimoosi, tilanne saattaa karata käsistä. Vaimo ei tunnu sitoutuneelta.. Ehkäpä hän odottaa, että sinä näyttäisit missä se kaappi seisoo?? Otapa se asenne nyt, ainakin kokeilumielessä.

Äänestä
  • olisi että kaveri kysyisi rouvaltaan että haluaisiko tämä mennä diskoilemaan ja tarjota vaikka hupirahaa. Kyllä se aika näyttää oliko rouvalla tarkoitus löytää uusi sulho. Komentelulla ei saavuteta muuta kuin rokotetaan tilanne täysin sietämättömäksi jolloin ero on ainoa ratkaisu. Joksus voi tulla joksikin aikaa tarve hieman irtaantua arkisesta elämästä ja kannattaa salliakin.

    Äänestä

  • Joo, mää olen yrittänyt selittää hänelle, että hänen pitää yrittää ottaa myös minun tunteeni huomioon, eikä aina ajatella vain mitä itse haluaa tehdä. Ymmärtäisin tuon yökerhoon menon paremmin jos siitä puhuttaisiin vähän etukäteen. Itse ainakin voisin lähteä joskus paremmin mukaan jos olisi etukäteen jotain suunniteltu.
    Mutta hän vastaa, että yritän laittaa hänet vankilaan, että hän ei saa tehdä mitä haluaa.
    Mun nähdäkseni avioliitto on kyllä tietyllä tavalla vankila, mutta sillä erolla, että ovi on auki, siinä ollaan vapaaehtoisesti. Aina on vapaa lähtemään jos olot eivät miellytä.
    Tällä hetkellä hän on sitä mieltä, että hän on valmis eroamaan, koska haluaa nauttia elämästä ja vapaudesta.
    Mua vaan etukäteen säälittää se, kuinka paljon hän menettäisi elämässään minun myötäni. Mutta toisaalta se olisi hyvä kun oppisi ottamaan sitten itse vastuun elämänsä jokaisesta osa-alueesta, kun ei olisi enää "isä" auttamassa ja holhoamassa. Ehkä hän sitten tulevaisuudessa osaisi arvostaa enemmän seuraavaa aviomiestään. Tai huonon löytäessään arvostaa minua jälkikäteen.

    Äänestä

  • aviokriisi kirjoitti:

    Joo, mää olen yrittänyt selittää hänelle, että hänen pitää yrittää ottaa myös minun tunteeni huomioon, eikä aina ajatella vain mitä itse haluaa tehdä. Ymmärtäisin tuon yökerhoon menon paremmin jos siitä puhuttaisiin vähän etukäteen. Itse ainakin voisin lähteä joskus paremmin mukaan jos olisi etukäteen jotain suunniteltu.
    Mutta hän vastaa, että yritän laittaa hänet vankilaan, että hän ei saa tehdä mitä haluaa.
    Mun nähdäkseni avioliitto on kyllä tietyllä tavalla vankila, mutta sillä erolla, että ovi on auki, siinä ollaan vapaaehtoisesti. Aina on vapaa lähtemään jos olot eivät miellytä.
    Tällä hetkellä hän on sitä mieltä, että hän on valmis eroamaan, koska haluaa nauttia elämästä ja vapaudesta.
    Mua vaan etukäteen säälittää se, kuinka paljon hän menettäisi elämässään minun myötäni. Mutta toisaalta se olisi hyvä kun oppisi ottamaan sitten itse vastuun elämänsä jokaisesta osa-alueesta, kun ei olisi enää "isä" auttamassa ja holhoamassa. Ehkä hän sitten tulevaisuudessa osaisi arvostaa enemmän seuraavaa aviomiestään. Tai huonon löytäessään arvostaa minua jälkikäteen.

    Joo tuo on varmaan ihan hyvä neuvo, kun sanoit, että kannattaisi lähettää rouva diskoon ja antaa hupirahaa, niin aika näyttää mitä tapahtuu.
    Mutta jotenkin tuntuu aika sydämettömältä tuo vaimoni käytös, jos hän haluaa jättää minut yksin kotiin koska kaverit tarvitsevat häntä.
    Oli muuten vuosi sitten tilanne, että minä pyysin häntä lähtemään ulos illalla, mutta hän sanoi olevansa väsynyt koska oli matkustanut pari tuntia sinä päivänä. Puolen tunnin kuluttua puhelin soi, hänen ystävättärensä pyysi samaa. Väsymys oli poissa välittömästi................

