Olen monesti miettinyt tätä, ja tuota yksinäisyyspalstaa lukiessani, että olisi kiva kun voisi vain ex-tempore pyytää ihmisiä vaikka kotiinsa istumaan iltaa, kun näillä palstoilla surevat yksinäisyyttään. Itse olen parisuhteessa, ja ystäviäkin muutamia löytyy, vaikka tosin harvoin näemme, eli en nyt niin kovin yksinäiseksi itseäni koe.
Mutta joskus vapaailtoina tulee tunne, että olisi kiva jutella jonkun uuden ihmisen kanssa, ja kun täältä löytyy tyyppejä, jotka myöskin seuraa kaipaavat, niin olisiko se liian kummallista, että pyytäisi kotiinsa teelle höpisemään niitä näitä..? :)
Esimerkiksi nyt vappuaattona kaupasta kotiin kävellessäni, kulki edelläni nuorimies kädessään juuri ostamansa nuudelipussit ja limsapullo, ja oli mitä luultavimmin kävelemässä kotiinsa. Hän näytti kovin yksinäiseltä ja vähän sellaiselta ressukalta. Olisi tehnyt mieleni kysyä, "että jos ei sinulla ole kummenpaa tekemistä, niin tule meille istumaan vappua" :). Emme siis itsekään olleet mihinkään menossa.
En tietenkään mitenkään surkutellen olisi ottanut kontaktia, vaan lähinnä reippaasti kysyen ja olettaen, että toisella menoa on, jottei hän tuntisi itseään niin noloksi. Tuntuu vaan niin älyttömän pahalta kaupungilla liikkuessa, kun näkee nuoren tai vanhuksen, joka selvästikin vaikuttaa yksinäiseltä, että miten heitä voisi auttaa.
Itsekin olen paljon kotona puuhaillen, sillä tykkään olla itsekseni, mutta olen oppinut nyt arvostamaan sitä, että minulla on puoliso, sen sijaan että valitan sitä kun en ole sinkku. :)
Tulipas pitkä juttu ja varmaan vähän turhakin, mutta kirjotinpa nyt kumminkin...
Mutta joskus vapaailtoina tulee tunne, että olisi kiva jutella jonkun uuden ihmisen kanssa, ja kun täältä löytyy tyyppejä, jotka myöskin seuraa kaipaavat, niin olisiko se liian kummallista, että pyytäisi kotiinsa teelle höpisemään niitä näitä..? :)
Esimerkiksi nyt vappuaattona kaupasta kotiin kävellessäni, kulki edelläni nuorimies kädessään juuri ostamansa nuudelipussit ja limsapullo, ja oli mitä luultavimmin kävelemässä kotiinsa. Hän näytti kovin yksinäiseltä ja vähän sellaiselta ressukalta. Olisi tehnyt mieleni kysyä, "että jos ei sinulla ole kummenpaa tekemistä, niin tule meille istumaan vappua" :). Emme siis itsekään olleet mihinkään menossa.
En tietenkään mitenkään surkutellen olisi ottanut kontaktia, vaan lähinnä reippaasti kysyen ja olettaen, että toisella menoa on, jottei hän tuntisi itseään niin noloksi. Tuntuu vaan niin älyttömän pahalta kaupungilla liikkuessa, kun näkee nuoren tai vanhuksen, joka selvästikin vaikuttaa yksinäiseltä, että miten heitä voisi auttaa.
Itsekin olen paljon kotona puuhaillen, sillä tykkään olla itsekseni, mutta olen oppinut nyt arvostamaan sitä, että minulla on puoliso, sen sijaan että valitan sitä kun en ole sinkku. :)
Tulipas pitkä juttu ja varmaan vähän turhakin, mutta kirjotinpa nyt kumminkin...
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mietin joskus samaa :D En kyllä tiedä uskaltaisinko kotiini kutsua, mutta vaikka kahville. En tiedä sitten olenko vähän hassu.. Olen kyllä tosi ujo, niin en varmaan kehtaisi kysyä tuntemattomalta "lähetkö kahville", pitäisi varmaan outona tai luulisi että yritän iskeä tms. Itselläni on poikaystävä ja paljon kavereita, mutta aina olisi kiva tavata uusia ihmisiä ja varsinkin niitä yksinäisiä, eri ikäisiäkin (itse olen 20). Jotenkin haluisin olla kaveri niille yksinäisille, ei mitenkään säälistä, vaan ihan oikeasti. Minusta olisi kamalaa, jos ei olisi ketään, kenelle kertoa murheistaan tai onnistumisistaan, tai viettää päivät yksin..
