Ikävä ihminen

Voiko ihmisen ystävä olla vaikka hän on jo pitemmän aikaa ottanut päähän.
Minulla ei ole montaa ystävää, joskus mietin ettei yhtäkään. Olen tämän ilkeän ihmisen kanssa luultavasti väleissä vain siksi etten halua olla yksin.
Tämä ihminen on patologinen valehtelija, ikuisesti ilmeisesti masentunut ja riidanhakuinen. En jaksa ikuisesti olla olkapäänä hänen miesmurheissaan. Mielestäni on oma vika jos yritää aina varattuja miehiä, vaikeuksia sellaisista tulee. Lisäksi hän uhkailee itsemurhalla; joskus tekisi mieli paukauttaa että no tapa sitten ittes jos elämä on niin kamalaa. No en ole tehnyt sitä.
Hän haluaa vain minulta palveluksia, kyytiapua yms. Mutta hän itse ei ikinä anna minulle mitään.
Olen päättänyt vähitellen vähentää hänen tapaamistaan. Ehkäpä tämä niinsanottu ystävyys kuolee omia aikojaan.
3411
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tein itse samoin vastaavanlaisen henkilön kanssa.

Äänestä

Itselläni ei ole kuin yksi ystävä ja sekin on sellane just jonka kans oon väleissä kun muitakaan ei ole..
Hän kans valehtelee ja matkii monesti minua kaikenlaisissa asioissa,joskus hän on vain vihainen mulle oudosti ja katsoo kieroon välillä,hän saattaa olla siitä vihainen,että jos minulla menee paremmin ja jos mainitsenki asiasta hän ei halua kuunnella tippaakaan.
Itse hän vatvoo mulle ylä-ja alamäet,aina miesmurheista lähtien ja aina jos itse alan puhumaan jotain vähänki päälle niin hän sanoo,että et sä taaskaan kuuntele minua...oikiasti en jaksa tuollasta enää! Itsekkin oon aatellut, että en niin paljon enää tapaa häntä,silläkin uhalla ettei ole yhtään kaveria..
Olenkin miettiny muuttoa muualle jo mahdollisten opiskelujen perässä ja uusien,parempien kavereiden perässä,ku ei oo kiva olla yksinkää..

Äänestä
  • Minullakin on yksi ns. "ystävä" joka on kiinnostunut vain omista asioistaan. Jauhaa ainaisista miessotkuistaan, mutta minun "sotkuistani" ei ole kiinnostunut vaan vaihtaa puheenaiheen omiin juttuihinsa. Vuosikausia olemme tunteneet, mutta nyt mulle alkaa riittää. En aio pitää enää yhteyttä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kyllästynyt123 kirjoitti:

Voiko ihmisen ystävä olla vaikka hän on jo pitemmän aikaa ottanut päähän.
Minulla ei ole montaa ystävää, joskus mietin ettei yhtäkään. Olen tämän ilkeän ihmisen kanssa luultavasti väleissä vain siksi etten halua olla yksin.
Tämä ihminen on patologinen valehtelija, ikuisesti ilmeisesti masentunut ja riidanhakuinen. En jaksa ikuisesti olla olkapäänä hänen miesmurheissaan. Mielestäni on oma vika jos yritää aina varattuja miehiä, vaikeuksia sellaisista tulee. Lisäksi hän uhkailee itsemurhalla; joskus tekisi mieli paukauttaa että no tapa sitten ittes jos elämä on niin kamalaa. No en ole tehnyt sitä.
Hän haluaa vain minulta palveluksia, kyytiapua yms. Mutta hän itse ei ikinä anna minulle mitään.
Olen päättänyt vähitellen vähentää hänen tapaamistaan. Ehkäpä tämä niinsanottu ystävyys kuolee omia aikojaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu