"Näkinkenkärannikolle johtaa ruusuportti avoin.
Siell' on leposija miesten, laivahylkyjen.
Laulut, joit' ei täällä kuulla, soivat siellä viulun tavoin.
Ikuisesti nuoret lapset leikkii alla holvien."
Dan Andersson: "Mierolaisen ympärillä" (suom. Otto Varhia)
Länsimaiden historiassa läpi vuosisatojen on meille yhteiskuntaan sopeutumattomille (tai kelpaamattomille) ja seksuaalisuuden pelikentilläkin paitsioon jääneille miehille ollut paikka, johon vetäytyä pois maallisten murheiden ääreltä. Puhun siis luostarilaitoksesta. Keskiaikainen luostari jos mikä olisi aikansa AT-miehelle ihanteellinen ympäristö: mahdollisuus aikansa johtavaan henkiseen elämään, perustarpeet - seksi poislukien, mutta sehän ei olekaan perustarve - tyydytettiin, ja elämään löytyi sisältö myös "maailman ulkopuolelta". Maallistumisen ja individualistisen maailmankuvan ansiosta ollaan kuitenkin siinä ikävässä tilanteessa, ettei kristillinen totuuskäsitys ole kaikille ihmisille yhteinen, minkä seurauksena suurimmalle osalle ihmisistä ei ole soveliasta paikkaa, johon vetäytyä - luostari ei voi olla vaihtoehto henkilölle, joka ei usko pätkääkään yliluonnollisiin juttuihin.
Paradoksaalista on, että väitän kilpailun täyttämässä nykymaailmassa luostarin kaltaiselle laitokselle olevan suuremman sosiaalisen tilauksen kuin koskaan. On paljon kaltaisiani ihmisiä, jotka eivät koe "maailmassa elämistä" mielekkääksi; vieraantuminen ja anomia koskettavat postmodernia urbaania yksilöä paljon raskaammin kuin vaikkapa keskiaikaista "Gemeinschaft":in suojelemaa ihmistä. Näkeehän tämän jo siitä, miten myös kilpailussa menestyvät ovat valmiita maksamaan mansikoita "hiljaisuuden retriiteistä", joissa vetäytymistä voi leikkiä muutaman päivän ajan, ja sitten kertoa kahvihuoneessa itsensä löytämisestä. Voittajilla ei kuitenkaan ole varaa eikä tahtoakaan hylätä maailmaa pysyvästi, mutta eipä meille häviäjillekään ole sopivaa paikkaa.
Tietenkin on laitoksia, jotka ajavat asian, mutta puutteellisesti. Vankila lienee olemassaolevista se paras vaihtoehto: säännöllinen elämänrytmi, turvassa ulkopuoliselta maailmalta, jonkinmoiset mahdollisuudet kehittää itseään sekä fyysisesti että henkisesti jne. Ongelma on kuitenkin, että sinne päästäkseen tulisi tehdä jotakin "pahaa" - eikä edes ihan vähän, jos pidemmäksi aikaa mielisi jäädä. (On toki totta, että on paljon laissa kiellettyjä tekoja, joille helpostikin löytyy moraalinen oikeutus, mutta taktisista syistä jätän ne nyt erittelemättä.) Toinen heikkous on se, että - laitoksen rangaistusluonteen vuoksi - vapaus on liian rajoitettua. Vaikka tarkoitus olisikin vetäytyä maailmasta, minkä vuoksi ulospääsyn rajoitus ei haittaa, turvapaikan sisällä eläminen on tarpeettoman kontrolloitua.
Samasta syystä mielisairaalat, jotka usein sijaitsevat ihanteellisissa paikoissa poissa kaupunkielämän keskiöstä, tarjoavat vain rajallisen tyydytyksen - näihin pääsyehtoihin kun usein kuuluvat vankiloista tutun kontrollin ohella lailliset huumeet, joiden käyttämisestä mielipidettäsi ei kysellä. Sairaaloiden historiassa kiehtovia vetäytymispaikkoja (joskaan näihin ei menty vapaasta tahdosta) viime vuosisadan alkupuolella olivat tuberkuloosiparantolat, joissa potilaat joutuivat viettämään jopa vuosia. Sairaus ja kuolemanpelko olivat jatkuvasti läsnä, mutta silti, tai ehkä siksi, kerrotaan näissä laitoksissa syntyneen sellaista yhteisöllisyyttä ja henkeä, jollaista peräänkuulutan.