Olen ollut vanhainkodissa töissä ja minua niin harmitti ne yksinäiset vanhukset, joita kukaan ei käynyt katsomassa. Eräskin mummo oli ainut lähisuvussa, joka oli enää elossa, hänkin kyllä jo hyvin sairas. Hän kertoi minulle kaikenlaista elämästään ja se oli mukavaa ja mielenkiintoista kuunnella. Kun työni vanhainkodissa päättyi, tämä sama mummo kysyi näemmekö vielä, sanoin että ehkä. Minun oli tarkoitus käydä moikkaamassa tätä mummoa vielä, mutta aika pian luin sanomalehdestä hänen kuolinilmoituksen.. Harmitti tosi paljon, kun emme enempää ehtineet jutella. :c
Punaisella ristillähän taitaa muuten olla jonkinlainen ystäväpalvelu, teki joskus mieli lähteä mukaan, mutta olen aika ujo niin päätin sitten olla lähtemättä. :D Mutta siis tämmöistä minä ajattelen, en tiedä oliko vähän epäselvää sepitystä. :)
Olen itsekin miettinyt tuota punaisen ristin juttua tai mummonkammaria ja yms, mutta en vain ole vielä saanut aikaiseksi. Toisekseen mielestäni tuollaisten ystäväpalveluiden piiriin ei valitettavasti hakeudu nuoret tai muutenkaan ne pahimmat tapaukset, joten koen että sellaiset pitäisi poimia suoraan tuolta kadulta : )
Eikä se haittaa vaikka auttajakin olisi vähän ujo, sinne vaan jos mielesi tekee! :) Ei auttajien tarvitse mitään puhekoneita olla, itsekin olen hieman vähäpuheinen, mutta en ole koskaan ajatellut sen olevan este tuollaiselle työlle.
Harmittaa vaan tosiaan kun joistain nuorista tuntuu näkevän tuolla turuilla ja toreilla selvästikin kuka on yksinäinen ja kuka ei, ja haluaisi vähän rohkaista heitä ja auttaa, etteivät päädy tilanteeseen missä vielä kolme-nelikymppisinäkin ovat yksin. Näyttää, ettei se sosialiseeraminen sen kummempaa ole kuin vain hillua muiden mukana.. : )
Olen itse ollut aina tosi ujo, toki vanhemmiten vähemmän. Asun poikaystävän kanssa ja jos hänelle tulee esim. kaveri käymään, en periaatteessa sano kuin moi sille kaverille ja vastaa jos hän jotain kysyy, sillä en osaa olla luontevasti muuta kuin oman perheeni seurassa. Jopa kaikki veljieni ja siskoni puolisot tuottavat vaikeuksia, ja minun seurassani ihmisillä on aina hiljaisia vaivautuneita hetkiä :) Toki tiedostan tämän ja se harmittaa paljon, mutta minkäs teen.. :(
En voi silti jättää elämättä, vaan menen tilanteisiin jos pakko ja toivon, että juuri sillä kertaa osaisinkin olla rennommin ja jutella niitä näitä, ja olen lopettanut häpeilyn asian suhteen, kun en itselleni kerran paljoa voi.
Eli ei kannata jäädä sinne kotiin, vaikka sosialiseeraminen hieman vaikealta tuntuisikin.. :)
Suomessahan opetetaan jo lapsille, että tuntemattomien kanssa ei saa puhua. Ei edes katsota päin, tervehditä, saati sitten jutella vieraalle, vaikka istuttaisiin bussissa kylki kyljessä. Se oli hullu tai humalassa, kommentoivat nuoremmat työkaverit kerran miestä, joka oli tullut kadulla heille juttelemaan.
Harmittaa todella, kun kaikki yritykset saada muuten vaan kontaktia vastakkaiseen sukupuoleen katsotaan iskemiseksi. Olisi ihan muuten vaan jutella, vaikka ko. henkilö ei lähemmmin kiinnostakaan. Puolituttujakaan, esim. harrastuskavereita ei noin vain voi pyytää kahville, ellei ole jotenkin ensin molemmin puolin ymmärretty, että tämä ei nyt ole SITÄ. Eläkepapoille voi huoleti alkaa puistonpenkillä juttelemään, nuoremmat katsoo kieroon.
Saman sukupuolen edustajankaan pyytäminen kotiin kahville ei ole ihan yksinkertainen juttu, elleii olla jo läheisiä tuttuja. Sitä pidetään kai jotenkin tunkeilevana. Vai missä vika?