    Mielestäni yksi ongelman syy on se, että meillä ei ole paljon yhteistä tekemistä, harrastuksia.
    Hän on oppinut omassa maassaan, että ainoa yhdessäolon muoto on tanssi, baari, jne.
    Siis en saa hänestä koskaan esim. lenkkiseuraa, kotona hänen aikansa menee TVn saippuasarjojen ja messengerin parissa.

    se on kun menee naimisiin baarityton kanssa.

    Äänestä

  • aviokriisi kirjoitti:

    Mielestäni yksi ongelman syy on se, että meillä ei ole paljon yhteistä tekemistä, harrastuksia.
    Hän on oppinut omassa maassaan, että ainoa yhdessäolon muoto on tanssi, baari, jne.
    Siis en saa hänestä koskaan esim. lenkkiseuraa, kotona hänen aikansa menee TVn saippuasarjojen ja messengerin parissa.

    sinun ja vaimosi odotukset elämältä eivät kohtaa. Anna naisen mennä menojaan. Ei ole arvoisesi.

    Äänestä

  • aviokriisi kirjoitti:

    Mielestäni yksi ongelman syy on se, että meillä ei ole paljon yhteistä tekemistä, harrastuksia.
    Hän on oppinut omassa maassaan, että ainoa yhdessäolon muoto on tanssi, baari, jne.
    Siis en saa hänestä koskaan esim. lenkkiseuraa, kotona hänen aikansa menee TVn saippuasarjojen ja messengerin parissa.

    ne ovat hänen rentoutumiskeinonsa, lenkkeily sinun. Aivan yhtälailla kun sinä et ilmeisesti ole mieltynyt tanssi-baarijuttuun ja messengeriin niin hän kokee sinun mieltymykset vähemmän kiinnostavina. Sille vaan nyt ei mahda mitään että ihmiset ovat erilaisia. Erilaisine mieltymyksineen. Jos taakka tuntuu raskaalta niin sitten täytyy lähteä eri suuntiin. Miten tai missä mahdoittekaan tutustua, tuskinpa lenkkipolulla. Kannattaisi hakea tuttavuuksia samoista omien harrastusten piiristä, jotta löytyy saman henkinen kumppani.

    Äänestä

Kun te tuotte niitä tänne, ne ei pysy neljän seinän sisällä vaan heti kun ne itsenäistyy, ne tulee teistä riippumattomiksi. Jos ei alunperinkään liittoa/suhdetta ole solmittu rakkaudesta, vaan lähinnä rahasta ja pääsylipusta hyvinvointivaltioon, se ei kestä vastoinkäymisissä.

Äänestä

Aivan kuin olisin joskus lukenut saman tarinan...

Äänestä

taisit mennä naimisiin lorton kanssa......jätä tuollainen ja joku päivä kohtaat arvoisesi naisen joka ottaa sinut huomioon!
Voiko tuollaista edes vaimoksi kutsua......akaksi paremminkin.

Äänestä

"Mielenkiintoisena havaintona olen myös tutustunut hänen ystäviinsä jotka ovat muuttaneet maahan omanmaalaisen aviomiehensä kanssa. He eivät juo, he pitävät kodista huolta, laittavat ruokaa, käyvät koulua, viikonloppuisin työskentelevät palkatta miehensä ravintolassa. "

Tämä toteamus paljasti hyvin, mikä ero on kun paikallinen etsii itselleen vaimoa. He tuntevat maannaisensa ja osaavat valita ns. kunnon tytön. Ulkomaalaisille, jotka eivät osaa lukea paikallisia naisia yhtä hyvin, jäävät sitten vaimoiksi nämä vähemmän kunnolliset, joita kukaan paikallinen ei ottaisi puolisokseen.

Äänestä
  • Myös etninen alkuperämaa tuli hyvin selväksi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

aviokriisi kirjoitti:

Tapasin pari vuotta sitten nykyisen vaimoni ulkomailla, menimme naimisiin vuosi sitten ja tuli Suomeen.
Aluksi liittomme tuntui minusta onnelliselta, vietimme paljon aikaa yhdessä, seksielämä oli normaalia, jne.
Nyt alkaa näyttää siltä, että kun aikaa on kulunut ja hänen elämäntilanteensa on muuttunut, niin en tiedä mitä tekisin.
Aluksi hän varmaan tarvitsi minua paljon kun kaikki oli uutta, eikä hänellä ollut ystäviä. Lisäksi kaikenlaiset oleskelulupa-asiat hänelle ja hänen lapsensa tuomiseksi Suomeen olivat etusijalla.
Nyt hänellä on kuitenkin jo tuloja ja ystäväpiiri on alkanut kasvaa.
Se on johtanut siihen, että hän ei ole enää kiinnostunut minusta tai ajan viettämisestä kanssani.
Viimeisin esimerkki Vapulta kun olimme menneet juhlimaan ystävämme kotiin aattoa, puolenyön jälkeen olimme jo palaamassa kotiin kun hänen ystävätterensä soitti yökerhosta ja tahtoi mukaan.
Minä olin ajatellut meidän haluavan viettää vappua yhdessä, enkä koskaan olisi yksin halunnut lähteä jatkamaan ryyppäämistä jonkun kaverini kanssa, jättäen vaimoni yksin kotiin. Mutta hänelle oli itsestään selvää, että hän on vapaa menemään ja minä vien hänen lapsensa kotiin nukkumaan.
Hänen ystäväpiirissään on monia suomalainenmies ulkomaalainen nainen pariskuntia, joissa näyttää paljon tapahtuvan tuota, että nainen lähtee yökerhoon ystävättäriensä mukana ja mies hoitaa joskus ihan pientäkin lasta kotona. Mun ajatusmaailmaani tuo ei oikein sovi.
Vaimoni mielestä vietämme ihan riittävästi aikaa kotona, hän ei saa mitään iloa irti jos teemme yhdessä jotain muuta.
Aluksi hän yritti hoitaa ruoanlaittoakin, mutta nyt sekin on vähentynyt. Esimerkiksi kerran hän suunnitteli
tekevänsä hyvää oman maansa ruokaa illaksi kun tulen töistä. Kun hän sitten oli mennyt ruokaostoksille, hän olikin tavannut ystävänsä joka oli kutsunut hänet kotiinsa syömään. Hänen ruoanlaittohalunsa oli sitten mennyt ohi sen tien ja kun tulin illalla kotiin odottaen hyvää tuoksua keittiössä, niin vastaus olikin, että pakasteessa on varmaan ranskalaisia, laita uuniin.
Toisen kerran suunnittelimme ruokaa, mutta hänen ystävänsä viipyi pitkään hänen luonaan, eikä hän varmaan sitten jaksanut lähteä kauppaan. Sain kuulla selityksen, että hän oli ymmärtänyt väärin, hän luuli meidän puhuvan seuraavan illan ruoasta.

Jotenkin mulla on nyt sellainen tunne, että minut laitetaan sellaiseen rooliin, jotta käyn töissä, pidän huolta raha-asioista, kotia pystyssä, jne. Ja minun pitää olla onnellinen kun minulla on perhe.
Mutta ei se mulle oikein riitä, haluaisin tuntea yhteenkuuluvaisuudentunnetta vaimooni ja nauttia elämästäni hänen kanssaan.
Te joilla on kokemusta vastaavasta, niin voisitteko sanoa, että onko tämä jokin väliaikainen vaihe vaimoni elämässä vai onko tapahtumassa jokin pysyvä muutos suuntaan joka johtaa avioeroon?
Hän on 30v. vanha, minä olen 40v.

Mielenkiintoisena havaintona olen myös tutustunut hänen ystäviinsä jotka ovat muuttaneet maahan omanmaalaisen aviomiehensä kanssa. He eivät juo, he pitävät kodista huolta, laittavat ruokaa, käyvät koulua, viikonloppuisin työskentelevät palkatta miehensä ravintolassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu