Unikoulu
Kieltämättä neidistä oli tullut vaikea. Jatkuva öinen tissin lutskutus ja sängyssä pyöriminen ei loppunut, vaan vain paheni. Passitin vaimon ulos makuuhuoneesta ja hain keittiöjakkaran ja asetin sen pinnasängyn viereen. Istuuduin alas ja odotin, että hän havahtuisi, alkaisi jälleen kitistä ja parkua. Tällä kertaa minulla ei ollut tuttipullo eikä tuttia aseinani, vaan päättäväisyys.
Siinä odotellessani ehdin kelailla niitä ja näitä. Pohdin esimerkiksi sitä, että oliko uskovaisella ihmisellä oltava korkeampi moraali kuin taviksilla maailman huudoissa ja kuolinkouristuksissa, keskellä aroille soille ajautuvissa öljylautoissa ja slummien huumeongelmissa. Saiko syvästi Kristukseen uskova ihminen, piittaamatta tilanteesta, masturboida raamatun väliin ja pyyhkiä sen kanteen peniksensä.
En ollut aivan varma, mutta koin tilanteen epämukavaksi. En itse tunne raamattua juuri lainkaan, ja olen aina pitänyt teosta vain kokoelmana hyvin monien ihmisten näkemyksistä ja sovellutuksista vallitsevaan kaaokseen, jona itse näen elämän. Elämässä tuntui olevan päivä päivältä enemmän ja enemmän toimijoita, joten sen kokonaiskuva hämärtyi entisestään, sillä siihen alkoi tulla järkeä – niin mielettömältä kuin tämä kuulostikin.
Tunne sydämessäni oli outo, sillä aseinani ei ollut tuttipulloa eikä tuttia. Minulla ei ollut käsissäni mitään, ja silti olin täysin rauhallinen, kun lapsi huusi kasvot punaisena edessäni niin lujaa kuin jaksoi, ja vaati sitä johon oli tottunut. Ajattelin silloin Jeesusta; eli olin ja elin tyhjyydessä, täysin harmonisessa tilassa, jossa ei ollut ääniä eikä liikettä vaan rauha ja seesteisyys.
Sydämeni oli täysin mykkä ja löi hitaasti, tasaisesti ja varmasti. Ehkä tämän raamatullisen olennon nykypäivän lihaksi tullut muoto oli vienyt minut tähän – tai oikeastaan tuonut minut tänne, sillä tunsin hyvin vahvasti olevani yksin, vaikka lapseni taas tunsi vain suunnatonta hätää ja nälkää.
Pidin kättä hänen päänsä päällä ja pakotin hänet pysymään aloillaan. Tilanne kesti pitkään, uusiutui, mutta lopulta vaimeni, hiipui hiljalleen haukotteluksi ja hänen vajotessa uneen. Lapsi ei herännyt enää sinä yönä, vaan saimme nukkua aina aamuun asti ilman minkäänlaista häiriötä sillä erolla, että itse en enää saanut unta miettiessäni sitä julmuutta, johon ihminen kykeni.
En voinut olla näkemättä tässä yhteyksiä Jumalan suhteessa poikaansa. Olen aina ymmärtänyt heidät yhdeksi ja samaksi henkilöksi, hajonneeksi persoonallisuudeksi, jotka keskenään jatkoivat ikuista kamppailua planeetalla pääsemättä sieltä koskaan pois. Ja pyhä henki - liikahdukset verhoissa - vaelsi nurkissa ja luikerteli ovien alitse saattaen odottamattomia ja odotettuja naisia itsellään raskaaksi ollen vahvasti läsnä, kun hänen kosketustaan eniten tai vähiten tarvittiin.
Amen
Kieltämättä neidistä oli tullut vaikea. Jatkuva öinen tissin lutskutus ja sängyssä pyöriminen ei loppunut, vaan vain paheni. Passitin vaimon ulos makuuhuoneesta ja hain keittiöjakkaran ja asetin sen pinnasängyn viereen. Istuuduin alas ja odotin, että hän havahtuisi, alkaisi jälleen kitistä ja parkua. Tällä kertaa minulla ei ollut tuttipullo eikä tuttia aseinani, vaan päättäväisyys.
Siinä odotellessani ehdin kelailla niitä ja näitä. Pohdin esimerkiksi sitä, että oliko uskovaisella ihmisellä oltava korkeampi moraali kuin taviksilla maailman huudoissa ja kuolinkouristuksissa, keskellä aroille soille ajautuvissa öljylautoissa ja slummien huumeongelmissa. Saiko syvästi Kristukseen uskova ihminen, piittaamatta tilanteesta, masturboida raamatun väliin ja pyyhkiä sen kanteen peniksensä.
En ollut aivan varma, mutta koin tilanteen epämukavaksi. En itse tunne raamattua juuri lainkaan, ja olen aina pitänyt teosta vain kokoelmana hyvin monien ihmisten näkemyksistä ja sovellutuksista vallitsevaan kaaokseen, jona itse näen elämän. Elämässä tuntui olevan päivä päivältä enemmän ja enemmän toimijoita, joten sen kokonaiskuva hämärtyi entisestään, sillä siihen alkoi tulla järkeä – niin mielettömältä kuin tämä kuulostikin.
Tunne sydämessäni oli outo, sillä aseinani ei ollut tuttipulloa eikä tuttia. Minulla ei ollut käsissäni mitään, ja silti olin täysin rauhallinen, kun lapsi huusi kasvot punaisena edessäni niin lujaa kuin jaksoi, ja vaati sitä johon oli tottunut. Ajattelin silloin Jeesusta; eli olin ja elin tyhjyydessä, täysin harmonisessa tilassa, jossa ei ollut ääniä eikä liikettä vaan rauha ja seesteisyys.
Sydämeni oli täysin mykkä ja löi hitaasti, tasaisesti ja varmasti. Ehkä tämän raamatullisen olennon nykypäivän lihaksi tullut muoto oli vienyt minut tähän – tai oikeastaan tuonut minut tänne, sillä tunsin hyvin vahvasti olevani yksin, vaikka lapseni taas tunsi vain suunnatonta hätää ja nälkää.
Pidin kättä hänen päänsä päällä ja pakotin hänet pysymään aloillaan. Tilanne kesti pitkään, uusiutui, mutta lopulta vaimeni, hiipui hiljalleen haukotteluksi ja hänen vajotessa uneen. Lapsi ei herännyt enää sinä yönä, vaan saimme nukkua aina aamuun asti ilman minkäänlaista häiriötä sillä erolla, että itse en enää saanut unta miettiessäni sitä julmuutta, johon ihminen kykeni.
En voinut olla näkemättä tässä yhteyksiä Jumalan suhteessa poikaansa. Olen aina ymmärtänyt heidät yhdeksi ja samaksi henkilöksi, hajonneeksi persoonallisuudeksi, jotka keskenään jatkoivat ikuista kamppailua planeetalla pääsemättä sieltä koskaan pois. Ja pyhä henki - liikahdukset verhoissa - vaelsi nurkissa ja luikerteli ovien alitse saattaen odottamattomia ja odotettuja naisia itsellään raskaaksi ollen vahvasti läsnä, kun hänen kosketustaan eniten tai vähiten tarvittiin.
Amen
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.