Ongelmaan palatakseni: mikä siis neuvoksi? Kuka perustaisi "uskonnottoman luostariyliopiston", jossa "Ruusun nimen" hengessä elettäisiin askeettisesti omaan tahtiin tietoon syventyen ja fyysistä työtäkin tehden - mutta ilman kristinuskoa (saati nykyuskonnoista tärkeintä eli kapitalistista markkina-ajattelua)? Nyky-yhteiskunnassa ei ole "maailman ulkopuolista" paikkaa, jolloin järjestelmään sopeutumattoman on tehtävä rikoksia tai tultava hulluksi päästäkseen edes johonkin, tai ryhdyttävä hikikomoriksi (http://fi.wikipedia.org/wiki/Hikikomori ), jossa maailma hylätään jäämällä omaan huoneeseen. (Hikikomorissa toki on määritelmällisesti kyse vain sosiaalisesta eristäytymisestä, mutta ei liene mahdotonta, että heissäkin on meitä, joilla syynä on myös se, ettei tuolla ulkona vain ole paikkaa.) Tuottavuuden ihmisarvon mittariksi ottanut yhteiskunta ei tarjoa tuottamattomille yksilöille mielekkäitä vaihtoehtoja.
Loppuun aiheesta musiikkia: Gustav Mahlerin kaunis lied "Ich bin der Welt abhanden gekommen": http://www.youtube.com/watch?v=ivM4uhaksE0 (Sanoja en tähän copypastaa: löytyvät alkukielellä ja käännöksenä täältä: http://www.recmusic.org/lieder/get_text.html?TextId=56715 )
Siell' on leposija miesten, laivahylkyjen.
Laulut, joit' ei täällä kuulla, soivat siellä viulun tavoin.
Ikuisesti nuoret lapset leikkii alla holvien."
Dan Andersson: "Mierolaisen ympärillä" (suom. Otto Varhia)
Länsimaiden historiassa läpi vuosisatojen on meille yhteiskuntaan sopeutumattomille (tai kelpaamattomille) ja seksuaalisuuden pelikentilläkin paitsioon jääneille miehille ollut paikka, johon vetäytyä pois maallisten murheiden ääreltä. Puhun siis luostarilaitoksesta. Keskiaikainen luostari jos mikä olisi aikansa AT-miehelle ihanteellinen ympäristö: mahdollisuus aikansa johtavaan henkiseen elämään, perustarpeet - seksi poislukien, mutta sehän ei olekaan perustarve - tyydytettiin, ja elämään löytyi sisältö myös "maailman ulkopuolelta". Maallistumisen ja individualistisen maailmankuvan ansiosta ollaan kuitenkin siinä ikävässä tilanteessa, ettei kristillinen totuuskäsitys ole kaikille ihmisille yhteinen, minkä seurauksena suurimmalle osalle ihmisistä ei ole soveliasta paikkaa, johon vetäytyä - luostari ei voi olla vaihtoehto henkilölle, joka ei usko pätkääkään yliluonnollisiin juttuihin.
Paradoksaalista on, että väitän kilpailun täyttämässä nykymaailmassa luostarin kaltaiselle laitokselle olevan suuremman sosiaalisen tilauksen kuin koskaan. On paljon kaltaisiani ihmisiä, jotka eivät koe "maailmassa elämistä" mielekkääksi; vieraantuminen ja anomia koskettavat postmodernia urbaania yksilöä paljon raskaammin kuin vaikkapa keskiaikaista "Gemeinschaft":in suojelemaa ihmistä. Näkeehän tämän jo siitä, miten myös kilpailussa menestyvät ovat valmiita maksamaan mansikoita "hiljaisuuden retriiteistä", joissa vetäytymistä voi leikkiä muutaman päivän ajan, ja sitten kertoa kahvihuoneessa itsensä löytämisestä. Voittajilla ei kuitenkaan ole varaa eikä tahtoakaan hylätä maailmaa pysyvästi, mutta eipä meille häviäjillekään ole sopivaa paikkaa.
Tietenkin on laitoksia, jotka ajavat asian, mutta puutteellisesti. Vankila lienee olemassaolevista se paras vaihtoehto: säännöllinen elämänrytmi, turvassa ulkopuoliselta maailmalta, jonkinmoiset mahdollisuudet kehittää itseään sekä fyysisesti että henkisesti jne. Ongelma on kuitenkin, että sinne päästäkseen tulisi tehdä jotakin "pahaa" - eikä edes ihan vähän, jos pidemmäksi aikaa mielisi jäädä. (On toki totta, että on paljon laissa kiellettyjä tekoja, joille helpostikin löytyy moraalinen oikeutus, mutta taktisista syistä jätän ne nyt erittelemättä.) Toinen heikkous on se, että - laitoksen rangaistusluonteen vuoksi - vapaus on liian rajoitettua. Vaikka tarkoitus olisikin vetäytyä maailmasta, minkä vuoksi ulospääsyn rajoitus ei haittaa, turvapaikan sisällä eläminen on tarpeettoman kontrolloitua.
Samasta syystä mielisairaalat, jotka usein sijaitsevat ihanteellisissa paikoissa poissa kaupunkielämän keskiöstä, tarjoavat vain rajallisen tyydytyksen - näihin pääsyehtoihin kun usein kuuluvat vankiloista tutun kontrollin ohella lailliset huumeet, joiden käyttämisestä mielipidettäsi ei kysellä. Sairaaloiden historiassa kiehtovia vetäytymispaikkoja (joskaan näihin ei menty vapaasta tahdosta) viime vuosisadan alkupuolella olivat tuberkuloosiparantolat, joissa potilaat joutuivat viettämään jopa vuosia. Sairaus ja kuolemanpelko olivat jatkuvasti läsnä, mutta silti, tai ehkä siksi, kerrotaan näissä laitoksissa syntyneen sellaista yhteisöllisyyttä ja henkeä, jollaista peräänkuulutan.
Ongelmaan palatakseni: mikä siis neuvoksi? Kuka perustaisi "uskonnottoman luostariyliopiston", jossa "Ruusun nimen" hengessä elettäisiin askeettisesti omaan tahtiin tietoon syventyen ja fyysistä työtäkin tehden - mutta ilman kristinuskoa (saati nykyuskonnoista tärkeintä eli kapitalistista markkina-ajattelua)? Nyky-yhteiskunnassa ei ole "maailman ulkopuolista" paikkaa, jolloin järjestelmään sopeutumattoman on tehtävä rikoksia tai tultava hulluksi päästäkseen edes johonkin, tai ryhdyttävä hikikomoriksi (http://fi.wikipedia.org/wiki/Hikikomori ), jossa maailma hylätään jäämällä omaan huoneeseen. (Hikikomorissa toki on määritelmällisesti kyse vain sosiaalisesta eristäytymisestä, mutta ei liene mahdotonta, että heissäkin on meitä, joilla syynä on myös se, ettei tuolla ulkona vain ole paikkaa.) Tuottavuuden ihmisarvon mittariksi ottanut yhteiskunta ei tarjoa tuottamattomille yksilöille mielekkäitä vaihtoehtoja.
Loppuun aiheesta musiikkia: Gustav Mahlerin kaunis lied "Ich bin der Welt abhanden gekommen": http://www.youtube.com/watch?v=ivM4uhaksE0 (Sanoja en tähän copypastaa: löytyvät alkukielellä ja käännöksenä täältä: http://www.recmusic.org/lieder/get_text.html?TextId=56715 )
Vastaukset 37
Vanhimmat
Hei hämärän rajoilla, kirjoita kirja! Olet sen verran tuottelias, että varmasti saisit aikaiseksi kirjan verran tekstiä nyky-yhteiskunnasta. Eikö esim Antti Nylen ole kirjoittanut juuri tämäntyyppisistä asioista kirjan, jota on kovin kehuttukin?
Hohhoijaa siinäpä olisi sitten vauhdikas luettava. Eiköhän yliopisto-nörteillä ole näitä "romaaneja" jo ihan luettavaksi asti.
Mielenkiintoista tekstiä tuo yllä olevakin oli, mutta one-liner-trollina tuskin edes vaivauduit sitä lukemaan, kun tärkeämpää näkyy olevan ihmisten solvaaminen.
Jep. Katos kun älysit.
En epäile lukeneisuuttasi ja älyäsi, mutta kannattaisiko hankkia elämänkokemusta. Lähde vaikkapa maailmanympärimatkalle ennen lopullista vetäytymistäsi luostariin. Oman kokemukseni mukaan yksi pahimpia asioita lukeneelle nykyihmiselle on lukkiutua omien ajatustensa synkkään maailmaan.
muukin tykkää Mahlerista. Mutta olen kyllä eri mieltä tuosta, mitä sanoit Gemeinschaftista. Kyllä tämä nykyinen postmoderni yhteisöllisyys on at-ihmiselle paljon parempi paikka olla, mielestäni. Koska täällä on täysin mahdollista elää niin, ettei kukaan todella tunne, niin pystyy ainakin esittämään jotensakin normaalia. Duunipaikalla, koulussa tai harrastuksissa kukaan ei varmaan osaa aavistaakkaan, ettei tuolla ole ystäviä tai ettei se ole koskaan harrastanut seksiä, saati seurustellut, kun pitää vaan ihmissuhteet sellaisella muodollisen kohteliaalla tasolla. Toisin olisi jossain pienessä kyläyhteisössä, jossa kaikki tuntevat toistensa asiat ja juorut lentävät. Siellähän kaikki tietäisivät, jos joku olisi vähänkin epänormaali, ja saisi aina olla yleisen pilkan kohteena. Tätä voisi ehkä verrata koulukiusatun asemaan perinteisessä ja luokattomassa lukiossa. Perinteisessä lukiossa kiusaajat ovat läsnä koko ajan, luokattomassa parhaimmillaan vain pari tuntia viikossa.
Mitä yritän tällä sanoa, on se, että on olemassa hyvää ja pahaa yhteisöllisyyttä. At-henkilöiden kohdalla tosin hyvän yhteisöllisyyden toteutuminen on mahdotonta, joten parasta, mitä voi toivoa, on yhteisöllisyyden puuttuminen.
Eikö tuossa kuitenkin yksi palstan ATM kertonut, että hänellä on hyviä miespuolisia kavereita, joten kyllähän ATM:llä voi olla yhteisöllisyyttäkin.
Taitaapa olla, että tämä täällä paljon puitu käsite ATM ei ole erityisen yksiselitteisesti määritelty...
Itse näen ATM:n miehenä, josta naiset eivät kiinnostu ja joka ei saa eikä ole koskaan saanut tussua.
maailmanympärysmatka tekisi hyvää kaikille ATM-teorioita päässään pyöritteleville. Tai vaikka lyhyempikin matka silloin tällöin, pääasia että lähtisi pois kotoa ja netin ääreltä (enkä tarkoita lähintä nettikahvilaa). Asiat asettuisivat paremmin mittasuhteisiin ja tulisi muutakin ajateltavaa kuin parisuhteettomuus.
Valamosta saa huoneen halvalla, jos haluaa mennä sinne kesälomallaan, eikä edellytä jumalanpalveluksiin osallistumista tai mitään muutakaan hengellistä elämää. Itse ajattelin vuokrata mökin yhdeksi viikoksi jostain "keskeltä ei mitään", mutta kyllä luostariakin olen miettinyt ja varmaan jossain vaiheessa kokeilen. (Hiljaisuuden retriitissä olen ollut, mutta en kyllä kahvipöytäkeskusteluissa siitä puhuisi, minulle se on hyvin henkilökohtainen juttu.)
Taitaa kuitenkin olla niin, etteivät nämä veikkoset pääse irrottautumaan tutuista olosuhteista. Se vaatisi sen verran ponnistelua... On niin pelottavan helppoa jäädä kotiin netin ääreen.
Pitäisi tapahtua jokin mullistus, joka pakottaisi hemmot muuttamaan elämäänsä.
mitä ei näe.
Poissa silmistä, pois mielestä.
Ehkä siitä kannattaa tehdä naisilta kielletty paikka.
nollatoleranssia.
Eli jos valmistatte myyntiin viiniä, kynttilöitä tms. Tällöin asiakkaina saisivat olla vain miehet.
Asioiden järjestys on juuri toisinpäin. Ensin pitää innostua asioista, olla tyytyväinen itsekseenkin, löytää omat juttunsa, vasta sitten on jotain tarjottavaa myös parisuhteeseen. Kukaan muu ei voi tehdä sinua onnelliseksi, kyllä se on tehtävä ihan itse.
On tullut luettua naistenlehtiä ja populaaripsykologiaa, vai?
tämä asia on sillä tavalla helppoa kun niitä raitiovaunuja tulee aina uusia. Ei siinä silloin yksittäiseen mieheen niin paljoa viitsi kiinnittää huomiota.
Moni mies on aika reppana ilman naista. Paradoksi on siinä että nainen ei halua miestä jolle olisi kaikkein tärkein. Nainen haluaa miehen joka piut paut välittää naisesta.
Oletko oikeasti 29 vuotta? Ja mies?
Mutku sitä tyttistä EI löydy, ellei lähre sieltä himasta kalppimaan ihmisten ilmoille ? Ja vielä niin, että kulkee avoimin ja iloisin mielin.
Toisekseen, tyttis ei kykene muuttamaan kenenkään sisintä olemusta, siihen pystyy vain itse, jos pystyy, siihen ei tyttistä tarvita.
Jos sinun onnesi riippuu toisesta ihmisestä, vaikka sitten naisesta, niin millaiseen asemaan se tuon toisen ihmisen asettaa? Kuka sellaisen aseman haluaa osakseen ottaa? Kun on kuitenkin mahdollista tulla onnelliseksi ilman riippuvuutta jostakusta, ainakaan kenestäkään yhdestä tai kahdesta ihmisestä. Ja kun on olemassa niitäkin, joiden onnea kannattelevat omat siivet, ja muutkin voivat kasvattaa itsestään sellaisen ihmisen.
Itsenäisen ja riippumattoman ihmisen kanssa suhteessa voi keskittyä miettimään itseään ja omia mieltymyksiään hyvällä omallatunnolla. Kukapa ei valitsisi mielummin sellaista lähtökohtaa kuin armopalojen antamista jollekulle surkealle joka sitten tulee riippuvaiseksi kiltteydestä.
Ymmärrätkö?
Hmmm, ollet oikeassa. Kaikessa muussa paitsi tuossa atm-plätinässä. Mikä h-i siinä on, että pitää jaotella issensä johonkin kastiin, varsinkaan tuollaiseen 'ala'kastiin, jonka kuvittelen em. olevan.
En ma tarkoitakaan, että pitäisi "feikata". Itse kuulun niihin, jotka ovat opettelemalla opetelleet suhtaumaan positiivisemmin elämän järjestämiin kaikenlaisiin ei-niin-mukaviin-juttuihin ja vastoinkäymisiin. Peruspositiivinen luonne varmaankin olen mutta elo ei aina ole mennyt kuin kuvitteli ja väärällä asenteella jutut lähtee tosi metsään.
Ihan itse ihminen voi valita omat suhtautumis-, käytös-, yms. tavat; olet sitä mitä syöt ja olet sellainen, kuin omat ajatuksesi ovat.
Mulla voi olla pää pilvissä joskus mutta mun jalat on aina tukevasti maassa. Elämän perusasioissa olen realisti vaikka haavemaailmassa odotankin edelleen rinssiä kun ei tämä eka rinssi ollutkaan se oikea.
Jos sinä itse ajattelet niin, että "et kiinnosta yhtäkään naista" niin sillä tavalla sinun elämäsi valitettavasti tulee menemään, sinä itse luot sen omalla (väärällä) ajattelutavallasi. Oikeasti sinä et vain vielä ole löytänyt sitä, joka sinusta kiinnostuu ja sinun pitää ruveta ajattelemaan asiasta toisin, jotta se ajatus rupeaa näkymään sinusta ja olemuksestasi, jotta se oikea huomaa sen kun tulee vastaan.
Kukaan "ulkopuolinen" ei voi ketään "leimata" eikä "karsinoida". Ole nyt hyvä ihminen edes sen verran jääräpää, että päätät ihan itse siitä, mitä olet ja edustat, kellekään muulle se ei kuulu yhtään minkään vertaa.
Outo argumentti? Suosittelen pohtimaan näkökulmaa omaehtoisesti, kai se siitä joskus valkenee. Mieti vaikkapa sinunkaltaistasi naista ja kohtaamisskenaariota realistisesti, olettamatta mitään ylimääräistä kuten ensikontaktin syntyä ihmeellisen sattuman kautta tai esitietoa toisesta - pystytkö sinä antamaan mitä hän haluaa?
Hyvähän minun on tietty sanoa, kun tämä on kokemuspohjainen eikä tynnyrissä pohdittu logiikkapohjainen argumentti. Olen itse joutunut nielemään totuuksia kun olen hyvän aikaa seurannut sellaisen naisen elämäntapaa ja miessuhdeyrityksiä, jonka mentaliteetissa oli paljon yhteneväisyyksiä omaani, mikä johti minut sysäämään tuota mentaliteettia sivummalle. Toisaalta sitä suuremmalla syyllä peräänkuulutan sitä, että itse kunkin on syytä hankkia niitä kokemuksia, ja sillä en tarkoita alkuun edes seurustelutason kokemuksia.
Lisäksi tuollainen rikkaimman mahdollisen elämänsisällön vähättely haiskahtaa aina. Vaatimuksena tuollainen on kohtuuton. Ei minullakaan ole tuollaista suhdetta ollut pitkään aikaan, mutta en silti rupea katkerana vaatimaan enkä voi sanoa ansaitsevani ellen sitä omin käsin rakenna. Muuten koko ansaitsemisväite on vain tyhjää suun auontaa. Tuollainen suhde on itse saavutettava omilla teoilla ja siihen vaadittava mentaliteetti kehitettävä myöskin itse omat solmunsa auki ajatellen. (p.s. Se on sitten vaikeaa, mutta jokainen joutuu silti itse sen tekemään ja varmaan jokainen myös lopulta tekee niin hammasta purren, kun ovat tajunneet että valittaminen ei auta.) Sitten kyllä voi itkeä elämän epäreiluutta jos jokin onneton sattuma vie pois sen minkä eteen teki paljon.
"Tämä meni minulta täysin ohi. Mikä ihmeen "rikkain", mikä ihmeen "vähättely"? Mikä oikein on "kohtuutonta"? Ja mistä ihmeen "ansaitsemisesta" puhut? En minä ainakaan ole kirjoittanut tai väittänyt ansaitsevani sinänsä mitään."
Hmm, kenties sitten luin sen verran liikaa riviesi väleihin, että meni jo ohi?
"Mutta pakkohan minun on suhtautua asiaan näin, ei ole muuta keinoa."
Ymmärrän tämänkin. Kenties pidemmän päälle todennäköisyydet ovat puolellasi odotuksessasi.
En "höpise" enempää.
"Jos sinä itse ajattelet niin, että "et kiinnosta yhtäkään naista" niin sillä tavalla sinun elämäsi valitettavasti tulee menemään, sinä itse luot sen omalla (väärällä) ajattelutavallasi."
Arvasinkin että eATMe pitäisi tätä lähinnä kliseisenä hokemana, mutta oman kokemukseni perusteella se oli ainakin minulle totta. Järkeä siihen miksi asia näin menee on vaikea löytää mutta tiedän vain että nuorempana minäkin olisin aivan mainiosti voinut luokitella itseni ATM ikineitsyeksi, kunnes sitten sain sitä asennetta eri keinoilla vähäksi aikaa hankittua ja myöhemmin vähän lisää ja aloin saada naisia tasaisesti, se katkesi lyhyeen alettuani seurustella mutta minusta olisi varmaan tullut ihan menevä KTM-sinkku ellen olisi vakiintunut pitkäksi aikaa.
En nyt siis ole väittämässä että tuo lainaus pätisi kaikkiin, mutta olen varma että on ATM:iä joihin se pätee, ja tiedän sen siitä että olin itse sellainen ja olisin varmastikin tuolloin luokitellut itseni ATM:ksi jos joku "viimeinen yritykseni" ei olisi tuottanut tulosta ja ATM käsite olisi ollut tuolloin tiedossani. Jos näin olisi käynyt, olisin tehnyt varsin paljon hallaa itselleni jos olisin jämähtänyt käsitykseen, että ATM on ATM vaikka voissa paistaisi eikä voi muuttua.
Sanoin 'vaatimuksena kohtuuttomia'. Tarkoitan siis, että jos pitää tuollaista suhdetta itsestäänselvänä tai jonain perusoikeutena, niin sitten ajattelee kohtuuttomalla tavalla. Mutta jos ne eivät ole vaatimuksia vaan haavekuvia, niin en tarkoita tyrmätä niitä, ja olen pahoillani jos ilmaisuni siltä vaikutti. Ei niissä sinänsä mitään epärealistista ole. Itsekin haaveilen, mutta puin ääneen lähinnä arkisemman tason juttuja.
Kuvailit suhteen odotuksiasi ulkoisesti: kaupungilla kävelyä käsi kädessä, seksiä. Nuo edellyttävät suhteen ja sen osapuolten sisäiseltä tilalta paljon, käsi kädessä kävely toki vähemmän kuin seksi, mutta jotain sekin. Näihin hyppääminen ilman niiden edellytysten pohtiminen toimii haaveissa mutta sitähän haaveilu onkin. Jos sen sijaan odottaa näitä naispuoliselta kaverilta ilman että tunnustaa aika syvää molemminpuoleista luottamusta ja jonkinmoista ihailuakin niiden edellytykseksi, niin sitten toivoo kohtuuttomia.
Tämä nyt kuulostaa omahyväiseltä, mutta minä en tapaa puhua naishaaveistani muuta kuin vitsillä. Se mitä kehtaan toivoa vakavissani on sen edellytykset: halu kehittyä luotettavaksi ja tasapainoiseksi mieheksi ja kehittää itselleni luottamus vahvuuksiini ja avoin hyväksyntä heikkouksilleni. Nämä ovat jo paljon kohtuullisempia vaatimuksia. Ja kohdistuvat itseen, jolta on oikeuskin vaatia. En minä näitäkään nyt kehtaa muuta kuin anonyymisti sanoa, mutta jos sanoisin haluavani harrastaa seksiä niin en kyllä odottaisi mitään sen jalompaa kuin kohteliaasti pidäteltyä huvittuneisuutta, koska mitä kuulijat nyt ajattelisivatkin? todennäköisesti että "niin varmaan haluaisitkin ja varmaan oletkin vuosia halunnut ja pelkäksi haluamiseksi on jäänytkin". Niin ajattelisin minäkin kuulijana.
"Nämä ovat sinänsä ihan hyviä ideoita, mutta mielestäni ylilyönti. Uskon, että mikäli tuollaisia joutuu erikseen tavoittelemaan, ei niitä tule koskaan saavuttaneeksi. Sitä on mitä on, luontaisesti, eikä asioille juurikaan muuta mahda."
Siinä on sitten meillä selvä ja oleellinen ajattelutapojen eroavaisuus. Minä uskon, että itse täällä on kasvettava ihmisenä. Sinä et sitten vissiin usko esimerkiksi siihen, että joku voisi muuttua vaikka terapiassa? No, joka tapauksessa en voi todistaa näkökulmaani muuten kuin elämällä sen todeksi.
"ja jos tyttö ei suhtaudu siihen luontaisesti, niin olkoot"
Tämä pisti silmään seikkana, josta olen harvinaisen samaa mieltä. Jos vain ilmaiset halujasi liikaa tungettelematta ja pyyteettömästi, niin ei siinä pitäisi toisella olla suurta ongelmaa kieltäytyä reilusti jos ei vastaisikaan tunteisiin, tai toisella on varmaan jotain pelkoja, mutta ne ovat hänen oma ongelmansa, vaikkakin pettymyksen paikka tietty.
Olen kaiketi "poikkeava" kun en ole, en suostu olemaan ja elämään niin kuin muut, en kangistu kaavoihin, rikon rajoja. Mutta luuseri en ole, päinvastoin.
"Kukaan suurfilosofi" ei ole voinut olla nainen miesten hallitsemassa historiallisessa maailmassa. Eihän naisella ollut silloisen ajattelutavan mukaan edes aivoja ja ajattelukykyä.
Minun mielestäni meistä kahdesta "kuplassa" eläjä olet sinä. Kannattaisi ehkä raotella muitakin kuin "älyllisiä" polkuja, elämästä tulee rajoittunutta, kuivaa, ikävää, tasapaksua, jämähtänyttä ... suossa taapertamista kun ajattelee niin kuin sinä.
jo ole luostari siellä yläkerran makuuhuoneessa,pistä kynttilä palamaan ja hengellisiä lauluja soimaan ja kukka korvantaakse, pääset fiilikseen. En vihaa sinua, mutta nämä viestit paikoitellen vituttaa,KUN sulle on tälläkin palstalla pillua tarjottu mutta kun sinä et korvaasi asialle letkauttanut,älä märise asioita joita et edes halua.
Ja kuka sinua ahdistelee sinne huoneeseen,piruko?
Mene lappiin kultaa kaivamaan, haet kerran vuodessa suolaa sokeria ja kahvia eräkämpälle kyliltä,kylvät perunaa kesällä ja korjaat varastoon, talvella ammut pari hirveä ja pistät pakkaseen. Kyllä kuule tästä maasta piilopaikkoja löytyy muualtakin kuin vankilasta.
"En vihaa sinua, mutta nämä viestit paikoitellen vituttaa,KUN sulle on tälläkin palstalla pillua tarjottu mutta kun sinä et korvaasi asialle letkauttanut,älä märise asioita joita et edes halua."
Täytyy olla tämän kanssa samaa mieltä, vaikka muuten ei ole mitään Hämärän rajamailla -nimimerkkiä vastaan. Itse ainakin pakahtuisin onnesta ja tarttuisin tilaisuuteen kuin hukkuva oljenkorteen, jos joku nainen olisi todellakin edes jollakin tapaa halukas tutustumaan, mutta hiljaista on ollut koko elämän ajan.
viestiti ja älysi ja sen rehellisyys on niin sivaltavaa, että tekee mieli hurrata (ja samalla epäillä oletko todellakin ATM). Vastaavaa ei löydä mistään muusta mediasta (YTM ja naispainoitteisesta).
Tällä palstalla on niin monta älykästä AT-miestä, että se nostaa mielialaa.
Jos löisitte viisaat päänne yhteen, voisitte keksiä keinon saada naista.
Ja siinä se kopse kävisi...
Jos Suomen at-miehet yhdistyisivät, aiheuttaisi katkeruuden purkatuminen sellaisen polttopulloinfernon, että sen rinnalla olisivat Kreikan ja Kirgisian mellakat pientä..
Mikä olisi vallankumouksenne tavoite, vai onko pelkkä anarkia itsessään arvokasta?
Kastroisitteko YTM:t ja alistaisitte naiset haaremeihinne?
Monta kertaa on käynyt ilmi, etteivät tosi ATM:t mene mihinkään bordelliin. Selityksenä kuulemma on, ettei voi kajota toisten miesten polkemiin naisiin. Tämähän on tietty peitetarina, koska todellisuudessa heistä ei ole miestä lähestyä ketään naista - maksullista sen paremmin kuin maksutontakaan.
Uskoisin, että ulkomaiden ATM:t (tai vastaavat) käyvät ahkerasti maksullisissa. Joissakin kulttureissa se koetaan luonnollisena vaihtoehtona. Esim. varaton ranskalainen ATM ottaa jostain lainaa ja marssii luultavasti bordelliin sen sijaan, että höpöttäisi netissä joutavia.
joku paikka kun luonto tarjoaa rauhallisen ympäristön. Kokeilkaa olla viikko luonnon helmassa ilman mitään ulkopuolisia häiriötekijöitä niin saatte sitä mielenrauhaa mitä haette. Itseluottamuskin kasvaa jos hankkii ruoat entisajan tapaan kalastamalla ja kypsentää nuotiolla.
edelliseen kirjoitukseeni.
http://www.iltalehti.fi/mieli/2010050211581213_md.shtml
Itse olen "hyödyntänyt" nimenomaan muutaman lähes-hikikomerovuoden, en sen kummempaa. (Kiitos sosiaaliturvan, se on Suomessa ihan mahdollista jokaiselle.) Kyllä niitä naisia aina siellä täällä näkyi ja kuului, mutta kun käytti toisaalta sopivasti oman pään sisäistä ignore-toimintoa ja toisaalta alitajuisen perustavanlaatuisesti oli sisäistänyt oman kyvyttömyytensä, niin eivät ne pääse liikaa mihinkään vaikuttamaan. Satunnainen haaveilu joka hälvenee omin käsin ei myöskään minusta paljon horjuta hikikomori-arjen päämäärän tavoittelua. Tuo päämäärä oli minulla välietappi: yksinäisyyteen kyllästyminen ja vakavahko mutta kasvattava masentuminen.
Ainakin hullujenhuonella tietääkseni sitäpaitsi niitä sukupuolisuhteita syntyy joidenkuiden välille siinä missä muuallakin, oltiin sitten yksien aineiden vaikutuksen alaisena tai toisten. Eli eipä sinnekään kaikkea pakoon pääse...
Pioneeriksi ryhtyminen on kai yksi vaihtoehto jos edellytyksiä löytyy, mutta olemassaolevistakin vaihtoehdoista voi yrittää ottaa irti jotain, ja kenties se hyvinkin riittää, ja kai se on pakkokin ennen kuin omat siivet kantavat. Kamppailulajit jo mainitsin; toinen missä olen nähnyt miesten yhteisöllisyyttä on tietokoneharrastus ja lanit, mutta se ei ole ollut se minun juttuni ainakaan vielä. On minulla myös pari naispitoistakin harrastusta, mutta pitää kyllä myöntää että mielenterveyteni kannalta on hyvä että ne eivät ole ainoat.